Kalevan Kierroksen haaste 2019

Kalevan Kierros haastaa vuonna 2019 urheiluseuroja, -porukoita, seuroja tai yrityksiä, jotka ovat omaperäisellä tavallaan aiheuttaneet positiivista pöhinää kestävyysurheilukentällä ja kuntoiluporukoissa. Haasteessa joukkue tutustuu Kalevan Kierrokseen ja kertoo kokemuksistaan omille seuraajilleen. Joukkueesta aina yksi jäsen suorittaa yhden lajin.

Kalevan Kierroksen haastejoukkueet 2019

Downtown 65

Downtown 65 Endurance ry on länsi-Vantaalta lähtöisin oleva urheiluseura.

Seuran lajeihin kuuluvat juoksu, hiihto, pyöräily, suunnistus, triathlon sekä näiden kaikki variaatiot ja kaikki muukin kestävyysurheiluun liittyvä. Seuran toimintaa ohjaavat arvot: Yhteisöllisyys, Rohkeus ja Näyttävyys sekä seuran motto ”Tosissaan muttei totisesti”. Näiden arvojen saattelemana Downtown 65 lähtee nälkäisenä (kuten aina) tavoittelemaan arvojensa mukaista suoritusta myös Kalevan Kierroksen Haastekilpailussa.

Electrofit

Electrofit Oy tarjoaa kestävyysurheiluvalmennusta ja kisamatkoja. Electrofitin kaulahahmona ja omistajana häärii Simo-Viljami Ojanen, joka on koonnut ympärilleen asiakkaistaan ja yhteistyökumppaneistaan rennon ja letkeän joukkueen kisaamaan Kalevan Kierrokselle, jonka nimiyhteistyökumppani Electrofit on vuonna 2019.

IBD Cycling

IBD Cycling ry on pyöräilyseura, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta tulehduksellisista suolistosairauksista, saattaa ihmisiä vertaistuen piiriin ja toimia pyöräilyn edistäjänä. Edellisen Kalevan kierroksen haastekilpailun voitto luo hieman paineita, mutta parhaamme lähdemme tekemään ja katsotaan mihin se riittää!

Ski Jyväskylä

Ski Jyväskylä on Jyväskylässä toimiva maasto- ja ampumahiihtoseura, joka liikuttaa kaikenikäisiä kilpailijoita ja harrastajia hiihdon parissa. Elämä ei ole vain hiihtoa, vaan kaikenlainen muu liikunta ja urheilu kuuluu myös ohjelmaan pilke silmäkulmassa.  Seurastamme löytyy liikkujia myös Kalevan Kierroksen lajeihin, joten haastekilpailuun kutsu on meille suuri kunnia.

Team Rahola

Team Rahola on 2010 rekisteröity kuntourheiluseura, johon on helppo liittyä ja joka tarjoaa monipuolista ohjelmaa jäsenilleen. Osallistumme porukalla pitkin vuotta erilaisiin urheilutapahtumiin mm. soutuihin, hiihtoihin, erilaisiin juoksuihin, jumppailemme porukalla ja touhuamme kaikkea oikeastaan kaiken aikaa.

X-tri Lahti

X-tri Lahti on vuonna 2010 perustettu lahtelainen triathlonseura. Kannustava ja lämmin yhteishenki näkyy niin yhteisharjoituksissa kuin kisoissakin. X-tri Lahti järjestää viikoittain yhteisharjoituksia, joiden lisäksi tarjolla on paljon tietoa ja valmennusosaamista. Seuran junioritoiminta on myös erittäin aktiivista.

Kalevan Kierroksen haasteen lopulliset tulokset 2019

1. Ski Jyväskylä 5256,58
2. Electrofit 4643,17
3. Downtown 65 4447,50
4. Team Rahola 3009,51
5. IBD Cycling 2434,85
6. X-tri Lahti 2266,66

Nothing Found

Sorry, no posts matched your criteria

Kalevan Kierroksen haasteen uutiset

Elecrofit Kalevan Kierroksen kolmas osalaji, suunnistus, järjestettiin Mynämäellä lauantaina 25.5. Sade taukosi juuri sopivasti juuri ennen kisan päälähtöä ja pysyi pois niin kauan, että lähes kaikki kilpailijat pääsivät maaliin ennen kuin sade uudelleen alkoi. Metsä oli kuitenkin märkä. Ratamestari oli laatinut hyvän radan, joka sisälsi muutaman haastavan rastin, joilla jyvät saatiin erotettua akanoista. Kovinta vauhtia […]

Jyväskylä Ski Marathon 9.3.2019 Lähdimme lauantaina aamulla klo 7 aikoihin kohti Vaajakoskea vanhempieni kanssa. Ajomatka Nokialta kesti noin pari tuntia. Aamu alkoi pienessä, noin 5 asteen pakkaskelissä ja oli hieman pilvistä. Perille päästyämme kävin hakemassa urheiluhallissa olevasta kisainfosta tarvittavat materiaalit. Tämän jälkeen vielä vähän tankkausta, varusteiden vaihto ja pientä lämmittelyä ennen kisan starttia urheilukentällä, josta […]

Ski Jyväskylä vankisti johtoaan Electrofit Kalevan Kierroksen haastekisassa Electrofit Kalevan Kierros ja sen haastekisa jatkuivat Jyväskylä Ski Maratonin yhteydessä suoritetulla hiihdolla lauantaina 9.3. Vuorovuosina ensisijainen hiihtotapa vaihtuu ja nyt vuorossa oli vapaata suosiva kilpailu. Kalevan kiertäjistä kovinta vauhtia piti Hannu Manninen ajallaan 2:02:45, johon muiden aikoja verrataan. Kotikenttäedusta nauttinut Ski Jyväskylän Jonne Seppänen hiihti Mannistakin […]