Hannu Manninen ylivoimainen Kalevan Kierroksen pyöräilyssä Lemillä

,
  
Kalevan Kierroksen pyöräily ajettiin Lemillä Lappeenrannan lähellä. Olosuhteet olivat hyvät. Aurinkoisessa kelissä poljetussa pyöräilyssä etelätuuli oli tosin paikoin kovakin. Reitti oli melko mäkinen, joten loppuajat eivät olleet ihan niin kovia kuin tasaisemmilla reitillä olisi olleet.
Kisaan oli ilmoittautunut lähes 300 pyöräilijää, joista noin 250 oli Kalevan Kiertäjiä. Päivän nopeimman ajan polki KK Länsi-Uusimaan Hannu Manninen, jonka aika oli 76,5 km reitillä oli 1.46.09. Manninen oli ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut kierroksen ulkopuolinen Jussi Lampi hävisi yli neljä minuuttia voittajalle. Kalevan Kierroksella toiseksi tuli Timo Ruostesaari ajalla 1.50.57. Kiertäjien kolmanneksi sijoittunut Air Systems Kajaanin Mikko Joensuu hävisi kakkossijan reilulla puolella minuutilla.
Naisten sarjan nopein oli KK Länsi-Uusimaan Heli Hakala ajalla 2.09.48. Toiseksi nopeimman ajan 2.13.41 polki Kensuttarien Ulla Yrjölä. Kierroksen ulkopuolella polkenut Heli Kylmäniemi oli naisten kolmanneksi nopein. Kolmanneksi nopein kiertäjä oli Kuusankosken Urheiluseuran Katri Lindroos ajalla 2.21.42.
Kalevan Kierrosta johtaa kolmen lajin jälkeen Kuntokonnien Ossi Sippu 145 pisteellä. Toiseksi nousi hyvän pyöräilyn ansiosta Mikko Joensuu. Kolmantena olevan Tuusulan Tallaajien Juha Lehtonen on vain pisteen päässä kakkosesta.
Naisten sarjassa johdossa pyöräilyn jälkeen jatkaa Kensuttarien Kirsi Korpijärvi. Toisena on Ulla Yrjölä 20 pistettä kärjen takana. Kolmanneksi nousi upealla pyöräilyllä Heli Hakala vajaa 40 pistettä kakkossijasta jäljessä.
Joukkuekilpailussa Kuntokonnat jatkaa edelleen kärjessä reilun 300 pisteen erolla kakkosena olevaan KK Länsi-Uusimaan joukkueeseen. Kolmantena pyöräilyn jälkeen on Lappeen Sinisten joukkue.
Naisten joukkuekilpailussa KK Länsi-Uusimaan joukkue on johdossa ennen juoksuosuutta. Toisena oleva Kuusankosken Urheiluseura on reilun 600 pisteen päässä kärjestä. Kolmanneksi nousi niukalla erolla Laktaattiasiodoosin joukkue.
Kalevan Kierros jatkuu seuraavaksi puolimaratonilla, joka on Pääkaupunkijuoksun yhteydessä syyskuun lopussa. Kierros päättyy tänä vuonna poikkeuksellisesti toukokuulta lokakuun loppuun siirrettyyn 15 km suunnistukseen.