Huttunen ja Harjula pyöräilyn parhaat

Sade ja tuuli tekivät kisasta haastavan

Olosuhteet eivät olleet optimaaliset hyvien aikojen tekemiseen, mutta Matti Hietajärvi (211) polki siitä huolimatta reitin käsittämättömän kovaan aikaan 1.40.

Kalevan Kierroksen pyöräilyn tämän vuoden kisapaikkana oli jo kolmatta kertaa Lemi ja järjestävänä seurana Lappeenrannan Pyöräilijät. Lappeenrantalaisten järjestelyt toimivat vanhalla rutiinilla. Kiertäjien kisan parantamisehdotukset oli huomioitu, joten kisa voitiin pitää turvallisesti. Kisaan lähti kaikkiaan parisen sataa polkijaa.

Varsin tuulisessa ja lopun sateisessa kelissä pidetyn kisan kovinta vauhtia piti Kalevan Kierroksen ulkopuolinen Matti Hietajärvi joka ajallaan 1.40,01. Hän alitti reilusti viime vuoden voittajan Hannu Mannisen reittiennätysajan. Manninen ei tullut puolustamaan voittoon vaan kilpaili edellisen päivänä Ironman-kisassa.

Kalevan Kierroksen naisten kisan voittoon polki Kuusankosken urheiluseuran vasta kolmatta kertaa Kierrokseen osallistuva Terhi Harjula ajalla 2.16,02. Samalla hän nousi kokonaiskilpailussa toiseksi heti Pajulahden Johanna Herrasen jälkeen. Naisten välinen piste-ero ennen suunnistusta on kolmisen kymmentä pistettä.

Lopussa Kierroksella nopeinta vauhtia naisten sarjassa pitänyt Terhi Harjula joutui vesikuuron kastelemaksi.

– Keli oli vaikea. En ole koskaan sellaisessa tuulessa polkenut, Harjula kertoi kisan jälkeen.  Toisaalta selityskin löytyi, sillä hän hankki vasta kolmisen vuotta sitten ensimmäisen maantiepyörän jolloin pyöräilykokemus on jäänyt vielä vähäiseksi.

– Lappeenrantalaiset osasivat järjestää kisan hyvin. Paikalla vallitsi hyvä henki, Harjula kiitteli.

Kaisa Saarimaa polki Kierroksen naisten toiseksi kovimman ajan.

Naisista toiseksi kovinta kyytiä polki Kaisa Saarimaa jääden 30 sekuntia voittajalle. Marja Varjonen ajoi kolmanneksi ajalla 2.19.38

Naisten sarjassa tilanne kahden lajin jälkeen on se, että Herranen johtaa, mutta Harjula ja Saarimaa ovat ihan muutaman kymmen pisteen päässä.

Johanna Herranen oli kuudenneksi nopein naisista, mutta säilytti kärkipaikkansa kahden lajin jälkeen.

Tomi Huttunen pääsi maaliin kuivissa olosuhteissa.

Miesten kärki kiertäjien osalta ei juuri tuonut yllätyksiä. Vauhdikkaimmin ajoi Lappeen Sinisten Matti Huttunen. Hän käytti 76 km matkaan aikaa 1.56,06. Vaikka keli oli haastava, hän paransi vuoden takaista aikaansa puolisen minuuttia. Kiertäjistä toiseksi polkenut, ajalla 1.57,47 , Rami Heikkilä paransi myös viime vuotista aikaansa reilusti. Pajulahden Jani Kohonen oli kolmas 1.58,32

Rami Heikkilä paransi aikaansa lähes seitsemällä minuutilla viime vuodesta.

Kahden lajin jälkeen miesten kisaa johtaa Matti Huttunen pistein 1909,78. Kuntokonnien Ossi Sippu on toisena nelisen kymmentä pistettä perässä ja hyvin pyöräillyt Tuusulan Tallaajien Juha Lehtonen nousi kolmanneksi, vain 15 pisteen päähän Sipusta.

Ossi Sippu nousi toiseksi kokonaistilanteessa pyöräilyn jälkeen.