Viime vuonna osalle Kalevan Kierroksen luisteluun osallistuneille luonnonjäällä luistelu on epämielyttävä kokemus, kun jään laatu ei vastannut tekojääluistelun olosuhteita. Edellisen talven aikana luonnonjäällä harjoittelu oli Etelä-Suomessa melko hankalaa, kun jään kestävyydestä ei ollut takeita kovinkaan monessa paikassa. Tänä vuonna talvi näyttäsi olevan huomattavasti parempi järven jäällä luisteluun. Tähän artikkelin on kerätty joitain Suomessa olevia retkiluistelupaikkoja. Artikkelia päivitetään uusien paikkojen avauduttua.
Vaikka tämän vuoden luistelu onkin siirretty loppuvuoteen ja tekojäälle, niin ensi vuonna on jälleen vuorossa luonnonjääluistelu. Nyt kun jääratoja on ympäri Suomea, niin kannattaa käydä luistelemassa luonnonjäällä.
Suurin osa reiteistä on maksuttomia kuntien, yhdistysten tai seurojen ylläpitämiä reittejä. Mutta osa reiteistä on yksityisten suurella työllä kunnostamia reittejä, joten niiden käytöstä peritään pientä maksua, jotta reittiä voitaisiin kunnostaa luistelijoille mahdollisimman hyvään kuntoon. Vähänlumisilla paikoilla pääsee luistemaan ilman auraustakin, mutta turvallisuuden vuoksi kannattaa käyttää merkittyjä luisteluratoja.
Lapland Wilderness Challenge -vaellussuunnistuskilpailu käytiin Vätsärin ja Kaldoaivin erämaa-alueilla 1-5.8.2020. Osallistujien tavoitteena oli ehtiä viiden vuorokauden aikana mahdollisimman pitkälle 500 kilometrin mittaisella reitillä. Kilpailu käytiin 2–5 henkilön joukkueina miesten, naisten sekä sekasarjassa.
Kuultuani Lapland Wilderness Challenge -tapahtumasta ensi kertaa, kiinnostuin heti. Koronan vuoksi kaikki tavoittelemani kansainväliset tapahtumat olivat peruttu, mutta tämän tapahtuman järjestyminen varmistui kesän kuluessa. Koska en saanut seuraa vakiokavereistani, laitoin Facebookin Helsinki Trail Runners Club -sivulle viestin:
”Olen Lapissa heinä-elokuun vaihteessa ja haluaisin osallistua Lapland Wilderness Challenge -juoksuvaelluskilpailuun. Kisa on viisipäiväinen ja matkaa kertyy runsaasti. En ole vielä löytänyt kaveria tapahtumaan. Oletko samassa tilanteessa tai onko joukkueesi kokoonpanoon tullut muutoksia? Saisimmeko joukkueen kasaan? Olen kokenut suunnistaja ja Lapin kävijä. Odotan tavoitteellista juoksutrekkivaellus-tekemistä erittäin kevyellä varustuksella.”
Sain heti vastauksen äkäslompololaiselta Kaisa Reiniukselta ja pian joukkueemme Marsut oli muodostettu. Kaisalla oli entuudestaan riittävästi ultrajuoksutaustaa ja suunnistusosaamista. Mutta mikä parasta, hän oli eräopas ja tehnyt vaativia kesä- ja talvivaelluksia Lapissa, sekä huiputtanut vuoria siellä sun täällä. Minun ei siis tarvinnut painottaa varusteiden tärkeyttä tai neuvoa repun pakkaamisessa. Tapahtuma aiheutti sopivaa jännitystä meissä molemmissa, sillä näin pitkiä erämaakilpailuja ei järjestetä koko maailmassa kovinkaan montaa. Olen osallistunut kestävyyskilpailuihin lukuisissa lajeissa jo 27 vuoden ajan, ja monipäiväiset seikkailu-urheilukilpailut sekä ultramatkat tulivat ohjelmaani vuosituhannen vaihteessa. Olen osallistunut pisimmillään viikon mittaisiin tapahtumiin ääriolosuhteissa. Olin varma, että minun ja Kaisan lähtökohdat kilpailuun olivat kunnossa
Paikka: Etäkokous, linkki kokoukseen toimitetaan kaikille jäsenille heidän Suomi Sportissa mainitsemaansa sähköpostiosoitteeseensa viimeistään 26.11.2020 mennessä.
Vuosikokouksessa on puhe- ja äänioikeus Kalevan Kierroksen jäsenillä.
Asiat:
§1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja
kaksi ääntenlaskijaa.
§2. Todetaan kokouksen laillisuus.
§3. Esitetään hallituksen laatima vuosikertomus, tilit ja toiminnantarkastajien lausunto.
§4. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
hallitukselle.
