Kalevan Kierroksen luistelu 2020

,

Kalevan Kierroksen luistelu

Pyry Kettunen, Kari Elovaara ja Markku Sipi lähdössä.

Vuoden 2020 Kalevan Kierros käynnistyi luistelulla Kuopiossa Kallaveden jäällä. Tämä oli viides kerta, kun Kalevan Kierroksen luistelu suoritettiin järven jäällä tekojääluistelun sijaan. Matkana oli 32 km, joka luisteltiin kahdeksana neljän kilometrin kierroksena. Rata oli sama, jolla viikkoa myöhemmin luistellaan Finland Ice Marathonin luistelu. Kisassa oli mukana lähes 300 kisaajaa, joista noin 280 oli Kalevan Kiertäjiä. Olosuhteet luistelussa olivat leudosta alkutalvesta huolimatta hyvät, sillä parin viimeisen päivän pakkaset olivat jäädyttäneet jään pinnan melko kovaksi. Tosin railoja parin viimeisen yön kylmät olosuhteet olivat tehneet radalle sen verran, että kaatumatta kovin moni luistelija ei koko matkasta selvinnyt. Pakkasta ensimmäisten lähtiessä reitille oli 5 astetta. Tuuli oli etelästä ja se hidasti hieman luistelua lähtösuoran osalta. Monelle tekojääradoilla harjoitelleelle railojen määrä tuli hieman yllätyksenä, mutta järven jäällä luistelleille rata vaikutti hyväkuntoiselta.

Ossi Sippu kelloitti ensimmäisen kierroksen aikaan 7.14.

Kilpailun nopeinta vauhtia piti Kuntokonnien Ossi Sippu, joka luisteli kahdeksan kierrosta aikaan 58:53. Sippu oli ainoa luistelija, joka alitti tunnin rajan. Ensimmäisellä kierroksella Sippu luisteli kierrosajan, joka merkitsee yli 33 km/h keskivauhtia. Tasaisesta suorituksesta kertoo se, että Ossin hitaimman ja nopeimman kierroksen ero oli vain 13 sekuntia. Toiseksi nopeimman ajan saavutti Kalevan Kierroksella mukana oleva venäläinen KK-Länsi-Uusimaata edustava Gennady Bogopolskiy, jonka aika oli 1:01:53. Bogopolskiyn alku oli lähes yhtä vauhdikas kuin Sipun, mutta loppua kohden ero kasvoi kolmeen minuuttiin. Kolmanneksi sijoittui Kierroksen ulkopuolella luistellut Jarkko Koponen, joka hävisi kakkossijan kahdella sekunnilla. Kiertäjistä kolmanneksi nopeimman ajan, 1:04:16, luisteli KK-Länsi-Uusimaan Toni Huttunen.

Naisten 40-vuotiaiden sarjan kolme parasta olivat Salla Ruosaari (2.), Korpijärvi (1.) ja Johanna Herranen (3.).

Naisten sarjassa vauhdikkaimmin 32 km luisteli Kensuttarien Kirsi Korpijärvi, jolla kului matkaan aikaa 1:12:02. Kaikista kiertäjistä Korpijärven aika oli 23. nopein. Toiseksi tullut Sveitsiläisten Salla Ruosaari hävisi voittajalle lähes seitsemän minuuttia. Ruosaari oli ensimmäisen kierroksen jälkeen vasta seitsemäntenä naisten sarjassa, mutta tasainen vauhti loppumatkalla nosti hänet toiseksi. Kolmanneksi sijoittui Tamperelainen Kaisa Saarimaa ajalla 1:19:11. Myös Saarimaan vauhdinjako oli oivallinen, sillä hänen hitaimmat kierroksensa olivat kisan alussa.

Kokonaiskilpailussa järvenjääluistelu teki juuri sen, mitä siltä odotettiinkin. Voittaja luisteli niin vauhdikkaasti, että hän olisi ohittanut yhteislähdössä neljää kilpailijaa lukuun ottamatta muut kilpailijat vähintään kierroksella eli 4 km:llä. Tekojäällä samalla etäisyydellä olisi ollut 50 luistelijaa. Viime vuoden Kierroksen ja luistelun voittaja Antti Järvenpää (1:07:55) jäi Sipusta yli 170 pistettä. Tämän vuoksi Kierroksen voitto ei ole ihan yhtä varma Järvenpäälle kuin viime vuonna. Mikäli Järvenpään loput lajit sujuvat viime vuoden malliin, niin hän on edelleen suurin suosikki tämän vuoden Kierroksen voittajaksi. Harmittavasti Hannu Manninen ei päässyt osallistumaan luisteluun, joten hänen panostaan kuuden lajin kiertäjänä ei nähdä vielä tänäkään vuonna. Mielenkiintoista on nähdä, mihin vuoden 2012 Kalevan Kierroksen voittajan Tuukka Turkan aika 1:13:11, riittää kokonaiskilpailussa kuuden lajin jälkeen.

Välillä radalla oli hieman ruuhkaa, kun lähes 300 luistelijaa kiersi Kallavedellä 4 km rataa.

Naisten sarjassa Elina Kilpeläisen jäätyä pois tämän vuoden Kierrokselta on voittokamppailu auki ensimmäisen lajin jälkeen. Korpijärvi oli todella ylivoimainen järven jäälläkin luistellessa. Aikaisemmin vapaalla hiihtänyt Korpijärvi tosin saattaa antaa hieman tasoitusta muille, mikäli tänäkin vuonna lähtee hiihtoon luistelusuksilla. Naisten sarjan uusien nimien mahdollisuus kamppailla kokonaiskamppailussa voitosta on arvoitus. Suunnistuksen jälkeen ollaan tässä suhteessa paremmin selvillä.

Joukkuekilpailun johdossa ensimmäisen lajin jälkeen on Kuntokonnien joukkue yli kahden sadan pisteen erolla kakkosena olevaan KK Länsi-Uusimaan joukkueeseen. Kolmantena on Tuusulan Tallaajat.

Naisten joukkuekisassa kärjessä on KK Länsi-Uusimaa. Toisena luistelun jälkeen on Kuusankosken Urheiluseura ja kolmantena on Laktaattiasidoosin joukkue.

Kalevan Kierros jatkuu seuraavaksi 47 km hiihdolla Helenan Hiihdon yhteydessä Pyhäjärvellä 22.3.2020.