Kalevan kierroksen suunnistukseen lähdin hieman kauhunsekaisin tunnelmin. Joskus muinoin loukkaantunut lonkka/reisi/pakara oli alkukevään iltarasteilla aiheuttanut tuntemuksia, mitkä eivät luvanneet hyvää pitkälle 15 kilsan lenkille. Kuin ihmeen kaupalla samalla viikolla käydyillä rasteilla jalka ei osoittanut enää kivun merkkejä, joten ei -nyt-luottavaisin mielin mutta ehkä vähän varmempi fiilis päällä lähdin kohti Mynämäkeä.

Kisapäivänä happirikasta ilmaa riitti, ja aamulla järjestäjältä saadun vinkin turvin (ja myös itse todenneena) lähdin metsään t-paidassa. Itseä ahdistaa jos on liikaa päällä, ja hieman kauhulla katselin sitä vaatemäärää mitä kanssasuunnistajat aikoivat metsään päällään viedä. Heti ensimmäisellä lenkillä kävi selväksi, että nyt ollaan Ihan Oikealla Suunnistusradalla! Rastipisteet olivat haastavia ja maasto kunnon suunnistusmaastoa, joka otti kyllä kaiken naisesta irti. Ensimmäinen lenkki sujui hyvin ja yllättävän jaksaen, toisella kierroksella alkoi loppua kohden vähän tossu painamaan, ja viimeisellä lenkillä tuntui, että kaksi kierrosta olisi ollut ihan tarpeeksi jo sekin.

Rasteja en suuremmin joutunut hakemaan, vaikka muutamalla rastilla samaan aikaan rastia etsivistä olikin hieman apua. Omaan suunnistukseen olin siinä tyytyväinen, että yhden väärälle mäelle suuntaavan pummin onnistuin eliminoimaan pysähtymällä ja miettimällä, ja hetken tuumailun jälkeen korjaamalla 180 astetta oikeaan suuntaan. Maasto oli jo opettanut sen, että päättömästi ryntäilemällä ei saavuta kuin lisäminuutteja loppuaikaan.

Eroa naisten kärkeen tuli odotetusti ihan roppakaupalla, mutta omaan tämän hetkiseen kuntoon nähden olin suhteellisen tyytyväinen suoritukseen. Tästä on hyvä jatkaa kohti Kangasalan Jukolaa, jossa kuuden kilometrin avausosuus vaikuttaa jo ihan sprinttimatkalta tähän verrattuna!

 

Sanna Karjalainen