Helenan Hiihdon tilanne Koronaviruksen osalta

Kuva: Lizabeth Menzies

Hallitus on tänään torstaina 12. maaliskuuta pitämässään neuvottelussa keskustellut koronavirustilanteesta ja päättänyt suosituksista ja varautumisesta. Hallitus suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Lisäksi suositellaan, että myös muiden kokoontumisten järjestäjät harkitsevat riskiarvioiden pohjalta vastaavien tilaisuuksien järjestämistä.

Hallituksen päätöksen johdosta monet isot urheilutapahtumat on peruttu. Helenan Hiihdossa tullaan jäämään alle 500 hengen osallistujan, joten suoranaisesti hallituksen linjaus ei koske Helenan hiihtoa. Mutta asiasta keskustellaan huomenna AVI:n kanssa ja päätetään voidaanko kisaa järjestää. Monet kulttuuritapahtumat (teatterit ja konsertit) ovat ainakin vielä päättäneet jatkaa ohjelmistoaan, mikäli katsojamäärä jää alle 500.

Päätös Kalevan Kierroksen ja Helenan Hiihdon järjestämisen osalta tehdään viimeistään lauantaina.

 

Kalevan Kierros – perinteisten ulkoilmalajien klassikko

Kalevan Kierros on vuodesta 1976 liikuttanut kestävyysurheilusta pitäviä suomalaisia ympäri vuoden. Kyse on kilpailusta, jossa jokaisesta osakilpailusta voittaja saa tuhat pistettä. Eniten pisteitä saanut voittaa, ja kaikki voittavat varmasti itsensä. Kauden päätteeksi marraskuussa juhlitaan ja jaetaan lukuisia palkintoja voittajille, kehittyjille jne.

Uskallatko sinä haastaa itsesi mukaan perinteisten ulkoilmalajien klassikkoon?

Kalevankierros