Hiihtoa Team Raholan silmin

,

Jyväskylä Ski Marathon 9.3.2019

Lähdimme lauantaina aamulla klo 7 aikoihin kohti Vaajakoskea vanhempieni kanssa. Ajomatka Nokialta kesti noin pari tuntia. Aamu alkoi pienessä, noin 5 asteen pakkaskelissä ja oli hieman pilvistä. Perille päästyämme kävin hakemassa urheiluhallissa olevasta kisainfosta tarvittavat materiaalit. Tämän jälkeen vielä vähän tankkausta, varusteiden vaihto ja pientä lämmittelyä ennen kisan starttia urheilukentällä, josta lähdimme matkaan. Ennen kisaa tapasin vielä Nurmelan Juhan, joka on aktiivisena puuhamiehenä mukana Kalevan Kierroksen järjestelyissä ja osallistui myös itse kisaan. Juteltiin siinä pieni hetki ja toivotettiin toisillemme tsemppiä kisaan. Sitten olikin meidän vapaan tyylin lähtö edessä klo 11:00. Perinteisen tyylin lähtö oli ollut klo 8:30 samassa paikassa. Perinteisen 30 kilometriä starttasi klo 10:00 Huhtasuolta ja vapaan 30 kilometrin matka niin ikään Huhtasuolta klo 12:30.

Startissa Kalevan Kierroksen hiihtäjät asettuivat kahdelle vasemman puoleisimmalle ladulle. Jouduin lähtemään melko kaukaa, jostain 4 tunnin aikatavoiteryhmän kohdalta. Lähdössä oli edessä todella ahdas baana ja muutama ensimmäinen kilometri mentiinkin jonomuodostelmassa. Ohituspaikkojen hakeminen oli työn takana, mutta jostain sitä sitten kuitenkin aina sopiva väylä löytyi. Ensimmäinen 10 kilometrin lenkki kierrettiin lähtöalueen lähiympäristössä Vaajakoskella. Ensimmäisen 10 kilometrin lenkki oli todella vaihteleva. Ala- ja ylämäkiä riitti ja reitti tuntui todella vauhdikkaalta varsinkin, kun alusta oli todella kovassa kunnossa ja liukas. Ylämäissä ryhmä meni sumppuun nopeasti ja siinä sitten eteneminen hidastuikin melko lailla, kun jäisiä mäkiä ei ollut kovinkaan helppo nousta nopeasti ylös. Osa hiihtäjistä horjahtelikin näissä nousuissa. Välillä oli vauhdikkaita laskuja, joissa sai olla tarkkana ympärillä olevien muiden hiihtäjien suhteen. Ekan kympin kohdalla tuntui, että tänään mennään tosi kovaa.

Ekan kympin jälkeen lähdettiinkin sitten etenemään kohti pohjoista, jossa maali olisi edessä Laukaan Peurungassa. Välietappeina matkalla oli Hiihtomaa, Huhtasuo, Ampujien maja ja Vihtavuori. Matkalla oli 6 huoltopistettä, joissa tarjolla oli urheilujuomaa, mehua, suolakurkkua ja rusinoita. Järjestäjien tarjoiluilla pärjäsi ihan hyvin ja lisäksi itselläni oli mukana geelejä. Reitti tuntui olevan yhtä vuoristorataa ja latu oli todella liukkaassa ja jäisessä kunnossa. Välillä jotkut alamäet ja mutkat olivat jopa vaarallisen liukkaita ja joku näytti vetäneen vähän pahemminkin metsään. Yhdessä alamäessä kehotettiin ottamaan vauhti kokonaan pois, kun laskuun tultiin mutkasta kovalla vauhdilla. Mäki oli todella vauhdikkaassa kunnossa. Itsekin taisin kaatua matkan aikana noin 5 kertaa ja välillä sitä mietti, että homma alkaa olla jopa hieman turhan vaarallista. Toisaalta välillä sai kyllä nauttia todella vauhdikkaasta menosta ja olihan niitä laskuja siistiä laskea kovalla vauhdilla. Olin kyllä etukäteen kuullut, että kyseessä on todella mäkinen reitti. Hieman kuitenkin Keski-Suomen mäet pääsivät yllättämään. Perinteisellä tyylillä olisi voinut tulla pidon suhteen hieman haasteita jäisimmillä kohdilla.

