Virrat oli ensimmäistä kertaa Kalevan Kierroksen soudun soutupaikkana. Miten soudun järjestelyt sujuivat Virtain Urheilijoilta ja Kalevan Kierroksen soutuvastaavalta? Anna palautetta, niin saamme ensi vuonna vielä paremmin järjestetyn soutukisan aikaiseksi.

Kalevan Kierroksen 2019 soutu Virrat

 

2019 Kalevan Kierroksen soutu järjestettiin ensimmäistä kertaa Virroilla. 30 kilometrin soutuun oli ilmoittautunut yli 250 soutajaa. Heistä kolmasosa oli liikkeellä yksiköllä ja loput vuorosoutuveneellä. Tuulisessa säässä soudettiin reitti yhtenä 30 kilometrin kierroksena. Vaikka tuuli oli kova, niin tuulen suunta oli sellainen, että kovin suurta aallokkoa ei reitille päässyt muodostumaan.

Nopein vene souduissa oli Jussi Naskalin ja Toni Pyykön soutama parisoutuvene, joka kiersi reitin ajalla 2:35:09. Yksinsoudussa nopeinta vauhti piti Kalevan Kierroksen ulkopuolella soutanut Jari Kuhno ajalla 2:40:15, Toiseksi soutanut Heikki Karjaluoto hävisi minuutin voittajalle. Kierroksen soutajista nopeimmin matkasta suoriutui Viialan Virin Marko Leppämäki häviten Kuhnolle vajaa viisi minuuttia ajallaan 2:44:34.  Kiertäjistä toiseksi nopeimman ajan souti Tervakosken Padon Henri Nieminen häviten Leppämälle neljä minuuttia. Kolmanneksi nopein kiertäjä oli Tuusulan Tallaajien Jukka Haikonen ajalla 2:50:49.

Miehet yksinsoutu: Leppämäki, Karjaluoto ja Mäkelä

Naisten yksinsoudun nopein oli kierroksen ulkopuolella soutanut Marika Laaksonen ajalla 3:04:41. Kiertäjistä parhaan ajan sousi Pajulahden Johanna Herranen ajallaan 3:14:54. Toiseksi sijoittui Tammelan Ryskeen Tytti Pelkonen kuusi minuuttia voittajaa heikommalla ajalla. Kolmanneksi souti Pajulahden Kirsi Korpijärvi.

Naiset yksinsoutu: Karjaluoto, Laaksonen ja Herranen

Vuorosoudussa nopein pari oli Viialan Virin Markus Välimäki/Juha Prittinen ajalla 2:53:06. Heille kaksi minuuttia hävisi Lappeen Sinisten Tero Haikko/Mikko Paalumäki. Kolmanneksi nopein vuorosoutupari oli Tammelan Ryskeen Ari Ilola/Jouko Peipinen ajalla 2:56:57.

Miehet vuorosoutu: Välimäki, Prittinen, Haiko, Paalumäki, Kauppinen ja Tiihonen

Naisten nopein vuorosoutupari oli Kuusankosken Urheiluseuran Elina Kilpeläinen/Johanna Kilpeläinen ajalla 3:05:44. Heille KK-Länsi-Uusimaan pari Marja ja Tiia-Maria Rauttola hävisivät 23 minuuttia. Kolmanneksi sijoittuivat Milla Seppä ja Katja Huotari.

Naiset vuorosoutu: 2*Rauttola, 2*Kilpeläinen, Seppä ja Huotari

Sekasarjan nopein vuorosoutupari oli Suuntavaisto SK:n Mari Mahlamäki ja Mika Tervala ajalla 3:00:44.

Vuorosoudun sekparit: Tervala, Mahlamäki, Borgenström, Rissanen, Ruotsalainen ja Vavuli

Kalevan Kierroksen kokonaistilanteessa Järvenpää jatkaa kärjessä. Ossi Sippu nousi toiseksi ja Juha Lehtonen kolmanneksi.

Järvenpää tulossa maaliin iltapäivälähdössä

Naisten sarjassa Elina Kilpeläinen säilytti johtonsa. Kirsi Korpijärvi jatkaa toisena ja Johanna Herranen kolmantena.

Joukkuekisassa Kuntokonnat kasvatti johtoaan. Toiseksi nousi Viialan Viri. Kolmantena neljän lajin jälkeen on Tuusulan Tallaajat.

Naisten joukkuekilpailussa kärjessä soudun jälkeen on Kuusankosken Urheiluseura.  KK-Länsi-Uusimaa jatkaa toisena neljän lajin jälkeen. Eroa kärkijoukkueeseen yli 200 pisteellä. Kolmantena soudun jälkeen jatkaa Pajulahti.

Kalevan Kierros jatkuu seuraavaksi 76 km pyöräilyllä Iitissä 17.8.

