Retkiluistelupaikkoja 2022

,

Vuonna 2020 osalle Kalevan Kierroksen luisteluun osallistuneille luonnonjäällä luistelu ei ollut kovin miellyttävä kokemus, kun jään laatu ei vastannut tekojääluistelun olosuhteita. Tänä vuonna talvi näyttäsi olevan alkutalven osalta aika hyvä järven jäällä luisteluun. Tähän artikkelin on kerätty joitain Suomessa olevia retkiluistelupaikkoja. Artikkelia päivitetään uusien paikkojen avauduttua.

Suurin osa reiteistä on maksuttomia kuntien, yhdistysten tai seurojen ylläpitämiä reittejä. Mutta osa reiteistä on yksityisten suurella työllä kunnostamia reittejä, joten niiden käytöstä peritään pientä maksua, jotta reittiä voitaisiin kunnostaa luistelijoille mahdollisimman hyvään kuntoon. Vähänlumisilla paikoilla pääsee luistelemaan ilman auraustakin, mutta turvallisuuden vuoksi kannattaa käyttää merkittyjä luisteluratoja.

Asikkala

Vesijärvi

Reitti kohtalaisessa kunnossa. varovaisuutta! Reitillä muutama railo. Vesijärven jäällä (noin 1.8 km suuntaansa) retkiluistelureitti. Reitti lähtee Kalmarinrannasta ja kulkee Varjansaaren nuotiopaikan edustalle. Parkkipaikka: Kalmarintie 7, 17200 Vääksy.

Espoo

Bodomjärvi

Pidempi lenkki 8,5km ja lyhyempi 3,7km.

Suvisaaristo

6 kilometriä retkiluistelurataa Espoon Suvisaaristoon. Hienoa vapaaehtoistyötä paikalliselta asukkaalta! Hanikan uimarannalta pääsee.

 

Harjavalta

Kokemäenjoki

Harjavallassa Kokemäenjoen jäällä hyväkuntoinen, aurattu rata. Edestakaisin matkaa kertyi 5,45 km. Lähtöpaikat molemmissa päissä, Kultakoukun ja Pirkkalan uimarannat.

Hattula

Poransaaren matkaluistelu

Yksityisen henkilön ylläpitämä 1,5 km matkaluistelurata Hattulan Poransaarenlahdella.

Helsinki

Malmin lentokenttä

Lentokentän kiitoradan kohdille osittain jäädytettävä matkaluistelurata mukailee muodoltaan syklistä nelikulmiota, pituutta sillä on noin 1,2 kilometriä ja leveyttä on parhaimmillaan yli 10 metriä.

Hollola

Hollolan kirkonrannasta Kotomäen rantaan on aurattu leveähkö reitti, matkaa edestakaisin tulee yhteensä n. 5 km.

Hämeenlinna

Alajärvi

Luistelu- ja hiihtourat kiertävät rinnakkain ja lenkki on yleensä 4 km:n mittainen.

Alajärven retkiluistelu- ja hiihtolenkki sijaitsevat Hämeenlinnassa ja lähtöpaikka on Tervaniemen uimaranta, Tervaniementie 36 tai Välläntie 165.

 

Joensuu

Lykynlampi

Lykynlammen luistelurata yritetään saada käyttöön sunnuntaiksi 16.1. Lunta on satanut runsaasti ja radalle on ajoittain noussut paljon vettä, joten haastetta radan kunnostuksessa on piisannut. Rataa jäädytetään viikonlopun aikana. Älä mene radalle ennen kuin se on kauttaaltaan jäätynyt ja kieltotaulut on poistettu.

Jyväskylä

Jyväsjärvi

Jyväsjärven retkiluistelurata on avattu liikkujien käyttöön.
Reitin kiertosuunta vastapäivään.

Kajaani

Vuottolahti

Retkiluistelurata on n. 2,5 km ja se avataan aamun aikana aina tuiskun jälkeen joitain poikkeuksia lukuun ottamatta joista pyritään tiedottamaan ennakkoon. Retkiluistelurata on rakennettu yhteistyön voimin ja sitä ylläpidetään talkoilla. Radan läheisyyteen tehdään hiihtoladut perinteiselle tyylille ainakin. Lisätietoja retkiluisteluradasta antaa Henry Leinonen p. 0400386941. Kohtauspaikan grillikatos on aina avoinna luistelijoille ja katokseen on myös varattu polttopuita ulkoilijoiden tarpeisiin valmiiksi. Kahvion aukiolosta ilmoitetaan Kohtauspaikan sivulla ja retkiluistelun sivulla. WC löytyy kahviosta.