Matka eteni ihan mukavasti ja voimia tuntui riittävän hyvin. Ylämäet alkoivat olla loppupuolella haastavia, kun ne alkoivat olla ihan jäässä ja suksi ei oikein purrut niihin. Olisi varmaan pitänyt olla laskettelusuksien tyyppiset kantit käytössä. Suorilla kuitenkin kulki ihan mukavasti, kun luisto oli kohdillaan. Joillain metsäosuuksilla ei ollut niin paljoa lunta ja vähän oli roskiakin. Järjestäjät olivat kuitenkin tehneet hyvää työtä lumetuksen suhteen. Alkumatkasta olin ohitellut jonkin verran muita hiihtäjiä, mutta lopussa alkoi sitten suhahdella 30 kilometrin kärkipään hiihtäjiä vauhdilla ohi. Välillä sai olla tarkkana ladulla, kun ympärillä oli paljon hiihtäjiä ja ohituksia tuli vasemmalta ja oikealta. Oli myös mukavaa, kun omat vanhemmat ajoivat autolla reittiä läpi ja olivat kannustamassa huoltopisteillä.

Lopulta aloimme Leipäpohjan ja Asemankylän kautta lähestyä maalia. Lopussa myös aurinko alkoi paistaa. Asemankylän jälkeen menimme pidemmän matkaa rautatien vartta pitkin ja välillä kävimme metsässäkin. Lopulta saavuimme isolle peltoaukealle, jota pitkin etenimme kohti maalia. Maali on perinteisesti ollut Peurungan kylpylähotellin vieressä järven jäällä. Tällä kertaa sinne ei kuitenkaan hiihtäjiä heikkojen jäiden vuoksi uskallettu päästää. Maali olikin vaihdettu tällä kertaa laukaalaisen hevostilan pihaan. Itseni maali hieman yllätti, kun reitti ei ollut entuudestaan ollenkaan tuttu. Yhtäkkiä alettiin siis lähestyä jotain hevostilaa ja siellä se maali hevosineen sitten näytti olevan. Matkaa tuli tällä kertaa noin 47 kilometriä, kun normaalisti pisin matka on 50 kilometriä. Joskus on ilmeisesti hiihdetty myös noin 54 kilometrin reitti. Fiilis maalissa oli hyvä ja vapautunut, kun Finlandia-hiihdon, Pirkan Hiihdon ja Jyväskylä Ski Marathonin muodostama oma 3 hiihdon tour oli ohi. Oma bruttoaikani maalissa oli 3:20:43 ja nettoaika oli 3:16:28. Miesten yleisessä sarjassa aika riitti 134. sijaan ja kaikista vapaan hiihtäjistä 413. sijaan.

Maalissa saimme mitalit ja tarjolla oli vielä mehua ja urheilujuomaa. Maalialueelta jatkoimme sitten bussikyydillä Peurungan kylpylähotellille syömään, saunaan ja suihkuun. Ruokana oli herkullista ja lämmintä jauhelihakeittoa ja lisäksi tarjolla oli leipää, pullaa, keksiä, mehua, kahvia ja teetä. Tämän jälkeen sitten lähdimmekin kotimatkalle.

Tällä kertaa tuli 5. sija Kalevan kierroksen haastekilpailussa, johon osallistuu 6 joukkuetta. Meillä on nyt 944,47 pistettä kasassa 2 lajin jälkeen. Nyt on enää 51,16 pistettä eroa 5. sijalla olevaan X-tri Lahti joukkueeseen. Kärjessä on SkiJyväskylän joukkue 1873,51 pisteellä.

