IBD Cycling Kalevan Kierros joukkue

Luistelija

Tiina Krusberg

Menestyksekkään muodostelmaluistelijan uran loputtua Tiinan laji vaihtui ensin triathloniin ja sitä kautta ultramatkaan poluilla sekä lopulta uusimpana haasteena hyppäys mukaan maantiepyöräilyn maailmaan IBD Cyclingin naisten tiimiin. Kuten yleensäkin kaikessa mihin liittyy luistimet, myös tällä kertaa ”ei” puuttui Tiinan sanavarastosta, joten nainen päätyi toista kertaa Kalevan kierrokselle haastejoukkueessa, ensimmäistä kertaa luisteluosuudelle.

Hiihtäjä

Hanna Joronen

Hanna on 28-vuotias, taustaltaan kaikkien lajien kuntokestävyysurheilija. Ensimmäinen tavoite vuoden 2011 Finlandia-hiihdossa oli maaliviivan ylittäminen – ajalla ei ollut niin väliä. Vuosi vuodelta tavoitteet ovat nousseet ja onnistumisten kautta tavoite on viime aikoina ollut kuntotapahtumissa top-5 sijoitus. Pitkään Hanna luuli olevansa pääasiassa hiihtäjä, mutta 2014 tapahtuneen maantiepyörän oston jälkeen urheilu-ura on vienyt vahvasti pyöräilyn pariin. Nyt onkin luvassa ikään kuin paluu juurille, kun Jyväskylän latuja lähdetään valloittamaan numerolappu rinnassa pitkästä aikaa!

Suunnistaja

Sanna Karjalainen

Sanna on ehtinyt harrastaa paljon kaikkea, muttei koskaan oikein mitään kunnolla. Ala-asteelta lähti innostus suunnistukseen paikallisen urheiluseuran puuhamiehen innostamana, ja sitä kautta Jukolan ja Venlojen viestiä on tullut kierrettyä jo 16 kertaa. Kisaamista maantiepyöräilyssä on myös kokeiltu, ja löytyypä takataskusta kirkkovenesoudun SM-mitaleitakin muutama. Tuleva kesä näyttäisi tällä kertaa vahvasti suunnistuspainotteiselta, joten Mynämäelle on hyvä lähteä tutustumaan tulevaan Jukola-maastoon.

Soutaja – päivitetään myöhemmin

Pyöräilijä

Jake Lastujoki

Jake on kohta 27-vuotias kellosepäksi opiskeleva triathlonisti, joka löysi kestävyysurheilun ilot 2015 alkukeväästä. Triathlonkisoja on jo kolme kesää takana ja maantie kisoja yksi kesä. Aikaisempaan lajikirjoon on kuulunut fudis, uimahypyt, baseball, keilailu ja temppupyöräily. Jake on osallistunut kahteen edelliseen Kalevan kierroksen pyöräilyyn ja odottaa innolla uutta reittiä!

Juoksija

Janni Hussi

Janni Hussi on liikunta-alan monitoimiyrittäjä ja sosiaalisen median influencer. Suosittua blogia ja omaa HussiTube Youtube -kanavaa pitävä Janni omaa 13-vuotisen jalkapallo taustan, jonka lisäksi hän on kilpaillut useissa fitness-kisoissa. Tätä nykyään omaksi iloksi liikkuva Janni treenaa monipuolisesti erilaisia lajeja, aina koiran kanssa ulkoilusta perinteiseen punttisalitreeniin.

Kuva: Petteri Peltonen Photography

IBD Cycling Kalevan Kierroksen haastejoukkueen uutiset

Tiina Krusberg, IBD Cycling

Tammikuun puolessa välissä tuli viesti, jossa oli haussa luistelija haastekisan luisteluosuudelle. Ennen kuin ehdin sen enempää miettiä, huomasin sanoneeni ”no jos ei muita..” ja pari päivää myöhemmin minut oli rekrytoitu luistelemaan 30km matka Seinäjoella. Luistelu sinänsä ei ollut missään vaiheessa kynnys itselle. Olenhan elänyt ja kasvanut luistimet jalassa pienestä lähtien keskimäärin 6 päivää viikossa. Oikeastaan rehellisesti en osannut edes kauhistella 30km matkaa, vaikka tiesin, että oma luistelu-ura paria 10min kuntotestiä lukuunottamatta, ei ikinä ole sisältänyt 5 minuuttia pidempää yhtäsoittoista matkantekoa.

