KK-luistelu 2022

,

Luistelu aloitti 2022 Kalevan Kierroksen

Kalevan Kierros alkoi perinteiseen tyyliin luistelulla. Viime vuonna luistelu päätti Kierroksen vasta joulukuussa tekojäällä, koska kisaa ei voitu järjestää alkuvuodesta koronatilanteen vuoksi. Myös tänä vuonna oli vaikeuksia luistelun suorittamiseen riittävästi.

Alkuvuodesta näytti vielä siltä, että koronan vuoksi luistelu joudutaan siirtämään myöhempään ajankohtaan viime vuoden tapaan. Helmikuun alun rajoitusten purun myötä luistelu oli kuitenkin mahdollista viedä läpi viranomaisten puolesta. Mutta kova lumisade ja lämmin keli kisaviikon alussa tekivät pidemmän luisteluradan ylläpitämisestä järven jäällä mahdottoman. Kunnollista rataa oli käytettävissä vain yhden kilometrin verran. Viikkoa aikaisemmin luisteltavaa rataa oli aurattuna kuuden kilometrin verran. Pidemmälle radalle olisi hyvin mahtunut luistelemaan isompikin määrä kisaajia. Nyt kilometrin radalla oli parhaimmillaan reilusti yli sata luistelijaa. Ruuhkien ja hieman huonokuntoisen jään vuoksi luisteluajat olivat aikaisempiin vuosiin verrattuna hieman huonompia. Kaikkiaan kisaan oli ilmoittautunut noin 220 luistelijaa. Heidät jaettiin kahteen osaan, joista ensimmäinen ryhmä lähetettiin liikkeelle aamulla klo 9.00 alkaen minuutin välein kolmen ryhmissä. Kun aamun luistelijat olivat päässeet maaliin, aloitettiin radan kunnostus iltapäivän lähtöä varten. Aamun lähdössä oli mukana noin 130 luistelijaa ja iltapäivällä noin 90 luistelijaa. Olosuhteet säilyivät koko kisan ajan tasapuolisina, sillä tuuli pysyi suurin piirtein samoissa lukemissa koko päivän ajan. Muutamat railot tosin kasvoivat päivän mittaan, kun luistimet lohkoivat jäätä railoihin osuessaan. Iltapäivän lähdössä oli kuitenkin hieman enemmän tilaa luistella, kun radalla ei ollut yhtä paljon kisaajia.

Radan heikoimmissa kohdissa ohittaminen oli kohtuullisen vaikeaa.

Kilpailun nopeinta vauhtia piti yhdistetyn moninkertainen arvokisamitalisti KK Länsi-Uusimaan Hannu Manninen. Hän luisteli noin 31 km matkan ajassa 1.02.16. Manninen pääsi lähtemään alussa liikkeelle, jolloin radalla ei vielä ollut kovin paljoa muita luistelijoita. Hän selvitti radan myös ilman kaatumisia. Mannisen ylivoimasta kertoo se, että hänen kierrosaikansa olivat yhtä lukuun ottamatta kisan nopeimpia.

Hannu Manninen valmistautuu lähtöön.

Toiseksi parhaan ajan luisteli Kuntokonnien Antti Järvenpää yli neljä minuuttia voittajaa heikommalla tuloksella. Viime vuoden Kalevan Kierroksen voittaja Kuntokonnien Toni Pikkarainen aloitti myös tämän vuoden Kierroksen hyvällä suorituksella luistelemalla kolmanneksi vain 20 sekuntia kakkossijasta.

Antti Järvenpää kaartaa uudelle kierrokselle.

Naisten sarjassa voittaja oli viime vuoden Kalevan Kierroksen kokonaiskilpailun naisten sarjan voittanut Kensuttarien Kirsi Korpijärvi ajalla 1.11.02. Korpijärvi on ollut radalla viime vuosina aivan kärjen tuntumassa miehet mukaan lukien, mutta järvenjääluistelussa 2020 hän onnistunut ihan niin hyvin. Tänä vuonna Korpijärvi onnistui Kallaveden jäällä kuitenkin todella hienosti. Hän oli kaikki kilpailijat huomioon ottaen kahdeksanneksi nopein Kalevan Kiertäjä.

Ari Ilola, Jouni Nurminen, Kirsi Korpijärvi ja Mika Liukkonen lähdössä seuraavalle kierrokselle.

Toiseksi nopein nainen oli Kuusankosken Urheiluseuran Mirva Hilander kuusi minuuttia voittajaa heikommalla ajalla. Kolmanneksi luisteli Hilanderin seurakaveri Terhi Harjula kymmenen minuuttia kärjelle jääneenä.

Terhi Harjula tulossa maaliin iltapäivälähdön nopeimpana naisena.

Vaikka kaatumisia nähtiin kisan aikana useita, niin vakavammilta loukkaantumisilta taidettiin välttyä. Luistelijat osasivat ottaa paremmin huomioon huonon jään ja ruuhkan radalla kuin kaksi vuotta sitten. Luonnonjää osoitti kuitenkin petollisuutensa, sillä suurin osa kiertäjistä taisi kaatua vähintään kerran.

Kierroslaskenta tuotti monelle ongelmia. Lähes kaikki luistelijat olivat varautuneet kahden kilometrin rataan. Kun lähtöpaikalla radan pituudeksi paljastui 1 km, niin moni olisi kaivannut kierroslaskijaa mukaan. Kun rata oli sitten vielä aavistuksen yli 1km, niin sykemittareiden ilmoittama 30 km matka ei ollut vielä tarvittava 30 kierrosta. Todellisuudessa luisteltava matka oli mittarista riippuen 31-32km.

Järjestäjän kierroslaskijat tarjoilivat välillä mehuakin luistelijoille.

Kalevan Kierroksen ikäjakautuma on todella laaja. Luistelussa nuorin osanottaja oli vasta 16-vuotias ja kisan vanhin osallistuja oli 87-vuotias. Myös luistelijoiden vauhdit jakautuivat laajalle. 31 km luistelussa nopein aika oli 1.02, kun taas radalla pisimpään aikaa viettänyt luistelija sai ajan 3.04.

Kilpailun vanhin osallistuja Onni Siltala (87) väistää kun saman ikäsarjan Raimo Stenvall kaatuu.

 

Pihla Pohjola (no 165) oli kilpailun nuorin osallistuja 16-vuoden ikäisenä.

Joukkuekilpailussa kolmen kärki ensimmäisen lajin jälkeen on Kuntokonnat, Hauhon Sisu ja KK Länsi-Uusimaa.

Naisten joukkuekilpailussa johdossa on Kuusankosken Urheiluseura. Seuraavina ovat Kensuttaret ja Vauhtivuokot.

Kalevan Kierroksen luistelun tulokset

Kierroksen pistetilanne luistelun jälkeen.