Tässä vaiheessa haluan toivottaa Syrjäsen Antille paljon tsemppiä seuraavana edessä olevaan Kalevan Kierroksen suunnistusosuuteen! 15 kilometrin suunnistus on edessä 25.5. Mynämäellä. Antti varmasti nostaa meidän asemia haastekilpailussa entisestään.

Juhani Yli-Marttila

 

 

 

 

 

Haastekisan tulokset hiihdon jälkeen

, ,

Ski Jyväskylä vankisti johtoaan Electrofit Kalevan Kierroksen haastekisassa

Electrofit Kalevan Kierros ja sen haastekisa jatkuivat Jyväskylä Ski Maratonin yhteydessä suoritetulla hiihdolla lauantaina 9.3. Vuorovuosina ensisijainen hiihtotapa vaihtuu ja nyt vuorossa oli vapaata suosiva kilpailu.

Kalevan kiertäjistä kovinta vauhtia piti Hannu Manninen ajallaan 2:02:45, johon muiden aikoja verrataan. Kotikenttäedusta nauttinut Ski Jyväskylän Jonne Seppänen hiihti Mannistakin nopeammin ajallaan 1:57:39. Siten haastekisassa päästiin yli 1000 pisteen suoritukseen!

DownTown65:n Janne Nurmi valitsi hiihtotavakseen perinteisen ja selvisi matkasta ja jätti siitä huolimatta kaksi haastejoukkueiden edustaa taakseen.

Vaikka piste-erot ovat nyt kohtuullisen isoja, niin seuraava laji, suunnistus, tarjoaa paljonkin mahdollisuuksia muuttaa järjestystä.

HAASTEKISAN TULOKSET JA TILANNE KAHDEN LAJIN JÄLKEEN

Hiihto Tulos Pisteet
1 SkiJyväskylä Jonne Seppänen (V) 1:57:39 1034,50
2 Electrofit Olli Pennanen (V) 2:07:59 961,37
3 IBD Cycling Hanna Joronen (V) 2:32:30 809,14
4 Downtown 65 Janne Nurmi (P) 3:11:13 663,24
5 Team Rahola Juhani Yli-Marttila (V) 3:20:42 570,59
6 X-tri Lahti Jarno Koskimaa (V) 4:53:10 241,45

Tilanne 2. lajin jälkeen
1. SkiJyväskylä 1873,51
2. Electrofit 1591,59
3. Downtown 65 1199,43
4. IBD Cycling 1014,68
5. X-tri Lahti 995,63
6. Team Rahola 944,47

