Sorsapuiston tekojää avattu myös pikaluisteluun
Kuva Aamulehti
Kuva Aamulehti
Teksti: Juha Lehtonen, Kuva: Poppis Suomela
Kuultuani Lapland Wilderness Challenge -tapahtumasta ensi kertaa, kiinnostuin heti. Koronan vuoksi kaikki tavoittelemani kansainväliset tapahtumat olivat peruttu, mutta tämän tapahtuman järjestyminen varmistui kesän kuluessa. Koska en saanut seuraa vakiokavereistani, laitoin Facebookin Helsinki Trail Runners Club -sivulle viestin:
”Olen Lapissa heinä-elokuun vaihteessa ja haluaisin osallistua Lapland Wilderness Challenge -juoksuvaelluskilpailuun. Kisa on viisipäiväinen ja matkaa kertyy runsaasti. En ole vielä löytänyt kaveria tapahtumaan. Oletko samassa tilanteessa tai onko joukkueesi kokoonpanoon tullut muutoksia? Saisimmeko joukkueen kasaan? Olen kokenut suunnistaja ja Lapin kävijä. Odotan tavoitteellista juoksutrekkivaellus-tekemistä erittäin kevyellä varustuksella.”
Sain heti vastauksen äkäslompololaiselta Kaisa Reiniukselta ja pian joukkueemme Marsut oli muodostettu. Kaisalla oli entuudestaan riittävästi ultrajuoksutaustaa ja suunnistusosaamista. Mutta mikä parasta, hän oli eräopas ja tehnyt vaativia kesä- ja talvivaelluksia Lapissa, sekä huiputtanut vuoria siellä sun täällä. Minun ei siis tarvinnut painottaa varusteiden tärkeyttä tai neuvoa repun pakkaamisessa. Tapahtuma aiheutti sopivaa jännitystä meissä molemmissa, sillä näin pitkiä erämaakilpailuja ei järjestetä koko maailmassa kovinkaan montaa. Olen osallistunut kestävyyskilpailuihin lukuisissa lajeissa jo 27 vuoden ajan, ja monipäiväiset seikkailu-urheilukilpailut sekä ultramatkat tulivat ohjelmaani vuosituhannen vaihteessa. Olen osallistunut pisimmillään viikon mittaisiin tapahtumiin ääriolosuhteissa. Olin varma, että minun ja Kaisan lähtökohdat kilpailuun olivat kunnossa
Jatkuu…
Aika: 28.11.2020 klo 14-16
Paikka: Etäkokous, linkki kokoukseen toimitetaan kaikille jäsenille heidän Suomi Sportissa mainitsemaansa sähköpostiosoitteeseensa viimeistään 26.11.2020 mennessä.
Vuosikokouksessa on puhe- ja äänioikeus Kalevan Kierroksen jäsenillä.
Asiat:
§1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja
kaksi ääntenlaskijaa.
§2. Todetaan kokouksen laillisuus.
§3. Esitetään hallituksen laatima vuosikertomus, tilit ja toiminnantarkastajien lausunto.
§4. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
hallitukselle.
§5. Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja päätetään jäsenmaksun ja
osallistujamaksujen suuruuksista seuraavalle kaudelle.
§6. Käsitellään alustava toimintasuunnitelma sitä seuraavalle kaudelle.
§7. Käsitellään hallituksen laatima tulo- ja menoarvioehdotus alkaneelle tilikaudelle.
§8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja vuosikokouksesta lähtien alkavaksi vuoden
pituiseksi toimikaudeksi.
§9. Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärästä ja valitaan varsinaiset jäsenet
alkavaksi vuoden pituiseksi toimikaudeksi.
§10. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa.
§11. Käsitellään sääntömuutosesitykset ja muut asiat, jotka on esitetty hallitukselle
viimeistään vuosikokousta edeltävän syyskuun ensimmäisenä päivänä.
§12. Kokouksen päättäminen.
Pääkaupunkiseudun Koronakoordinaatioryhmä päätti perjantaina 20.11.2020, että pääkaupunkiseudulla sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien enimmäisosallistujamäärä rajoitetaan 20 ihmiseen maanantaista 23.11.2020 alkaen kolmeksi viikoksi. Kyseessä on määräys, ei suositus.
Näin ollen Kalevan Kierroksen vuosikokous järjestetään etäkokouksena, johon kaikki jäsenet tulevat saamaan sahköpostilla (Suomi Sporttiin ilmoitettu sähköpostiosoite) kutsun viimeistään 26.11.2020 mennessä.
Palkintojen jaokoon palataan lähempänä etäkokouspäivää.
Vuosijuhla on peruttu.
klo 14-16 Kalevan Kierros ry:n Vuosikokous, etänä.
klo 16-18 Palkintojenjako?
Alla listaus vuonna 2020 Kalevan Kierroksen ansiomerkkejä saavuttavat henkilöt. Ansiomerkit ja palkinnot jaetaan vuosikokouksessa 28.11.2020 Tuusulassa (jos koronatilanne sallii).
