Entries by Ari Ilola

,

Kalevan Kierroksen soudun siirto

Kalevan Kierroksen soutu on 18.7.2020 Vallitsevan koronatilanteen vuoksi Kalevan Kierroksen hallitus on päättänyt siirtää soutua kolmella viikolla eteenpäin. Uusi päivämäärä soudulle on 18.7.2020. Soutupaikka pysyy samana. Mikäli valtioneuvoston ohjeistukset sallivat, soutu järjestetään normaaliin tapaan yksipäiväisenä tapahtumana, jossa on aamu- ja iltapäivälähdöt. Ilmoittautuminen avataan kesäkuun aikana. Ikäryhmien 70+ osalta odotellaan uusia ohjeita. Ohjeita erikoisjärjestelyistä tullaan julkaisemaan […]

Kilometrikisa 2020

Kalevan Kiertäjät mukana kilometrikisassa.   Kisa on ollut käynnissä toukokuun alusta ja jo nyt poljettuja kilometrejä yli 5 000 000. Tällä hetkellä mukana on yli 2500 joukkuetta ja 25 000 polkijaa. Kisaa poljetaan 1.5.-22.9.2020. Luvassa on jälleen kilometrikaupalla hyvää mieltä, kohonnutta kuntoa ja pyöräilyyn kannustavia tekoja eri työpaikoilla ja muissa yhteisöissä! Kilometrikisa alkoi toukokuun alussa […]

, ,

Helena Takalon haastattelu

Kiertäjä podcastin vieraana Helena Takalo   Vaikka tänä vuonna Kalevan Kiertäjät eivät päässeetkään hiihtämään Pyhäjärvelle Helenan Hiihtoon, niin siitä huolimatta kannattaa kuunnella uusin Kiertäjä podcast. Haastateltavana on Olympiavoittaja-maailmanmestari Helena Takalo, jonka  saavutusten kunniaksi järjestettävä kansallinen hiihtotapahtuma Helenan Hiihto on.   Katso myös koosteet 1978 Lahden hiihdon MM-kisoista naisten 5km kisasta sekä naisten 4*5 km viestistä, […]

Helenan Hiihto peruttu

Kalevan Kierroksen 2020 hiiihto-osuus peruttu   Koronaviruksen nopean leviämisen estämiseksi Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto on päätöksellään PSAVI/2320/2020 pvm. 13.3.2020 kieltänyt toimialueellaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa tapahtuvat 500 hlö. yleisötilaisuudet 12.4.2020 saakka. Tähän määräykseen (force Majour) perustuen Pyhäjärven Pohti Ry peruuttaa Helenan Hiihto tapahtuman 22.3.2020, jonka yhteydessä hiihdettäisiin myös Kalevan Kierros 2020 osakilpailu. Ohjeita hiihtoon ilmoittautuneiden ja maksaneiden […]

Helenan Hiihdon tilanne Koronaviruksen osalta

Hallitus on tänään torstaina 12. maaliskuuta pitämässään neuvottelussa keskustellut koronavirustilanteesta ja päättänyt suosituksista ja varautumisesta. Hallitus suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Lisäksi suositellaan, että myös muiden kokoontumisten järjestäjät harkitsevat riskiarvioiden pohjalta vastaavien tilaisuuksien järjestämistä. Hallituksen päätöksen johdosta monet isot urheilutapahtumat on peruttu. Helenan Hiihdossa tullaan jäämään alle 500 hengen […]

Sauvojen pituus Helenan Hiihdossa

Helenan Hiihdon latuprofiili on hyvin helppo aikaisempiin Kalevan Kierroksen hiihtoihin verrattuna. Tämän vuoksi tasatyöntöä tulee matkalla olemaan huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Koko matkan pelkästään tasatyöntöä meneviä perinteisen tyylin hiihtäjiä tulee olemaan enemmän kuin Jyväskylä Ski Marathonilla. Tämän vuoksi on syytä muistuttaa, että sauvojen maksimipituus on määritelty hiihtoliiton kilpailusäännöissä. Perinteisen hiihtotavan kilpailuissa sauvan pituus saa olla […]

Luistelun palaute

Kalevan Kierroksen luistelun 2020 palautekyselyn yhteenveto   Yleistä Palautteeseen kysyttiin 302 osallistujalta luistelukilpailun vaikutelmaa kilpalijan kokemana. 116 vastaaja  osallisui kyselyyn jossa yksitäisiin kysymyksiin vastatiin keskimäärin n.80%

Pikaluistelusta jälleen menestystä kiertäjille.

Pikaluistelukausi päätökseen Seinäjoella   Yleisluistelijat kilpailivat Seinäjoella lauantaina ja sunnuntaina pitkien matkojen yhteispisteiden Suomen mestaruudesta sekä kilpailun päättävillä naisten 3000 metrillä sekä miesten 5000 metrillä. Masterit kilpailivat sekä sprinttereiden, että yleisluistelijoiden Suomen mestaruuksista.

,

Helenan Hiihdon latutilanne

Kaksi viikkoa aikaa Kalevan Kierroksen hiihtoon. Tilanne näyttää melko lupaavalta hiihdon järjestämisen suhteen. Lunta ei Pyhäjärvellä ole vieläkään normaalia määrää, mutta verrattuna eteläiseen Suomeen, on lumimäärä todella paljon parempi. Alunperin reitin pituus piti olla 47 km. Nyt näyttäisi siltä, että ihan niin pitkää hiihtoa ei ole luvassa. Paikoin maastossa ei ole lunta kovin paljon, joten […]

Hiihdon tilanne

Kalevan Kierroksen hiihdon järjestelyt Tämä talvi on ollut erityisen hankala talvilajien kannalta eteläisessä Suomessa. Kaikki suuremmat hiihtotapahtumat on jouduttu peruttamaan Keski-Suomea myöden. Finlandia hiihto, Pirkan hiihto, Savonia hiihto, Terva hiihto ja Jyväskylä Ski Marathon ovat joutuneet luovuttamaan, koska maastossa ei lunta ole ollut käytännössä lainkaan. Kalevan Kierroksen onneksi tänä vuonna meidän hiihto-osuus on hieman pohjoisempana […]