Entries by Ari Ilola

,

Pirkan Soudusta menestystä kiertäjille

Pirkan Soutu päästiin soutamaan koronatilanteesta huolimatta elokuun ensimmäisenä päivänä. Tosin kirkkovenesarjat oli siirretty eri päivälle kuin pienvenesarjat. Samassa yhteydessä käytiin puuveneiden ja coastalveneiden keskimatkan SM-kisat. Kalevan Kiertäjät olivat mukana Tampereella souduissa useamman soutajan voimin. Menestystä tuli monessa sarjassa. Yksinsoudussa miesten 40-vuotiaiden sarjassa Kierroksella kolmanneksi soutanutt Antero Tuononen jatkoi hienoja soutuja tullen SM-kisassa toiseksi ajalla 2.09.39. […]

Kalevan Kierroksen soudun raportti

Kalevan kierroksen soutu Virroilla   Kalevan Kierroksen soutu oli poikkeuksellisesti vasta tämän vuoden toinen laji. Normaalisti soutamaan on päästy kolmen muun lajin jälkeen. Koronavirus aiheutti kuitenkin sellaisen tilanteen, että luistelun jälkeen hiihto jouduttiin maaliskuussa peruuttamaan kokonaan ja toukokuuksi aiottu suunnistus on jouduttu siirtämään myöhemmin syksyllä pidettäväksi. Virrat toimi kisapaikkana toista kertaa. Viime vuonna soudettuun reittiin […]

,

Kuvia Kalevan Kierroksen soudusta

Kalevan Kierroksen soudun kuvat Kuvia Kalevan Kierroksen soudusta Virroilta löytyy Kalevan Kierroksen facebook-sivuilta: Samat kuvat löytyvät korkealaatuisempina Drivestä. Kuvia saa käyttää vapaasti somessa ja Kalevan Kierroksen markkinoinnissa.    

,

Turvallisuus vesillä ja rannalla

Turvallisuusohjeita soutua varten     Kalevan Kierroksen säännöissä ei ole tarkkoja ohjeita vesillä liikkumisen turvallisuuteen. Viime vuoden osakilapilulajeissa tapahtuneista tilanteista johtuen on syytä tarkentaa ohjeistusta myös soudun osalta. Veneen ja soutajan turvavarusteet Pelastusliivit Vesillä vähän liikkuneiden ja heikon uimataidon omaavien soutajien on syytä ottaa mukaan pelastusliivit. Pelastusliivien käyttö soutaessa on hieman hankalaa, mutta rauhallisessa soutamisessa […]

Ohjeita vuorosoutajille

Viime hetken vinkit vuorosoutuun Vuorosoudussa soutaja määrää tahdin millä soudetaan. Meloja meloo aivan samassa tahdissa kuin soutajakin. Eli kun airot osuvat veteen, niin samaan aikaan myös mela uppoaa veteen. Ja molemmilla vedon pituus on sama. Useimmilla soutajilla toinen käsi on selvästi helpommin päällimmäisenä. Ja kun airot menevät jonkin verran ristiin, niin päällimmäisen käden airo menee […]

Soutuun ilmoittautuneet

Kalevan Kierroksen soutu ilmoittautuneet   Mukaan ovat ilmoittautuneet seuraavassa listassa olevat soutajat. Tarkistakaa, onko ilmoittautumisenne mennyt oikein; onko sarja oikein ja oletteko oikeassa lähtöryhmässä. Korjauspyynnöt soutuvastaavalle (ari.ilola@suomi24.fi  040 5956644) Aamupäivän lähdöt: Yksinsoutu (klo 9.00)   Sukunimi Etunimi Sarja Aavajärvi Heikki Sakari MYL Amper Nils-Robert MYL Heikkilä Rami MYL Huttunen Matti MYL Huttunen Tomi MYL Karjaluoto […]

,

Soutureitin muutos

Soutureitti muuttuu hieman viime vuodesta Viime vuoden soudun palautteessa yksi kritiikin kohteista oli vastakkain tulevat soutureitit kääntöpaikan läheisyydessä. Asiaan luvattiin parannusta tämän vuoden soudun osalta. Soutureittiä on nyt muutettu hieman ennen puoltamatkaa. Alussa noin 11 km on samaa reittiä kuin aikaisemminkin. Eli alku tullaan laivareittiä pitkin aina Leppisaaren itäpuolelle. Siitä menomatkalla eteläänpäin soudettaessa kierretään Haukkasaari […]

,

Koronaohjeistus Kalevan Kierroksen soutuun.

Kalevan Kierroksen 2020 soudun järjestelyt koronatilanteessa (tilanne 12.6) Kalevan Kierroksen soutu järjestetään Virroilla 18.7.2020. Soudussa matkana on 30 km ja se on mahdollista suorittaa pienveneillä tai kanooteilla. Tapahtumassa on kaksi porrastettua lähtöä. Aamupäivällä ja iltapäivällä suoritettavissa lähdöissä on sama soutumatka ja -reitti. Reitti suuntautuu Virtojen keskustassa olevalta venerannalta etelään 15 km ja lähes samaa reittiä […]

Soutuvenekokeilua tarjolla

Kalevan Kierros ja Forssan Salama järjestävät Forssassa 16.6 klo 16-19 tapahtuman, jossa voit tulla kokeilemaan soutamista yksiköllä tai vuorosoutuveneellä:

Venepörssi on avattu

Kalevan kierroksen soutuun on reilu kuukausi. Ilmoittautuminen avataan piakkoin. Ohjeita soudun järjestelyistä koronatilanteen vuoksi julkaistaan ilmoittautumisen avaamisen yhteydessä. Nyt on avattu tämän vuoden venepörssi. Siellä voit ilmoittaa halukkuutesi vuokrata yksikköä tai vuorosoutuvenettä aamu- tai iltapäivän lähtöön. Voit myös hakea soutukaveria. Samoin voit ilmoittaa, jos sinulla on mahdollisuus vuokrata oma veneesi toiseen tai jopa molempiin lähtöihin. […]