Seinäjoen näyttökisan ilmoittautuminen päättymässä

,

Viimeinen ilmoittautumispäivä Lakeusluisteluun on tänään.

Tänään (30.11) on viimeinen päivä ilmoittautua Kalevan Kierroksen luistelun näyttökisaan Seinäjoelle. Kuopiossa kuumiin eriin oikeuttava aika aikaisemmista Kalevan Kierroksen luisteluista ei ole vielä selvillä. Mikäli luistelijoita ilmoittautuu mukaan hieman vajaa 200, niin silloin erien koot tulevat olemaan noin 40 luistelijan luokkaa. Tällöin kuumiin eriin riittää varmaankin hieman alle 1.05 aika aikaisemmilta vuosilta. Jos kuitenkin mukaan ilmoittautuu vain 150 luistelijaa, niin silloin erät jaetaan noin 30 luistelijan eriin. Tällöin aikaraja eriin kaksi ja kolme tulee olemaan muutamaa minuuttia kovempi. Eli mikäli haluat varmistaa oman paikkasi kuumissa erissä ja oma tilastoaikasi on yli 1.02, niin kannattaa lähteä Seinäjoelle luistelemaan. Tällä hetkellä Kuopion luisteluun on ilmoittautunut vasta 10 luistelijaa.

 

Kalevan Kierros – perinteisten ulkoilmalajien klassikko

Kalevan Kierros on vuodesta 1976 liikuttanut kestävyysurheilusta pitäviä suomalaisia ympäri vuoden. Kyse on kilpailusta, jossa jokaisesta osakilpailusta voittaja saa tuhat pistettä. Eniten pisteitä saanut voittaa, ja kaikki voittavat varmasti itsensä. Kauden päätteeksi marraskuussa juhlitaan ja jaetaan lukuisia palkintoja voittajille, kehittyjille jne.

Uskallatko sinä haastaa itsesi mukaan perinteisten ulkoilmalajien klassikkoon?

Kalevankierros