§5. Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja päätetään jäsenmaksun ja
§6. Käsitellään alustava toimintasuunnitelma sitä seuraavalle kaudelle.
§7. Käsitellään hallituksen laatima tulo- ja menoarvioehdotus alkaneelle tilikaudelle.
§8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja vuosikokouksesta lähtien alkavaksi vuoden
pituiseksi toimikaudeksi.
§9. Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärästä ja valitaan varsinaiset jäsenet
alkavaksi vuoden pituiseksi toimikaudeksi.
§10. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa.
§11. Käsitellään sääntömuutosesitykset ja muut asiat, jotka on esitetty hallitukselle
viimeistään vuosikokousta edeltävän syyskuun ensimmäisenä päivänä.
§12. Kokouksen päättäminen.
https://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2020/11/IMG_3184-scaled-e1605170736547.jpg533800Hannu Krögerhttps://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2023/03/kk_noname_nega_RGB-300x300.jpgHannu Kröger2020-11-13 12:24:262020-11-20 12:47:38Kutsu Kalevan Kierros ry:n vuosikokoukseen 2020
Pääkaupunkiseudun Koronakoordinaatioryhmä päätti perjantaina 20.11.2020, että pääkaupunkiseudulla sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien enimmäisosallistujamäärä rajoitetaan 20 ihmiseen maanantaista 23.11.2020 alkaen kolmeksi viikoksi. Kyseessä on määräys, ei suositus.
Näin ollen Kalevan Kierroksen vuosikokous järjestetään etäkokouksena, johon kaikki jäsenet tulevat saamaan sahköpostilla (Suomi Sporttiin ilmoitettu sähköpostiosoite) kutsun viimeistään 26.11.2020 mennessä.
Palkintojen jaokoon palataan lähempänä etäkokouspäivää.
Vuosijuhla on peruttu.
klo 14-16 Kalevan Kierros ry:n Vuosikokous, etänä.
Alla listaus vuonna 2020 Kalevan Kierroksen ansiomerkkejä saavuttavat henkilöt. Ansiomerkit ja palkinnot jaetaan vuosikokouksessa 28.11.2020 Tuusulassa (jos koronatilanne sallii).
Veljeskunnan uudet jäsenet
Nro
Nimi
Kotipaikka
Lajit
Aloitusvuosi
84
Juha Lehtonen
Paippinen
147
1994
85
Jouni Nurminen
Lohja
147
1994
86
Esa K. Rantala
Espoo
139
1985
Uudet kunniakiertäjät (hautakivi)
Nro
Nimi
Kotipaikka
Lajit
419
Hannu Kröger
Lohja
64
420
Juha Nurmela
Lohja
62
421
Vesa Ruuska
Kangasala
61
422
Marjut Kujansuu
Lieto
60
Uudet ansioviirit
Nro
Nimi
Kotipaikka
909
Esa Pylvänen
Koria
34
910
Juuso Nurminen
Lohja
34
911
Kari Mamia
Lohja
34
912
Johanna Herranen
Lahti
33
913
Heikki Sakari Aavajärvi
Tampere
32
914
Katri Lindroos
Koria
32
915
Tomi Rissanen
Hyvinkää
32
916
Antti Nikkola
Ilmajoki
32
917
Markus Ilmarinen
Vanhalinna
31
918
Ollipekka Kailari
Helsinki
31
919
Pasi Romppainen
Hyvinkää
31
920
Tiiu Tuomi
Nurmijärvi
31
921
Marjut Vainio
Espoo
30
Vuoden kehittyjä
Kiertäjiä, jotka suorittivat 2019 6 lajia ja 2020 5 lajia oli kaikkiaan 55 kpl
Näistä 17 kiertäjää paransi tulostaan ja vuoden kehittyjien 10 kärki on:
https://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2023/03/kk_noname_nega_RGB-300x300.jpg00Hannu Krögerhttps://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2023/03/kk_noname_nega_RGB-300x300.jpgHannu Kröger2020-11-01 09:49:162020-11-01 09:50:06Äänestä paras osakilpailu 2020 ja anna palautetta suunnistuksesta
2020 Kalevan Kierros huipentui viimeiseen lajiin, joka oli tänä vuonna muutaman vuoden tauon jälkeen suunnistus. Alun perin suunnistus piti olla toukokuussa, mutta koronatilanteen vuoksi sitä ei voitu silloin järjestää. Kun monet muutkin suunnistustapahtumat siirtyivät keväältä syksyyn, niin sopivan viikonlopun löytäminen Kalevan Kierroksen suunnistukselle oli haasteellista.
