Kalevan Kierroksen pyöräily ajettiin Lemillä Lappeenrannan lähellä. Olosuhteet olivat hyvät. Aurinkoisessa kelissä poljetussa pyöräilyssä etelätuuli oli tosin paikoin kovakin. Reitti oli melko mäkinen, joten loppuajat eivät olleet ihan niin kovia kuin tasaisemmilla reitillä olisi olleet.
Kisaan oli ilmoittautunut lähes 300 pyöräilijää, joista noin 250 oli Kalevan Kiertäjiä. Päivän nopeimman ajan polki KK Länsi-Uusimaan Hannu Manninen, jonka aika oli 76,5 km reitillä oli 1.46.09. Manninen oli ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut kierroksen ulkopuolinen Jussi Lampi hävisi yli neljä minuuttia voittajalle. Kalevan Kierroksella toiseksi tuli Timo Ruostesaari ajalla 1.50.57. Kiertäjien kolmanneksi sijoittunut Air Systems Kajaanin Mikko Joensuu hävisi kakkossijan reilulla puolella minuutilla.
Naisten sarjan nopein oli KK Länsi-Uusimaan Heli Hakala ajalla 2.09.48. Toiseksi nopeimman ajan 2.13.41 polki Kensuttarien Ulla Yrjölä. Kierroksen ulkopuolella polkenut Heli Kylmäniemi oli naisten kolmanneksi nopein. Kolmanneksi nopein kiertäjä oli Kuusankosken Urheiluseuran Katri Lindroos ajalla 2.21.42.
Kalevan Kierrosta johtaa kolmen lajin jälkeen Kuntokonnien Ossi Sippu 145 pisteellä. Toiseksi nousi hyvän pyöräilyn ansiosta Mikko Joensuu. Kolmantena olevan Tuusulan Tallaajien Juha Lehtonen on vain pisteen päässä kakkosesta.
Naisten sarjassa johdossa pyöräilyn jälkeen jatkaa Kensuttarien Kirsi Korpijärvi. Toisena on Ulla Yrjölä 20 pistettä kärjen takana. Kolmanneksi nousi upealla pyöräilyllä Heli Hakala vajaa 40 pistettä kakkossijasta jäljessä.
Joukkuekilpailussa Kuntokonnat jatkaa edelleen kärjessä reilun 300 pisteen erolla kakkosena olevaan KK Länsi-Uusimaan joukkueeseen. Kolmantena pyöräilyn jälkeen on Lappeen Sinisten joukkue.
Naisten joukkuekilpailussa KK Länsi-Uusimaan joukkue on johdossa ennen juoksuosuutta. Toisena oleva Kuusankosken Urheiluseura on reilun 600 pisteen päässä kärjestä. Kolmanneksi nousi niukalla erolla Laktaattiasiodoosin joukkue.
Kalevan Kierros jatkuu seuraavaksi puolimaratonilla, joka on Pääkaupunkijuoksun yhteydessä syyskuun lopussa. Kierros päättyy tänä vuonna poikkeuksellisesti toukokuulta lokakuun loppuun siirrettyyn 15 km suunnistukseen.
Lista on laadittu pyöräilyn lajisääntöjen mukaisesti ja listojen teossa on pyritty huomioimaan kaikkien osallistujien toiveet, jotta oleskelu kilpailupaikalla olisi mahdollisimman vähäistä ennen kilpailua ja kilpailun jälkeen.
Muistattehan koronasuositukset, jotka on julkaistu täällä.
Mahdolliset virheet ja muut huomiot lähtölistoista pyydetään ilmoittamaan pikaisesti Tiiulle: tiiu.tuomi@gmail.com tai 0400602756.
Sportti-ID
KK-ID
Sukunimi
Etunimi
Sarja
Numero
Lähtöaika
Nautiskelijoiden lähtö:
60432962
3301384
Mikkola
Heli
N50
9:00:00
60260533
3300257
Pihlajamäki
Jari
M70
9:00:00
60266411
3300176
Ropponen
Pekka
M70
9:00:00
60306984
3300124
SAVELA
JARMO
M60
9:00:00
60209584
3300151
Vesterinen
Kirsi
N40
9:00:00
60305320
3300108
Hägg
Toni
M60
9:00:00
Kierroksen ulkopuoliset:
60346273
Ei kiertäjä
Lappalainen
Aimo
M50
300
9:59:40
29642397
Ei kiertäjä
Aaltonen
Seppo
M60
1
10:00:00
60375478
Ei kiertäjä
Kylmäniemi
Heli
N40
2
10:00:20
60452634
Ei kiertäjä
Eteläinen
Tenho
M60
3
10:00:40
60457839
Ei kiertäjä
Haverila
Severi
M
4
10:01:00
27311044
Ei kiertäjä
Heikkonen
Jukka
M60
5
10:01:20
60349707
Ei kiertäjä
Kaasinen
Markus
M50
6
10:01:40
60452601
Ei kiertäjä
Komulainen
Vesa
M50
7
10:02:00
60457681
Ei kiertäjä
Koponen
Jarkko
M40
8
10:02:20
31038915
Ei kiertäjä
Kälviäinen
Mikael
M
9
10:02:40
60457652
Ei kiertäjä
Lampinen
Jussi
M40
10
10:03:00
60455063
Ei kiertäjä
Lehikoinen
Antti
M40
11
10:03:20
60457794
Ei kiertäjä
Mikkonen
Jukka Pekka
M40
12
10:03:40
60457845
Ei kiertäjä
Pesonen
Sakari