Kangasala

Saarikylät

Jää on ollut ja on edelleen hyvässä kunnossa. Rata on hiukan kaventunut kun tuota lunta on tullut aika reippaasti, mutta eiköhän sitä siitä saada levenemään.
Osoite: Saarikylientie 888
Luistelu ja vuokraustiedustelut: Pirjo 040-5526460
Luistinvuokraamo auki la ja su klo. 11-16
Vuokrahinnat: terät 14€, monot 6€, sauvat 2€
vuokrausaika vilkkaina päivinä n. 1 h
Kahvila auki la ja su klo. 12-n.15
joka tapauksessa kahvila ja puoti auki la klo. 12-14
Rata pyritään mahdollisuuksien mukaan auraamaan myös viikolla.
Ratamaksupostilaatikoita löytyy rannasta ja maitolaiturilta…. summa oman tunnon mukaan. Mobilepaynumero löytyy myös laatikoilta. Ratamaksulla pyrimme kattamaan aurauksen, parkkipaikkojen ylläpidon ja kahvilan pihassa olevan puuceen aiheuttamat kustannukset.

Kauniainen

Gallträsk

Radan pituus 1,3km.
Aurinkoinen jäähöylätiedote 10.1.2022 kello 13.
Rata höylätty – odottaa luistelijoita nauttimaan upeasta säästä. Ladutkin hyvässä kunnossa.

Koski Tl

Urheilukentällä 400 m radalla luistelurata.

Kuopio

Finland Ice Marathon reitit

Kuopion matkustajasatamaan on avattu 1, 2 ja 4 km. luonnonjääradat.
Jäällä saa liikkua kävellen, luistellen, pyöräillen tai potkukelkkailen. Muista kiertosuunta, ota muut huomioon ja ole ystävällinen.…

Kuorevesi

Retkiluistelureitti Kuorevedellä.
Reitillä pituutta n 17 km kun kiertää koko reitin.
Reitti erinomaisessa kunnossa, sohjo aurattu ennen pakkasta joten jää on todella hyvää luistella.
Reitille pääsee helposti Kotkansalmen sillan P alueelta.

Kurikka

Kurikan urheilupuisto

Urheilupuistossa on noin kilometrin pituinen matkaluistelurata.

Lohja

Lohjanjärvi

Lohjajärvellä on kaupungin ylläpitämä matkaluistelurata. Pituus yhteen suuntaan 2,2 km.

Naantali

Luolajärvi

Laidunpolku, Järveläntie

Nurmijärvi

Sääksi

Nurmijärvellä Sääksissä Nurmijärven Latu ja polku -yhdistyksen ylläpitämä rata, pituus n. 5 km. Parhaimmat lähtöpaikat Sääksin tai Röykän uimarannat.

Valkjärvi

Valkjärvellä yksityisen ylläpitämä rata, pituus n. 6,5 km. Tiiranrannasta tai Lähtelästä pääsee liikkeelle.

Orivesi

Pitkäjärvi

Pitkäjärvellä Kylänlahden jäälle aurattu luistelurata.
Rataa aurataan talkoovoimin säännöllisen epäsäännöllisesti ehtimisen mukaan. Tarkista ratojen tilanne alta viimeisimmistä päivityksistä. Koska kyse on luonnonjäästä, railot ja rosot kuuluvat asiaan.
Liikkeelle pääsee kylän yhteiseltä uimarannalta (Pitkäjärventie 585). Tervetuloa nauttimaan luistelusta järvimaisemissa! Luistelu omalla vastuulla, muistathan kypärän.

Pieksämäki

Hiekanpään puistoluistelurata

Vilkkaassa käytössä Hiekanpään alueella ollut puistoluistelurata tehdään jälleen talveksi liikkujien käyttöön. Noin 700 metrin mittainen rata.

Pirkkala

Pirkkalankylän retkikuistelupaikka

Reitin pituus 3,8km suuntaansa eli edestakaisin 7,6km.
Noin 1,5km Reipistä reitin varrella Hirvisaari, jossa nuotiopaikka ja laavu.

 

Punkaharju

Punkaharjun luistelureitit

MA 10.1. KLO 9.30

13 km auki ja hyvässä kunnossa. Tällä viikolla pyritään avaamaan loput reittimme auki luisteluun (Haataansaareen paluulenkki ja Siplahti).
Arkipäivisin välinevuokraukset ravintolasta klo 10-16. Välinevuokraamo auki viikonloppuisin 10-16.

Savitaipale

Koulimo

Perinteinen 5 km:n luistelurata on nyt aurattu ja siklattu Kuolimolle. Lähtö Olkkolan uimarannan läheltä.

Luistinten ja potkukelkkojen vuokraamiseen on Olkkolan uimarannalla kontti. Avainkoodin kontin lukkoon saa 10 euron panttia vastaan Savitaipaleen Helmestä
Ma-pe klo 6 – 18
La klo 9 – 18
Su klo 11 – 16
Kirjoita vuokralistaan nimesi ja yhteystietosi.
Vuokrausajat on 1-4h tai päivä/vrk.

Savonlinna

Oravi

Suomen kaunein jääreitti halki Linnasaaren kansallispuiston. Luistelureitti Järvisydän – Pieni Lappi avataan tarvittaessa uudestaan lumisateen jälkeen.
Toissapäivänä otettu kuvat; jäällä voi luistella reippaasti n. 2.5 km, sen jälkeen pääsee tasatyönnöin Kaarnetsaareen asti, koska jään pinta on siinä pehmeämpää.

