Vesa Mursu vetää 105km kärkiryhmää, jossa seuraavina ovat Ossi Sippu ja Matti Huttunen. Kuva Finland Ice Marathon, Iikka-Jussi Kiiski
Kuopiossa luisteltiin viikonloppuna 39. Finland Ice Marathon. Matkoja Kallaveden jäällä oli 10-105 km välillä. Tänä vuonna oli kisa varten saatu 7,5 km rata hyvään kuntoon. Tosin muutamat railot kiusasivat luistelijoita matkan varrella. Kaikkiaan eri matkoilla oli mukana 650 luistelijaa. Samassa yhteydessä käytiin myös luistelun pidempien matkojen SM-kisat. SM-kisat käytiin 52,5 ja 105 km matkoilla. Kalevan Kiertäjät ovat perinteisesti olleet sankoin joukoin mukana Kuopin luistelussa. Tänäkin vuonna lähes 20 kiertäjää oli mukana.
Luisteluun ilmoittautui ennakkoon hieman yli 180 luistelijaa. Kiertäjät saivat ilmoittautuessaan ilmoittaa, missä erässä halusivat luistella. Kahteen kuumaan erään ei voinut ilmoittautua, vaan niihin tarvittiin aikaisemmilta vuosilta riittävä hyvä tilastoaika. Kuumien erien koko määräytyi sen mukaan, että kaikki erät olisivat suurin piirtein samankokoisia. Ensimmäisessä eräjaossa kuumien erien luistelijamäärä oli yhteensä 65. Kuumiin eriin pääsyyn vaadittiin 1.05 tilastoaika. Neloserään olisi halunnut noin 70 luistelijaa. Tuo määrä on kuitenkin liian iso yhteen erään. Tämän vuoksi osa neloserään halunneista siirrettiin muihin eriin.
Tunnista luistelija ja varmista, että luistelijan numerolappu on näkyvissä,
ja kunnolla kiinnitetty. ( selkään ja oikean jalan reiteen)
Varmista, että sekä kierroslaskija ja luistelija tunnistavat toisensa
Ota luistelijasta jokin tuntomerkki (numeron lisäksi), josta tunnistat luistelijan
(esim. trikoo, kypärä, luistimet…..)
Sovi luistelijan kanssa milloin luistelija haluaa kuulla jäljellä olevat kierrokset
Luisteltavia kierroksia on 75 (30000m)
Ensimmäinen aika merkitään kun luistelija on luistellut 400m (yksi kierros)
(jäljellä 74 kierrosta)
Lomakkeesta näet jäljellä olevat kierrokset.
Kirikierrokset ovat 10km:n ja 20 km: kohdalla (luisteltu 25 ja 50 kierrosta)
Jos luistelija on kirikierroksella kolmen parhaan joukossa,
merkitse luistelijan sijoitus lomakkeessa sille varattuun kohtaan.
Huuda luistelijalle kun 10 ja 20km täynnä, sekä kun 20 ja10 kierrosta jäljellä
+loppukiri (esim 5- 4- 3-2- jäljellä ja viimeinen kierros alkaa),
tai kuten olette luistelijan kanssa sopineet.
Aina kuitenkin lähdettäessä viimeiselle kierrokselle
Luistelijan tullessa maaliin merkitse loppuaika,
sekä (jos mahdollista) edellä maaliin tulleen ja
jäljessä maaliin tulevan luistelijan numero
Heti luistelun jälkeen pyydä kilpailijalta allekirjoitus lomakkeeseen.
Alustava eräjako luisteluun on valmistunut. Luisteluun ilmoittautui ennakkoon 176 luistelijaa. Kuumiin eriin pääsyyn vaadittiin 1.05 tilastoaika tai näyttökilpailussa luisteltu riittävän kova aika. Kuumissa erissä on yhteensä 65 luistelijaa. Neloserään olisi halunnut noin 70 luistelijaa. Tuo määrä on kuitenkin liian iso yhteen erään. Tämän vuoksi osa neloserään halunneista on siirretty erään 5. Siitä huolimatta neloserässä on vieläkin 49 luistelijaa. Ensimmäisessä erässä on 33 luistelijaa ja viidennessä 34 luistelijaa. Mikäli joku vielä haluaa erästä neljä ensimmäiseen tai viimeiseen erään, niin muutos on mahdollinen.
Sunnuntaina luisteltiin Kalle Valtosen ratamaratonin luistelukilpailu, jonka yhteydessä jaettiin SM-mitaleja ikäryhmien parhaimmille. Kilpailut vietiin läpi haastavissa olosuhteissa. Lämpötila oli +2 astetta, vettä vihmoi navakan tuulen myötä. Rata oli kuitenkin suhteellisen hyvässä kunnossa.