M
13
10:04:00
60454556
Ei kiertäjä
Pirttivaara
Keijo
M60
14
10:04:20
60457594
Ei kiertäjä
Saikkonen
Torsti
M50
15
10:04:40
60457855
Ei kiertäjä
Sibakov
Tuomo
M50
16
10:05:00
27015654
Ei kiertäjä
Turkulainen
Sami
M
17
10:05:20
60349397
Ei kiertäjä
Väyrynen
Matti
M50
18
10:05:40
60201196
Ei kiertäjä
Saariniemi
Ari
M50
19
10:06:00
34543863
Ei kiertäjä
Siltanen
Riitta
N50
20
10:06:20
60459941
Ei kiertäjä
Taavitsainen
Raimo
M50
21
10:06:40
60350928
Ei kiertäjä
Uksila
Jaakko
M60
22
10:07:00
Omalla ilmoituksellaan aikaiseen lähtöön toivoneet ennakkoilmoittautuneet:
6043325
3301442
Lampen
Mårten
M40
23
10:07:20
60432904
3301385
Mikkola
Tapani
M50
24
10:07:40
60201219
3301393
Kyllönen
Janne
M50
25
10:08:00
60201190
3301364
Jääskeläinen
Pekka
M50
26
10:08:20
60206598
3300150
Vesterinen
Esa
M40
27
10:08:40
60266056
3300090
Sipi
Markku
M60
28
10:09:00
27548299
3300392
Ruuska
Vesa
M50
29
10:09:20
60224345
3300021
Myllymäki
Tuija
N40
30
10:09:40
30217818
3301407
Kylmälä
Markus-Mikko
M
31
10:10:00
60301445
3301051
Hiltunen
Ari
M50
32
10:10:20
40107415
3301022
Borgenström
Elina
N50
33
10:10:40
24564496
3301391
Kuhalampi
Matleena
N
34
10:11:00
60432454
3301388
Kuhalampi
Paul
M
35
10:11:20
60168881
3300358
Kettunen
Pyry
M
36
10:11:40
60265245
3301021
Rissanen
TOMI
M50
37
10:12:00
60261393
3300087
Pennala
Pirkko
N50
38
10:12:20
Yli 65-vuotiaat ennakkoilmoittautuneet:
60264741
3300236
Stenvall
Raimo
M80
39
10:12:40
60265528
3300287
Huunan-Seppälä
Liisa
N60
40
10:13:00
60309289
3300367
Vähä
Kauko
M80
41
10:13:20
60265802
3300832
Maanpää
Maritta
N60
42
10:13:40
60259283
3300069
Siltala
Onni
M80
43
10:14:00
60261542
3300062
Viitanen
Risto
M80
44
10:14:20
60208079
3300067
Kuusi
Klaus
M70
45
10:14:40
40285070
3300060
Tyrkäs
Jouko
M70
46
10:15:00
60263773
3300118
Sameri
Juha
M70
47
10:15:20
25559293
3300023
Svenskberg
Lars
M70
48
10:15:40
60262819
3300177
Antila
Tero-Veli
M70
49
10:16:00
30899773
3300057
Kokko
Juha
M70
50
10:16:20
30198380
3300140
Suihkonen
Matti
M70
51
10:16:40
60167235
3300045
Helminen
Jaakko
M70
52
10:17:00
60262161
3300036
Hämäläinen
Raimo
M70
53
10:17:20
40310430
3300037
Ylänne
Jari
M50
54
10:17:40
32901766
3300195
Savonen
Eero
M70
55
10:18:00
60263511
3300310
Lappalainen
Hannu
M70
56
10:18:20
60265071
3300206
Perkamo
Osmo
M70
57
10:18:40
28547163
3300075
Tunturi
Markku
M70
58
10:19:00
60259427
3300198
Nikkanen
Aulis
M70
59
10:19:20
60265591
3300107
Helminen
Erkki
M70
60
10:19:40
40161614
3300148
Löfström
Martin
M70
61
10:20:00
60212965
3301315
Tanttu
Unto
M70
62
10:20:20
60221829
3301024
Rytkönen
Antti
M70
63
10:20:40
60265992
3300296
Salonen
Esa
M70
64
10:21:00
60265803
3300814
Maanpää
Sauli
M70
65
10:21:20
60262177
3300032
Liukko
Ilmo
M70
66
10:21:40
60224437
3301035
Espo
Matti
M70
67
10:22:00
60192866
3300317
Ahlqvist
Pekka
M70
68
10:22:20
60308594
3300237
Saarinen
Hannu
M70
69
10:22:40
30043590
3300353
Virtanen
Matti Juhani
M70
70
10:23:00
60211562
3300288
Kiiski
Osmo
M70
71
10:23:20
60265298
3300131
Aalto
Eero
M70
72
10:23:40
60265616
3300286
Huunan-Seppälä
Matti
M70
73
10:24:00
60220260
3300156
Lindström
Mikael
M70
74
10:24:20
27557413
3300324
Seitsonen
Hannu
M70
75
10:24:40
34312719
3300039
Peipinen
Jouko
M60
76
10:25:00
22792998
3300366
Pakkanen
Pekka
M60
77
10:25:20
33133889
3300325
Väisänen
Aimo
M60
78
10:25:40
60265151
3300018
Karjalainen
Ossi
M60
79
10:26:00
60264452
3300104
Pärssinen
Jaakko
M60
80
10:26:20
60264777
3300190
Tolvanen
Ari
M60
81
10:26:40
60261158
3300234
Sarvela
Hannu
M60
82
10:27:00
60305552
3300304
Muilu
Matti
M60
83
10:27:20
60226552
3300012
Hyrkäs
Kari
M60
84
10:27:40
60308268
3300125
Hirvonen
Markku
M60
85
10:28:00
60261045
3300019
Tolmunen
Ari
M60
86
10:28:20
60262548
3300050
Långström
Veikko
M60
87
10:28:40