Downtown 65 raportti luistelusta

,
Downtown 65:n vuosikokouksessa kerrottiin seuran haastetun Kalevan Kierrokselle. Seuraavaksi ”arvottiin” osallistujat lajeihin.
Käsi pystyyn halukkuuden merkiksi luisteluun ja eikun treenaamaan uutta lajia. Joka lajiin jäi tosi kovia tekijöitä varamiehiksi.
Matkaluistimiin olin totutellut jo parin talven ajan, mutta vain järvien jäillä ja sauvoilla tukien. Ogelin tekojääradalla kovalla pinnalla huomasi jo ekoissa treeneissä, että terät kaipasi huoltoa. Välillä piti koeajaa hokkaritkin keskinopeusvertailun tekemiseksi. Kisakalustoksi valikoitui retkiluistimet, jotka päivitin vielä tapahtumaa edeltävänä päivänä Isvidda:n laadukkaampaan terään.
Kisapäivään startattiin kierroslaskijan Mikko Mäkelän kanssa Vantaalta aamutuimaan. Matkalla Mäkelä tiedusteli vielä puhelimitse järjestävältä taholta viimehetken tipsit ja se kannatti: monessa lajissa tuomittu peesaaminen on tässä tapahtumassa ihan ok. Hyvä tieto.
Ensituntuma Seinäjoen luistelukeskuksen ulkojäästä oli hätkähdyttävä; kovaa kuin teräs. Testikierroksen jälkeen vaihdoin vielä terät toisiin jalkoihin ja toinen kierros menikin sujuvammin.  Jäi selvittämättä oli vika luistelijassa vai terissä.
Elämäni ensimmäinen matkaluistelulähtö oli tapahtumassa ja sen kyllä huomasikin. Turha ujoilu takarivissä aiheutti heti alkukierroksille pienen takaa-ajo fiiliksen, kun joutui lähteä etsimään edestä sopivaa vauhtia etenevää ja riittävän leveää selkää.
Rytmi löytyi ja sopivat ryhmät. Oma luistelukin rentoutui matkan aikana, mihin vaikutti jään kuluminen ja parantunut terän ”pito”. Maalissa oli voittajafiilis vaikka erän voittajalle hävisin ainakin kymmenen kierrosta. Endurance hengessä ois voinut kääntää kiertosuunnan ja luistella vielä toisen mokoman. Kierroslaskija Mäkelälle tämä 75 kierrosta saattoi riittää.
Upea kokemus hienossa tapahtumassa. Ei liian isoa, ei liian kaupallista. Pukkarissa vaihdetut keskustelut vanhojen tervaskantojen kanssa sai minut pohtimaan: ”vetäiskö koko kierroksen?”
Kiitos ja näkemisiin:
Jani Markkanen
Downtown 65

IBD Cycling raporttia luistelusta

,

Tiina Krusberg, IBD Cycling

Tammikuun puolessa välissä tuli viesti, jossa oli haussa luistelija haastekisan luisteluosuudelle. Ennen kuin ehdin sen enempää miettiä, huomasin sanoneeni ”no jos ei muita..” ja pari päivää myöhemmin minut oli rekrytoitu luistelemaan 30km matka Seinäjoella. Luistelu sinänsä ei ollut missään vaiheessa kynnys itselle. Olenhan elänyt ja kasvanut luistimet jalassa pienestä lähtien keskimäärin 6 päivää viikossa. Oikeastaan rehellisesti en osannut edes kauhistella 30km matkaa, vaikka tiesin, että oma luistelu-ura paria 10min kuntotestiä lukuunottamatta, ei ikinä ole sisältänyt 5 minuuttia pidempää yhtäsoittoista matkantekoa.

Kilometrejä jäällä oli kuitenkin uran aikana kertynyt. Paljon. 1,5 viikon varoitusajalla en edes viitsinyt harkita testaavani muita, kuin omia tuttuja taitoluistimia, vaikka tiesin antavani reippaasti tasoitusta muille lyhyillä muodostelmaluisteluterillä. Tarpeeksi outoa ja uutta tulisi olemaan jo se, että joutuisin pitämään luistellessa kypärää, joskin toki hyvästä syystä. Lauantaina aamulla lähdin hämmentyneen rauhallisin fiiliksin junalla kohti Seinäjokea. Säätiedotus oli luvannut n. -10 asteen pakkasta ja hiukan hirvitti miten nopeasti varpaista tunto tulee katoamaan luistelun aikana. Junamatkalle varatut eväät onnistuin heittämään levälleen junan lattialle ja kaiken lisäksi juna tulisin saapumaan Seinäjoelle n.45min myöhässä, joten tankkaus huonon aamupalan jälkeen jäi väliin yhtä säälittävää energiapatukkaa lukuunottamatta. Lopulta oli aika siirtyä jäälle. Porukka oli varoitellut, että jää on sitten liukas. Itselle tuo sopi täydellisesti. Sellaiseen olen tottunu.