Nro | Nimi | Kotipaikka | Lajit | Aloitusvuosi |
84 | Juha Lehtonen | Paippinen | 147 | 1994 |
85 | Jouni Nurminen | Lohja | 147 | 1994 |
86 | Esa K. Rantala | Espoo | 139 | 1985 |
Nro | Nimi | Kotipaikka | Lajit |
419 | Hannu Kröger | Lohja | 64 |
420 | Juha Nurmela | Lohja | 62 |
421 | Vesa Ruuska | Kangasala | 61 |
422 | Marjut Kujansuu | Lieto | 60 |
Nro | Nimi | Kotipaikka | |
909 | Esa Pylvänen | Koria | 34 |
910 | Juuso Nurminen | Lohja | 34 |
911 | Kari Mamia | Lohja | 34 |
912 | Johanna Herranen | Lahti | 33 |
913 | Heikki Sakari Aavajärvi | Tampere | 32 |
914 | Katri Lindroos | Koria | 32 |
915 | Tomi Rissanen | Hyvinkää | 32 |
916 | Antti Nikkola | Ilmajoki | 32 |
917 | Markus Ilmarinen | Vanhalinna | 31 |
918 | Ollipekka Kailari | Helsinki | 31 |
919 | Pasi Romppainen | Hyvinkää | 31 |
920 | Tiiu Tuomi | Nurmijärvi | 31 |
921 | Marjut Vainio | Espoo | 30 |
Kiertäjiä, jotka suorittivat 2019 6 lajia ja 2020 5 lajia oli kaikkiaan 55 kpl
Näistä 17 kiertäjää paransi tulostaan ja vuoden kehittyjien 10 kärki on:
Sija | Nimi | Kotipaikka | Kehitys/laji |
1 | Petteri Suominen | Turku | 150,00 |
2 | Tuija Myllymäki | Vihti | 93,71 |
3 | Tomi Huttunen | Kuopio | 77,01 |
4 | Terhi Harjula | Valkeala | 64,63 |
5 | Heli Hakala | Jorvas | 56,94 |
6 | Antero Kaavi | Helsinki | 50,46 |
7 | Timo Tavast | Lempäälä | 40,38 |
8 | Rami Heikkilä | Lohja | 35,93 |
9 | Ismo Lehtinen | Helsinki | 34,01 |
10 | Pirkko Pennala | Joensuu | 31,86 |
2020 Kalevan Kierros huipentui viimeiseen lajiin, joka oli tänä vuonna muutaman vuoden tauon jälkeen suunnistus. Alun perin suunnistus piti olla toukokuussa, mutta koronatilanteen vuoksi sitä ei voitu silloin järjestää. Kun monet muutkin suunnistustapahtumat siirtyivät keväältä syksyyn, niin sopivan viikonlopun löytäminen Kalevan Kierroksen suunnistukselle oli haasteellista.
Suunnistus järjestettiin Espoossa keskuspuistossa Puolarmaarin suunnistuskartalla. Sää oli vuodenaikaan nähden lämmin. Lämpötila oli hieman vajaa 10 astetta. Kalevan Kiertäjiä oli mukana hieman päälle 200. Kiertäjien lisäksi kisaan osallistui muutamia Kierroksen ulkopuolisia suunnistajia. Paljon polkuja sisältänyt kalliomaasto osoittautui monelle suunnistajalla hankalaksi maastoksi, sillä kisassa oli aika monta keskeyttänyttä.
Kuntokonnien Toni Pikkarainen oli Kalevan kiertäjistä nopein. Voittaja käytti vajaan 15 km suunnistukseen aikaa 1.39.47. Pikkaraisen oli toiseksi tullutta Kankaanpään Kalevankiertäjien Pyry Ilmarista vain 18 sekuntia nopeampi. Kolmanneksi nopeimmin rastit löysi Sveitsiläisten Pasi Romppainen ajallaan 1.48.11.
Naisten sarjassa nopein kiertäjä oli ollut Vauhtivuokkojen Riikka Kivelä ajallaan 2.27.47. Toiseksi sijoittui Laktaattiasidoosin Terhi Harjula ajalla 2.37.02. Kolmanneksi parhaimman ajan 2.38.04 kiertäjänaisista juoksi KK Länsi-Uusimaan Virpi Palmen.
Juoksun jälkeen johdossa ollut Kuntokonnien Ossi Sippu selvitti reitin ajassa 2.10.07. Aika ei ihan riittänyt Kalevan Kierroksen 2019 kokonaiskilpailun voittoon. Ennen viimeistä lajia toisena ollut Kuntokonnien Antti Järvenpää nousi suunnistuksen ansiosta kokonaiskilpailussa ohi Sipun. Järvenpään ajasta 1.50.24 saamat 943 pistettä nostivat hänet kymmenellä pisteellä kärkeen. Sippu tuli viiden lajin jälkeen toiseksi ja kolmanneksi nousi hyvän suunnistuksen ansiosta Toni Pikkarainen.
Naisten sarjassa ennen suunnistusta kärjessä ollut Kensuttarien Kirsi Korpijärvi suunnisti ajan 2.56.26. Aika riitti varmistamaan Korpijärven voiton kokonaiskilpailussa. Myös Kensuttaria edustava Ulla Yrjölä suunisti reitin aikaan 2.40.53. Yrjölän aika riitti nostamaan hänet tämän vuoden päättänen suunnistuksen jälkeen naisten sarjan toiselle sijalle. KK Länsi-Uusimaan Heli Hakala tuli tämän vuoden Kierroksella naisten sarjassa kolmanneksi.
Joukkuekilpailussa suunnistus ei muuttanut tilannetta. Voiton otti neljännen kerran peräkkäin Varkauden Kuntokonnat. Toiseksi tuli KK Länsi-Uusimaa ja kolmanneksi Lappeen Siniset.
Myös naisten joukkuekilpailussa järjestys ei vaihtunut viimeisen lajin jälkeen. Voiton vei KK Länsi-Uusimaan joukkue. Toiseksi sijoittui Kuusankosken Urheiluseura ennen kolmanneksi tullutta Vauhtivuokkoja.