Soudun tulokset: https://online4.tulospalvelu.fi/tulokset/fi/2019_kksoutu/

Kalevan Kierroksen tilanne neljän lajin jälkeen: http://80.83.6.73/results

Terv Ari Ilola

040 5956644

Kuvaaja: Jupe Nurmela
Kuvia saa vapaasti käyttää omiin tarkoituksiin. Kuvaajan nimi tulee mainita, jos kuvia julkaistaan lehdissä tai laajasti esim. somessa (blogi tmv.)

Suoralinkki kuviin

Soudun lähtölista löytyy alapuolelta. Tarkistakaa ovatko tiedot oikein. Mikäli on korjattavaa, niin ota yhteyttä soutuvastaavaan: ari.ilola(at)suomi24.fi

 

Kalevan kierroksen soutu29.6.2019 Virroilla

M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU

M yksinsoutu

   1   09.00   3301167             Jukka Haikonen
   2   09.00   3301275             Jani Hakala
   3   09.00   3300068             Sami-Jukka Hämäläinen
   4   09.00   3301327             Lassi Jaatinen
   5   09.00   3300111             Sami Kauppinen
   6   09.00   3300010             Saku Kirves
   7   09.00   3300808             Timo Kohonen
   8   09.00   3300011             Juha Lehtonen
   9   09.00   3301207             Marko Leppämäki
  10   09.00   3300754             Mika Liukkonen
  11   09.00   3300356             Henri Nieminen
  12   09.00   3300818             Juha Nyyssönen
  13   09.00   3300117             Toni Pikkarainen
  14   09.00   3301314             Oskari Pitkänen
  15   09.00   3300097             Olli-Pekka Pohjola
  16   09.00   3300017             Ossi Sippu
  17   09.00   3301349             Gisle Sjöberg
  18   09.00   3301192             Jussi Soini
  19   09.00   3301313             Simo Vänttinen
  65   13.30   3300301             Nils-Robert Amper
  66   13.30   3301194             Gennady Bogopolskiy
  67   13.30   3300220             Tuomas Hakkarainen
  68   13.30   3300184             Rami Heikkilä
  69   13.30   3300134             Antti Järvenpää
  70   13.30   3301176             Antero Kaavi
  71   13.30   3300100             Antti Kohonen
  72   13.30   3301052             Jiri Kopra
  73   13.30   3301288             Arto Matinen
  74   13.30   3300127             Jouni Miettinen
  75   13.30   3301197             Rami Murto
  76   13.30   3300323             Juhana Pakkasmaa
  77   13.30   3300035             Pasi Romppainen
  78   13.30   3301177             Petteri Suominen
  92   09.00                       Heikki Karjaluoto
  93   09.00                       Pekka Mäkelä
  94   09.00                       Markus Miettinen
  98   13.30                       Jani Markkanen

M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU

M50 yksinsoutu

  20   09.00   3300079             Jukka Iitti
  21   09.00   3301281             Ismo Lehtinen
  22   09.00   3300052             Antti Mäntynen
  23   09.00   3300153             Kari Nieminen
  24   09.00   3300185             Jouni Nurminen
  25   09.00   3300116             Ari-Pekka Ojala
  26   09.00   3300208             Esa Rantala
  27   09.00   3300392             Vesa Ruuska
  28   09.00   3300025             Jarmo Valli
  29   09.00   3301170             Tatu Vesteri
  30   09.00   3300037             Jari Ylänne
  31   09.00   3300009             Mikko Ylönen
  79   13.30   3301223             Sami Leinonen
  80   13.30   3300692             Aki Mustonen
  81   13.30   3300076             Esa Pylvänen

M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU

M60 yksinsoutu

  32   09.00   3300012             Kari Hyrkäs
  33   09.00   3301354             Jouko Hyttinen
  34   09.00   3300005             Ilkka Kivi
  35   09.00   3300057             juha kokko
  36   09.00   3300339             Kari Köninki
  37   09.00   3300321             Erkki Lehtonen
  38   09.00   3300304             Matti Muilu
  39   09.00   3300104             Jaakko Pärssinen
  40   09.00   3300202             Pauli Rantanen
  41   09.00   3300060             Jouko Tyrkäs
  42   09.00   3300259             Markku Viinikka
  82   13.30   3300019             Ari Tolmunen
  95   09.00                       Jorma Pöyry

M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU

M70 yksinsoutu

  43   09.00   3300199             Tapio Heikkilä
  44   09.00   3300396             Juhani Joutsenniemi
  45   09.00   3300402             Veijo Kolehmainen
  46   09.00   3300067             Klaus Kuusi
  47   09.00   3300774             Reijo Lahtinen
  48   09.00   3300032             Ilmo Liukko
  49   09.00   3300080             Raimo Liukkonen
  50   09.00   3300148             Martin Löfström
  51   09.00   3300206             Osmo Perkamo
  52   09.00   3301024             Antti Rytkönen
  53   09.00   3300118             Juha Sameri
  54   09.00   3300140             Matti Suihkonen
  55   09.00   3300023             Lars Svenskberg
  56   09.00   3301315             Unto Tanttu
  57   09.00   3300353             Matti Juhani Virtanen
  58   09.00   3300367             Kauko Vähä
  83   13.30   3300131             Eero Aalto