Kilometrejä jäällä oli kuitenkin uran aikana kertynyt. Paljon. 1,5 viikon varoitusajalla en edes viitsinyt harkita testaavani muita, kuin omia tuttuja taitoluistimia, vaikka tiesin antavani reippaasti tasoitusta muille lyhyillä muodostelmaluisteluterillä. Tarpeeksi outoa ja uutta tulisi olemaan jo se, että joutuisin pitämään luistellessa kypärää, joskin toki hyvästä syystä. Lauantaina aamulla lähdin hämmentyneen rauhallisin fiiliksin junalla kohti Seinäjokea. Säätiedotus oli luvannut n. -10 asteen pakkasta ja hiukan hirvitti miten nopeasti varpaista tunto tulee katoamaan luistelun aikana. Junamatkalle varatut eväät onnistuin heittämään levälleen junan lattialle ja kaiken lisäksi juna tulisin saapumaan Seinäjoelle n.45min myöhässä, joten tankkaus huonon aamupalan jälkeen jäi väliin yhtä säälittävää energiapatukkaa lukuunottamatta. Lopulta oli aika siirtyä jäälle. Porukka oli varoitellut, että jää on sitten liukas. Itselle tuo sopi täydellisesti. Sellaiseen olen tottunu.

Ihan huikean hyvä jää ja lämmittelykierroksia muutaman otettuani ajattelin, että tämähän saattaa olla oikeasti kivaa. Startin jälkeen sain todeta olevani pahasti väärässä. Tiesin, että tulen menemään hitaampien mukana ja oletin, että ainakin muutamista saisin peesiapua. Olin väärässä. Jää tuntui hyvältä, luistelu oli kivaa, mutta porukka sujahti heittämällä ohi ihan kevyilläkin potkuilla, vaikka tiesin, että itsellä kyllä pakarassa ja tekniikassa riittäisi kapasiteettia vaikka muille jakaa. Mutta jos ei liiku, niin ei liiku. 10 kierroksen kohdalla aloin (kirjaimellisesti kuolata pitkien terien perään). 20 kierroksen kohdalla kaipasin mahdollisuutta mennä edes välillä takaperin. 25 kierroksen kohdalla lähti tunto varpaista kylmän vuoksi. Ohimennessään moni huuteli tsemppejä ja juteltiin muutamia sanasiakin muiden haastejengiläisten kanssa. Yllättävin piristys oli jään reunalta kuuluva tsemppihuuto nimellä jossain kohtaa matkantekoa.

Yksi IBDn naiskuskeista, jonka en edes tiennyt olevan paikalla, oli laskemassa kierroksia, ennen omaa luisteluvuoroaan. Loppupuolisko oli henkistä taistelua. Ei rankkuuden vuoksi, vaan sen, kuinka paljon ärsytti, kun muut pääsivät helposti ohi. Tai ehkä eniten oikeastaan ärsytti oma tyhmyys, että olin lähtenyt taitoluistimilla reissuun. Toisaalta myös nauratti. Olihan koko touhuun ryhtyminen taas sen verran älytöntä. Tyhmä mikä tyhmä. Tiesin myös, että nämä fiilikset kuuluvat asiaan hiukan sekopäisissä haasteissa. Hetkiä, jolloin tietää ainakin elävänsä.

Peesiapua ei tullut missään vaiheessa paria sekunnin hetkeä lukuunottamatta. Päätin keskittyä vain omaan luisteluun ja siihen, että etsin parhaan jään, jotta liuku pysyisi edes jonkin verran kohtuullisena. Missään vaiheessa ei kropassa tuntunut varsinaisesti lihaksiston osilta rankalta. Ei hapottanut, eivätkä jalat painaneet. Energiat kuitenkin olivat lopussa tankkauksen totaalisen puutteen vuoksi. Sykkeet kaiken lisäksi huitelivat korkealla jatkuvasti, keskisykkeen ollessa jopa 180. Omalla anaerobisella kynnyksellä 1h35min tuntui. Ei pahalta, mutta vain siltä, ettei energiaa löytynyt enää mistään.

Viimeiset 10 kierrosta naama oli niin jäässä, ettei edes tyhmien vitsien murjaisu yksinäiselle kierroslaskijalleni ohimennessä onnistunut. Vikat 5 kierrosta tein matkaa yksin. Olin ajatellut tekeväni jonkun komean maalintulon, mutta maaliviivan ylittäessä tajusin, ettei edes jarrutus tuntunut turvalliselta, kun nilkasta alaspäin oli tunto kadonnut. 1h30min tavoite jäi viiden minuutin päähän. Toisaalta ilman konkreettista peesiapua aika oli jopa parempi, kuin odotin. Kaikessa kauheudessaan ihan huikea kokemus. Yhtäaikaa fiilis ”ei enää ikinä koskaan” ja samalla jo pohtii, millos uudestaan. Se on ainakin varmaa, että tulen ottamaan revanssin tästä lajista pitkillä terillä. Pakkohan se on selvittää, kuinka paljon sitä tasoitusta ihan oikeasti tuli annettua.”