,

Palkintojen jaosta noutamatta jääneet palkinnot ja mitalit

Mikäli et päässyt noutamaan palkintoasi ja/tai mitaliasi viime viikonloppuna Solvallasta, niin voit noutaa niitä Sporttitalolta Helsingin Pitäjänmäestä. Palkintoja voi tulla hakemaan 27.11. - 11.12. välisenä aikana. Palkintoja…

Kalevan Kierroksen 2019 palkintojenjako

Vuoden 2019 parhaat ja ansioituneimmat Kalevan Kiertäjät palkittiin Haltiassa Naisten joukkuekisan kolme parasta joukkuetta olivat Kuusankosken Urheiluseura, KK Länsi-Uuusimaa ja Vauhtivuokot (kuva alla). Joukkuekilpailun kolme…
,

Kalevan Kierroksen 2019 vuosikokousviikonloppu

Kalevan Kierroksen vuosikokous Nuuksiossa Tämän vuoden vuosikokousviikonloppu käynnistyi hallituksen osalta jo perjantai iltana Solvallan urheiluopistolla. Painosta tulleet vuosikirja ja kunniakirjat sekä vuoden 2019 mitalit piti "pussittaa"…

Vuoden kehittyjä

Kalevan Kierroksen kehittyjä 2019 Kalevan Kierroksen kehittyjän palkinto luovutetaan henkilöille, joka kahden perättäisen vuoden aikana kuusi osalajia suorittaneista on saavuttanut suurimman pisteparannuksen lajia kohden. Tännä vuonna…
,

Majoitusta Helenan Hiihdon lähistöllä

Kalevan Kierroksen 2020 hiihdon majoitus Kalevan Kierroksen hiihto on ensimmäistä kertaa Helenan Hiihdon yhteydessä Pyhäjärvellä. Aikaisemmista hiihtopaikkakunnista poiketen majoituskapasiteetti on huomattavasti pienempi aivan hiihtopaikan…

Miten luon tilin Suomisport-palveluun

Suomisport on koko liikunta- ja urheiluyhteisön yhteinen, nykyaikainen ja helppokäyttöinen digitaalinen palvelu. Suomisport-palvelua käyttää tällä hetkellä 85 lajiliittoa, 130 urheilulajia, tuhansia urheiluseuroja sekä yli 400…
,

Kalevan Kierroksen vuosijuhla 2019

KK vuosijuhla lauantaina 23.11.2019 Sijainti: Solvallan urheiluopisto / Haltia luontokeskus, Nuuksiontie 82, 02820 Espoo (parkkitilat näkyvät alhaalta kartalta eli niitä on sekä Nuuksiontien varressa että Solvalla Arenan läheisyydessä…
, ,

Ski Jyväskylä - juoksuraportti

29.9.2019 oli päivä, milloin ajattelin olla tämän vuoden parhaimmassa juoksukunnossa, kun tammikuussa Nurmen Erkki pyysi minua Ski Jyväskylän haastejoukkueen juoksijaksi. Huhtikuussa juoksukuntoni näyttikin olevan hyvässä vireessä,…