M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU

N yksinsoutu

  59   09.00   3300390             Johanna Herranen
  60   09.00   3300217             Kirsi Korpijärvi
  61   09.00   3300122             Katri Lindroos
  62   09.00   3301287             Hanna Lyyra
  84   13.30   3301329             Elina Espo
  85   13.30   3300723             Heli Hakala
  86   13.30   3301030             Mirva Hilander
  87   13.30   3301184             Kaisa Sipinen
  96   09.00                       Marika Laaksonen
  97   09.00                       Suvi Karjaluoto

M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU

N50 yksinsoutu

  63   09.00   3300163             Tytti Pelkonen
  64   09.00   3300369             Pirjo Peltomaa
  88   13.30   3300830             Riikka Kaipia
  89   13.30   3301040             Terhi Lax
  90   13.30   3300006             Anne Rasku
  91   13.30   3301186             Jaana Vanhatalo

M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU

M vuorosoutu

 101   09.12   3300211   3300749   Tero Haiko Mikko Paalumäki
 102   09.12   3300219   3300219   Jani Hevonoja Vesa Vainio
 103   09.12   3301051   3300157   Ari Hiltunen Antti Nikkola
 104   09.12   3300775   3300717   Matti Huttunen Tomi Huttunen
 105   09.12   3301327   3301316   Lassi Jaatinen Verneri Hannula
 106   09.12   3300111             Sami Kauppinen Antti Tiihonen
 107   09.12                       Otto Koskinen Teemu Sihvonen
 108   09.12   3300343   3300342   Lauri Lindberg Heikki Aavajärvi
 109   09.12   3301012             Mattias Lindfors Tuomas Pohjonen
 110   09.12   3301083   3301078   Aki Lintumäki Kari Elovaara
 111   09.12   3300434   3301289   Juha-Pekka Loikas Joni Hakonen
 112   09.12   3300295   3300772   Kristian Myllymäki Jouni Monto
 113   09.12   3301305   3300102   Antti Piesanen Petri Hammar
 114   09.12   3300203   3301335   jussi pirinen Matias Kankkunen
 115   09.12   3300124   3300186   Jarmo Savela Juuso Nurminen
 116   09.12   3300209   3301041   Teemu Tukiainen Petteri Kauppinen
 117   09.12   3301328   3301114   Reima Veijalainen Markus Hartikainen
 118   09.12   3300375   3300267   Markus Välimäki Juha Prittinen
 148   13.30   3301090   3301304   Antero Aunesluoma Max Pekkala
 149   13.30   3300137   3301299   Olli Hyppänen Tommi Koivisto
 150   13.30   3300141   3301302   Petteri Hyppänen Vili Mattila
 151   13.30   3301285   3300185   Timo Jokiranta Jouni Nurminen
 152   13.30   3301038   3300344   Hannu Kytölä Juha Nurmela
 153   13.30   3301200   3301222   Petri Lauttia Joona Leipijärvi
 154   13.30   3300002   3300096   Osmo Ojala Heikki Karjalainen
 155   13.30   3300973             Timo Tavast Esko Tavast
 156   13.30   3300371   3300026   Tom Vihonen Tuomas Seppälä
 157   13.30   3300748   3300751   Aki Ylitalo Jaakko Liukkala

M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU

M50 vuorosoutu

 119   09.12   3300108   3300268   Toni Hägg Ari-Pekka Rouvali
 120   09.12   3300007   3300039   Ari Ilola Jouko Peipinen
 121   09.12   3300018   3301104   Ossi Karjalainen Jarmo Salonen
 122   09.12   3300265             Juha-Pekka Keränen Esa Kilpeläinen
 123   09.12   3300138   3300752   Kari Kinnunen Pekka Järvenpää
 124   09.12   3300276   3300095   Olli Kujansuu Jarmo Huttunen
 125   09.12   3300176   3300243   Pekka Ropponen Erkki Tuovila
 158   13.30   3301256   3301210   Juha  Honkala Pasi Luukko
 159   13.30   3300332   3300181   Arto Korpinen Ari Pukki
 160   13.30   3300041   3300734   Hannu Kröger Ilkka Matikka
 161   13.30   3300257             Jari Pihlajamäki Kari Loukkaanhuhta

M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU

M60 vuorosoutu

 126   09.12   3300045   3300107   Jaakko Helminen Erkki Helminen
 127   09.12   3300119   3300177   Alpo Kumpula Tero Antila
 128   09.12   3300156   3300328   Mikael Lindström Reino Uusitalo
 129   09.12   3300099   3300325   Eero Mäkipelto Aimo Väisänen
 130   09.12   3300366   3300256   Pekka Pakkanen Lasse Mikkelsson
 131   09.12   3300234   3300195   Hannu Sarvela Eero Savonen
 132   09.12   3300190   3300125   Ari Tolvanen Markku Hirvonen
 162   13.30   3300090   3300280   Markku Sipi Matti Supponen