Kierros jatkuu seuraavaksi vuosijuhlalla Tuusulassa marraskuun lopulla. Vuoden 2021 kierros alkaa viime vuoden tapaan luonnonjääluistelulla Kuopiossa 20.2.2021.
Tämän vuoden puuvenesoudun sprintti- ja normaalimatkan SM-kisat käytiin Tampereella Kaukajärven soutustadionilla. Mukaan oli ilmoittautunut monta Kalevan Kiertäjää. Vaikka Kierroksen soudusta on jo kulunut aikaa, niin osa kiertäjistä oli saanut pidettyä soutukunnon kohdillaan. Tästä osoituksena oli monta mitalisijaa lauantain ja sunnuntain souduissa.
Lauantaina oli matkana 1 km sprintti. Soutustadionilla oli kuusi rataa käytössä, joten kisan aikana oli hyvä seurata miten muut kisaajat etenevät. Kalevan Kiertäjistä mitaleille souti moni. Jouko Tyrkäs oli 70-vuotiaiden yksinsoudussa kolmas.
Jouko Tyrkäksen kilometrin soudun viimeiset vedot.
Naisten yksinsoudussa 40-vuotiaiden sarjassa Ulla Yrjölä oli toinen ja Kirsi Korpijärvi kolmas.
Ulla Yrjölä oli 1 km matkalla toinen.
Kirsi Korpijärvi lähdössä lämmittelemään ennen kilometrin soutua.
Vuorosoudun 50-vuotiaiden sarjassa Jukka Haikonen otti parinsa Jarmo Siljamäen kanssa voiton. Samassa sarjassa soutaneet Ari Ilola ja Jouko Peipinen tulivat toiseksi. 60-vuotiaiden vuorosoudussa Aimo Väisänen parinaan Leino Nisula voitti kultaa.
60-vuotiaiden vuorosoudun voitto meni Virtain Nisulalle ja Väisäselle.
Vuorosoudussa Tytti Pelkonen voitti Leila Mainiemen parina naisten 50-vuotiaiden sarjan. Sekaparien 50-vuotiaiden vuorosoutusarjassa Pelkonen ja Ilola olivat ykkösiä. Jukka Haikonen ja Tarita Vähä-Vahe soutivat kolmanneksi.
Forssan Salamaa edustavat Pelkonen ja Ilola juhlivat voittoa korkeimmalla pallilla. Tarita Vähä-Vahe ja Jukka Haikonen tulivat kolmanneksi.
Parisoudussa Jukka Haikonen ja Tarita Vähä-Vahe olivat kolmansia.
Sunnuntaina vuorossa oli normaalimatkan kisa. Siinä Kirsi Korpijärvi voitti 40-vuotiaiden naisten yksinsoudun sarjan.
Kirsi Korpijärvi valmistautuu 10 km soudun lähtöön.
Tytti Pelkonen tuli toiseksi 50-vuotiaissa yksinsoudussa.
Tytti Pelkonen ja Mansikki ovat juuri lähteneet kiertämään Kaukajärveä.
Miesten 50-vuotiaiden sarjassa Jukka Haikonen oli toiseksi nopein.
Jukka Haikosen soudusta 5 km soudettu ja käännös toiselle kierrokselle menossa.
Vuorosoudussa 50-vuotiaiden voittoon souti Ari Ilola ja Jouko Peipinen. Myös 60-vuotiaiden voitto meni kiertäjille, kun Aimo Väisänen ja Leino Nisula ottivat ykkösiä.
Vuorosoudussa yleisen sarjan ykkösiä olivat Tuija Kilpeläinen ja Aki Syrjälä.
Aki Syrjälä ja Tuija Kilpeläinen puolimatkan käännöksessä.
50-vuotiaiden sekaparien parisoudussa Jukka Haikonen ja Tarita Vähä-Vahe soutivat toiseksi.
Tiukan käännöksen mallia Jukalta ja Taritalta.
Samaan aikaan, kun puuveneet mittelivät paremmuudesta, olivat mysö Olympialuokkien SM-kisat. Niissä Tiia-Maria Rauttola souti hopealle pariairokaksikossa Katri Kettusen kanssa.
Tiia-Maria Rauttola souti yksiköllä keräilyerien kautta finaaliin.
Lauantain pyöräilyn lähtölistat lisättynä jälki-ilmoittautuneilla
Lista on laadittu pyöräilyn lajisääntöjen mukaisesti ja listojen teossa on pyritty huomioimaan kaikkien osallistujien toiveet, jotta oleskelu kilpailupaikalla olisi mahdollisimman vähäistä ennen kilpailua ja kilpailun jälkeen.
Muistattehan koronasuositukset, jotka on julkaistu täällä.
Mahdolliset virheet ja muut huomiot lähtölistoista pyydetään ilmoittamaan pikaisesti Tiiulle: tiiu.tuomi@gmail.com tai 0400602756.