60228601
3300394
Kyckling
Aki
M60
88
10:29:00
60259555
3300005
Kivi
Ilkka
M60
89
10:29:20
24798026
3300321
Lehtonen
Erkki
M60
90
10:29:40
60264730
3300252
Behm
Kimmo
M60
91
10:30:00
60264573
3300312
Heikkinen
Jussi
M60
92
10:30:20
60433354
3301406
Hämäläinen
Jukka Pekka
M60
93
10:30:40
60238319
3300280
Supponen
Matti
M60
94
10:31:00
40083374
3300266
Voima
Jussi
M70
95
10:31:20
26363381
3301373
Järvinen
Hannu-Jussi
M50
96
10:31:40
Soudun jälkeisen tuloslistan mukaisesti:
29795202
3300017
Sippu
Ossi
M40
101
10:33:20
60226905
3300217
Korpijärvi
Kirsi
N40
102
10:33:40
60265497
3300717
Huttunen
Tomi
M40
103
10:34:00
40431870
3300390
Herranen
Johanna
N40
104
10:34:20
40283254
3300011
Lehtonen
Juha
M40
105
10:34:40
30939989
3300171
Yrjölä
Ulla
N40
106
10:35:00
60174356
3300117
Pikkarainen
Toni
M40
107
10:35:20
27557361
3301370
Saarimaa
Kaisa
N
108
10:35:40
40341230
3300134
Järvenpää
Antti
M
109
10:36:00
60264814
3300830
Kaipia
Riikka
N50
110
10:36:20
40297522
3301374
Joensuu
Mikko
M40
111
10:36:40
60217929
3301353
Selin
Minna
N50
112
10:37:00
22370682
3301223
Leinonen
Sami
M50
113
10:37:20
60266299
3300723
Hakala
Heli
N40
114
10:37:40
60261495
3300185
Nurminen
Jouni
M50
115
10:38:00
29550586
3300122
Lindroos
Katri
N40
116
10:38:20
60216747
3300775
Huttunen
Matti
M40
117
10:38:40
60181665
3301030
Hilander
Mirva
N40
118
10:39:00
40010105
3300007
Ilola
Ari
M50
119
10:39:20
21526275
3301293
Harjula
Terhi
N
120
10:39:40
60300378
3301281
Lehtinen
Ismo
M60
121
10:40:00
60422821
3301371
Viljasuo
Minna
N40
122
10:40:20
60192499
3300116
Ojala
Ari-Pekka
M50
123
10:40:40
60265183
3301202
Helkelä
Merja
N40
124
10:41:00
40412965
3300211
Haiko
Tero
M40
125
10:41:20
33772486
3300336
Supponen
Sanna
N
126
10:41:40
27538623
3300076
Pylvänen
Esa
M50
127
10:42:00
60007434
3301403
Savikkomaa
Sanna
N40
128
10:42:20
60307076
3300127
Miettinen
Jouni
M40
129
10:42:40
60191621
3301219
Hölsö
Jaana
N50
130
10:43:00
60004738
3300009
Ylönen
Mikko
M50
131
10:43:20
60259434
3301014
Lepikkö
Minna
N
132
10:43:40
40015602
3300339
Köninki
Kari
M60
133
10:44:00
60337774
3301421
Tamminen
Leena
N
134
10:44:20
60150693
3300010
Kirves
Saku
M40
135
10:44:40
40102070
3300258
Kilpeläinen
Tuija
N50
136
10:45:00
22410089
3300342
Aavajärvi
Heikki Sakari
M
137
10:45:20
60214546
3300285
Kujansuu
Ida
N
138
10:45:40
24806727
3300343
Lindberg
Lauri
M40
139
10:46:00
60257339
3301015
Lepikkö
Piia
N
140
10:46:20
40466648
3300053
Kailari
Ollipekka
M
141
10:46:40
60432410
3301389
Saranko
Aino
N
142
10:47:00
60088645
3300184
Heikkilä
Rami
M40
143
10:47:20
60303978
3301287
Lyyra
Hanna
N40
144
10:47:40
60199263
3301192
Soini
Jussi
M40
145
10:48:00
60236909
3300730
Vainio
Marjut
N50
146
10:48:20
29291162
3300749
Paalumäki
Mikko
M40
147
10:48:40
60261604
3300154
Korventausta
Heidi
N50
148
10:49:00
60168093
3300301
Amper
Nils-Robert
M
149
10:49:20
33855426
3300369
Peltomaa
Pirjo
N50
150
10:49:40
60212188
3300748
Ylitalo
Aki
M40
151
10:50:00
40066887
3300313
Honkanen
Anne
N40
152
10:50:20
60312960
3301369
Korhonen
Ilkka
M40
153
10:50:40
40227829
3300006
Rasku
Anne
N50
154
10:51:00
32819337
3300097
Pohjola
Olli-Pekka
M40
155
10:51:20
60433057
3300024
Siikamäki
Kirsti
N50
156
10:51:40
60209162
3300348
Pikkarainen
Anu
N
157
10:52:00
60224400
3301040
Lax
Terhi
N50
158
10:52:20
60260326
3300692
Mustonen
Aki
M50
159
10:52:40
60238979
3300820
Sorvakko
Suvi
N
160
10:53:00
60265767
3300265
Keränen
Juha-Pekka
M50
161
10:53:20
60260083
3300175
Kantola
Etti
N40
162
10:53:40
60308148
3300138
Kinnunen
Kari
M60
163
10:54:00
28999452
3300200
Tuomi
Tiiu
N40
164
10:54:20
60181685
3300754
Liukkonen
Mika
M40
165
10:54:40
60308835
3300275
Kujansuu
Marjut
N50
166
10:55:00
60190642
3300751
Liukkala
Jaakko
M
167
10:55:20
60429821
3301396