M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU

M70 vuorosoutu

 133   09.12   3300036   3300198   Raimo Hämäläinen Aulis Nikkanen
 134   09.12   3300062   3300069   Risto Viitanen Onni Siltala
 163   13.30   3300288   3300235   Osmo Kiiski Vikman Kalevi

M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU

N vuorosoutu

 135   09.12   3300313   3300338   Anne Honkanen Leena Noromaa
 136   09.12   3300233   3300762   Johanna Kilpeläinen Elina Kilpeläinen
 137   09.12   3300021   3300200   Tuija Myllymäki Tiiu Tuomi
 138   09.12   3300433   3300432   Marja Rauttola Tiia-Maria Rauttola
 139   09.12   3300049             Milla Seppä Katja Huotari
 164   13.30   3301293   3301286   Terhi Harjula Maarit Karvonen
 165   13.30   3301292             Terhi Huovinen Tanja Korhonen
 166   13.30   3301219   3301202   Jaana Hölsö Merja Helkelä
 167   13.30   3300809   3300793   Riikka Kivelä Virpi Palmen
 168   13.30   3301337             Erika Kähkönen Jaana Raiski
 169   13.30   3301014   3301015   Minna Lepikkö Piia Lepikkö
 170   13.30   3300820   3300154   Suvi Sorvakko Heidi Korventausta

M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU

N50 vuorosoutu

 140   09.12   3300170   3301053   Terttu Salonen Hanna Kossila
 141   09.12   3300227   3300087   Marja-Liisa Salonen Pirkko Pennala

M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU

MN vuorosoutu

 142   09.12   3301035             Matti Espo Helena Espo
 143   09.12   3301331   3301332   Elina Hohde Martti Paju
 144   09.12   3300287   3300286   Liisa Huunan-Seppälä Matti Huunan-Seppälä
 145   09.12   3301043   3301153   Mari Mahlamäki Mika Tervala
 146   09.12   3301031   3300394   Marjaana Seppä Aki Kyckling
 147   09.12   3300077   3300296   Raili Tonteri Esa Salonen
 171   13.30   3301022   3301021   Elina Borgenström Tomi Rissanen
 172   13.30   3300187   3300164   Ari Hokkanen Minna Hokkanen
 173   13.30   3300143   3300175   Leo Lehtimäki Etti Kantola
 174   09.12                       Tuula Ruotsalainen Petri Vavuli
 175   09.12                       Markku Sojakka Kirsi Hiljanen

M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU

PARISOUTU

 176   13.30                       Elisa Aunola Seppo Rellman
 181   09.00                       Aaro Aaltonen Jorma Aho
 182   09.00                       Janne Ollikainen Pasi Pänkäläinen
 183   09.00                       Jussi Naskali Toni Pyykkö
 184   09.00                       Petri Kalliala Jukka Karvinen

Kalevan Kierroksen soutu 29.6.2019 Virrat

Joitain tärkeitä asioita, joita on hyvä selventää ennen soutua ja sen aikana:

Kisakanslia on auki perjantaina illalla klo 19-21 jäähallilla osoitteessa Urheilukuja 2. Lauantaina se aukeaa klo 7. Samassa paikassa on peseytymistilat ja ruokailu. Myös veneiden säilytys yön yli onnistuu jäähallilla.

Reittikartta on nähtävissä jäähallilla. Jokainen vene saa myös reittikartan, mutta sitä ei ole muovitettu. Joten kannattaa ottaa mukaan vaikka suunnistuskartan muovi, jotta saa kartan pysymään veneessä luettavassa kunnossa myös mahdollisen vesisateen aikana.

Lähtöpaikka on satamassa ja se merkitään niin, että se on helposti havaittavissa. Ensimmäinen lähtö on lauantaina 29.6 klo 9:00. Silloin reitille lähtevät yksiköt ja parisoutuveneet. Heidän edellään ajaa johtovene. Kaikkien soutuveneiden tulee seurata johtoveneen ajamaa reittiä. Reitti kulkee laivareittiä pitkin. Eli kaikki reimarit ja luodot tulee kiertää niin kuin reittikartassa on. Kärkiveneet näkevät reitin johtoveneen mennessä edellä. Kaikki muut seuraavat samaa reittiä. Klo 9:12 lähtevien vuorosoutuveneiden eteen ei tule johtovenettä, mutta melojan ansiosta on vuorosoutuveneiden huomattavasti helpompi pysyä oikealla reitillä kuin yksiköiden. Reitillä on huolto- ja tarkkailuveneitä, jotka ohjaavat jossain kohdissa oikealle reitille. Mutta soutajien vastuulla on pysyä reitillä. Mikäli oikaisemisia tapahtuu, niin niistä tullaan antamaan mahdollisesti aikasakkoja tuomarineuvoston niin päättäessä.

