Kalevan Kierroksen juoksu Porissa Yyteri Maratonilla.

Tämän vuoden juoksun piti järjestää toukokuussa Yyteri Maratonin yhteydessä. Koronan vuoksi kevään urheilutapahtumat oli kuitenkin pakko perua tai siirtää johonkin muuhun ajankohtaan. Kalevan Kierroksen aikatauluun sopi juoksun siirto lokakuun loppupuolelle. Normaalisti tässä vaiheessa vuotta Kalevan Kierros on jo päättynyt, mutta tänä vuonna juoksu oli vasta neljäs laji. Hiihdon jäätyä pois kokonaan,  viime vuoden tapaan Kierroksella on vain viisi lajia. Viimeisenä on vuorossa luistelu joulukuussa Kuopiossa.

Sää oli vuoden aikaan nähden melko hyvä. Edellisenä päivänä koko ajan jatkunut sade loppui juuri aamulla ennen lähtöä ja juoksu saatiin viedä läpi aurinkoisessa säässä. Lämpötila tosin oli vain muutaman asteen plussan puolella. Tuuli oli paikoin navakkaa, mutta se ei osunut reitille kovin pahoin.

Monen vuoden jälkeen kiertäjillä oli mahdollisuus valita juoksumatkansa itse puolimaratonin ja koko maratonin väliltä. Puolikkaan aika kerrottiin kertoimella 2,3, jonka jälkeen ajat olivat koko maratonin kanssa vertailukelpoisia. Hyville juoksijoille maratonilta sai hieman helpommin pisteitä, mutta siitä huolimatta vain 15 kiertäjää juoksi maratonin. Tänä vuonna tulostaso oli maratonilla aikaisempiin maratoneihin verrattuna melko hyvä. Yyterin tasainen reitti helpotti hyvän ajan juoksemista.

Antti Järvenpää oli ylivoimainen tämän vuoden juoksussa.

 

Nuorten alle 22-vuotiaiden sarjassa kilpaileva Felix Hannelin juoksi maratonilla loistavan ajan 2.56.23, joka oli kiertäjistä toiseksi paras tulos.

 

Toni Pikkarainen juoksi kolmanneksi parhaan ajan kiertäjistä maratonilla.

Kiertäjistä nopeimman ajan täydellä matkalla juoksi Kuntokonnien Antti Järvenpää, jonka voittoaika oli 2.43.04. Alle kolmen tunnin juoksi myös muut kolmen parhaan joukkoon sijoittuneet. Hauhon Sisun Felix Hannelin kellotti ajan 2.56.23 ja Kuntokonien Toni Pikkarainen hävisi kakkossijan parilla minuutilla ajalla 2.58.32. Kalevan Kierroksen juoksun pisteissä viisi parasta olivat liikkeellä maratonilla. Koko Yyterin Maratonin voittaja ei kuitenkaan ollut mukana Kalevan Kierroksella. Eric Mbacha juoksi soolona todella kovan ajan 2.22.19.

 

Yyteri Maratonin voittaja Eric Mbacha ja 60-vuotiaiden puolimaratonin toinen Jouko Peipinen maalissa.

Naisissa ainoastaan Kensuttarien Kirsi Korpijärvi juoksi maaliin maratonilla. Korpijärven aika 3.38.54 oli myös naisten paras suoritus juoksussa.

Kirsi Korpijärvi juoksi pitkästä aikaa koko maratonin. Ja hyvinhän se sujui; nopein aika naisten sarjoissa.

Puolimaratonilla kiertäjistä parhaan ajan teki KK Länsi-Uusimaan Magnus Hellström. Hellströmin aika 1.22.27 oli yli viisi minuuttia parempi kuin seuraavaksi juosseiden puolimaratonilla olleiden kiertäjien ajat. Toiseksi nopeimmin puolikkaan kiersi Kuntokonnien Jere Korteniemi ja kolmanneksi tuli Pajulahden Jani Kohonen.

Puolimaratonilla kiertäjistä kovinta vauhtia piti Magnus Hellström.

Naisissa nopeimmin puolimaratonin taivalsi Kuusankosken Urheiluseuran Katri Lindroos. Voittoaika oli 1.40.10. Toiseksi tuli KK Länsi-Uusimaan Nina Ljungqvist-Sarparanta ajalla 1.43.51. Kolmanneksi sijoittunut Kuusankosken Urheiluseuran Mirva Hilander jäi vajaan minuutin kakkossijasta.

Kirsi Lindroos oli hyvässä vauhdissa Yyterissä puolimaratonilla.

Nina Ljungqvist-Sarparanta saapui toiseksi nopeimpana naisena kiertäjistä maaliin puolimaratonilla.

 

Kuusankosken Urheiluseuran puolimaratonaarit Lindroos, Hilander, Pylvänen ja Liukkonen maalissa.

 

Kokonaistilanteessa Toni Pikkarainen vahvisti johtoaan hyvällä maratonjuoksullaan. Lappeen Sinisten Matti Huttunen säilytti toisen sijansa, mutta kolmanneksi nousi vahvalla juoksulla Hauhon Sisun Jaakko Liukkala.

Jaakko Liukkalan maraton sujui sen verran hyvin, että hän nousi juoksun jälkeisessä kokonaistilanteessa kolmanneksi.

Naisissa aika moni kärkipään nimi jäi pois juoksusta ja tilanne ennen luistelua muuttui melkoisesti. Kärjessä jatkaa Kuusankosken Urheiluseuran Terhi Harjula, mutta Korpijärven hyvä juoksu riitti nostamaan hänet viidenneltä tilalta toiseksi. Kolmanneksi noussut Lindroos paransi sijoitustaan neljällä.

Terhi Harjula säilytti johtopaikkansa ennen viimeistä lajia.

Joukkuekilpailussa kärjen tilanne pysyi ennallaan juoksun jälkeen. Kärjessä jatkaa Kuntokonnien joukkue, toisena on Hauhon Sisu ja kolmantena on Lappeen Siniset. Myös naisten joukkuekilpailussa tilanne ei muuttunut ennen viimeistä lajia. Ykkösenä on Kuusankosken Urheiluseuran joukkue. Toisena jatkaa KK Länsi-Uusimaan joukkue ja kolmantena on Kensuttaret.

 

Kalevan Kierroksen viides ja viimeinen laji tänä vuonna on luistelu Kuopiossa. Koska luonnonjään todennäköisyys on hieman heikko joulukuun puolessa välissä, niin 30 km luistelu suoritetaan Lippumäen tekojääradalla.