Lähde
Hanna
N50
168
10:55:40
60308003
3301256
Honkala
Juha
M50
169
10:56:00
27572317
3300077
Tonteri
Raili
N60
170
10:56:20
60265537
3300332
Korpinen
Arto
M50
171
10:56:40
28808792
3301415
Siltovuori
Kati
N40
172
10:57:00
60336100
3301114
Hartikainen
Markus
M
173
10:57:20
60167215
3300761
Ljungqvist-Sarparanta
Nina
N50
174
10:57:40
60245130
3300025
Valli
Jarmo
M50
175
10:58:00
60249110
3301337
Kähkönen
Erika
N40
176
10:58:20
60181894
3301311
Sarilampi
Pasi
M
177
10:58:40
60309124
3301210
Luukko
Pasi
M50
178
10:59:00
60251824
3300026
Seppälä
Tuomas
M50
179
10:59:20
60307105
3301286
Karvonen
Maarit
N40
180
10:59:40
60173388
3300973
Tavast
Timo
M40
181
11:00:00
60266184
3301198
Seppänen
Kati
N40
182
11:00:20
60260281
3301176
Kaavi
Antero
M
183
11:00:40
60423262
3301424
Ufer
Tanja
N40
184
11:01:00
60303301
3301305
Piesanen
Antti
M
185
11:01:20
60309299
3301330
Espo
Helena
N60
186
11:01:40
60262861
3300100
Kohonen
Antti
M40
187
11:02:00
60190048
3301375
Koponen
Sanna
N40
188
11:02:20
60432394
3301414
Rauhansalo
Juha
M60
189
11:02:40
60431851
3301420
Blåfield
Karla
N40
190
11:03:00
60241095
3300079
Iitti
Jukka
M50
191
11:03:20
60218161
3300949
Luoma-Aho
Maria
N40
192
11:03:40
60231598
3300323
Pakkasmaa
Juhana
M40
193
11:04:00
60214762
3300220
Hakkarainen
Tuomas
M40
194
11:04:20
60213087
3300274
Kujansuu
Eero
M50
195
11:04:40
27159536
3301104
Salonen
Jarmo
M50
196
11:05:00
60432268
3301066
Anttila
Hannu
M50
197
11:05:20
40482827
3300186
Nurminen
Juuso
M
198
11:05:40
60265337
3300276
Kujansuu
Olli
M50
199
11:06:00
60223858
3300102
Hammar
Petri
M50
200
11:06:20
60308577
3301275
Hakala
Jani
M40
201
11:06:40
60260502
3300752
Järvenpää
Pekka
M50
202
11:07:00
60260904
3300041
Kröger
Hannu
M50
203
11:07:20
60260564
3301200
Lauttia
Petri
M50
204
11:07:40
60264566
3300259
Viinikka
Markku
M60
205
11:08:00
60431934
3301418
Pesonen
Juha-Matti
M50
206
11:08:20
40018779
3300119
Kumpula
Alpo
M60
207
11:08:40
60189974
3301372
Seppä
Antti
M40
208
11:09:00
60241117
3300095
Huttunen
Jarmo
M50
209
11:09:20
60264675
3300371
Vihonen
Tom
M40
210
11:09:40
60174928
3301386
Laine
Markku
M60
211
11:10:00
60266051
3301078
Elovaara
Kari
M50
212
11:10:20
60303873
3301288
Matinen
Arto
M
213
11:10:40
60219115
3301083
Lintumäki
Aki
M50
214
11:11:00
60265223
3301069
Markelin
Lauri
M40
215
11:11:20
60191507
3300192
Mamia
Kari
M50
216
11:11:40
60265726
3300772
Monto
Jouni
M50
217
11:12:00
60352762
3301381
Kohonen
Jani
M40
218
11:12:20
60264463
3300157
Nikkola
Antti
M60
219
11:12:40
40426602
3300356
Nieminen
Henri
M
220
11:13:00
60308489
3300208
Rantala
Esa
M60
221
11:13:20
60306134
3300256
Mikkelsson
Lasse
M60
222
11:13:40
60211493
3301090
Aunesluoma
Antero
M50
223
11:14:00
40248297
3300071
Karjalainen
Sanna
N
224
11:14:20
60224163
3301422
Hillebrand
Jarmo
M60
225
11:14:40
60262765
3300187
Hokkanen
Ari
M40
226
11:15:00
40226060
3301401
Menna
Juha
M50
227
11:15:20
60266070
3300096
Karjalainen
Heikki
M
228
11:15:40
60429383
3301397
Lyytinen
Pekka
M50
229
11:16:00
33319085
3300111
Kauppinen
Sami
M40
230
11:16:20
60265766
3300298
Hannula
Petteri
M40
231
11:16:40
27575026
1339178
Turkka
Tuukka
M
232
11:17:00
60214654
3300209
Tukiainen
Teemu
M
233
11:17:20
27509128
3301319
Manninen
Hannu
M40
234
11:17:40
60197316
3300035
Romppainen
Pasi
M40
235
11:18:00
60203794
3300022
Ilmarinen
Markus
M
236
11:18:20
60308985
3300808
Kohonen
Timo
M40
237
11:18:40
60266258
3300002
Ojala
Osmo
M60
238
11:19:00
60304507
3300203
Pirinen
Jussi
M40
239
11:19:20
32675487
3300201
Tuomi
Tuomo
M
240
11:19:40
60261945
3301170
Vesteri
Tatu
M50
241
11:20:00
60242772
3301304
Pekkala
Max
M50
242
11:20:20
40126326
3300805
Tuliniemi
Harri
M40
243
11:20:40
60266247
3300089
Ojala
Oliver
M
244
11:21:00
60173218
3301362
Hyvärilä