Reitin puolessa välissä käydään Oikanselän alussa kiertämässä pieni Karhusaari, jossa on iso majakka. Selkeämpää maamerkkiä saa hakea. Soutureitillä noudatetaan oikean puoleista liikennettä eli kun johtovene tulee takaisin päin kärkisoutajien edessä, tulee puolimatkaan tulevien veneiden väistää. Takaisinpäin tullessa soudetaan läheltä Haaposaaren ja Lamminsaaren rantaa. Siinä vaiheessa vasta kääntöpistettä lähestyvät veneet väistävät lännen puolelle.

Maali sijaitsee samassa paikassa kuin lähtö. Palkintojenjako on jäähallilla toisen lähdön jälkeen noin klo 14:00.

Toisessa lähdössä klo 13:30 lähtevät reitille kaikki veneet yhtä aikaa. Myös tässä lähdössä veneiden edessä ajaa johtovene, jota kaikkien veneiden on seurattava. Myös toisessa lähdössä on samat säännöt kuin aamun lähdössä. Eli takaa tulevat väistävät puolenmatkan jälkeen kärkiveneitä.

 

 

 

 

 

Vielä muutama päivä aikaa jälki-ilmoittautumiseen. Tässä tähän mennessä ilmoittautuneet. Tarkista omat tietosi. Mikäli tiedoissa on virheitä (väärä lähtö, sarja, soutukaveri tms.) niin ota yhteyttä soutuvastaavaan ari.ilola(at)suomi24.fi, niin korjataan tiedot oikein.