Sportti-ID | KK-ID | Sukunimi | Etunimi | Sarja | Numero | Lähtöaika | |||
Nautiskelijoiden lähtö: | |||||||||
60432962 | 3301384 | Mikkola | Heli | N50 | 9:00:00 | ||||
60260533 | 3300257 | Pihlajamäki | Jari | M70 | 9:00:00 | ||||
60266411 | 3300176 | Ropponen | Pekka | M70 | 9:00:00 | ||||
60306984 | 3300124 | SAVELA | JARMO | M60 | 9:00:00 | ||||
60209584 | 3300151 | Vesterinen | Kirsi | N40 | 9:00:00 | ||||
60305320 | 3300108 | Hägg | Toni | M60 | 9:00:00 | ||||
Kierroksen ulkopuoliset: | |||||||||
60346273 | Ei kiertäjä | Lappalainen | Aimo | M50 | 300 | 9:59:40 | |||
29642397 | Ei kiertäjä | Aaltonen | Seppo | M60 | 1 | 10:00:00 | |||
60375478 | Ei kiertäjä | Kylmäniemi | Heli | N40 | 2 | 10:00:20 | |||
60452634 | Ei kiertäjä | Eteläinen | Tenho | M60 | 3 | 10:00:40 | |||
60457839 | Ei kiertäjä | Haverila | Severi | M | 4 | 10:01:00 | |||
27311044 | Ei kiertäjä | Heikkonen | Jukka | M60 | 5 | 10:01:20 | |||
60349707 | Ei kiertäjä | Kaasinen | Markus | M50 | 6 | 10:01:40 | |||
60452601 | Ei kiertäjä | Komulainen | Vesa | M50 | 7 | 10:02:00 | |||
60457681 | Ei kiertäjä | Koponen | Jarkko | M40 | 8 | 10:02:20 | |||
31038915 | Ei kiertäjä | Kälviäinen | Mikael | M | 9 | 10:02:40 | |||
60457652 | Ei kiertäjä | Lampinen | Jussi | M40 | 10 | 10:03:00 | |||
60455063 | Ei kiertäjä | Lehikoinen | Antti | M40 | 11 | 10:03:20 | |||
60457794 | Ei kiertäjä | Mikkonen | Jukka Pekka | M40 | 12 | 10:03:40 | |||
60457845 | Ei kiertäjä | Pesonen | Sakari | M | 13 | 10:04:00 | |||
60454556 | Ei kiertäjä | Pirttivaara | Keijo | M60 | 14 | 10:04:20 | |||
60457594 | Ei kiertäjä | Saikkonen | Torsti | M50 | 15 | 10:04:40 | |||
60457855 | Ei kiertäjä | Sibakov | Tuomo | M50 | 16 | 10:05:00 | |||
27015654 | Ei kiertäjä | Turkulainen | Sami | M | 17 | 10:05:20 | |||
60349397 | Ei kiertäjä | Väyrynen | Matti | M50 | 18 | 10:05:40 | |||
60201196 | Ei kiertäjä | Saariniemi | Ari | M50 | 19 | 10:06:00 | |||
34543863 | Ei kiertäjä | Siltanen | Riitta | N50 | 20 | 10:06:20 | |||
60459941 | Ei kiertäjä | Taavitsainen | Raimo | M50 | 21 | 10:06:40 | |||
60350928 | Ei kiertäjä | Uksila | Jaakko | M60 | 22 | 10:07:00 | |||
Omalla ilmoituksellaan aikaiseen lähtöön toivoneet ennakkoilmoittautuneet: | |||||||||
6043325 | 3301442 | Lampen | Mårten | M40 | 23 | 10:07:20 | |||
60432904 | 3301385 | Mikkola | Tapani | M50 | 24 | 10:07:40 | |||
60201219 | 3301393 | Kyllönen | Janne | M50 | 25 | 10:08:00 | |||
60201190 | 3301364 | Jääskeläinen | Pekka | M50 | 26 | 10:08:20 | |||
60206598 | 3300150 | Vesterinen | Esa | M40 | 27 | 10:08:40 | |||
60266056 | 3300090 | Sipi | Markku | M60 | 28 | 10:09:00 | |||
27548299 | 3300392 | Ruuska | Vesa | M50 | 29 | 10:09:20 | |||
60224345 | 3300021 | Myllymäki | Tuija | N40 | 30 | 10:09:40 | |||
30217818 | 3301407 | Kylmälä | Markus-Mikko | M | 31 | 10:10:00 | |||
60301445 | 3301051 | Hiltunen | Ari | M50 | 32 | 10:10:20 | |||
40107415 | 3301022 | Borgenström | Elina | N50 | 33 | 10:10:40 | |||
24564496 | 3301391 | Kuhalampi | Matleena | N | 34 | 10:11:00 | |||
60432454 | 3301388 | Kuhalampi | Paul | M | 35 | 10:11:20 | |||
60168881 | 3300358 | Kettunen | Pyry | M | 36 | 10:11:40 | |||
60265245 | 3301021 | Rissanen | TOMI | M50 | 37 | 10:12:00 | |||
60261393 | 3300087 | Pennala | Pirkko | N50 | 38 | 10:12:20 | |||
Yli 65-vuotiaat ennakkoilmoittautuneet: | |||||||||
60264741 | 3300236 | Stenvall | Raimo | M80 | 39 | 10:12:40 | |||
60265528 | 3300287 | Huunan-Seppälä | Liisa | N60 | 40 | 10:13:00 | |||
60309289 | 3300367 | Vähä | Kauko | M80 | 41 | 10:13:20 | |||
60265802 | 3300832 | Maanpää | Maritta | N60 | 42 | 10:13:40 | |||
60259283 | 3300069 | Siltala | Onni | M80 | 43 | 10:14:00 | |||
60261542 | 3300062 | Viitanen | Risto | M80 | 44 | 10:14:20 | |||