Jussi
M40
245
11:21:20
60431904
3301419
Kilpinen
Tommi
M50
246
11:21:40
60324827
3301351
Virolainen
Juhani
M50
247
11:22:00
21400621
3301423
Elo
Juuso
M
248
11:22:20
60246860
3301023
Uronen
Marjut
N40
249
11:22:40
60213166
3301177
Suominen
Petteri
M40
250
11:23:00
60312367
3301332
Paju
Martti
M60
251
11:23:20
60312384
3301331
Hohde
Elina
N50
252
11:23:40
60308968
3300819
Drocan
Mikko
M40
253
11:24:00
60430101
1300592
Elo
Jari
M60
254
11:24:20
60176728
3300042
Kylliäinen
Seppo
M50
255
11:24:40
60177498
1331244
Varkila
Kari
M60
256
11:25:00
60309077
3301276
Seitsonen
Mika
M50
257
11:25:20
60265745
3300822
Tölli
Juha
M50
258
11:25:40
60161033
3300047
Ahoniemi
Sakke
M40
259
11:26:00
60296748
3301193
Husari
Jaakko
M40
260
11:26:20
60201535
3301411
Juntunen
Pekka
M40
261
11:26:40
60259313
3300143
Lehtimäki
Leo
M40
262
11:27:00
60432791
3301127
Ruostetsaari
Timo
M40
263
11:27:20
60191736
3301228
Ilmarinen
Pyry
M
264
11:27:40
26575373
3301318
Mäkinen
Jussi
M
265
11:28:00
25038002
3301451
Palo
Jukka
M
266
11:28:20
60247670
Ei kiertäjä
Dettenborn
Taavi
M
267
11:28:40
32139389
3300432
Rauttola
Tiia-Maria
N
268
11:29:00
60265657
3300354
Lehto
Raine
M60
269
11:29:20
60264675
3300371
Vihonen
Tom
M40
270
11:29:40
40404467
3300153
Nieminen
Kari
M50
271
11:30:00
https://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2023/03/kk_noname_nega_RGB-300x300.jpg00Tiiu Tuomihttps://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2023/03/kk_noname_nega_RGB-300x300.jpgTiiu Tuomi2020-08-20 14:58:292020-08-20 15:04:26Pyöräilyn lähtölistat – lisätty jälki-ilmoittautuneet (20.8.2020)
Lista on laadittu pyöräilyn lajisääntöjen mukaisesti ja siinä on pyritty huomioimaan ennakkoonilmoittautuneiden toiveita.
Jälki-ilmoittautuneet lähtevät ennakkoonilmoittautuneiden jälkeen pl. nautiskelijoiden lähtöön ilmoittautuneet, jotka lähtevät klo 9.
Mahdolliset virheet ja muut huomiot pyydetään ilmoittamaan pikaisesti Tiiulle: tiiu.tuomi@gmail.com.
Sportti-ID
KK-ID
Sukunimi
Etunimi
Sarja
Numero
Lähtöaika
Nautiskelijoiden lähtö:
60432962
3301384
Mikkola
Heli
N50
9:00:00
60260533
3300257
Pihlajamäki
Jari
M70
9:00:00
60266411
3300176
Ropponen
Pekka
M70
9:00:00
60306984
3300124
SAVELA
JARMO
M60
9:00:00
60209584
3300151
Vesterinen
Kirsi
N40
9:00:00
60305320
3300108
Hägg
Toni
M60
9:00:00
Kierroksen ulkopuoliset:
29642397
Ei kiertäjä
Aaltonen
Seppo
M60
1
10:00:00
60247670
Ei kiertäjä
Dettenborn
Taavi
M
2
10:00:20
60452634
Ei kiertäjä
Eteläinen
Tenho
M60
3
10:00:40
60457839
Ei kiertäjä
Haverila
Severi
M
4
10:01:00
27311044
Ei kiertäjä
Heikkonen
Jukka
M60
5
10:01:20
60349707
Ei kiertäjä
Kaasinen
Markus
M50
6
10:01:40
60452601
Ei kiertäjä
Komulainen
Vesa
M50
7
10:02:00
60457681
Ei kiertäjä
Koponen
Jarkko
M40
8
10:02:20
31038915
Ei kiertäjä
Kälviäinen
Mikael
M
9
10:02:40
60457652
Ei kiertäjä
Lampinen
Jussi
M40
10
10:03:00
60455063
Ei kiertäjä
Lehikoinen
Antti
M40
11
10:03:20
60457794
Ei kiertäjä
Mikkonen
Jukka Pekka
M40
12
10:03:40
60457845
Ei kiertäjä
Pesonen
Sakari
M
13
10:04:00
60454556
Ei kiertäjä
Pirttivaara
Keijo
M60
14
10:04:20
60457594
Ei kiertäjä
Saikkonen
Torsti
M50
15
10:04:40
60457855
Ei kiertäjä
Sibakov
Tuomo
M50
16
10:05:00
27015654
Ei kiertäjä
Turkulainen
Sami
M
17
10:05:20
60349397
Ei kiertäjä
Väyrynen
Matti
M50
18
10:05:40
Omalla ilmoituksellaan aikaiseen lähtöön toivoneet ennakkoilmoittautuneet:
Lohjan Seudun Soutajien venevajalla Lohjan Hiidensalmen sillan kupeessa järjestetään Kalevan Kierroksen ja Lohjan Seudun Soutajien LoSS yhteistyössä soututekniikkailta.
Klo 18.00 alkaen soudun lyhyt teoria ja LoSSin toiminnan esittely. Klo 18.15/18.30 alkaen yksilöllistä soututekniikkaopastusta veneessä (yksikkö, vuorosoutu, parisoutu). Ota mukaan soutuun soveltuvat välineet.
