Mäntyharjulla olisi tarjolla polkujuoksutapahtuma kaksi viikkoa ennen Kalevan Kierroksen juoksuosuutta. Pisimmältä matkalta ei taida palautua kunnolla, mutta muilta matkoilta voi käydä hakemassa vauhtia Pääkaupunkijuoksua varten.
juliste_mrm
Vielä yksi osalaji tulossa, mutta siitä huolimatta paljon on jo kuvia otettu. Monet ovat ottaneet kuvia omista kavereistaan, mutta paljon on myös kuvia, joissa esiintyy suurin osa kiertäjistä. Hallituksen jäsenten kuvia voi käyttää ja jakaa vapaasti kuvaajan nimellä varustettuna. Muiden kuviin täytyy kysyä lupa. Tässä joitain paikkoja, joista kuvia voi löytää:
Ari Ilolan kuvia:
Katariina Aalto-Lehtelän kuvat hiihdosta
Touho Häkkisen kuvat hiihdosta
Jarmo Jokilan kuvat suunnistuksesta
Anu Pikkaraisen kuvat suunnistuksesta
Juha Nurmelan kuvia soudusta:
Markku Tauraman kuvia pyöräilystä
Kalevan Kiertäjät menestyksekkäitä sprinttisouduissa
Samaan aikaan, kun kiertäjät starttasivat omaan pyöräilyosuuteensa Lemillä, käynnistyi Virroilla puuveneiden sprinttisoudun SM-kisat. Lauantaina oli matkana 1 km. Koska pyöräily oli samaan aikaan, niin lauantain lähdössä ei kiertäjiä juurikaan ollut. Viilan Virin joukkueen pyöräilytulosta tosin saattoi heikentää se, että Marko Leppämäki souti lauantaina yksiköllä kakkoseksi ja parisoudussa ykköseksi. Leppämäen pyöräkunto jäi tällä kertaa arvoitukseksi. Myös Tammelan Ryskeen Tytti Pelkonen jätti pyöräilyn väliin ja oli soutamassa pikamatkaa saavuttaen pronssia sekavuorosoudussa.

Kaikille kiertäjille ei pelkkä pyöräily Lemillä riittänyt, vaan mukaan oli otettava vene seuraavan päivän soutua varten.
Sunnuntaina Virroilla oli vuorossa 10 km soutu. Vaikka kiertäjillä oli edellisenä päivänä ollut kohtuulisen raskas aika-ajo, niin siitä huolimatta aika monta kiertäjää suuntasi auton nokan Lemiltä Virroille. Alunperinhän sprinttisoutujen piti olla viikkoa aikaisemmin, jolloin ne eivät olisi haitanneet kiertäjiä. Nyt aika monesta sarjasta puutui soutajia kiertäjien ollessa pyöräilemässä Lemillä. Toivottavasti jatkossa aikataulut saadaan sovilteltua niin, että sprittisoudut eivät ole Kalevan Kierroksen pyöräilyn kanssa päällekkäin.
Huolimatta pyörälyn tuomasta rasituksesta olivat kiertäjät jälleen menestyksekkäitä soudussakin. Yksiköissä 10 km matkalla mitaleja tuli useampikin. Parhaan suorituksen teki Kirsi Korpijärvi, joka souti voittoon 40-vuotiaiden sarajassa.

Kirsi Korpijärvi lähdössä 10 km soutureitille.
Myös miesten sarjassa Lars Svenskberg souti mitaleille kolmanneksi nopeimpana 70-vuotiaiden sarjassa.

Lars Svenskbergillä 5 km soudettu.
Pyöräilystä poissaolleet Leppämäki ja Pelkonen voittivat yksiköissä oman sarjansa.
Vuorosoutu on yleensä ollut kiertäjien menestyslaji. Niin oli nytkin. 50-vuotiaiden miesten sarjassa Ari Ilola ja Jouko Peipinen olivat nopeimpia. Pronssille soutivat Ari-Pekka Rouvali ja Toni Hägg.

50-vuotiaiden nopein vuorosoutuvene on juuri lähtenyt matkaan.
60-vuotiaiden sarjassa voittoon souti pari Aimo Väisänen ja Leino Nisula.

Aimo Väisänen kävi pokkaamassa kultaa vuorosoudun 60-vuotiaiden sarjassa.
Naisten vuorosoudussa yleisessä sarjassa hopealle soutivat Tiia-Maria ja Marja Rauttola.