Yksinsoutu aamun lähtö klo 9:00
1 A Haikonen Jukka M
2 A Hakala Jani M
3 A Hämäläinen Sami-Jukka M
4 A Jaatinen Lassi M
5 A Kirves Saku M
6 A Karjaluoto Heikki M
7 A Kohonen Timo M
8 A Lehtonen Juha M
9 A Leppämäki Marko M
10 A Liukkonen Mika M
11 A Mietttinen Markus M
12 A Mäkelä Pekka M
13 A Nieminen Henri M
14 A Nyyssönen Juha M
15 A Pikkarainen Toni M
16 A Pohjola Olli-Pekka M
17 A Sippu Ossi M
18 A Soini Jussi M
19 A Vänttinen Simo M
20 A Kauppinen Sami M
21 A Sjöberg Gisle M
22 A Iitti Jukka M50
23 A Joutsenniemi Juhani M50
24 A Lehtinen Ismo M50
25 A mäntynen antti M50
26 A Nieminen Kari M50
27 A ojala ari-pekka M50
28 A Rantala Esa M50
29 A Ruuska Vesa M50
30 A Valli Jarmo M50
31 A Vesteri Tatu M50
32 A Ylänne Jari M50
33 A Ylönen Mikko M50
34 A kokko juha M50
35 A Kuusi Klaus M50
36 A Nurminen Jouni M50
37 A Hyrkäs Kari M60
38 A Hyttinen Jouko M60
39 A Kivi Ilkka M60
40 A Köninki Kari M60
41 A Muilu Matti M60
42 A Lehtonen Erkki M60
43 A Pärssinen Jaakko M60
44 A Rantanen Pauli M60
45 A Tyrkäs Jouko M60
46 A Viinikka Markku M60
47 A Heikkilä Tapio M70
48 A Kolehmainen Veijo M70
49 A Lahtinen Reijo M70
50 A Liukko Ilmo M70
51 A Liukkonen Raimo M70
52 A Löfström Martin M70
53 A Perkamo Osmo M70
54 A Rytkönen Antti M70
55 A Sameri Juha M70
56 A Suihkonen Matti M70
57 A Svenskberg Lars M70
58 A Tanttu Unto M70
59 A Virtanen Matti Juhani M70
60 A Vähä Kauko M70
61 A Herranen Johanna N
62 A Korpijärvi Kirsi N
63 A Laaksonen Marika N
64 A Lindroos Katri N
65 A Lyyra Hanna N
66 A Pelkonen Tytti N50
67 A Peltomaa Pirjo N50
Parisoudun aamun lähtö klo 9:00
1 A Aaro Aaltonen Jorma Aho
2 A Janne Ollikainen Pasi Pänkäläinen
3 A Jussi Naskali Toni Pyykkö
4 A Petri Kalliala Jukka Karvinen
Vuorosoudun aamun lähtö klo 9:12
1 A Haiko Tero Mikko Paalumäki M
2 A Hevonoja Jani Vesa Vainio M
3 A Hiltunen Ari Antti Nikkola M
4 A Huttunen Matti Tomi Huttunen M
5 A Kauppinen Sami Antti Tiihonen M
6 A Koskinen Otto Teemu Sihvonen M
7 A Lindberg Lauri Heikki Aavajärvi M
8 A Lindfors Mattias Tuomas Pohjonen M
9 A Lintumäki Aki Kari Elovaara M
10 A Loikas Juha-Pekka Joni Hakonen M
11 A Myllymäki Kristian Jouni Monto M
12 A Piesanen Antti Petri Hammar M
13 A pirinen jussi Matias Kankkunen M
14 A Pitkänen Oskari Verneri Hannula M
15 A SAVELA JARMO Nurminen Juuso M
16 A Tukiainen Teemu Petteri Kauppinen M
17 A Veijalainen Reima Markus Hartikainen M
18 A Välimäki Markus Juha Prittinen M
19 A Hägg Toni Ari-Pekka Rouvali M50
20 A Ilola Ari Jouko Peipinen M50
21 A Karjalainen Ossi Salonen Jarmo M50
22 A Keränen Juha-Pekka Esa Kilpeläinen M50
23 A Kinnunen Kari Pekka Järvenpää M50
24 A Kujansuu Olli Jarmo Huttunen M50
25 A Ropponen Pekka Erkki Tuovila M50
26 A Helminen Jaakko Erkki Helminen M60
27 A Kumpula Alpo Tero Antila M60
28 A Lindström Mikael Uusitalo, Reino M60
29 A Mäkipelto Eero Väisänen Aimo M60
30 A Pakkanen Pekka Lasse Mikkelsson M60
31 A sarvela hannu Eero Savonen M60
32 A Tolvanen Ari Markku Hirvonen M60
33 A Hämäläinen Raimo Aulis Nikkanen M70
34 A Viitanen Risto Siltala Onni M70
35 A Honkanen Anne Leena Noromaa N
36 A Kilpeläinen Johanna Elina Kilpeläinen N
37 A Myllymäki Tuija Tiiu Tuomi N
38 A Rauttola Marja Tiia-Maria Rauttola N
39 A Seppä Milla Huotari Katja N
40 A Salonen Marja-Liisa Pirkko Pennala N50
41 A salonen terttu HANNA KOSSILA N50
42 A Espo Matti Helena Espo S
43 A Hohde Elina Martti Paju S
44 A Huunan-Seppälä Liisa Matti Huunan-Seppälä S
45 A Mahlamäki Mari Tervala Mika S
46 A Ruotsalainen Tuula Petri Vavuli S
47 A Seppä Marjaana Kyckling Aki S
48 A Sojakka Markku Hiljanen Kirsi S
49 A Tonteri Raili Salonen Esa S
Yksinsoudun iltapäivän lähtö klo 13:30
1 P Amper Nils-Robert M
2 P Bogopolskiy Gennady M
3 P Hakkarainen Tuomas M
4 P Järvenpää Antti M
5 P Kaavi Antero M
6 P Kohonen Antti M
7 P Kopra Jiri M
8 P Markkanen Jani M
9 P Matinen Arto M
10 P Miettinen Jouni M
11 P Murto Rami M
12 P Pakkasmaa Juhana M
13 P Romppainen Pasi M
14 P Suominen Petteri M
15 P Heikkilä Rami M
16 P Leinonen Sami M50
17 P Mustonen Aki M50
18 P pylvänen esa M50
19 P Tolmunen Ari M60
20 P Aalto Eero M70
21 P Hilander Mirva N
22 P Sipinen Kaisa N
23 P Hakala Heli N
24 P Espo Elina N
25 P Kaipia Riikka N50
26 P Lax Terhi N50
27 P Rasku Anne N50
28 P Vanhatalo Jaana N50
Parisoudun iltapäivän lähtö klo 13:30
1 P Elisa Aunola Seppo Rellman
Vuorosoudun iltapäivän lähtö klo 13:30
1 P Aunesluoma Antero Max Pekkala M
2 P Hyppänen Olli Tommi Koivisto M
3 P Hyppänen Petteri Vili Mattila M
4 P Jokiranta Timo Jouni Nurminen M
5 P Kytölä Hannu Juha Nurmela M
6 P Lauttia Petri Leipijärvi Joona M
7 P Ojala Osmo Heikki Karjalainen M
8 P Tavast Timo Esko Tavast M
9 P Vihonen Tom Seppälä Tuomas M
10 P Ylitalo Aki Jaakko Liukkala M
11 P Honkala  Juha Pasi Luukko M50
12 P Korpinen Arto Ari Pukki M50
13 P Kröger Hannu Ilkka Matikka M50
14 P Pihlajamäki Jari Kari Loukkaanhuhta M50
15 P Sipi Markku Supponen, Matti M60
16 P Kiiski Osmo Vikman Kalevi M70
17 P Harjula Terhi Maarit Karvonen N
18 P Huovinen Terhi Tanja Korhonen N
19 P Hölsö Jaana Merja Helkelä N
20 P Kivelä Riikka Virpi Palmen N
21 P Kähkönen Erika Sailamarja Kähkönen N
22 P Lepikkö Minna Piia Lepikkö N
23 P Sorvakko Suvi Heidi Korventausta N
24 P Borgenström Elina Tomi Rissanen S
25 P Hokkanen Ari Minna Hokkanen S
26 P Lehtimäki Leo Etti Kantola S