Eräjaon perusteena ovat vuosien 2019-2022 Kalevan Kierroksen luistelun tulokset. 2019 ja 2021 luistelu oli tekojäällä ja niiden vuosien ajat ovat tilastossa sellaisenaan. Vuosina 2020 ja 2022 luistelu oli luonnonjäällä. Näiden vuosien kohdalla tilastoaikaa varten on käytetty hyvitysaikaa (loppuaika vähennettynä 15-16 min hyvityksellä), joka huomioi luonnonjään olosuhteet sekä väliaikalähdön aiheuttaman lisäajan.
Rataluistelussa pyritään tekemään tänä vuonna viisi yhtä suurta erää. Parhaat luistelijat jaetaan kahteen yhtä suureen erään, jotka ovat erät 2 ja 3. Se millä ajalla pääsee kuumiin eriin riippuu siitä, kuinka monta luistelijaa ilmoittautuu tämän vuoden luisteluun sekä siitä kuinka moni aikaisempien vuosien hyvien tilastoaikojen luistelijoista on mukana. Lisäksi näyttökilpailuiden
(tai muu virallinen kisa) tuloksella on mahdollisuus päästä 2. ja 3. erään. Aikarajat näyttökilpailusta ovat 10 km/19.30, 20 km/40.00 tai 30 km/1.02.00. Myös heikompi aika näyttökilpailusta saattaa riittää mikäli tilastoajat, joilla kuumiin eriin pääsee, jäävät heikommiksi kuin alun perin on kaavailtu. Luistelijan tulee itse huolehtia näyttökilpailussa saavuttamansa tulos Kalevan Kierroksen luisteluvastaavalle. Sijoitetusta erästä voi vaihtaa vain sijoittamattomaan erään.
Tilastoajat ovat aikaisempien vuosien osalta seuraavat:
Vuoden 2023 luisteluun pääsee ilmaiseksi, kun houkuttelee Kalevan Kierrokselle mukaan kaksi uutta kiertäjää. Mikäli onnistut houkuttelussa, niin lähetä uusien kiertäjien nimet hallituksen sihteerille (ari.ilolaätsuomi24.fi) ja saat paluupostissa ilmaiskoodin osakilpailua varten.
https://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2019/02/KK-avatar.jpg512512Tiiu Tuomihttps://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2023/03/kk_noname_nega_RGB-300x300.jpgTiiu Tuomi2022-12-09 14:21:282022-12-09 14:21:40Kiertäjä – houkuttele mukaan kaksi uutta, saat luistelun ilmaiseksi!
Kuopiossa ei järjestetty luistelun osalta palkintojenjakoa, koska koronamääräykset olivat vielä helmikuun alussa sen verran tiukat, että haluttiin minimoida isommat kokoontumiset. Luistelun järjestäjä palkitsi jokaisen sarjan parhaat. Heidän palkintonsa jaettiin Pyhäjärvellä viime vuoden palkintojenjaon yhteydessä.
We may request cookies to be set on your device. We use cookies to let us know when you visit our websites, how you interact with us, to enrich your user experience, and to customize your relationship with our website.
Click on the different category headings to find out more. You can also change some of your preferences. Note that blocking some types of cookies may impact your experience on our websites and the services we are able to offer.
Essential Website Cookies
These cookies are strictly necessary to provide you with services available through our website and to use some of its features.
Because these cookies are strictly necessary to deliver the website, refusing them will have impact how our site functions. You always can block or delete cookies by changing your browser settings and force blocking all cookies on this website. But this will always prompt you to accept/refuse cookies when revisiting our site.
We fully respect if you want to refuse cookies but to avoid asking you again and again kindly allow us to store a cookie for that. You are free to opt out any time or opt in for other cookies to get a better experience. If you refuse cookies we will remove all set cookies in our domain.
We provide you with a list of stored cookies on your computer in our domain so you can check what we stored. Due to security reasons we are not able to show or modify cookies from other domains. You can check these in your browser security settings.
Other external services
We also use different external services like Google Webfonts, Google Maps, and external Video providers. Since these providers may collect personal data like your IP address we allow you to block them here. Please be aware that this might heavily reduce the functionality and appearance of our site. Changes will take effect once you reload the page.
Google Webfont Settings:
Google Map Settings:
Google reCaptcha Settings:
Vimeo and Youtube video embeds:
Privacy Policy
You can read about our cookies and privacy settings in detail on our Privacy Policy Page.