Suurlohjan soudut

Kalevan Kiertäjät mukana Suurlohjan souduissa

Tiia-Maria Rauttola ja Juuso Nurminen. Kuva Marja Rauttola

Nykyiset ja entiset kiertäjät olivat mukana sankoin joukoin Suurlohjan souduissa. Kovan aallokon vuoksi pienveneiden reittiä jouduttiin hieman muuttamaan suojaisemmalle alueelle. Matka lyheni hieman, mutta soutu voitiin tehdä turvallisesti ja hyvässä kelissä noin 19 km uudistetulla reitillä. Jokimaisella reitillä tuuli eivätkä varsinkaan laineet päässeet häiritsemään soutamista. Parisoudussa käytiin todella tiukka kamppailu kisan voitosta. Mutta muissa sarjoissa erot olivat hieman isompia.

Kisan tulokset löytyvät täältä: Suurlohjan soudut 2019

Marja Rauttolan ottamia kuvia soudusta löytyy täältä: Suurlohjan soudun kuvat

Anne Rasku ja Mikko Ylönen. Kuva Marja Rauttola

 

Kalevan Kierros – perinteisten ulkoilmalajien klassikko

Kalevan Kierros on vuodesta 1976 liikuttanut kestävyysurheilusta pitäviä suomalaisia ympäri vuoden. Kyse on kilpailusta, jossa jokaisesta osakilpailusta voittaja saa tuhat pistettä. Eniten pisteitä saanut voittaa, ja kaikki voittavat varmasti itsensä. Kauden päätteeksi marraskuussa juhlitaan ja jaetaan lukuisia palkintoja voittajille, kehittyjille jne.

Uskallatko sinä haastaa itsesi mukaan perinteisten ulkoilmalajien klassikkoon?

Kalevankierros