Kalevan Kierroksen haaste 2019
Kalevan Kierros haastaa vuonna 2019 urheiluseuroja, -porukoita, seuroja tai yrityksiä, jotka ovat omaperäisellä tavallaan aiheuttaneet positiivista pöhinää kestävyysurheilukentällä ja kuntoiluporukoissa. Haasteessa joukkue tutustuu Kalevan Kierrokseen ja kertoo kokemuksistaan omille seuraajilleen. Joukkueesta aina yksi jäsen suorittaa yhden lajin.
Kalevan Kierroksen haastejoukkueet 2019
Downtown 65
Downtown 65 Endurance ry on länsi-Vantaalta lähtöisin oleva urheiluseura.
Seuran lajeihin kuuluvat juoksu, hiihto, pyöräily, suunnistus, triathlon sekä näiden kaikki variaatiot ja kaikki muukin kestävyysurheiluun liittyvä. Seuran toimintaa ohjaavat arvot: Yhteisöllisyys, Rohkeus ja Näyttävyys sekä seuran motto ”Tosissaan muttei totisesti”. Näiden arvojen saattelemana Downtown 65 lähtee nälkäisenä (kuten aina) tavoittelemaan arvojensa mukaista suoritusta myös Kalevan Kierroksen Haastekilpailussa.
Electrofit
Electrofit Oy tarjoaa kestävyysurheiluvalmennusta ja kisamatkoja. Electrofitin kaulahahmona ja omistajana häärii Simo-Viljami Ojanen, joka on koonnut ympärilleen asiakkaistaan ja yhteistyökumppaneistaan rennon ja letkeän joukkueen kisaamaan Kalevan Kierrokselle, jonka nimiyhteistyökumppani Electrofit on vuonna 2019.
IBD Cycling
IBD Cycling ry on pyöräilyseura, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta tulehduksellisista suolistosairauksista, saattaa ihmisiä vertaistuen piiriin ja toimia pyöräilyn edistäjänä. Edellisen Kalevan kierroksen haastekilpailun voitto luo hieman paineita, mutta parhaamme lähdemme tekemään ja katsotaan mihin se riittää!
Ski Jyväskylä
Ski Jyväskylä on Jyväskylässä toimiva maasto- ja ampumahiihtoseura, joka liikuttaa kaikenikäisiä kilpailijoita ja harrastajia hiihdon parissa. Elämä ei ole vain hiihtoa, vaan kaikenlainen muu liikunta ja urheilu kuuluu myös ohjelmaan pilke silmäkulmassa. Seurastamme löytyy liikkujia myös Kalevan Kierroksen lajeihin, joten haastekilpailuun kutsu on meille suuri kunnia.
Team Rahola
X-tri Lahti
X-tri Lahti on vuonna 2010 perustettu lahtelainen triathlonseura. Kannustava ja lämmin yhteishenki näkyy niin yhteisharjoituksissa kuin kisoissakin. X-tri Lahti järjestää viikoittain yhteisharjoituksia, joiden lisäksi tarjolla on paljon tietoa ja valmennusosaamista. Seuran junioritoiminta on myös erittäin aktiivista.
Kalevan Kierroksen haasteen lopulliset tulokset 2019
|
||||||||||||||||||||
Nothing Found
Sorry, no posts matched your criteria