60208079 | 3300067 | Kuusi | Klaus | M70 | 45 | 10:14:40 | |||
40285070 | 3300060 | Tyrkäs | Jouko | M70 | 46 | 10:15:00 | |||
60263773 | 3300118 | Sameri | Juha | M70 | 47 | 10:15:20 | |||
25559293 | 3300023 | Svenskberg | Lars | M70 | 48 | 10:15:40 | |||
60262819 | 3300177 | Antila | Tero-Veli | M70 | 49 | 10:16:00 | |||
30899773 | 3300057 | Kokko | Juha | M70 | 50 | 10:16:20 | |||
30198380 | 3300140 | Suihkonen | Matti | M70 | 51 | 10:16:40 | |||
60167235 | 3300045 | Helminen | Jaakko | M70 | 52 | 10:17:00 | |||
60262161 | 3300036 | Hämäläinen | Raimo | M70 | 53 | 10:17:20 | |||
40310430 | 3300037 | Ylänne | Jari | M50 | 54 | 10:17:40 | |||
32901766 | 3300195 | Savonen | Eero | M70 | 55 | 10:18:00 | |||
60263511 | 3300310 | Lappalainen | Hannu | M70 | 56 | 10:18:20 | |||
60265071 | 3300206 | Perkamo | Osmo | M70 | 57 | 10:18:40 | |||
28547163 | 3300075 | Tunturi | Markku | M70 | 58 | 10:19:00 | |||
60259427 | 3300198 | Nikkanen | Aulis | M70 | 59 | 10:19:20 | |||
60265591 | 3300107 | Helminen | Erkki | M70 | 60 | 10:19:40 | |||
40161614 | 3300148 | Löfström | Martin | M70 | 61 | 10:20:00 | |||
60212965 | 3301315 | Tanttu | Unto | M70 | 62 | 10:20:20 | |||
60221829 | 3301024 | Rytkönen | Antti | M70 | 63 | 10:20:40 | |||
60265992 | 3300296 | Salonen | Esa | M70 | 64 | 10:21:00 | |||
60265803 | 3300814 | Maanpää | Sauli | M70 | 65 | 10:21:20 | |||
60262177 | 3300032 | Liukko | Ilmo | M70 | 66 | 10:21:40 | |||
60224437 | 3301035 | Espo | Matti | M70 | 67 | 10:22:00 | |||
60192866 | 3300317 | Ahlqvist | Pekka | M70 | 68 | 10:22:20 | |||
60308594 | 3300237 | Saarinen | Hannu | M70 | 69 | 10:22:40 | |||
30043590 | 3300353 | Virtanen | Matti Juhani | M70 | 70 | 10:23:00 | |||
60211562 | 3300288 | Kiiski | Osmo | M70 | 71 | 10:23:20 | |||
60265298 | 3300131 | Aalto | Eero | M70 | 72 | 10:23:40 | |||
60265616 | 3300286 | Huunan-Seppälä | Matti | M70 | 73 | 10:24:00 | |||
60220260 | 3300156 | Lindström | Mikael | M70 | 74 | 10:24:20 | |||
27557413 | 3300324 | Seitsonen | Hannu | M70 | 75 | 10:24:40 | |||
34312719 | 3300039 | Peipinen | Jouko | M60 | 76 | 10:25:00 | |||
22792998 | 3300366 | Pakkanen | Pekka | M60 | 77 | 10:25:20 | |||
33133889 | 3300325 | Väisänen | Aimo | M60 | 78 | 10:25:40 | |||
60265151 | 3300018 | Karjalainen | Ossi | M60 | 79 | 10:26:00 | |||
60264452 | 3300104 | Pärssinen | Jaakko | M60 | 80 | 10:26:20 | |||
60264777 | 3300190 | Tolvanen | Ari | M60 | 81 | 10:26:40 | |||
60261158 | 3300234 | Sarvela | Hannu | M60 | 82 | 10:27:00 | |||
60305552 | 3300304 | Muilu | Matti | M60 | 83 | 10:27:20 | |||
60226552 | 3300012 | Hyrkäs | Kari | M60 | 84 | 10:27:40 | |||
60308268 | 3300125 | Hirvonen | Markku | M60 | 85 | 10:28:00 | |||
60261045 | 3300019 | Tolmunen | Ari | M60 | 86 | 10:28:20 | |||
60262548 | 3300050 | Långström | Veikko | M60 | 87 | 10:28:40 | |||
60228601 | 3300394 | Kyckling | Aki | M60 | 88 | 10:29:00 | |||
60259555 | 3300005 | Kivi | Ilkka | M60 | 89 | 10:29:20 | |||
24798026 | 3300321 | Lehtonen | Erkki | M60 | 90 | 10:29:40 | |||
60264730 | 3300252 | Behm | Kimmo | M60 | 91 | 10:30:00 | |||
60264573 | 3300312 | Heikkinen | Jussi | M60 | 92 | 10:30:20 | |||
60433354 | 3301406 | Hämäläinen | Jukka Pekka | M60 | 93 | 10:30:40 | |||
60238319 | 3300280 | Supponen | Matti | M60 | 94 | 10:31:00 | |||
40083374 | 3300266 | Voima | Jussi | M70 | 95 | 10:31:20 | |||
26363381 | 3301373 | Järvinen | Hannu-Jussi | M50 | 96 | 10:31:40 | |||
Soudun jälkeisen tuloslistan mukaisesti: | |||||||||
29795202 | 3300017 | Sippu | Ossi | M40 | 101 | 10:33:20 | |||
60226905 | 3300217 | Korpijärvi | Kirsi | N40 | 102 | 10:33:40 | |||
60265497 | 3300717 | Huttunen | Tomi | M40 | 103 | 10:34:00 | |||