Hopeatuuletus Virroilla 10 km soudun jälkeen.
Vuorosoudun sekasarjassa 40-vuotiaissa voittoon souti Tytti Pelkonen parinaan Henry Viholainen. Toiseksi sijoittui Ari Ilola Tuula Niemisen parina.

Forssan Salaman soutajia palkintopallilla.
Parisoudussa 50-vuotiaiden sarjassa hopelle soutivat Anne Rasku ja Mikko Ylönen.

Päivän komeimmat tuuletukset nähtiin parisoutajien 50-vuotiaiden palkintopallilla.
Marko Leppämäki souti yksikön lisäksi parisoudun yleisen sarjan kultaa parinsa Marko Rossin kanssa kisan nopeimmalla ajalla 47.21.
Kiertäjä nro 20 on lähetetty tänään sähköposteihin. Uutiskirjeen voi lukea myös täältä, jos ei sitä ole sähköpostiin ilmestynyt: https://mailchi.mp/23e93e30c14b/kiertj-1960709
Uutiskirjeessä on asiaa pyöräilystä, tutustumisajosta ja uudesta reitistä.
Kalevan kiertäjät rohmusivat mitaleja Sulkavalla
52 kerran järjestetyssä Sulkavan Suursouduissa oli mukana monta Kalevan kiertäjää. Kiertäjien soutukunto oli todella hyvä. Useissa sarjoissa voitto meni kiertäjille.
Nopein kiertäjistä oli Marko Leppämäki, joka souti yksinsoutusarjojen komanneksi nopeimman ajan 5:24. Markon SM-kultaan oikeuttanut aika oli 25 min nopeampi kuin kakkoseksi sijoittuneen aika.
70-vuotiaiden sarjassa nopeinta vauhtia piti Lars Svenskberg ajalla 6.22.

Miesten 40-vuotiaiden vuorosoudussa voittoon souti Mikko Paalumäki ja Tero Haiko ajalla 5.45.

50-vuotiaiden vuorosoudussa pari Ari Ilola ja Jouko Peipinen soutivat voittoon ajalla 5.52.

60-vuotiaiden vuorosoudussa voiton vei pari Aimo Väisänen ja Leino Nisula ajalla 6.13

Vuorosoudun 50-vuotiaiden sekasarjan voittoon souti Johanna ja Esa Kilpeläinen ajalla 5.51
Parisoudun 50-vuotiaiden sekasarjan voittoon sousivat Anne Rasku ja Mikko Ylönen ajalla 5.24.

Kirkkoveneiden SM-kisassa palkinnoille nykyisistä kiertäjistä pääsi ainakin Kirsi Korpijärvi Kouvolan Soutajien naisten toiseksi soutaneessa joukkueessa.

Palkittujen lisäksi mukana oli lukuisa joukko kiertäjiä sekä kirkkoveneissä että pienveneissä.