Seinäjoki

Kalajärven matkailukeskus

Radan pituus on n. 1,5 km. Metsään jäädytetty retkiluistelurata on elämys, joka täytyy ehdottomasti kokea.

Somero

Hirsjärvi

6,8 km pitkä leveä luistelurata, jossa molemmin puolin perinteisen ladut sekä toisella puolella vapaan tyylin väylä.

Säkylä

Köyliönjärvi

 

Köyliönjärven retkiluistelu / potkukelkkareitin kokonaispituus on n. 10 km.

Reitin molemmilta lähtöpaikoilta löytyy potkukelkkoja vapaaseen käyttöön. Reittiä hoidetaan säännöllisesti niin pitkään, kuin jää kestää.

Tammela

Pyhäjärvi

Tammelan Pyhäjärvellä on retkiluistelurata sekä ladut kuntoilijoiden käytössä. Retkiluistelu- ja hiihtourat kulkevat rinnakkain.

Lähtöpaikkoja: Lamalan meijerinranta, Portaantie 25 31300 Tammela P 60.805084, I 23.799315 ja Manttaalinranta, Rantatie 1 31300 Tammela P 60.806328, I23.769676

Tampere

Näsijärvi

Näsijärveltä löytyy myös kunnossa pidettävää reittiä.

Lyhyt tiedotus aukioloajoista ja palvelusta alkaneelle viikolle:
Olemme auki huomisesta eteenpäin ensi viikon ma asti, 4.-10.1. klo 11-18. Tämä syystä että retkiluistelurataa ehditään aurata mahdollisimman hyvin aukioloon nähden. Aukioloaikamme ovat syystä koronan aikaan ja muuten säistä riippuvalla alalla nopeasti reaktiivisia ajantasaiseen tilanteeseen. Tuttuun tapaan tiedotamme ensi viikon aukioloajat ensi maanantaina.
Jos ensi viikonloppuna on samanlaista ruuhkaa kuin oli joka päivä alkaen ennen joulua ja eiliseen sunnuntaihin asti, niin vohvelikahvilaa ei valitettavasti pystytä järjestämään. Panostamme tämän suhteen Siilinkarin talvikahvion käynnistämiseen. Lisää tietoa Siilinkarin talvikahvion avaamisesta tällä viikolla.

Tohloppi

Tohlopin luistelurata sijaitsee Tohloppijärven jäällä Länsi-Tampereella. Rata kiertää järven ympäri mukaillen sen rantaviivoja.

Tohlopin luistelurata: Avoinna
Vuokraamo: Avoinna la-su klo 11-16. Retkiluistimet, monot, sauvat, potkukelkat, teroitus. Ryhmille sopimuksen mukaisesti.
Kahvio: Avoinna la-su klo 12-16. Säävaraus. Ryhmille sopimuksen mukaisesti.
Parasbaana on nimensä mukaisessa luistelukunnossa huippuhyvällä ja liukkaalla teräsjäällä. Tohlopilla luistellaan kiertosuuntaa noudattaen, joten koko 12 metriä on samaan suuntaan menevien luistelijoiden käytössä, eikä vastaantulijoita tarvitse väistellä. Rata aurattiin ennen loskaa reilusti yli aurausmerkkien, jotta vesi saatiin pysymään radan ulkopuolella. Samoin kahden päivän kairaustyö teki tehtävänsä.

Turku

Kakskerranjärvi

Aurattua baanaa 10km. Jäälle pääsee Brinkhallin uimarannalta.

Kupittaan luistelumato

Luistele merkityn suunnan mukaan. Radalla ei saa käyttää sauvoja. Radan pituus on 500 metriä.

Tuusula

Tuusulanjärvi

Luistelureitin pituus on nyt 18 kilometriä ja leveydeltään lähes 20 metriä. Radan molemmin puolin on tehty hiihtoladut.

Tuusulanjärven matkaluistelurataa huolletaan myös lumisateiden aikana. Päärataa pidetään auki ja yhteysreitit sekä pistot levähdyspaikoille aurataan sitä mukaa kun ehditään. Reitin varrella olevista railoista on syytä varoittaa nyt, kun rata ei joka hetki näy kunnolla.

 

 

Vihti

Nummelan lentokentän retkiluistelurata

 

Luistelemaan pääsee Nummelan retkiluisteluradalla lentokentällä Hiidenvedentie 4

Viitasaari

Muuruejärvi

Muuruejärvi Viitasaari. Erinomainen jää. Reitti n.7 km edestakaisin. Yksityisen ylläpitämä.

Ähtäri

Honkiniemi

 

Nyt jos koskaan! Honkiniemen retkiluistelurata on erinomaisessa kunnossa. Nyt luistelemaan. Jäällä on myös hyvä hiihtää luisteluhiihtoa jos se kiinnostaa enemmin.