Kalevan Kierroksen hiihtoraportti

,

Hannu hiihdon maalissa (kuva: Touho Häkkinen)

Hannu Manninen siirtyi Kalevan Kierroksen kärkeen

Kalevan Kierroksen hiihto-osuus oli kolmatta kertaa Jyväskylässä. Jyväskylä Ski Marathonin yhteydessä käytyyn hiihtoon oli ilmoittautunut noin 280 kiertäjää. Kalevan Kierroksella oli vuorossa vapaan tyylin vuosi, jolloin vapaan tyylin hiihtäjien kerroin suosii luisteluhiihtäjiä. Näinollen suurin osa kiertäjistä oli ilmoittautunut vapaan lähtöön.

Tämän vuoden olosuhteet olivat suurin piirtein vastaavat kuin kaksi vuotta sitten Huhtasuolta lähteneessä hiihdossa. Hiihtoa edeltävänä päivänä oli reilusti lämpöasteita ja vettä tuli koko illan. 2017 pakkanen kovetti latu-uran jo yöllä, mutta tänä vuonna latu rupesi jäätymään vasta aamulla. Mutta jo perinteisen lähdön aikaan oli selkeästi pakkasella. Aamusta satoi hieman pulverilunta, jonka tuulella kulkeutui latu-uraan. Näinollen monissa paikoissa luisto oli ladulla heikompi kuin hiihtoreitin keskellä. Ja hiihtouran keskusta oli monessa paikoin aivan jäätä, jossa luistelusuksen pito oli olematon. Alunperin maalin piti olla Peurungan kylpylän vieressä, mutta lämpöinen jakso helmikuussa sulatti järven jään päältä kaiken lumen. Tämän vuoksi matkaa jouduttiin hieman lyhentämään. Reitti oli pari kilometriä lyhyempi kuin viime vuonna.

Perinteisen tyylin lähdössä oli mukana 55 kiertäjää. Miesten sarjassa perinteisen nopein oli Timo Eronen ajallaan 2:31 ja naisten sarjan nopein oli Johanna Kilpeläinen 3:07 ajalla.

Timo Eronen

Johanna Kilpeläinen

Kalevan Kiertäjät sijoittuivat kärkipäähän monessa sarjassa Jyväskylä Ski Marathonilla. Kolmen parhaan joukkoon hiihtivät perinteisellä tyylillä Heli Hakala (2./N40), Johanna Kilpeläinen (2./N50), Marja Rauttola (3./N50), Liisa Huunaan-Seppälä (2./N60), Maritta Maanpää (3./N60) ja Lars Svenskberg (3./M70).

 

Vapaan tyylin kisassa Kalevan Kiertäjistä nopeinta vauhtia piti Hannu Manninen. Mannisen aika oli jäisellä ladulla hiihdetyssä kisassa 2:02:45. Neljä edellistä Kalevan Kierroksen hiihtoa voittanut Markus Välimäki tuli toiseksi ajallaan 2:05:04. Kolmanneksi hiihti Ollipekka Kailari kaksi minuuttia Välimäkeä hitaammalla ajalla.

Kalevan Kierroksen nopeimmat hiihtäjät Hannu Manninen ja Markus Välimäki olivat 40-vuotiaiden sarjan kaksi parasta. Kuva Tuoho Häkkinen

Kalevan Kierroksen nopeimmat hiihtäjät Hannu Manninen ja Markus Välimäki olivat 40-vuotiaiden sarjan voittajat. Kuva Tuoho Häkkinen

 

1. Hannu Manninen M40 Vapaa 02:02:45 1000.0
2. Markus Välimäki M40 Vapaa 02:05:04 983.76
3. Ollipekka Kailari M Vapaa 02:07:58 963.85
4. Marko Leppämäki M40 Vapaa 02:08:01 963.51
5. Henri Nieminen M Vapaa 02:09:46 951.72

 

Naisten sarjassa Elina Kilpeläinen jatkoi voittosarjaansa hiihdon osalta hiihtämällä ajan 2:26:29. Toiseksi nopeimmin matkasta selvisi Kirsi Korpijärvi, jonka loppuaika 2:35:08 oli reilun minuutin parempi kuin kolmanneksi sijoittuneen Johanna Herrasen aika.

1. Elina Kilpeläinen N Vapaa 02:26:29 846.47
2. Kirsi Korpijärvi N40 Vapaa 02:35:08 796.63
3. Johanna Herranen N Vapaa 02:36:32 788.83
4. Terhi Huovinen N Vapaa 02:39:21 773.34
5. Riikka Kivelä N40 Vapaa 02:41:24 762.24

 

Jyväskylä Ski Marathonin kolmen parhaan joukkoon vapaalla tyylillä hiihti aika moni kiertäjä. Palkinnoille pääsivät Elina Kilpeläinen (6./NYL), Hannu Manninen (1./M40), Markus Välimäki (2./M40), Minna Selin (2./N50), Virpi Palmen (3./N50), Jouko Peipinen (2./M60), Kari Köninki (3./M60), Marja-Liisa Salonen (1./N60), Raili Tonteri (2./N60), Klaus Kuusi (2./M70) ja Raimo Hämäläinen (3./M70).