Soututekniikan opastajina toimivat mm. Lars Svenksberg ja Jouni Nurminen.
https://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2020/06/IMG_9017-scaled-e1592167780450.jpg533800Hannu Krögerhttps://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2023/03/kk_noname_nega_RGB-300x300.jpgHannu Kröger2020-06-29 19:30:022020-06-29 19:39:19Soututekniikkaopastus ja erilaisiin veneisiin tutustuminen Lohjalla 9.7. torstaina klo 18-20
Kalevan Kierroksen 2020 soudun järjestelyt koronatilanteessa (tilanne 12.6)
Kalevan Kierroksen soutu järjestetään Virroilla 18.7.2020. Soudussa matkana on 30 km ja se on mahdollista suorittaa pienveneillä tai kanooteilla. Tapahtumassa on kaksi porrastettua lähtöä. Aamupäivällä ja iltapäivällä suoritettavissa lähdöissä on sama soutumatka ja -reitti. Reitti suuntautuu Virtojen keskustassa olevalta venerannalta etelään 15 km ja lähes samaa reittiä takaisin. Tapahtumaan voi ilmoittautua myös Kalevan Kierroksen ulkopuoliset soutajat.
Tapahtuman järjestämisen periaatteet tulevat seuraavista määräyksistä, ohjeista sekä käytännön järjestelyistä:
Viranomaisten ohjeet
Vallitsevan koronatilanteen vuoksi tapahtumassa tullaan noudattamaan eri viranomaisten antamia määräyksiä ja ohjeita.
Liiton hallitus linjasi kilpailutoiminnan olevan mahdollista kesäkuun alusta lähtien erityisjärjestelyin, joista järjestäjä vastaa. Miehistöalusten toiminnasta linjaukset ensiviikon alussa. Linjauksia ja toimintaohjeita päivitetään kesän aikana virustilanteen edetessä.
Kilpailun järjestäjä vastaa, että järjestelyt ovat turvalliset osallistujille. Tämä ohjeistus on voimassa toistaiseksi kesäkuun alusta lähtien ja sitä päivitetään tilanteen mukaan kesän aikana. Lisäksi:
Sairaana tai oireisena ei saa osallistua
Tarpeettomia lähikontakteja vältetään
On pidettävä huolta hyvästä hygieniatasosta ja yskimishygieniasta
Riskiryhmien ei suositella osallistuvan kilpailutoimintaan kesä- ja heinäkuun aikana. Arvion osallistumisesta tekee yksilö itse.
Melonta- ja soutuliiton hallitus käsitteli lauantain kokouksessaan ja puuvenejaosto sunnuntaina omassa kokouksessaan miehistöluokkien kilpailu ja harjoitustoimintaa. Hallitus ottaa vakavasti OKM:n ja THL:n suositukset turvaväleistä ja lähikontaktien välttämisestä.
Hallitus keskusteli miehistöjen harjoittelu ja kilpailutoiminnasta ja päätösten periaatteina on noin metrin turvavälin säilyminen suorituksen aikana sekä mahdollisen altistuksen rajaus rajattuun joukkoon ihmisiä. Hallituksen tahtotila oli selkeästi mahdollistaa harrastaminen ja urheilutoiminta kaikissa luokissa, mutta tietyin rajoittein. Asiaa käsiteltiin myös puuvenejaoston kokouksessa sunnuntaina, joka yhtyi liiton hallituksen näkemykseen yksityiskohdista. Nämä suositetut rajoitukset ovat voimassa kesäkuun loppuun saakka.
Pienveneissä metrin turvaväli säilyy.
Kipeänä kilpaileminen
Kipeänä kilpaileminen on ehdottomasti kielletty. Mikäli kilpailija tai hänen kanssaan kisapaikalle matkustanut henkilö sairastuu ennen kisaa, on kilpailijan jäätävä pois kisapaikalta. Mikäli kilpailija joutuu jäämään pois sairastumisen vuoksi, voi hän siirtää osallistumisensa ensi vuoden tapahtumaan.
Osallistujamäärän rajoittaminen
Ilmoittautuminen tapahtuu Kalevan Kierroksen ilmoittautumisjärjestelmän kautta. Jotta kilpailun osanottajamäärä kilpailijoiden, toimitsijoiden ja katsojien osalta saadaan pysymään alle 500, rajoitetaan kilpailijoiden määrä 450. Normaali tilanteessa Kalevan Kierroksen soudussa on ollut noin 300 soutajaa. Koronatilanteen vuoksi useita soututapahtumia on peruttu, joten on mahdollista, että tänä vuonna Kalevan Kierroksen soutuun olisi tulossa aikaisempaa useampia kilpailijoita. Tämän vuoksi ilmoittautumisjärjestelmään tullaan tekemään maksimi osallistujamäärä, jota ei ylitetä.
Tapahtuman porrastaminen
Kilpailussa on kaksi erillistä lähtöä. Aamupäivän lähdössä on huomattavasti enemmän veneitä. Aamun lähtöjä porrastetaan niin, että klo 9.00 lähtevät liikkeelle yksinsoutajat. Heidän peräänsä klo 9.12 lähtevät vuorosoutajat. Viimeisenä aamun lähdössä ovat vuorossa parisoutajat ja melojat, jotka lähtevät liikkeelle klo 9.20. Tällainen porrastettu lähtö tuo veneiden laskupaikalle sopivasti tilaa ja aikaa pitää riittävät turvavälit muihin soutajiin nähden. Vesillähän soutuveneen koko airoineen on sellainen, että riittävät turvavälit tulevat luonnostaan.