Soudun lähtölista löytyy alapuolelta. Tarkistakaa ovatko tiedot oikein. Mikäli on korjattavaa, niin ota yhteyttä soutuvastaavaan: ari.ilola(at)suomi24.fi
Kalevan kierroksen soutu29.6.2019 Virroilla
M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU
M yksinsoutu
1 09.00 3301167 Jukka Haikonen 2 09.00 3301275 Jani Hakala 3 09.00 3300068 Sami-Jukka Hämäläinen 4 09.00 3301327 Lassi Jaatinen 5 09.00 3300111 Sami Kauppinen 6 09.00 3300010 Saku Kirves 7 09.00 3300808 Timo Kohonen 8 09.00 3300011 Juha Lehtonen 9 09.00 3301207 Marko Leppämäki 10 09.00 3300754 Mika Liukkonen 11 09.00 3300356 Henri Nieminen 12 09.00 3300818 Juha Nyyssönen 13 09.00 3300117 Toni Pikkarainen 14 09.00 3301314 Oskari Pitkänen 15 09.00 3300097 Olli-Pekka Pohjola 16 09.00 3300017 Ossi Sippu 17 09.00 3301349 Gisle Sjöberg 18 09.00 3301192 Jussi Soini 19 09.00 3301313 Simo Vänttinen 65 13.30 3300301 Nils-Robert Amper 66 13.30 3301194 Gennady Bogopolskiy 67 13.30 3300220 Tuomas Hakkarainen 68 13.30 3300184 Rami Heikkilä 69 13.30 3300134 Antti Järvenpää 70 13.30 3301176 Antero Kaavi 71 13.30 3300100 Antti Kohonen 72 13.30 3301052 Jiri Kopra 73 13.30 3301288 Arto Matinen 74 13.30 3300127 Jouni Miettinen 75 13.30 3301197 Rami Murto 76 13.30 3300323 Juhana Pakkasmaa 77 13.30 3300035 Pasi Romppainen 78 13.30 3301177 Petteri Suominen 92 09.00 Heikki Karjaluoto 93 09.00 Pekka Mäkelä 94 09.00 Markus Miettinen 98 13.30 Jani Markkanen
M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU
M50 yksinsoutu
20 09.00 3300079 Jukka Iitti 21 09.00 3301281 Ismo Lehtinen 22 09.00 3300052 Antti Mäntynen 23 09.00 3300153 Kari Nieminen 24 09.00 3300185 Jouni Nurminen 25 09.00 3300116 Ari-Pekka Ojala 26 09.00 3300208 Esa Rantala 27 09.00 3300392 Vesa Ruuska 28 09.00 3300025 Jarmo Valli 29 09.00 3301170 Tatu Vesteri 30 09.00 3300037 Jari Ylänne 31 09.00 3300009 Mikko Ylönen 79 13.30 3301223 Sami Leinonen 80 13.30 3300692 Aki Mustonen 81 13.30 3300076 Esa Pylvänen
M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU
M60 yksinsoutu
32 09.00 3300012 Kari Hyrkäs 33 09.00 3301354 Jouko Hyttinen 34 09.00 3300005 Ilkka Kivi 35 09.00 3300057 juha kokko 36 09.00 3300339 Kari Köninki 37 09.00 3300321 Erkki Lehtonen 38 09.00 3300304 Matti Muilu 39 09.00 3300104 Jaakko Pärssinen 40 09.00 3300202 Pauli Rantanen 41 09.00 3300060 Jouko Tyrkäs 42 09.00 3300259 Markku Viinikka 82 13.30 3300019 Ari Tolmunen 95 09.00 Jorma Pöyry
M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU
M70 yksinsoutu
43 09.00 3300199 Tapio Heikkilä 44 09.00 3300396 Juhani Joutsenniemi 45 09.00 3300402 Veijo Kolehmainen 46 09.00 3300067 Klaus Kuusi 47 09.00 3300774 Reijo Lahtinen 48 09.00 3300032 Ilmo Liukko 49 09.00 3300080 Raimo Liukkonen 50 09.00 3300148 Martin Löfström 51 09.00 3300206 Osmo Perkamo 52 09.00 3301024 Antti Rytkönen 53 09.00 3300118 Juha Sameri 54 09.00 3300140 Matti Suihkonen 55 09.00 3300023 Lars Svenskberg 56 09.00 3301315 Unto Tanttu 57 09.00 3300353 Matti Juhani Virtanen 58 09.00 3300367 Kauko Vähä 83 13.30 3300131 Eero Aalto
M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU
N yksinsoutu
59 09.00 3300390 Johanna Herranen 60 09.00 3300217 Kirsi Korpijärvi 61 09.00 3300122 Katri Lindroos 62 09.00 3301287 Hanna Lyyra 84 13.30 3301329 Elina Espo 85 13.30 3300723 Heli Hakala 86 13.30 3301030 Mirva Hilander 87 13.30 3301184 Kaisa Sipinen 96 09.00 Marika Laaksonen 97 09.00 Suvi Karjaluoto
M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU
N50 yksinsoutu
63 09.00 3300163 Tytti Pelkonen 64 09.00 3300369 Pirjo Peltomaa 88 13.30 3300830 Riikka Kaipia 89 13.30 3301040 Terhi Lax 90 13.30 3300006 Anne Rasku 91 13.30 3301186 Jaana Vanhatalo
M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU
M vuorosoutu
