Hei kaikki Tallaajat!

Kalevan Kierros 2019 lähti liikkeelle kirpeässä pakkasessa Seinäjoella. Tuusulan Tallaajia on Kalevan Kierroksella ennätyspaljon kaikkiaan 45. Ilmoittautuneista oli luistelusta pois vain kolme kaveria. Joten kokonaismäärä luistelussa oli 42, ja kaikki pääsivät onnellisesti maalin.
Onnittelut kaikille itsensä voittaneille!

Juha Lehtonen oli jälleen Tallaajien nopein luistelija ja hän sijoittui kisassa neljänneksi. Seuramme ykkösjoukkue otti tutun nelospaikan. Joten kirittävää vielä riittää. Joukkuetuloksista huomataan, miten tärkeää on saada ainakin neljä kisaajaa maaliin. Kakkosjoukkueella oli vain kolme miestä kisassa ja se ”tipahti” sijalle 23.

Luistelun henkilökohtaiset ja joukkue tulokset ovat nähtävissä Kalevan Kierroksen kotisivuilla.
Nyt meille Tallaajille on avattu omat kotisivut. Sivut ovat Kierroksen sivujen yhteydessä. Avaa tästä http://www.kalevankierros.fi/tuusulan-tallaajat ja tallenna omaan selaimeesi. Nyt on tarkoitus, että seuramme toimintaa ja tapahtumista tullaan kertomaan myös näillä Tallaajien sivuilla.

Nettisivuilta löytyy tulevaisuudessa kisakertomuksia, videoita ja tarinoita muistakin kuin Kalevan Kierroksen kisoista. Ohessa Hannu Saarisen tekemä kisavideo.

Oli hienoa huomata, kuinka paljon seuramme sinisessä untuvatakissa oli porukkaa luistelupaikalla. Meidät Tallaajat huomattiin!

Erkki H.