Aikaisempina vuosina iltapäivälähdössä ovat kaikki veneet lähteneet yhtä aikaa, koska veneiden määrä on huomattavasti pienempi aamun lähtöön verrattuna. Nyt iltapäivälähtöäkin porrastetaan niin, että yksiköt lähtevät liikkeelle klo 13.30 ja muut veneet ja kanootit lähtevät 13.42. Tällä varmistetaan, että veneiden laskupaikka ei ruuhkaannu liikaa. Tällöin voidaan myös taata riittävät turvavälit iltapäivän lähdössä.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että yli 70-vuotiaiden sarjat lähtevät samaan aikaan kuin muutkin sarjat. Mikäli viranomaisten ohjeistus yli 70-vuotiaiden osallistumiseen liikuntatapahtumissa tiukentuu, voidaan yli 70-vuotiaiden yksinsoutusarja lähettää tarvittaessa matkaan klo 8.50 ja 13.20. Vuorosoudussa ja parisoudussa 70-vuotiaat lähtevät samaan aikaan kuin muutkin vuorosoutuveneet, koska isolla osalla tämän sarjan soutajista on nuoremman sarjan soutaja samassa veneessä.
Riskiryhmien omatoimisoutu
Kalevan Kierroksella jokaisen lajin hyväksytysti suorittanut saa suorituspisteen. Sen lisäksi jokaiselle osallistujalle annetaan taulukkopisteitä, joiden määrä riippuu kyseisen lajin voittajan ajasta. Mikäli riskiryhmiin kuuluva Kalevan Kiertäjä kokee, että hän ei voi osallistua soutuun Virroilla 2020, voi hän suorittaa oman soutunsa omatoimisoutuna jossain muualla. Tällöin hän saa suorituspisteen, mutta ei taulukkopisteitä. Omatoimisoutu tulee suorittaa samana päivänä kuin Kalevan Kierroksen soutuosuuskin eli 18.7.2020. Omatoimisoudun tulee olla vähintään 30 km mittainen matka, joka voidaan soutaa tai meloa useampana kierroksena, mutta yhtäjaksoisena suorituksena. Maissa voi käydä vessatauolla. Todistuksena soudusta tulee lähettää gps-jälki ja valokuva suorituksesta suodun lajivastaavalle. Muut kuin riskiryhmäläiset eivät voi osallistua omatoimisoutuun. Eli yksinsoutu ja vuorosoutu riskiryhmäläisen kanssa on sallittu, mutta vuorosoutu ei riskiryhmiin kuuluvan kanssa ei ole sallittu. Tällä pyritään välttämään riskiryhmäläisten kontakteja muihin. Omatoimisoutu tulee suorittaa samana päivänä kuin Kalevan Kierroksen soutu, jotta kaikki ovat samaan aikaan soutukunnossa. Mikäli soutupäivänä on kipeänä, niin silloin ei pidä soutaa Virroilla eikä omatoimisoutua kotipaikkakunnallakaan.
Myös omatoimisoutuun tulee ilmoittautua etukäteen Suomisportin kautta. Omatoimisoutu ei maksa mitään.
Kisakanslia
Kisakansliasta saatavan materiaalin (kisanumero, reittikartta sekä mahdollinen muu materiaali) jako tehdään mahdollisimman sujuvaksi. Varmistetaan, että kaikki venekunnat saavat kaiken materiaalin ja siitä, että kaikki vesille lähtevät veneet saadaan merkatuiksi lähteviksi. Joustava materiaalin jako onnistuu riittävän hyvällä ennakkotiedotuksella ja kisakanslian ennakkojärjestelyllä.
Veneiden säilytys, vesillelasku ja nosto
Veneitä rantasäilytykseen tuotaessa käytetään rannalla olevaa viheraluetta kokonaisuudessaan, jolloin venekuntien väliin jää riittävät turvavälit.
Virallisia veneenlaskupaikkoja on kaksi: Kalettomanlahden päässä ja satamassa laivalaiturin luona. Kalettomanlahden koko puokama soveltuu veneen vesille laskuun.
Pienveneet ovat sen verran kevytrakenteisia, että myös muutkin kuin viralliset veneenlaskupaikat sopivat veneen vesille laskuun. Mikäli soutuun osallistuva kiertäjä tai ulkopuolinen soutaja on huolestunut veneen laskupaikkojen ruuhkaantumisesta, voi hän hakea kilpailumateriaalin kisakansliasta ja laskea veneen vesille jossain muualla kuin kisakeskuksen läheisyydessä ja soutaa sieltä lähtöpaikalle.
Veneiden vuokraaminen ja lainaaminen
Kalevan Kierroksella on mahdollista vuokrata ja lainata veneitä. Kalevan Kierroksen hallitus antaa ennen soutua ohjeet, kuinka tulee toimia veneen luovutuksessa toisille kiertäjille. Ohjeissa tullaan käymään läpi desinfioitavat kohteet veneestä ja sen varusteista. Samoin ohjeistuksessa tullaan kieltämään yhteiset juomalaitteet veneen vuokraajien ja lainaajien kanssa.
Kilpailijoille suositellaan kisapukeutumista ennen kilpailupaikalle tuloa. Veryttelyasun riisuminen ennen kilpailua voi tapahtua oman veneen tai auton luona. Mikäli on tarvetta pukuhuoneen käyttöön, niin kilpailijoita ohjeistetaan sopivasta henkilömäärästä yhtä pukuhuonetta kohden. Samoin ohjeistetaan välttämään pukutilojen käyttöä juuri ennen veneiden vesillelaskua, jotta ruuhkilta pukuhuoneissa vältytään.