101 09.12 3300211 3300749 Tero Haiko Mikko Paalumäki 102 09.12 3300219 3300219 Jani Hevonoja Vesa Vainio 103 09.12 3301051 3300157 Ari Hiltunen Antti Nikkola 104 09.12 3300775 3300717 Matti Huttunen Tomi Huttunen 105 09.12 3301327 3301316 Lassi Jaatinen Verneri Hannula 106 09.12 3300111 Sami Kauppinen Antti Tiihonen 107 09.12 Otto Koskinen Teemu Sihvonen 108 09.12 3300343 3300342 Lauri Lindberg Heikki Aavajärvi 109 09.12 3301012 Mattias Lindfors Tuomas Pohjonen 110 09.12 3301083 3301078 Aki Lintumäki Kari Elovaara 111 09.12 3300434 3301289 Juha-Pekka Loikas Joni Hakonen 112 09.12 3300295 3300772 Kristian Myllymäki Jouni Monto 113 09.12 3301305 3300102 Antti Piesanen Petri Hammar 114 09.12 3300203 3301335 jussi pirinen Matias Kankkunen 115 09.12 3300124 3300186 Jarmo Savela Juuso Nurminen 116 09.12 3300209 3301041 Teemu Tukiainen Petteri Kauppinen 117 09.12 3301328 3301114 Reima Veijalainen Markus Hartikainen 118 09.12 3300375 3300267 Markus Välimäki Juha Prittinen 148 13.30 3301090 3301304 Antero Aunesluoma Max Pekkala 149 13.30 3300137 3301299 Olli Hyppänen Tommi Koivisto 150 13.30 3300141 3301302 Petteri Hyppänen Vili Mattila 151 13.30 3301285 3300185 Timo Jokiranta Jouni Nurminen 152 13.30 3301038 3300344 Hannu Kytölä Juha Nurmela 153 13.30 3301200 3301222 Petri Lauttia Joona Leipijärvi 154 13.30 3300002 3300096 Osmo Ojala Heikki Karjalainen 155 13.30 3300973 Timo Tavast Esko Tavast 156 13.30 3300371 3300026 Tom Vihonen Tuomas Seppälä 157 13.30 3300748 3300751 Aki Ylitalo Jaakko Liukkala
M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU
M50 vuorosoutu
119 09.12 3300108 3300268 Toni Hägg Ari-Pekka Rouvali 120 09.12 3300007 3300039 Ari Ilola Jouko Peipinen 121 09.12 3300018 3301104 Ossi Karjalainen Jarmo Salonen 122 09.12 3300265 Juha-Pekka Keränen Esa Kilpeläinen 123 09.12 3300138 3300752 Kari Kinnunen Pekka Järvenpää 124 09.12 3300276 3300095 Olli Kujansuu Jarmo Huttunen 125 09.12 3300176 3300243 Pekka Ropponen Erkki Tuovila 158 13.30 3301256 3301210 Juha Honkala Pasi Luukko 159 13.30 3300332 3300181 Arto Korpinen Ari Pukki 160 13.30 3300041 3300734 Hannu Kröger Ilkka Matikka 161 13.30 3300257 Jari Pihlajamäki Kari Loukkaanhuhta
M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU
M60 vuorosoutu
126 09.12 3300045 3300107 Jaakko Helminen Erkki Helminen 127 09.12 3300119 3300177 Alpo Kumpula Tero Antila 128 09.12 3300156 3300328 Mikael Lindström Reino Uusitalo 129 09.12 3300099 3300325 Eero Mäkipelto Aimo Väisänen 130 09.12 3300366 3300256 Pekka Pakkanen Lasse Mikkelsson 131 09.12 3300234 3300195 Hannu Sarvela Eero Savonen 132 09.12 3300190 3300125 Ari Tolvanen Markku Hirvonen 162 13.30 3300090 3300280 Markku Sipi Matti Supponen
M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU
M70 vuorosoutu
133 09.12 3300036 3300198 Raimo Hämäläinen Aulis Nikkanen 134 09.12 3300062 3300069 Risto Viitanen Onni Siltala 163 13.30 3300288 3300235 Osmo Kiiski Vikman Kalevi
M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU
N vuorosoutu
135 09.12 3300313 3300338 Anne Honkanen Leena Noromaa 136 09.12 3300233 3300762 Johanna Kilpeläinen Elina Kilpeläinen 137 09.12 3300021 3300200 Tuija Myllymäki Tiiu Tuomi 138 09.12 3300433 3300432 Marja Rauttola Tiia-Maria Rauttola 139 09.12 3300049 Milla Seppä Katja Huotari 164 13.30 3301293 3301286 Terhi Harjula Maarit Karvonen 165 13.30 3301292 Terhi Huovinen Tanja Korhonen 166 13.30 3301219 3301202 Jaana Hölsö Merja Helkelä 167 13.30 3300809 3300793 Riikka Kivelä Virpi Palmen 168 13.30 3301337 Erika Kähkönen Jaana Raiski 169 13.30 3301014 3301015 Minna Lepikkö Piia Lepikkö 170 13.30 3300820 3300154 Suvi Sorvakko Heidi Korventausta
M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU
N50 vuorosoutu
140 09.12 3300170 3301053 Terttu Salonen Hanna Kossila 141 09.12 3300227 3300087 Marja-Liisa Salonen Pirkko Pennala
M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU
MN vuorosoutu
142 09.12 3301035 Matti Espo Helena Espo 143 09.12 3301331 3301332 Elina Hohde Martti Paju 144 09.12 3300287 3300286 Liisa Huunan-Seppälä Matti Huunan-Seppälä 145 09.12 3301043 3301153 Mari Mahlamäki Mika Tervala 146 09.12 3301031 3300394 Marjaana Seppä Aki Kyckling 147 09.12 3300077 3300296 Raili Tonteri Esa Salonen 171 13.30 3301022 3301021 Elina Borgenström Tomi Rissanen 172 13.30 3300187 3300164 Ari Hokkanen Minna Hokkanen 173 13.30 3300143 3300175 Leo Lehtimäki Etti Kantola 174 09.12 Tuula Ruotsalainen Petri Vavuli 175 09.12 Markku Sojakka Kirsi Hiljanen
M M50 M60 M70 N N50 M-V M50-V M60-V M70-V N-V N50-V MN-V PARISOUTU
PARISOUTU
176 13.30 Elisa Aunola Seppo Rellman 181 09.00 Aaro Aaltonen Jorma Aho 182 09.00 Janne Ollikainen Pasi Pänkäläinen 183 09.00 Jussi Naskali Toni Pyykkö 184 09.00 Petri Kalliala Jukka Karvinen
Kalevan Kierroksen soutu 29.6.2019 Virrat
Joitain tärkeitä asioita, joita on hyvä selventää ennen soutua ja sen aikana:

Kisakanslia on auki perjantaina illalla klo 19-21 jäähallilla osoitteessa Urheilukuja 2. Lauantaina se aukeaa klo 7. Samassa paikassa on peseytymistilat ja ruokailu. Myös veneiden säilytys yön yli onnistuu jäähallilla.
Reittikartta on nähtävissä jäähallilla. Jokainen vene saa myös reittikartan, mutta sitä ei ole muovitettu. Joten kannattaa ottaa mukaan vaikka suunnistuskartan muovi, jotta saa kartan pysymään veneessä luettavassa kunnossa myös mahdollisen vesisateen aikana.

Lähtöpaikka on satamassa ja se merkitään niin, että se on helposti havaittavissa. Ensimmäinen lähtö on lauantaina 29.6 klo 9:00. Silloin reitille lähtevät yksiköt ja parisoutuveneet. Heidän edellään ajaa johtovene. Kaikkien soutuveneiden tulee seurata johtoveneen ajamaa reittiä. Reitti kulkee laivareittiä pitkin. Eli kaikki reimarit ja luodot tulee kiertää niin kuin reittikartassa on. Kärkiveneet näkevät reitin johtoveneen mennessä edellä. Kaikki muut seuraavat samaa reittiä. Klo 9:12 lähtevien vuorosoutuveneiden eteen ei tule johtovenettä, mutta melojan ansiosta on vuorosoutuveneiden huomattavasti helpompi pysyä oikealla reitillä kuin yksiköiden. Reitillä on huolto- ja tarkkailuveneitä, jotka ohjaavat jossain kohdissa oikealle reitille. Mutta soutajien vastuulla on pysyä reitillä. Mikäli oikaisemisia tapahtuu, niin niistä tullaan antamaan mahdollisesti aikasakkoja tuomarineuvoston niin päättäessä.

Reitin puolessa välissä käydään Oikanselän alussa kiertämässä pieni Karhusaari, jossa on iso majakka. Selkeämpää maamerkkiä saa hakea. Soutureitillä noudatetaan oikean puoleista liikennettä eli kun johtovene tulee takaisin päin kärkisoutajien edessä, tulee puolimatkaan tulevien veneiden väistää. Takaisinpäin tullessa soudetaan läheltä Haaposaaren ja Lamminsaaren rantaa. Siinä vaiheessa vasta kääntöpistettä lähestyvät veneet väistävät lännen puolelle.
Maali sijaitsee samassa paikassa kuin lähtö. Palkintojenjako on jäähallilla toisen lähdön jälkeen noin klo 14:00.