40431870 | 3300390 | Herranen | Johanna | N40 | 104 | 10:34:20 | |||
40283254 | 3300011 | Lehtonen | Juha | M40 | 105 | 10:34:40 | |||
30939989 | 3300171 | Yrjölä | Ulla | N40 | 106 | 10:35:00 | |||
60174356 | 3300117 | Pikkarainen | Toni | M40 | 107 | 10:35:20 | |||
27557361 | 3301370 | Saarimaa | Kaisa | N | 108 | 10:35:40 | |||
40341230 | 3300134 | Järvenpää | Antti | M | 109 | 10:36:00 | |||
60264814 | 3300830 | Kaipia | Riikka | N50 | 110 | 10:36:20 | |||
40297522 | 3301374 | Joensuu | Mikko | M40 | 111 | 10:36:40 | |||
60217929 | 3301353 | Selin | Minna | N50 | 112 | 10:37:00 | |||
22370682 | 3301223 | Leinonen | Sami | M50 | 113 | 10:37:20 | |||
60266299 | 3300723 | Hakala | Heli | N40 | 114 | 10:37:40 | |||
60261495 | 3300185 | Nurminen | Jouni | M50 | 115 | 10:38:00 | |||
29550586 | 3300122 | Lindroos | Katri | N40 | 116 | 10:38:20 | |||
60216747 | 3300775 | Huttunen | Matti | M40 | 117 | 10:38:40 | |||
60181665 | 3301030 | Hilander | Mirva | N40 | 118 | 10:39:00 | |||
40010105 | 3300007 | Ilola | Ari | M50 | 119 | 10:39:20 | |||
21526275 | 3301293 | Harjula | Terhi | N | 120 | 10:39:40 | |||
60300378 | 3301281 | Lehtinen | Ismo | M60 | 121 | 10:40:00 | |||
60422821 | 3301371 | Viljasuo | Minna | N40 | 122 | 10:40:20 | |||
60192499 | 3300116 | Ojala | Ari-Pekka | M50 | 123 | 10:40:40 | |||
60265183 | 3301202 | Helkelä | Merja | N40 | 124 | 10:41:00 | |||
40412965 | 3300211 | Haiko | Tero | M40 | 125 | 10:41:20 | |||
33772486 | 3300336 | Supponen | Sanna | N | 126 | 10:41:40 | |||
27538623 | 3300076 | Pylvänen | Esa | M50 | 127 | 10:42:00 | |||
60007434 | 3301403 | Savikkomaa | Sanna | N40 | 128 | 10:42:20 | |||
60307076 | 3300127 | Miettinen | Jouni | M40 | 129 | 10:42:40 | |||
60191621 | 3301219 | Hölsö | Jaana | N50 | 130 | 10:43:00 | |||
60004738 | 3300009 | Ylönen | Mikko | M50 | 131 | 10:43:20 | |||
60259434 | 3301014 | Lepikkö | Minna | N | 132 | 10:43:40 | |||
40015602 | 3300339 | Köninki | Kari | M60 | 133 | 10:44:00 | |||
60337774 | 3301421 | Tamminen | Leena | N | 134 | 10:44:20 | |||
60150693 | 3300010 | Kirves | Saku | M40 | 135 | 10:44:40 | |||
40102070 | 3300258 | Kilpeläinen | Tuija | N50 | 136 | 10:45:00 | |||
22410089 | 3300342 | Aavajärvi | Heikki Sakari | M | 137 | 10:45:20 | |||
60214546 | 3300285 | Kujansuu | Ida | N | 138 | 10:45:40 | |||
24806727 | 3300343 | Lindberg | Lauri | M40 | 139 | 10:46:00 | |||
60257339 | 3301015 | Lepikkö | Piia | N | 140 | 10:46:20 | |||
40466648 | 3300053 | Kailari | Ollipekka | M | 141 | 10:46:40 | |||
60432410 | 3301389 | Saranko | Aino | N | 142 | 10:47:00 | |||
60088645 | 3300184 | Heikkilä | Rami | M40 | 143 | 10:47:20 | |||
60303978 | 3301287 | Lyyra | Hanna | N40 | 144 | 10:47:40 | |||
60199263 | 3301192 | Soini | Jussi | M40 | 145 | 10:48:00 | |||
60236909 | 3300730 | Vainio | Marjut | N50 | 146 | 10:48:20 | |||
29291162 | 3300749 | Paalumäki | Mikko | M40 | 147 | 10:48:40 | |||
60261604 | 3300154 | Korventausta | Heidi | N50 | 148 | 10:49:00 | |||
60168093 | 3300301 | Amper | Nils-Robert | M | 149 | 10:49:20 | |||
33855426 | 3300369 | Peltomaa | Pirjo | N50 | 150 | 10:49:40 | |||
60212188 | 3300748 | Ylitalo | Aki | M40 | 151 | 10:50:00 | |||
40066887 | 3300313 | Honkanen | Anne | N40 | 152 | 10:50:20 | |||
60312960 | 3301369 | Korhonen | Ilkka | M40 | 153 | 10:50:40 | |||
40227829 | 3300006 | Rasku | Anne | N50 | 154 | 10:51:00 | |||
32819337 | 3300097 | Pohjola | Olli-Pekka | M40 | 155 | 10:51:20 | |||
60433057 | 3300024 | Siikamäki | Kirsti | N50 | 156 | 10:51:40 | |||
60209162 | 3300348 | Pikkarainen | Anu | N | 157 | 10:52:00 | |||
60224400 | 3301040 | Lax | Terhi | N50 | 158 | 10:52:20 | |||
60260326 | 3300692 | Mustonen | Aki | M50 | 159 | 10:52:40 | |||
