Vaatetuksen sääntöjä helpotettu

Triathlonissa käytettävä hiaton kisapuku käy myös Kalevan Kierroksen pyöräilyasuksi.

Kalevan Kierroksen hallituksen kokouksessa päätettiin muuttaa pyöräilyn lajisääntöjä pukeutumisen osalta. Aikaisemmin säännöissä oli maininta pukeutumisen kohdalla, että:

Kilpailijan tulee olla pukeutunut hihalliseen paitaan ja lahkeellisiin pyöräilyhousuihin. Haalarimallinen asukokonaisuus on sallittu. Suoja-asua tai sadeviittaa käytettäessä ne eivät saa peittää kilpailunumeroa, eivätkä saa olla malliltaan sellaisia, että ne vaarantavat ajajan turvallisuutta.

Koska kyseisen säännön tulkinta on herättänyt kritiikkiä aikaisempina vuosina, niin hallitus päätti muuttaa sääntöä niin , että se on jatkossa:

Suoja-asua tai sadeviittaa käytettäessä ne eivät saa peittää kilpailunumeroa, eivätkä saa olla malliltaan sellaisia, että ne vaarantavat ajajan turvallisuutta.

Näinollen jatkossa pyöräilyasuna voi olla vaikka hiaton paita, toppi tai hiaton triathlonasu. Jos kuitenkin haluaa tehdä mahdollisimman nopean ajan aerodynaamisessa asennossa ja asusteessa, niin silloin kannattaa käyttää ajohaalaria, jossa hiat ulottuvat ranteisiin saakka.

Hyvään loppuaikaan tarvittava varustus rautaisen kunnon lisäksi: korkealaippaiset kevyet kiekot, oikea ajoasento, peittävä ajoasu ja aerodynaaminen kypärä.