Kalevan Kierroksen juoksu 2023

JUOKSU 20.5.2023 Yyteri, Pori

 

Toukokuun 20. lauantain ilma oli mukavan aurinkoinen ja paikoin jopa helteinen, lämpötila lähenteli reippaasti 20 astetta ellei ylikin. Paikoin merituuli pääsi mukavasti viilentämään juoksijoita.

Jaakko Liukkala aloitti maratonin todella vauhdikkaasti; puolimatkan väliaika näytti vielä reilusti alle kolmen tunnin vauhtia, mutta lopussa vauhti hieman hiipui ja loppuajaksi tuli 3.02.

Maratonin juoksi 46, joista 15 Kalevan kiertäjiä. Puolikkaalla juoksi 232, joista Kalevan kiertäjiä 158.

Maraton juostiin kahtena lenkkinä. Jotta pisteet saadaan laskettua yhteen, kerrotaan puolikkaan juosseen aika kertoimella 2,3. Sen on laskettu olevan lähellä oletettua maratonaikaa, jos puolikkaan juoksija olisikin juossut kokonaisen.

Hitaammin kiiruhtavat pääsivät reitille hieman muita aikaisemmin

Nautiskelijoiden lähtö oli klo 10, maratonin klo 11 ja puolikkaan klo 11.45. Klo 12 lähti vielä 10 km juoksijat, mutta se ei koskenut kiertäjiä.

Kiertäjistä vauhdikkaimmin maratonin juoksi Toni Pikkarainen ajalla 2.58.59 ja ansaitsi siitä täydet 1000 pistettä. Toiseksi kovimman ajan juoksi Aki Ylitalo, 3.01.21 ja kolmanneksi Jaakko Liukkala  3.01.59.

Kalevan Kierroksen nopein maratoonari Toni Pikkarainen pääsi alle kolmen tunnin.

Puolikkaan nopein oli Juha Järvelä, 1.18.43, toisena Felix Hannelin, 1.19.35 ja kolmantena Hannu Manninen, 1.23.31. Juoksun pisteissä Juha Järvelä kiilasi toiseksi Pikkaraisen ja Ylitalon väliin.

Puolimaratonilla Kierroksella nopeimmat olivat Juha Järvelä 484, Felix Hannelin 350 ja Hannu Manninen 520.

Kokonaistuloksissa luistelun, hiihdon ja juoksun jälkeen kolmen kärki on Toni Pikkarainen, Jaakko Liukkala ja Juha Järvelä.

Naisten nopein puolikkaalla oli N60-sarjan Nina Ljunqvist-Sarparanta ajalla 1.40.28. Toiseksi nopein aika oli vain 20 sekuntia huonompi, 1.40.48, N40-sarjan Sanna Supponen. Kolmantena N50-sarjan Katri Pylvänen 1.42.03.

Kirsi Korpijärvi oli toipunut koronasta hienoon juoksukuntoon.

Maratonilla naisten nopein oli Kirsi Korpijärvi ajalla 3.41.56 ja toisena Mirva Hilander 3.45.31. Muita naismaratoonareita ei Kiertäjissä ollutkaan.

Kokonaistilanne naisten osalta juoksun jälkeen on Korpijärvi, Hilander ja Pylvänen.

Kalevan Kierroksella pitkään mukana olleet Markku Tunturi, Ilkka Kivi ja Jarmo Valli täyttävät tänä vuonna tasavuosia. Sen kunniaksi herrat olivat saaneet oman ikänsä mukaiset numerot juoksuun.

Millaiset hatut asusteet näillä herroilla on soudussa? Tumma puvun takki saattaa olla hieman hiostava soutuasu.

Miten juoksun järjestelyt sujuivat? Anna palautetta:

Kalevan Kiertäjien juoksun tulokset löytyvät tulossivulta:

Juoksun jälkeinen tilanne:

Yyteri Maratonin tulokset:

Kalevan Kierroksen facebook-sivulla oli livekuvaus juoksusta. Lähetys käynnistyi 20 min 38 sekuntia ennen puolimaratonin lähtöä. Kuvaus oli suunnattu maalia kohden. Voit tarkistaa oman maaliintulosi videolta, sillä video on katseltavissa myös jälkikäteen Kierroksen facebook-sivulta:

Kuvia juoksusta löytyy Kalevan Kierroksen Drivestä. Kuvat ovat vapaasti käytettävissä.