Suunnistus järjestettiin Espoossa keskuspuistossa Puolarmaarin suunnistuskartalla. Sää oli vuodenaikaan nähden lämmin. Lämpötila oli hieman vajaa 10 astetta. Kalevan Kiertäjiä oli mukana hieman päälle 200. Kiertäjien lisäksi kisaan osallistui muutamia Kierroksen ulkopuolisia suunnistajia. Paljon polkuja sisältänyt kalliomaasto osoittautui monelle suunnistajalla hankalaksi maastoksi, sillä kisassa oli aika monta keskeyttänyttä.
Kuntokonnien Toni Pikkarainen oli Kalevan kiertäjistä nopein. Voittaja käytti vajaan 15 km suunnistukseen aikaa 1.39.47. Pikkaraisen oli toiseksi tullutta Kankaanpään Kalevankiertäjien Pyry Ilmarista vain 18 sekuntia nopeampi. Kolmanneksi nopeimmin rastit löysi Sveitsiläisten Pasi Romppainen ajallaan 1.48.11.
Naisten sarjassa nopein kiertäjä oli ollut Vauhtivuokkojen Riikka Kivelä ajallaan 2.27.47. Toiseksi sijoittui Laktaattiasidoosin Terhi Harjula ajalla 2.37.02. Kolmanneksi parhaimman ajan 2.38.04 kiertäjänaisista juoksi KK Länsi-Uusimaan Virpi Palmen.
Juoksun jälkeen johdossa ollut Kuntokonnien Ossi Sippu selvitti reitin ajassa 2.10.07. Aika ei ihan riittänyt Kalevan Kierroksen 2019 kokonaiskilpailun voittoon. Ennen viimeistä lajia toisena ollut Kuntokonnien Antti Järvenpää nousi suunnistuksen ansiosta kokonaiskilpailussa ohi Sipun. Järvenpään ajasta 1.50.24 saamat 943 pistettä nostivat hänet kymmenellä pisteellä kärkeen. Sippu tuli viiden lajin jälkeen toiseksi ja kolmanneksi nousi hyvän suunnistuksen ansiosta Toni Pikkarainen.
Naisten sarjassa ennen suunnistusta kärjessä ollut Kensuttarien Kirsi Korpijärvi suunnisti ajan 2.56.26. Aika riitti varmistamaan Korpijärven voiton kokonaiskilpailussa. Myös Kensuttaria edustava Ulla Yrjölä suunisti reitin aikaan 2.40.53. Yrjölän aika riitti nostamaan hänet tämän vuoden päättänen suunnistuksen jälkeen naisten sarjan toiselle sijalle. KK Länsi-Uusimaan Heli Hakala tuli tämän vuoden Kierroksella naisten sarjassa kolmanneksi.
Joukkuekilpailussa suunnistus ei muuttanut tilannetta. Voiton otti neljännen kerran peräkkäin Varkauden Kuntokonnat. Toiseksi tuli KK Länsi-Uusimaa ja kolmanneksi Lappeen Siniset.
Myös naisten joukkuekilpailussa järjestys ei vaihtunut viimeisen lajin jälkeen. Voiton vei KK Länsi-Uusimaan joukkue. Toiseksi sijoittui Kuusankosken Urheiluseura ennen kolmanneksi tullutta Vauhtivuokkoja.
Kierros jatkuu seuraavaksi vuosijuhlalla Tuusulassa marraskuun lopulla. Vuoden 2021 kierros alkaa viime vuoden tapaan luonnonjääluistelulla Kuopiossa 20.2.2021.
https://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2020/11/IMG_8693-scaled-e1604213149161.jpg8001200Ari Ilolahttps://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2023/03/kk_noname_nega_RGB-300x300.jpgAri Ilola2020-11-01 08:47:342020-11-01 08:47:34Kalevan Kierroksen suunnistus 2020
Tämän vuoden puuvenesoudun sprintti- ja normaalimatkan SM-kisat käytiin Tampereella Kaukajärven soutustadionilla. Mukaan oli ilmoittautunut monta Kalevan Kiertäjää. Vaikka Kierroksen soudusta on jo kulunut aikaa, niin osa kiertäjistä oli saanut pidettyä soutukunnon kohdillaan. Tästä osoituksena oli monta mitalisijaa lauantain ja sunnuntain souduissa.
Lauantaina oli matkana 1 km sprintti. Soutustadionilla oli kuusi rataa käytössä, joten kisan aikana oli hyvä seurata miten muut kisaajat etenevät. Kalevan Kiertäjistä mitaleille souti moni. Jouko Tyrkäs oli 70-vuotiaiden yksinsoudussa kolmas.
Jouko Tyrkäksen kilometrin soudun viimeiset vedot.
Naisten yksinsoudussa 40-vuotiaiden sarjassa Ulla Yrjölä oli toinen ja Kirsi Korpijärvi kolmas.
Ulla Yrjölä oli 1 km matkalla toinen.