Jyväskylä Ski Marathonin 60-vuotiaiden palkinnoille pääsivät kiertäjät Jouko Peipinen ja Kari Köninki. Kuva Touho Häkkinen

Haastejoukkuekisassa Ski Jyväskylä vankisti johtoasemaansa Jonne Seppälän hienolla hiihdolla. Jonnen aika 1:57:39 oli jopa nopeampi kuin Kalevan Kierroksen voittoaika, joten hän sai yli 1000 pistettä suorituksestaan. Lue haastekisan hiihdosta täältä:

Kalevan Kierroksen kokonaistilanteessa KK-Länsi-Uusimaan Hannu Manninen siirtyi johtoon 15 pisteellä ohi luistelun voittaneen Kuntokonnien Antti Järvenpään. Järvenpään hiihtoaika 2:10 riitti pitämään hänet toisena. Kuntokonnien Ossi Sippu on kahden lajin jälkeen kolmantena ennen Viialan Virin Markus Välimäkeä, joka nousi luistelun jälkeen yhdeksän sijaa. Viidentenä on Viilan Virin Juha Prittinen vain pisteen edellä Kuntokonnien Toni Pikkaraista.

1. Hannu Manninen KK Länsi-Uusimaa 1 / Nummela M40 2 1966.21
2. Antti Järvenpää Kuntokonnat 1 / Varkaus M 2 1951.49
3. Ossi Sippu Kuntokonnat 1 / Varkaus M40 2 1919.58
4. Markus Välimäki Viialan Viri / haijaa.fi / Lempäälä M40 2 1892.35
5. Juha Prittinen Viialan Viri / haijaa.fi / Hämeenlinna M50 2 1873.69
6. Toni Pikkarainen Kuntokonnat 1 / Espoo M40 2 1872.48
7. Jaakko Liukkala Hauhon Sisu 1 / Vantaa M 2 1855.68
8. Gennady Bogopolskiy Moscow, Russia M40 2 1855.02
9. Juha Lehtonen Tuusulan Tallaajat 1 / Paippinen M40 2 1845.93
10. Sami Leinonen Pajulahti miehet / Lahti M55 2 1797.73

 

Naisissa luistelun jälkeen johdossa ollut Pajulahden Kirsi Korpijärvi jatkaa kärjessä. Kuusankosken Urheiluseuran Elina Kilpeläinen nousi toiseksi ja Pajulahden Johanna Herranen on kolmantena hiihdon jälkeen.

1. Kirsi Korpijärvi Pajulahti naiset / Jyväskylä N40 2 1714.44
2. Elina Kilpeläinen Kuusankosken Urheiluseura / Nummela N 2 1644.95
3. Johanna Herranen Pajulahti naiset / Lahti N 2 1618.12
4. Tiia-Maria Rauttola KK Länsi-Uusimaa N1 / Helsinki N 2 1390.45
5. Terhi Huovinen Vieremä N 2 1373.77
6. Katri Lindroos Kuusankosken Urheiluseura / Koria N40 2 1359.18
7. Riikka Kaipia KK Länsi-Uusimaa N1 / Helsinki N55 2 1351.11
8. Anne Rasku Kuusankosken Urheiluseura / Vantaa N50 2 1327.33
9. Mirva Hilander Kuusankosken Urheiluseura / Kouvola N40 2 1321.28
10. Riikka Kivelä Vauhtivuokot / Helsinki N40 2 1309.47

 

Joukkuekilpailussa miesten sarjassa Kuntokonnien joukkue jatkaa kärjessä. Viialan Virin on toisena ennen KK-Länsi-Uusimaata.

1. Kuntokonnat 1 7576.95
2. Viialan Viri / haijaa.fi 7295.34
3. KK Länsi-Uusimaa 1 7082.95
4. Tuusulan Tallaajat 1 6938.92
5. Hauhon Sisu 1 6686.35

Naisten joukkuekisan kärkeen nousi Kuusankosken Urheiluseura. Toisena kahden lajin jälkeen on KK-Länsi-Uusimaa ja kolmantena Vauhtivuokot.

1. Kuusankosken Urheiluseura (N) 5690.89
2. KK Länsi-Uusimaa N1 (N) 5391.25
3. Vauhtivuokot (N) 4917.76
4. Pajulahti naiset (N) 4213.1

 

Jyväskylä Ski Marathonin tulokset:

http://live.ultimate.dk/desktop/front/index.php?eventid=4431&language=fi&ignoreuseragent=true

Touho Häkkisen kuvia hiihdosta:

https://vaajte.kuvat.fi/kuvat/Ski+Maraton+2019/