LUISTELU 2022

Aika:      19.2.2022 klo 9.00

Paikka:  Matkustajasatama Kuopio Makasiinikatu 1
Matka:   30 km luonnonjäällä 
Rata:
      Finland Ice Marathon luonnonjäärata

Kuvia luistelusta löytyy Kalevan Kierroksen facebook-sivulta A-erästä sekä B-erästä

Osa kiertäjistä jatkoi luistelukautta Kuopiossa

Viikko Kalevan Kierroksen luistelun jälkeen Kuopiossa luisteltiin perinteinen Finland Ice Marathon. Matkoja oli 12 kilometristä aina 200 kilometriin. Olosuhteet olivat huomattavasti paremmat kuin edellisenä viikonloppuna. Radan pituus oli neljä kilometriä. Se oli suurelta osin todella hyvässä kunnossa. Muutamissa paikoissa oli kuitenkin hieman samanlaisia piirteitä kuin Kalevan Kierroksen luistelussa. Kalevan Kiertäjiä ei ollut ihan niin montaa mukana kilpailussa kuin aikaisempina vuosina. Siitä huolimatta kiertäjät olivat hyvin edustettuina eri matkojen kärkipaikoilla.

Read more

Luistelu aloitti 2022 Kalevan Kierroksen

Kalevan Kierros alkoi perinteiseen tyyliin luistelulla. Viime vuonna luistelu päätti Kierroksen vasta joulukuussa tekojäällä, koska kisaa ei voitu järjestää alkuvuodesta koronatilanteen vuoksi. Myös tänä vuonna oli vaikeuksia luistelun suorittamiseen riittävästi.

Read more

15 kierrosta luistelua

Tämän vuoden luistelu suoritetaan kahden kilometrin radalla. Se merkitsee sitä, että kierroksia luistellaan 15. Kierrosten laskenta voi olla vaikeaa noin monen kierroksen osalta. Kilpailijoiden tulostaulua ei tänä vuonna paikalla ole. Jos sinulla ei ole henkilökohtaista kierroslaskijaa, niin jäällä on toimihenkilöitä, joilta voi kysyä omia kierrostietojaan. Kierroksia voi laskea myös hieman oman ensimmäisen kierrosajan perusteella. Alla on taulukko, jossa näkyy mikä olisi loppuaika tietyn kierrosajan perusteella. Jos 2 km radan luistelee keskimäärin neljän minuutin vauhdilla, niin loppuaika on tasan tunti. Jos taas haaveilee puolentoista tunnin alitusta, niin keskimäärin kierrosten pitäisi sujua alle kuuden minuutin. Kilpailijan omalla vastuulla on, että hän luistelee 15 kierrosta.

Read more

Numeroiden nouto ja sen kiinnittäminen

Read more

Kalevan Kierroksen luistelun lähtölista

Kalevan Kierros alkaa lauantaina 19.2.2022 luistelulla Kuopiossa järven jäällä. Matkaan lähdetään kolmen hengen ryhmissä minuutin välein. Ensimmäinen ryhmä lähtee matkaan klo 9.00. Kello 9.40 lähtee liikkeelle ensimmäisen lähtöryhmän viimeinen kolmen ryhmä. Kun ensimmäisen ryhmän luistelijat ovat saapuneet maaliin, aloitetaan radan kunnostus. Toisen lähtöryhmän ensimmäiset luistelijat lähtevät liikkeelle klo 13.00.

Read more

2022 Kalevan Kierros alkaa luistelulla Kuopiossa lauantaina

Jääkiitoa Rantasalmella

Read more

Kalevan Kierros alkaa luistelulla helmikuussa

Kalevan Kierroksen luistelukilpailu järjestetään Kuopion matkustajasataman luonnonjääradoilla 19.2.2022 klo 09 alkaen.

Startin osoite: Minna Canthin katu 1.

Radan pituus ja kisamatka

Radan pituus 2 km, jota luistellaan 15 kierrosta = 30 km

Osallistuminen

Kilpailuun voi osallistua Kalevan Kierroksen ry:n jäsenet sekä ulkopuoliset kilpailijat.

Osallistumismaksu 35€ SuomiSportin kautta. Ulkopuolisten luistelijoiden hinta on 40€. Ei jälki-ilmoittautumisia paikan päällä. Ilmoittaudu mukaan Kalevan Kierroksen nettisivujen kautta. Ilmoittautuminen 15.2.2022 mennessä.

Osallistumismaksuun sisältyy ajanotto, mehu, muistomitali ja kylpyläkäynti Kuntolaakson uimahallissa. Osallistumismaksu ei sisällä ruokailua.

 

 

Alkaako Kalevan Kierros helmikuun luistelulla?

Tapahtumajärjestäjällä (PSL ry) ja Kalevan Kierroksen hallituksella on kova tahtotila järjestää Kalevan Kierros luistelukisa 19.2.2022 Kuopion luonnonjääluisteluradoilla.
Odotamme Itä-Suomen aluehallintoviraston uusia kokoontumisrajoituksia, jotka on tarkoitus tulla ilmi perjantaina 4.2.2022. Teemme päätöksen KK luistelun kohtalosta tuolloin.
”Itä-Suomen aluehallintovirasto käynnistää kokoontumisrajoitusten arvioinnin. Mikäli arviointi osoittaa, että rajoitukset nykyisessä laajuudessaan eivät ole enää välttämättömiä, aluehallintovirasto antaa asiasta uuden ratkaisun. Tavoiteaikataulu tälle arvioinnille on viikko 5.”

Luistelun  järjestäminen epävarmaa

Yli 50 hlö tapahtumat on kielletty Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella 14.2.2022 saakka. Itä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen (14.1.2022) yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamisesta. Rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää enintään 50 henkilön ja sisätiloissa enintään 20 henkilön tilaisuuksia. Rajoitukset koskevat koko Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialuetta.
Tämän vuoksi luistelun järjestäminen on vielä hyvin epävarmaa. Lopullinen päätös luistelun järjestämisestä/siirtämisestä/peruuttamisesta tehdään tammikuun aikana.