60238979 | 3300820 | Sorvakko | Suvi | N | 160 | 10:53:00 | |||
60265767 | 3300265 | Keränen | Juha-Pekka | M50 | 161 | 10:53:20 | |||
60260083 | 3300175 | Kantola | Etti | N40 | 162 | 10:53:40 | |||
60308148 | 3300138 | Kinnunen | Kari | M60 | 163 | 10:54:00 | |||
28999452 | 3300200 | Tuomi | Tiiu | N40 | 164 | 10:54:20 | |||
60181685 | 3300754 | Liukkonen | Mika | M40 | 165 | 10:54:40 | |||
60308835 | 3300275 | Kujansuu | Marjut | N50 | 166 | 10:55:00 | |||
60190642 | 3300751 | Liukkala | Jaakko | M | 167 | 10:55:20 | |||
60429821 | 3301396 | Lähde | Hanna | N50 | 168 | 10:55:40 | |||
60308003 | 3301256 | Honkala | Juha | M50 | 169 | 10:56:00 | |||
27572317 | 3300077 | Tonteri | Raili | N60 | 170 | 10:56:20 | |||
60265537 | 3300332 | Korpinen | Arto | M50 | 171 | 10:56:40 | |||
28808792 | 3301415 | Siltovuori | Kati | N40 | 172 | 10:57:00 | |||
60336100 | 3301114 | Hartikainen | Markus | M | 173 | 10:57:20 | |||
60167215 | 3300761 | Ljungqvist-Sarparanta | Nina | N50 | 174 | 10:57:40 | |||
60245130 | 3300025 | Valli | Jarmo | M50 | 175 | 10:58:00 | |||
60249110 | 3301337 | Kähkönen | Erika | N40 | 176 | 10:58:20 | |||
60181894 | 3301311 | Sarilampi | Pasi | M | 177 | 10:58:40 | |||
60309124 | 3301210 | Luukko | Pasi | M50 | 178 | 10:59:00 | |||
60251824 | 3300026 | Seppälä | Tuomas | M50 | 179 | 10:59:20 | |||
60307105 | 3301286 | Karvonen | Maarit | N40 | 180 | 10:59:40 | |||
60173388 | 3300973 | Tavast | Timo | M40 | 181 | 11:00:00 | |||
60266184 | 3301198 | Seppänen | Kati | N40 | 182 | 11:00:20 | |||
60260281 | 3301176 | Kaavi | Antero | M | 183 | 11:00:40 | |||
60423262 | 3301424 | Ufer | Tanja | N40 | 184 | 11:01:00 | |||
60303301 | 3301305 | Piesanen | Antti | M | 185 | 11:01:20 | |||
60309299 | 3301330 | Espo | Helena | N60 | 186 | 11:01:40 | |||
60262861 | 3300100 | Kohonen | Antti | M40 | 187 | 11:02:00 | |||
60190048 | 3301375 | Koponen | Sanna | N40 | 188 | 11:02:20 | |||
60432394 | 3301414 | Rauhansalo | Juha | M60 | 189 | 11:02:40 | |||
60431851 | 3301420 | Blåfield | Karla | N40 | 190 | 11:03:00 | |||
60241095 | 3300079 | Iitti | Jukka | M50 | 191 | 11:03:20 | |||
60218161 | 3300949 | Luoma-Aho | Maria | N40 | 192 | 11:03:40 | |||
60231598 | 3300323 | Pakkasmaa | Juhana | M40 | 193 | 11:04:00 | |||
60214762 | 3300220 | Hakkarainen | Tuomas | M40 | 194 | 11:04:20 | |||
60213087 | 3300274 | Kujansuu | Eero | M50 | 195 | 11:04:40 | |||
27159536 | 3301104 | Salonen | Jarmo | M50 | 196 | 11:05:00 | |||
60432268 | 3301066 | Anttila | Hannu | M50 | 197 | 11:05:20 | |||
40482827 | 3300186 | Nurminen | Juuso | M | 198 | 11:05:40 | |||
60265337 | 3300276 | Kujansuu | Olli | M50 | 199 | 11:06:00 | |||
60223858 | 3300102 | Hammar | Petri | M50 | 200 | 11:06:20 | |||
60308577 | 3301275 | Hakala | Jani | M40 | 201 | 11:06:40 | |||
60260502 | 3300752 | Järvenpää | Pekka | M50 | 202 | 11:07:00 | |||
60260904 | 3300041 | Kröger | Hannu | M50 | 203 | 11:07:20 | |||
60260564 | 3301200 | Lauttia | Petri | M50 | 204 | 11:07:40 | |||
60264566 | 3300259 | Viinikka | Markku | M60 | 205 | 11:08:00 | |||
60431934 | 3301418 | Pesonen | Juha-Matti | M50 | 206 | 11:08:20 | |||
40018779 | 3300119 | Kumpula | Alpo | M60 | 207 | 11:08:40 | |||
60189974 | 3301372 | Seppä | Antti | M40 | 208 | 11:09:00 | |||
60241117 | 3300095 | Huttunen | Jarmo | M50 | 209 | 11:09:20 | |||
60264675 | 3300371 | Vihonen | Tom | M40 | 210 | 11:09:40 | |||
60174928 | 3301386 | Laine | Markku | M60 | 211 | 11:10:00 | |||
60266051 | 3301078 | Elovaara | Kari | M50 | 212 | 11:10:20 | |||
60303873 | 3301288 | Matinen | Arto | M | 213 | 11:10:40 | |||
60219115 | 3301083 | Lintumäki | Aki | M50 | 214 | 11:11:00 | |||
60265223 | 3301069 | Markelin | Lauri | M40 | 215 | 11:11:20 | |||
