SKIJYVÄSKYLÄ VARMISTI HAASTEKISAN VOITTONSA PÄÄKAUPUNKIJUOKSUSSA

, ,

Electrofit Kalevan Kierros ja sen haastekisa päättyi Helsingin keskuspuistossa juostuun puolimaratonin mittaiseen Pääkaupunkijuoksuun. Kisa saatiin käydä todella hienossa syyssäässä. Viikolla erittäin kurjaa keliä ennustaneet säätiedot onneksi eivät toteutuneet, vaan saderintama ehti väistyä juuri kisan alla.

SkiJyväskylän Harri Metsärannan aika 1:41:34 ja haastekisan kolmas sija riitti varmistamaan joukkueen ylivoimaisen voiton kokonaiskilpailussa. Haastekisan parhaan noteerauksen teki DownTown65:n Mikko Mäkelä ajallaan 1:24:40, mutta se ei riittänyt nostamaan joukkuetta toiseksi ohi Electrofitiä. Electrofitin Turo Terho sijoittui kisan kakkoseksi ajallaan 1:35:45, joka riitti siis pitämään joukkueensa kakkosena.

Kalevan kiertäjistä kovimman noteerauksen teki Kuntokonnien Antti Järvenpää, joka samalla varmisti kokonaiskilpailun voittonsa. Järvenpään aika oli 1:16:01, johon muiden aikoja verrataan.  Tulos oli myös koko kisan toiseksi nopein, myös ulkopuoliset kilpailijatkin huomioiden.

Kaikki joukkueet saivat edustajansa maaliin, mutta piste-erot pyöräilyssä olivat sen verran pienet, että muutoksia sijoituksiin ei tullut.

SkiJyväskylän kokonaiskilpailun voitto perustui kolmeen huippusuoritukseen sekä siihen, että muissa kolmessa lajissa tehtiin hyvät suoritukset, joilla muiden joukkueiden ei annettu kuroa eroa paljoakaan kiinni. Joukkueiden erot olivat muodostuneet varsin suuriksi jo ennen viimeistä lajia, joten suurillakaan aikaeroilla ei ollut realistisesti mahdollisuuksia sijoitusten parantamiseen.

ELECTROFIT KALEVAN KIERROS HAASTEKISA 2019 LOPPUTULOKSET
Juoksu Tulos Pisteet
1 Downtown 65 Mikko Mäkelä 1:24:40 906,39
2 Electrofit Turo Terho 1:35:45 799,54
3 SkiJyväskylä Harri Metsäranta 1:41:34 748,32
4 Team Rahola Niko Peltomaa 1:50:55 671,82
5 X-tri Lahti Jarkko Räihä 2:03:14 580,36
6 IBD Cycling Ei lähtenyt
Lopputilanne
1. Ski Jyväskylä 5256,58
2. Electrofit 4643,17
3. Downtown 65 4447,50
4. Team Rahola 3009,51
5. IBD Cycling 2434,85
6. X-tri Lahti 2266,66