Kisan jälkeen pukuhuoneiden käyttö jakaantuu selkeästi pidemmälle aikaa, koska soutajilla menee aikaa kisaan hieman vajaasta kolmesta tunnista viiteen tuntiin. Tämän vuoksi ruuhkaa pukuhuoneissa ei pääse niin helposti syntymään.
Käsihygienia
Käsien pesu on mahdollista jäähallilla. Käsidesiä on tarjolla useassa eri pisteessä.
Pesutilojen käyttö
Kilpailijoille suositellaan peseytymisen välttämistä jäähallin pesutiloissa. Paikkakunnalla majoituksessa olevia kehotetaan käyttämään omien hotellihuoneiden ja vuokramökkien pesutiloja, mikäli se on mahdollista. Myös uimarannalla peseytymistä suositellaan. Mikäli jäähallin pesutiloja kuitenkin joudutaan käyttämään, niin ihmisten enimmäismäärä rajoitetaan viranomaisohjeiden mukaiseksi.
Ruokailu
Ruokailu tapahtuu jäähallin kahviossa. Ruokaa tarjoillaan vain sen verran, että syöjiä on kerrallaan korkeintaan puolet kahvion asiakaspaikoista. Ruokatarjoilijat pitävät huolen siitä, että kahvioon ei tule liikaa ihmisiä kerralla ruokailemaan.
Tulospalvelu
Live-tulospalvelu on nähtävissä netissä olevalla sivustolla. Kisan jälkeen tuloksia tullaan julkaisemaan myös Kalevan Kierroksen nettisivuilla mahdollisimman nopeasti. Kisapaikalla olevalle tulostaululle tulevat myös paperiset tulosliuskat, mutta kilpailijoita ohjeistetaan katsomaan tuloksia nettisivuilta.
Palkintojenjako
Palkintojenjakoa ei järjestetä. Palkinnoille pääsevät soutajat saavat palkintonsa kisakansliasta siinä vaiheessa, kun tulospalvelu on saanut sarjan kolme parasta valmiiksi ja protestiaika on ohi.
Tiedotus
Kalevan Kierroksen hallitus tiedottaa kaikista soutuun liittyvistä muutoksista Kalevan Kierroksen nettisivuilla, Kalevan Kierroksen facebook-sivuilla, Kalevan Kiertäjien facebook-ryhmässä sekä sähköpostitse.
Yleisö
Yleisölle kerrotaan kuulutuksin ja ennakkotiedotuksin turvallisuusväleistä. Virroilla yleisö jakautuu Kalettomanlahden pohjukkaan noin 500 metrin mittaiselle alueelle sekä jäähallin parkkipaikan ympäristöön.
Puheenjohtajan terveiset tulevaa soutua varten:
https://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2020/06/IMG_6493-scaled.jpg13342000Ari Ilolahttps://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2023/03/kk_noname_nega_RGB-300x300.jpgAri Ilola2020-06-12 21:03:102020-06-15 00:14:04Koronaohjeistus Kalevan Kierroksen soutuun.
Vallitsevan koronatilanteen vuoksi Kalevan Kierroksen hallitus on päättänyt siirtää soutua kolmella viikolla eteenpäin. Uusi päivämäärä soudulle on 18.7.2020. Soutupaikka pysyy samana. Mikäli valtioneuvoston ohjeistukset sallivat, soutu järjestetään normaaliin tapaan yksipäiväisenä tapahtumana, jossa on aamu- ja iltapäivälähdöt. Ilmoittautuminen avataan kesäkuun aikana. Ikäryhmien 70+ osalta odotellaan uusia ohjeita. Ohjeita erikoisjärjestelyistä tullaan julkaisemaan myöhemmin.
https://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2019/07/907_0413.jpg6831024Ari Ilolahttps://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2023/03/kk_noname_nega_RGB-300x300.jpgAri Ilola2020-05-12 17:40:332020-05-12 17:41:54Kalevan Kierroksen soudun siirto
Vaikka tänä vuonna Kalevan Kiertäjät eivät päässeetkään hiihtämään Pyhäjärvelle Helenan Hiihtoon, niin siitä huolimatta kannattaa kuunnella uusin Kiertäjä podcast. Haastateltavana on Olympiavoittaja-maailmanmestari Helena Takalo, jonka saavutusten kunniaksi järjestettävä kansallinen hiihtotapahtuma Helenan Hiihto on.
We may request cookies to be set on your device. We use cookies to let us know when you visit our websites, how you interact with us, to enrich your user experience, and to customize your relationship with our website.
Click on the different category headings to find out more. You can also change some of your preferences. Note that blocking some types of cookies may impact your experience on our websites and the services we are able to offer.
Essential Website Cookies
These cookies are strictly necessary to provide you with services available through our website and to use some of its features.
Because these cookies are strictly necessary to deliver the website, refusing them will have impact how our site functions. You always can block or delete cookies by changing your browser settings and force blocking all cookies on this website. But this will always prompt you to accept/refuse cookies when revisiting our site.
We fully respect if you want to refuse cookies but to avoid asking you again and again kindly allow us to store a cookie for that. You are free to opt out any time or opt in for other cookies to get a better experience. If you refuse cookies we will remove all set cookies in our domain.
We provide you with a list of stored cookies on your computer in our domain so you can check what we stored. Due to security reasons we are not able to show or modify cookies from other domains. You can check these in your browser security settings.
Other external services
We also use different external services like Google Webfonts, Google Maps, and external Video providers. Since these providers may collect personal data like your IP address we allow you to block them here. Please be aware that this might heavily reduce the functionality and appearance of our site. Changes will take effect once you reload the page.
Google Webfont Settings:
Google Map Settings:
Google reCaptcha Settings:
Vimeo and Youtube video embeds:
Privacy Policy
You can read about our cookies and privacy settings in detail on our Privacy Policy Page.