Hallituksen toinen kokous

Viranomaispäätöksiä odotellessa

 

Hallitus piti etäkokouksen, jossa käsiteltiin Kalevan Kierroksen tämän vuoden tilannetta eri osalajien osalta. Korona tuo osaltaan suuria epävarmuustekijöitä. Heikko jäätilanne tai lumenpuute eivät ole tällä hetkellä suurimpia ongelmia osalajien järjestämiseen.

Luistelun osalta odotellaan Avin päätöstä yleisötapahtumien järjestämisen mahdollisuuksista. Avin päätös pitäisi tulla ensi viikon aikana. Kun nähdään päätöksen sisältö, niin sen jälkeen päätetään miten luistelu pyritään järjestämään. Muutoin luistelun järjestelyt ovat kunnossa. Radan pituus selviää vasta lähempänä kisapäivää, mutta todennäköisesti kierros tulee olemaan pidempi kuin viime vuonna.

Mikäli on ilmoittautunut jo luisteluun ja sitä ei pystytä järjestämään, niin osallistumismaksun voi siirtää muihin tämän vuoden osalajeihin.

Päätetiin myös muuttaa hieman rekrytointikampanjaa. Jos saa houkuteltua mukaan tämän vuoden Kierrokselle kaksi uusi kiertäjää, niin rekrytoija pääsee ilmaiseksi luisteluun tai johonkin muuhun osalajiin, mikäli luistelua ei pysytä järjestämään.

Luistelua ei järjestetä missään olosuhteissa omatoimiluisteluna.

Joukkueiden kasaamisen ohjeet ja aikataulu tulevat tämän viikon aikana Kalevan Kierroksen sivuille.

Kalle Sportissa on vielä aika paljon hakemattomia palkintoja ja kierjekuoria. Selvitellään, kuinka kauan ne voivat olla vielä Kalle Sportista haettavissa. Sen jälkeen ne ovat saatavissa luistelussa Kuopiossa.