Luistelun pitkien matkojen SM-kisa Kuopiossa

Finland Ice Marathon kiertäjien juhlaa

Vesa Mursu vetää 105km kärkiryhmää, jossa seuraavina ovat Ossi Sippu ja Matti Huttunen. Kuva Finland Ice Marathon, Iikka-Jussi Kiiski

Kuopiossa luisteltiin viikonloppuna 39. Finland Ice Marathon. Matkoja Kallaveden jäällä oli 10-105 km välillä. Tänä vuonna oli kisa varten saatu 7,5 km rata hyvään kuntoon. Tosin muutamat railot kiusasivat luistelijoita matkan varrella. Kaikkiaan eri matkoilla oli mukana 650 luistelijaa. Samassa yhteydessä käytiin myös luistelun pidempien matkojen SM-kisat. SM-kisat käytiin 52,5 ja 105 km matkoilla. Kalevan Kiertäjät ovat perinteisesti olleet sankoin joukoin mukana Kuopin luistelussa. Tänäkin vuonna lähes 20 kiertäjää oli mukana.

105 km matkan kaksi parasta. Kuva Finland Ice Marathon, Iikka-Jussi Kiiski

Pisimmän matkan voittaja oli Ossi Sippu, joka käytti 105 kilometrin luisteluun aikaa 3.43.59. Voitto oli melko selvä, sillä toiseksi tullut Jan Aalbers jäi yli kolme minuuttia Sipulle. Kiertäjistä toiseksi nopeimmin päivän kuninkuusmatkasta suoriutui Vesa Mursu, joka oli kaikista matkan luistelijoista 7. nopein.

105 km luistelun tulokset:

Sij Nimi Seura Aika
1 Ossi Sippu  FIN Kuopion Luisteluseura 3:43:59
2 Jan Aalbers  NED Stokvisdennen Dalfsen 3:47:25
3 Yoeri Takken  FIN Bredero Pro Skating Team 3:56:06
4 Jarkko Koponen  FIN Kuopion Luisteluseura 3:56:07
5 Antero Kotijärvi  FIN KULS 3:56:09
6 Susanna Ylinen  FIN Oulun Tarmo ry 3:56:29
7 Vesa Mursu  FIN Helsingin Työväen Luistelijat 4:01:58
8 Ari Ilola  FIN HTL 4:03:25
9 Kirsi Korpijärvi  FIN KENSU 4:04:13
10 Olli-Pekka Pohjola  FIN Kensu 4:06:20

105 km matkalla jaettiin myös Suomen Mestaruuksia. Ossi Sippu oli 40-vuotiaiden mestari ja Petteri Suominen otti pronssia. Ari Ilola voitti 50-vuotiaiden sarjan. Olli-Pekka Pohjola olisi ollut samassa sarjassa SM-hopeamitalisti, mikäli olisi maksanut luisteluliiton lisenssin. Kirsi Korpijärvi oli naisten yleisen sarjan hopealla. Juha Sameri tuli 60-vuotiaiden miesten kolmanneksi, vaikka hänellä oli luistinrikko kesken kisan.

Kirsi Korpijärvi vetää letkaa, jossa ovat Olli-Pekka Karjalainen, Tarmo Toomingas ja Ari Ilola. Kuva Finland Ice Marathon, Iikka-Jussi Kiiski

 

SM M40
1 Ossi Sippu Kuopion Luisteluseura 3:43:59
2 Antti Majuri HLK 4:49:46
3 Petteri Suominen Helsingin Luistinkiitäjät 6:11:23
SM M50
1 Ari Ilola HTL 4:03:25
2 Tarmo Toomingas KULS / Tarmon Autohuolto 4:06:21
3 Petri Tervevuori HLK 4:15:24
SM M60
1 Antero Kotijärvi KULS 3:56:09
2 Risto Jokela Valkeakosken Haka 4:40:06
3 Juha Sameri Helsingin Työväen Luistelijat 5:03:43
SM N
1 Susanna Ylinen Oulun Tarmo ry 3:56:29
2 Kirsi Korpijärvi KENSU 4:04:13

Matti Huttunen lähdössä kärjessä uudelle 7,5 km kierrokselle. Kuva Finland Ice Marathon, Iikka-Jussi Kiiski

52,5 km matkalla käytiin myös taistoa SM-mitaleista. 40-vuotiaiden sarjassa Matti ja Tomi Huttunen ottivat kaksoisvoiton. Naisten 40-vuotiaiden sarjassa Mirva Hilander otti kultaa ja Terhi Harjula pronssia. 50-vuotiaiden naisten sarjassa Tuija Kilpeläinen oli paras. 60-vuotiaiden miesten sarjassa Kari Köninki tuli toiseksi.

Naisten 40-vuotiaiden 52,5 km luistelun SM-kisasta kiertäjille kultaa ja pronssia. Finland Ice Marathon, Iikka-Jussi Kiiski

SM M40
1 Matti Huttunen KULS 1:53:03
2 Tomi Huttunen KuLS 1:56:57
3 Tuomo Mukkala Seinäjoen Urheilijat 2:15:02
SM M60
1 Oiva Lipsonen Kensu 2:02:48
2 Kari Köninki Kensu 2:03:51
3 Ilkka Jussila Porin Pyrintö ry 3:17:17
SM N40
1 Mirva Hilander Helsingin Luistinkiitäjät ry 2:05:51
2 Elina Leskinen Kuopion Luisteluseura 2:15:00
3 Terhi Harjula Helsingin Luistinkiitäjät 2:19:46
SM N50
1 Tuija Kilpeläinen Kensu 3:02:27
2 Johanna Eskola-Oliva Oulun Tarmo ry 3:13:45
3 Sirpa Jaakkola-Hesso Porin Pyrintö ry 3:17:18