Kirsi Korpijärvi lähdössä lämmittelemään ennen kilometrin soutua.
Vuorosoudun 50-vuotiaiden sarjassa Jukka Haikonen otti parinsa Jarmo Siljamäen kanssa voiton. Samassa sarjassa soutaneet Ari Ilola ja Jouko Peipinen tulivat toiseksi. 60-vuotiaiden vuorosoudussa Aimo Väisänen parinaan Leino Nisula voitti kultaa.
60-vuotiaiden vuorosoudun voitto meni Virtain Nisulalle ja Väisäselle.
Vuorosoudussa Tytti Pelkonen voitti Leila Mainiemen parina naisten 50-vuotiaiden sarjan. Sekaparien 50-vuotiaiden vuorosoutusarjassa Pelkonen ja Ilola olivat ykkösiä. Jukka Haikonen ja Tarita Vähä-Vahe soutivat kolmanneksi.
Forssan Salamaa edustavat Pelkonen ja Ilola juhlivat voittoa korkeimmalla pallilla. Tarita Vähä-Vahe ja Jukka Haikonen tulivat kolmanneksi.
Parisoudussa Jukka Haikonen ja Tarita Vähä-Vahe olivat kolmansia.
Sunnuntaina matkana oli 10 km.
Sunnuntaina vuorossa oli normaalimatkan kisa. Siinä Kirsi Korpijärvi voitti 40-vuotiaiden naisten yksinsoudun sarjan.
Kirsi Korpijärvi valmistautuu 10 km soudun lähtöön.
Tytti Pelkonen tuli toiseksi 50-vuotiaissa yksinsoudussa.
Tytti Pelkonen ja Mansikki ovat juuri lähteneet kiertämään Kaukajärveä.
Miesten 50-vuotiaiden sarjassa Jukka Haikonen oli toiseksi nopein.
Jukka Haikosen soudusta 5 km soudettu ja käännös toiselle kierrokselle menossa.
Vuorosoudussa 50-vuotiaiden voittoon souti Ari Ilola ja Jouko Peipinen. Myös 60-vuotiaiden voitto meni kiertäjille, kun Aimo Väisänen ja Leino Nisula ottivat ykkösiä.
Vuorosoudussa yleisen sarjan ykkösiä olivat Tuija Kilpeläinen ja Aki Syrjälä.
Aki Syrjälä ja Tuija Kilpeläinen puolimatkan käännöksessä.
50-vuotiaiden sekaparien parisoudussa Jukka Haikonen ja Tarita Vähä-Vahe soutivat toiseksi.
Tiukan käännöksen mallia Jukalta ja Taritalta.
Samaan aikaan, kun puuveneet mittelivät paremmuudesta, olivat mysö Olympialuokkien SM-kisat. Niissä Tiia-Maria Rauttola souti hopealle pariairokaksikossa Katri Kettusen kanssa.
Tiia-Maria Rauttola souti yksiköllä keräilyerien kautta finaaliin.
https://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2020/08/IMG_6819-scaled-e1598897764698.jpg533800Ari Ilolahttps://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2023/03/kk_noname_nega_RGB-300x300.jpgAri Ilola2020-08-31 21:21:382020-08-31 22:34:26Kalevan Kiertäjät menestyksekkäitä soudun lyhyen matkan SM-kisoissa
We may request cookies to be set on your device. We use cookies to let us know when you visit our websites, how you interact with us, to enrich your user experience, and to customize your relationship with our website.
Click on the different category headings to find out more. You can also change some of your preferences. Note that blocking some types of cookies may impact your experience on our websites and the services we are able to offer.
Essential Website Cookies
These cookies are strictly necessary to provide you with services available through our website and to use some of its features.
Because these cookies are strictly necessary to deliver the website, refusing them will have impact how our site functions. You always can block or delete cookies by changing your browser settings and force blocking all cookies on this website. But this will always prompt you to accept/refuse cookies when revisiting our site.
We fully respect if you want to refuse cookies but to avoid asking you again and again kindly allow us to store a cookie for that. You are free to opt out any time or opt in for other cookies to get a better experience. If you refuse cookies we will remove all set cookies in our domain.
We provide you with a list of stored cookies on your computer in our domain so you can check what we stored. Due to security reasons we are not able to show or modify cookies from other domains. You can check these in your browser security settings.
Other external services
We also use different external services like Google Webfonts, Google Maps, and external Video providers. Since these providers may collect personal data like your IP address we allow you to block them here. Please be aware that this might heavily reduce the functionality and appearance of our site. Changes will take effect once you reload the page.
Google Webfont Settings:
Google Map Settings:
Google reCaptcha Settings:
Vimeo and Youtube video embeds:
Privacy Policy
You can read about our cookies and privacy settings in detail on our Privacy Policy Page.