Kalevan kiertäjät kovassa vauhdissa Finland Ice Marathonilla

Osa kiertäjistä jatkoi luistelukautta Kuopiossa

Viikko Kalevan Kierroksen luistelun jälkeen Kuopiossa luisteltiin perinteinen Finland Ice Marathon. Matkoja oli 12 kilometristä aina 200 kilometriin. Olosuhteet olivat huomattavasti paremmat kuin edellisenä viikonloppuna. Radan pituus oli neljä kilometriä. Se oli suurelta osin todella hyvässä kunnossa. Muutamissa paikoissa oli kuitenkin hieman samanlaisia piirteitä kuin Kalevan Kierroksen luistelussa. Kalevan Kiertäjiä ei ollut ihan niin montaa mukana kilpailussa kuin aikaisempina vuosina. Siitä huolimatta kiertäjät olivat hyvin edustettuina eri matkojen kärkipaikoilla.

Toisena luisteleva Vesa Mursu voitti Suomen Mestaruuden 200 km matkalla ja kolmantena oleva Matti Huttunen voitti 50 km matkan.

Kisan kuninkuusmatkalle lähti mukaan kaksi kiertäjää. Vesa Mursu oli parhaimmillaan yli kierroksen edellä seuraavina luistelleita. Mutta kisan loppupuolella hollantilainen Jan Aalbers ohitti Vesan ja vei voiton 200 kilometrin luistelussa. Mursu oli kuitenkin paras suomalainen ja voitti yleisen sarja Suomen Mestaruuden ajalla 8.01. Toiseksi tuli matkan moninkertainen Suomen mestari Jarkko Koponen. Jouni Nurminen ei osallistunut SM-kisaan, mutta tuli koko kisan neljänneksi.

Naisten 100km sarjan ylivoimainen voittaja Susanna Ylinen vetää letkaa, jossa Ari Ilola luistelee toisena ja Tuomas Hakkarainen kolmantena.

100 kilometrin matkalla Ari Ilola luisteli viidenneksi ajalla 3:53. Ilolan aika riitti tuomaan hänelle hopeaa 50-vuotiaiden SM-kisassa. Myös 60-vuotiaiden sarjassa SM-hopeaa tuli kiertäjille, kun Juha Sameri luisteli toiseksi. Kalevan Kierroksen luistelussa viikkoa aikaisemmin yhdeksänneksi nopeimman ajan luistellut Tarmo Toomingas voitti 100 km matkan ja Kierroksen luistelun neljänneksi nopeimman ajan luistellut Antero Kotijärvi oli taas neljäs.

48 kilometrin kisassa tuli kolmoisvoitto kiertäjille. Matti Huttunen karkasi 20 kilometrin luistelun jälkeen muilta ja luisteli ylivoimaiseen voittoon ajalla 1.46. Pekka Lyytinen oli toiseksi nopein kuusi minuuttia voittajasta ja Sami Leinonen luisteli kolmanneksi kaksi minuuttia kakkosta heikommalla ajalla. Naisten sarjassa samalla matkalla Johanna Herranen luisteli toiseksi.

24 kilometrin luistelussa nopein oli Tuomas Hakkarainen ajalla 58.07.