Pyöräilyn uusi päivämäärä 15.8

,

Jukolan Viesti siirsi Kierroksen pyöräilyä.

 

Koronatilanteen vuoksi Jukolan Viesti siirrettiin kesäkuulta elokuun lopulle. Jukolan Viestin uusi päivämäärä on sama kuin Kalevan Kierroksen pyöräilypäivän piti alun perin olla. Koska kiertäjissä on useita Jukolaan osallistuvia suunnistajia, niin haluttiin pitää mahdollisena osallistuminen molempiin tapahtumiin. Koska monet tapahtumat ovat siirtyneet keväästä ja alkukesästä myöhempään ajankohtaan, oli pyöräilylle vaikea löytää sopivaa ajankohtaa. Lappeenrannan Pyöräilijöiden suosiollisella avustuksella uusi päivämäärä on 15.8.2021. Sunnuntaipäivä ei ole kaikkein optimaalisin osalajin järjestämispäivä, mutta toivottavasti tässä tilanteessa uusi päivämäärä sopii mahdollisimman monelle kiertäjälle.

Kalevan Kierros – perinteisten ulkoilmalajien klassikko

Kalevan Kierros on vuodesta 1976 liikuttanut kestävyysurheilusta pitäviä suomalaisia ympäri vuoden. Kyse on kilpailusta, jossa jokaisesta osakilpailusta voittaja saa tuhat pistettä. Eniten pisteitä saanut voittaa, ja kaikki voittavat varmasti itsensä. Kauden päätteeksi marraskuussa juhlitaan ja jaetaan lukuisia palkintoja voittajille, kehittyjille jne.

Uskallatko sinä haastaa itsesi mukaan perinteisten ulkoilmalajien klassikkoon?

Kalevankierros