Soudun jälki-ilmoittautuminen

Kierroksen soudun jälki-ilmoittautuminen on avattu. Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista 27.6 klo 23:59 asti. Tänä vuonna vaihtoehtoja soudun suorittamiseen on lisätty, sillä myös parisoudulla on mahdollista suorittaa soutu. Tosin parisoudusta saa vain suorituspisteen melonnan tapaan. Taulukkopisteitä haluavat soutavat sen sijaan yksikkö- tai vuorosoutuveneellä.

Yksinsoudun ilmoittautuminen on yksinkertaista. Pitää vain tietää kummassa lähdössä (9.00 vai 13.30) haluaa soutaa. Yksinsoutu maksaa jälki-ilmoittautuneille 55 €. Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä:

Vuorosoudussa yhtä venettä kohden vain yksi ilmoittautuminen. Eli toinen vuorosoutajista ilmoittaa molemmat soutajat. Ennen ilmoittautumista on hyvä selvittää soutukaverin kiertäjänumero ja syntymävuosi. Nämä sen vuoksi, että saadaan molemmille pisteet soudusta ja osataan sijoittaa soutajat oikeaan ikäsarjaan. Kiertäjänumerot (sekä syntymävuosi) löytyvät täältä:

Mikäli soutukaverisi ei ole ollut aikaisempina vuosina mukana Kalevan Kierroksella, niin hänellä ei ole kiertäjänumeroa ylläolevassa listassa. Uusien tänä vuonna mukaan tulleiden kiertäjänumerot löytyvät täältä:

Mikäli soutukaverisi on Kierroksen ulkopuolinen, niin jätä kiertäjänumero tyhjäksi, mutta muista lisätä soutuparin syntymävuosi. Myös vuorosoutuveneet voivat valita kummassa lähdössä (9.12 vai 13:30) he haluavat soutaa. Vuorosoutu maksaa 55 €/hlö eli ilmoittaja maksaa kahden soutajan hinnan eli 110€. Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä:

 

Jos aiot suorittaa soudun parisoutuna, niin saat vain suorituspisteen. parisoutajista vain toinen ilmoittaa soutajien tiedot. Jos soutupari on kiertäjä, niin myös hänen kiertäjänumeronsa pitää täyttää. Samoin soutuparin syntymävuosi tulee ilmoittaa. Myös vuorosoutuveneet voivat valita kummassa lähdössä (9.12 vai 13:30) he haluavat soutaa. Parisoutu maksaa 55 €/hlö eli ilmoittaja maksaa kahden soutajan hinnan eli 110€.  Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä:

 

Jos aiot suorittaa soudun melomalla, niin saat vain suorituspisteen. Myös melojat voivat valita kummassa lähdössä (9.12 vai 13:30) he haluavat meloa. Melonta maksaa 55 €/hlö. Mikäli melot kaksikolla, niin valitse lisätuotteeksi parimelonta. Tällöin hinta on 110 €. Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä:

 

Ja mikäli soutuparisi on ilmoittautunut jo alkuvuodesta kaikkiin lajeihin ja sinä et ole, niin sinun tulee ilmoittaa vuorosoutuveneesi (tai parisoutuveneesi) normaalisti mukaan kisaan. Mutta koska soutuparisi on jo maksanut kisan, niin pyydä alennuskoodia, jotta et joudu maksamaan kuin oman soutumaksusi. Alennuskoodin saat Ari Ilolalta (ari.ilola(at)suomi24.fi).

Ulkopuolisten jälki-ilmoittautuminen

 

Kalevan Kierroksen soudun jälki-ilmoittautuminen on avattu. Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista 27.6 klo 23:59 asti. Ulkopuolisten soutajien hinta soutuun on 55 €/hlö. Ilmoittautuminen tapahtuu Suomisportin kautta. Yksinsoudun ilmoittautuminen on yksinkertaista. Pitää vain tietää kummassa lähdössä (9.00 vai 13.30) haluaa soutaa. Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä:

 

Vuorosoudussa yhtä venettä kohden vain yksi ilmoittautuminen. Eli toinen vuorosoutajista ilmoittaa molemmat soutajat. Muista lisätä soutuparin syntymävuosi. Myös vuorosoutuveneet voivat valita kummassa lähdössä (9.12 vai 13:30) he haluavat soutaa. Vuorosoutu maksaa 55 €/hlö eli ilmoittaja maksaa kahden soutajan hinnan eli 110€. Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä:

 