Toisessa lähdössä klo 13:30 lähtevät reitille kaikki veneet yhtä aikaa. Myös tässä lähdössä veneiden edessä ajaa johtovene, jota kaikkien veneiden on seurattava. Myös toisessa lähdössä on samat säännöt kuin aamun lähdössä. Eli takaa tulevat väistävät puolenmatkan jälkeen kärkiveneitä.
Soudun jälki-ilmoittautuminen
Kierroksen soudun jälki-ilmoittautuminen on avattu. Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista 27.6 klo 23:59 asti. Tänä vuonna vaihtoehtoja soudun suorittamiseen on lisätty, sillä myös parisoudulla on mahdollista suorittaa soutu. Tosin parisoudusta saa vain suorituspisteen melonnan tapaan. Taulukkopisteitä haluavat soutavat sen sijaan yksikkö- tai vuorosoutuveneellä.

Yksinsoudun ilmoittautuminen on yksinkertaista. Pitää vain tietää kummassa lähdössä (9.00 vai 13.30) haluaa soutaa. Yksinsoutu maksaa jälki-ilmoittautuneille 55 €. Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä:

Vuorosoudussa yhtä venettä kohden vain yksi ilmoittautuminen. Eli toinen vuorosoutajista ilmoittaa molemmat soutajat. Ennen ilmoittautumista on hyvä selvittää soutukaverin kiertäjänumero ja syntymävuosi. Nämä sen vuoksi, että saadaan molemmille pisteet soudusta ja osataan sijoittaa soutajat oikeaan ikäsarjaan. Kiertäjänumerot (sekä syntymävuosi) löytyvät täältä:
Mikäli soutukaverisi ei ole ollut aikaisempina vuosina mukana Kalevan Kierroksella, niin hänellä ei ole kiertäjänumeroa ylläolevassa listassa. Uusien tänä vuonna mukaan tulleiden kiertäjänumerot löytyvät täältä:
Mikäli soutukaverisi on Kierroksen ulkopuolinen, niin jätä kiertäjänumero tyhjäksi, mutta muista lisätä soutuparin syntymävuosi. Myös vuorosoutuveneet voivat valita kummassa lähdössä (9.12 vai 13:30) he haluavat soutaa. Vuorosoutu maksaa 55 €/hlö eli ilmoittaja maksaa kahden soutajan hinnan eli 110€. Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä:

Jos aiot suorittaa soudun parisoutuna, niin saat vain suorituspisteen. parisoutajista vain toinen ilmoittaa soutajien tiedot. Jos soutupari on kiertäjä, niin myös hänen kiertäjänumeronsa pitää täyttää. Samoin soutuparin syntymävuosi tulee ilmoittaa. Myös vuorosoutuveneet voivat valita kummassa lähdössä (9.12 vai 13:30) he haluavat soutaa. Parisoutu maksaa 55 €/hlö eli ilmoittaja maksaa kahden soutajan hinnan eli 110€. Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä:

Jos aiot suorittaa soudun melomalla, niin saat vain suorituspisteen. Myös melojat voivat valita kummassa lähdössä (9.12 vai 13:30) he haluavat meloa. Melonta maksaa 55 €/hlö. Mikäli melot kaksikolla, niin valitse lisätuotteeksi parimelonta. Tällöin hinta on 110 €. Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä:

Ja mikäli soutuparisi on ilmoittautunut jo alkuvuodesta kaikkiin lajeihin ja sinä et ole, niin sinun tulee ilmoittaa vuorosoutuveneesi (tai parisoutuveneesi) normaalisti mukaan kisaan. Mutta koska soutuparisi on jo maksanut kisan, niin pyydä alennuskoodia, jotta et joudu maksamaan kuin oman soutumaksusi. Alennuskoodin saat Ari Ilolalta (ari.ilola(at)suomi24.fi).
Soudun tekniikkavideo

Kaikkien vähemmän soutaneiden kannattaa tutustua vielä ennen Virtojen soutua tähän soututekniikan opetusvideoon. Täydellinen tekniikka vaatisi monta soutuharjoitustakertaa, mutta muutamien perusasioiden sisäistäminen ei vaadi kuin tämän Heikki Joskittin tekemän reilun 10 min videon katsomisen.