60191507 | 3300192 | Mamia | Kari | M50 | 216 | 11:11:40 | |||
60265726 | 3300772 | Monto | Jouni | M50 | 217 | 11:12:00 | |||
60352762 | 3301381 | Kohonen | Jani | M40 | 218 | 11:12:20 | |||
60264463 | 3300157 | Nikkola | Antti | M60 | 219 | 11:12:40 | |||
40426602 | 3300356 | Nieminen | Henri | M | 220 | 11:13:00 | |||
60308489 | 3300208 | Rantala | Esa | M60 | 221 | 11:13:20 | |||
60306134 | 3300256 | Mikkelsson | Lasse | M60 | 222 | 11:13:40 | |||
60211493 | 3301090 | Aunesluoma | Antero | M50 | 223 | 11:14:00 | |||
40248297 | 3300071 | Karjalainen | Sanna | N | 224 | 11:14:20 | |||
60224163 | 3301422 | Hillebrand | Jarmo | M60 | 225 | 11:14:40 | |||
60262765 | 3300187 | Hokkanen | Ari | M40 | 226 | 11:15:00 | |||
40226060 | 3301401 | Menna | Juha | M50 | 227 | 11:15:20 | |||
60266070 | 3300096 | Karjalainen | Heikki | M | 228 | 11:15:40 | |||
60429383 | 3301397 | Lyytinen | Pekka | M50 | 229 | 11:16:00 | |||
33319085 | 3300111 | Kauppinen | Sami | M40 | 230 | 11:16:20 | |||
60265766 | 3300298 | Hannula | Petteri | M40 | 231 | 11:16:40 | |||
27575026 | 1339178 | Turkka | Tuukka | M | 232 | 11:17:00 | |||
60214654 | 3300209 | Tukiainen | Teemu | M | 233 | 11:17:20 | |||
27509128 | 3301319 | Manninen | Hannu | M40 | 234 | 11:17:40 | |||
60197316 | 3300035 | Romppainen | Pasi | M40 | 235 | 11:18:00 | |||
60203794 | 3300022 | Ilmarinen | Markus | M | 236 | 11:18:20 | |||
60308985 | 3300808 | Kohonen | Timo | M40 | 237 | 11:18:40 | |||
60266258 | 3300002 | Ojala | Osmo | M60 | 238 | 11:19:00 | |||
60304507 | 3300203 | Pirinen | Jussi | M40 | 239 | 11:19:20 | |||
32675487 | 3300201 | Tuomi | Tuomo | M | 240 | 11:19:40 | |||
60261945 | 3301170 | Vesteri | Tatu | M50 | 241 | 11:20:00 | |||
60242772 | 3301304 | Pekkala | Max | M50 | 242 | 11:20:20 | |||
40126326 | 3300805 | Tuliniemi | Harri | M40 | 243 | 11:20:40 | |||
60266247 | 3300089 | Ojala | Oliver | M | 244 | 11:21:00 | |||
60173218 | 3301362 | Hyvärilä | Jussi | M40 | 245 | 11:21:20 | |||
60431904 | 3301419 | Kilpinen | Tommi | M50 | 246 | 11:21:40 | |||
60324827 | 3301351 | Virolainen | Juhani | M50 | 247 | 11:22:00 | |||
21400621 | 3301423 | Elo | Juuso | M | 248 | 11:22:20 | |||
60246860 | 3301023 | Uronen | Marjut | N40 | 249 | 11:22:40 | |||
60213166 | 3301177 | Suominen | Petteri | M40 | 250 | 11:23:00 | |||
60312367 | 3301332 | Paju | Martti | M60 | 251 | 11:23:20 | |||
60312384 | 3301331 | Hohde | Elina | N50 | 252 | 11:23:40 | |||
60308968 | 3300819 | Drocan | Mikko | M40 | 253 | 11:24:00 | |||
60430101 | 1300592 | Elo | Jari | M60 | 254 | 11:24:20 | |||
60176728 | 3300042 | Kylliäinen | Seppo | M50 | 255 | 11:24:40 | |||
60177498 | 1331244 | Varkila | Kari | M60 | 256 | 11:25:00 | |||
60309077 | 3301276 | Seitsonen | Mika | M50 | 257 | 11:25:20 | |||
60265745 | 3300822 | Tölli | Juha | M50 | 258 | 11:25:40 | |||
60161033 | 3300047 | Ahoniemi | Sakke | M40 | 259 | 11:26:00 | |||
60296748 | 3301193 | Husari | Jaakko | M40 | 260 | 11:26:20 | |||
60201535 | 3301411 | Juntunen | Pekka | M40 | 261 | 11:26:40 | |||
60259313 | 3300143 | Lehtimäki | Leo | M40 | 262 | 11:27:00 | |||
60432791 | 3301127 | Ruostetsaari | Timo | M40 | 263 | 11:27:20 | |||
60191736 | 3301228 | Ilmarinen | Pyry | M | 264 | 11:27:40 | |||
26575373 | 3301318 | Mäkinen | Jussi | M | 265 | 11:28:00 | |||
25038002 | 3301451 | Palo | Jukka | M | 266 | 11:28:20 | |||
60247670 | Ei kiertäjä | Dettenborn | Taavi | M | 267 | 11:28:40 | |||
32139389 | 3300432 | Rauttola | Tiia-Maria | N | 268 | 11:29:00 | |||
60265657 | 3300354 | Lehto | Raine | M60 | 269 | 11:29:20 | |||
60264675 | 3300371 | Vihonen | Tom | M40 | 270 | 11:29:40 | |||
40404467 | 3300153 | Nieminen | Kari | M50 | 271 | 11:30:00 |