Parisoudussa yhtä venettä kohden vain yksi ilmoittautuminen. Eli toinen parisoutajista ilmoittaa molemmat soutajat. Muista lisätä soutuparin syntymävuosi. Myös parisoutuveneet voivat valita kummassa lähdössä (9.12 vai 13:30) he haluavat soutaa. Parisoutu maksaa 55 €/hlö eli ilmoittaja maksaa kahden soutajan hinnan eli 110€. Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä:

 

 

Myös melojat voivat valita kummassa lähdössä (9.12 vai 13:30) he haluavat meloa. Melonta maksaa 55 €/hlö. Mikäli melot kaksikolla, niin valitse lisätuotteeksi parimelonta. Tällöin hinta on 110 €. Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä:

 

Soudun tekniikkavideo

Kaikkien vähemmän soutaneiden kannattaa tutustua vielä ennen Virtojen soutua tähän soututekniikan opetusvideoon. Täydellinen tekniikka vaatisi monta soutuharjoitustakertaa, mutta muutamien perusasioiden sisäistäminen ei vaadi kuin tämän Heikki Joskittin tekemän reilun 10 min videon katsomisen.

 

Kalevan Kierroksen soudun majoitus Virroilla

Kalevan Kierroksen soutu järjestetään toista kertaa Virroilla. Aamupäivän lähtöön kauempaa tulevat kiertäjät joutuvat melko todennäköisesti yöpymään lähempänä soutupaikkaa. Iltapäivän lähtöön saapuvien osalta majoituksen varaaminen Virroilta ei ole niin välttämätöntä. Majoitusta löytyy monen tasoista aivan soudun lähtöalueen läheisyydestä.

Lähin majoitusvaihtoehto on kesähotelli Domus, josta soutupaikalle on vain 500m matka. Huoneistohotelli  koostuu kahdesta rivitalosta. Jokainen huone tai huoneisto on kokonainen asunto. Huoneita 27 kpl, vuodepaikkoja 50. Muutama perhehuone, joissa 2 makuuhuonetta ja keittiö. Jokaisessa huoneistossa oma suihku/wc ja keittiö. Ilmainen pysäköinti. Aamupalaa ei ole tarjolla muuten kuin itse tekemällä.

Domuksen tiedot löytyvät täältä:

Kesähotelli Domus

 

Toiseksi lähin vaihtoehto on Virtain keskustassa sijaitseva Motelli Tarjanteen Talo. Helppoa  ja edullista majoitusta 1-2 tai 3-4 hengen huoneissa aivan Virtain  ydinkeskustassa, toria vastapäätä. Siistit huoneet sisältävät minikeittiön  varusteineen ja oman kylpyhuoneen. Laivarantaan, jossa soudun kilpailukeskus sijaitsee, on matkaa vain 1 km. Myöskään Motelli Tarjanteessa ei tarjolla aamupalaa.

Tarjanteen Talon tiedot löytyvät täältä:

Motelli Tarjanteen Talo

 

Kolmanneksi lähin vaihtoehto majoittumiseen on Kitusen Kievari, josta matkaa laivarantaan on vajaa kolme kilometriä. Kitusen Kievari on monipuolisen palvelun taukopaikka, joka sijaitsee Virroilla valtatie 23:n ja kantateiden 66 ja 68 risteyksessä. Viihtyisässä motellissa on 10 huonetta. Tilavissa huoneissa on 2-4 vuodepaikkaa. Osassa huoneista on oma sauna. Majoituksen hintaan sisältyy monipuolinen aamiainen.

Kitusen Kievarin tiedot löytyvät täältä:

Kitusen Kievari

 

 

Seuraavaksi lähin majoitusta tarjoava paikka on vajaan 5km päässä soutupaikasta sijaitseva Rajaniemen lomakeskus. Kauniin  vanhan pappilan pihapiiri Siekkisjärven rannalla. Majoitusta pihapiirin majoitusrakennuksissa, huoneita 36,  vuodepaikkoja 68. Rajaniemestä on mahdollista saada myös aamupalaa.

Rajaniemen tiedot löytyvät täältä:

Rajaniemen lomakeskus

 

 

Suurin määrä majoituspaikkoja löytyy Nuorisokeskus Marttisen alueelta. Tarjolla ovat makeat unet Marttisen hirsihuvilahuoneistoissa tai Marttisen hotellihuoneissa. Molemmat sijaitsevat järven rannassa. Hirsihuvilahuoneistoissa on 86 vuodepaikkaa jakautuneena 11 huoneistoon ja hotellissa 25 huonetta. Tarvittaessa majoittumaan mahtuu jopa 198 henkilöä. Marttinen sijaitsee Herraskosken kanavan alueella ja sieltä matkaa soudun lähtöön on maantietä pitkin noin 5km ja soutamalla 4km. Myös Nuorisokeskus Marttisesta on mahdollista saada aamupalaa.

Nuorisokeskus Marttisen tiedot löytyvät täältä:

Nuorisokeskus Marttinen