Ihan huikean hyvä jää ja lämmittelykierroksia muutaman otettuani ajattelin, että tämähän saattaa olla oikeasti kivaa. Startin jälkeen sain todeta olevani pahasti väärässä. Tiesin, että tulen menemään hitaampien mukana ja oletin, että ainakin muutamista saisin peesiapua. Olin väärässä. Jää tuntui hyvältä, luistelu oli kivaa, mutta porukka sujahti heittämällä ohi ihan kevyilläkin potkuilla, vaikka tiesin, että itsellä kyllä pakarassa ja tekniikassa riittäisi kapasiteettia vaikka muille jakaa. Mutta jos ei liiku, niin ei liiku. 10 kierroksen kohdalla aloin (kirjaimellisesti kuolata pitkien terien perään). 20 kierroksen kohdalla kaipasin mahdollisuutta mennä edes välillä takaperin. 25 kierroksen kohdalla lähti tunto varpaista kylmän vuoksi. Ohimennessään moni huuteli tsemppejä ja juteltiin muutamia sanasiakin muiden haastejengiläisten kanssa. Yllättävin piristys oli jään reunalta kuuluva tsemppihuuto nimellä jossain kohtaa matkantekoa.

Yksi IBDn naiskuskeista, jonka en edes tiennyt olevan paikalla, oli laskemassa kierroksia, ennen omaa luisteluvuoroaan. Loppupuolisko oli henkistä taistelua. Ei rankkuuden vuoksi, vaan sen, kuinka paljon ärsytti, kun muut pääsivät helposti ohi. Tai ehkä eniten oikeastaan ärsytti oma tyhmyys, että olin lähtenyt taitoluistimilla reissuun. Toisaalta myös nauratti. Olihan koko touhuun ryhtyminen taas sen verran älytöntä. Tyhmä mikä tyhmä. Tiesin myös, että nämä fiilikset kuuluvat asiaan hiukan sekopäisissä haasteissa. Hetkiä, jolloin tietää ainakin elävänsä.

Peesiapua ei tullut missään vaiheessa paria sekunnin hetkeä lukuunottamatta. Päätin keskittyä vain omaan luisteluun ja siihen, että etsin parhaan jään, jotta liuku pysyisi edes jonkin verran kohtuullisena. Missään vaiheessa ei kropassa tuntunut varsinaisesti lihaksiston osilta rankalta. Ei hapottanut, eivätkä jalat painaneet. Energiat kuitenkin olivat lopussa tankkauksen totaalisen puutteen vuoksi. Sykkeet kaiken lisäksi huitelivat korkealla jatkuvasti, keskisykkeen ollessa jopa 180. Omalla anaerobisella kynnyksellä 1h35min tuntui. Ei pahalta, mutta vain siltä, ettei energiaa löytynyt enää mistään.

Viimeiset 10 kierrosta naama oli niin jäässä, ettei edes tyhmien vitsien murjaisu yksinäiselle kierroslaskijalleni ohimennessä onnistunut. Vikat 5 kierrosta tein matkaa yksin. Olin ajatellut tekeväni jonkun komean maalintulon, mutta maaliviivan ylittäessä tajusin, ettei edes jarrutus tuntunut turvalliselta, kun nilkasta alaspäin oli tunto kadonnut. 1h30min tavoite jäi viiden minuutin päähän. Toisaalta ilman konkreettista peesiapua aika oli jopa parempi, kuin odotin. Kaikessa kauheudessaan ihan huikea kokemus. Yhtäaikaa fiilis ”ei enää ikinä koskaan” ja samalla jo pohtii, millos uudestaan. Se on ainakin varmaa, että tulen ottamaan revanssin tästä lajista pitkillä terillä. Pakkohan se on selvittää, kuinka paljon sitä tasoitusta ihan oikeasti tuli annettua.”

Team Raholan luistelukokemukset

, ,

Kalevan Kierroksen haastekisan 30km luistelu Seinäjoella 26.1.2019

Mari Järvinen, Team Rahola

Team Rahola sai yllättävän haasteen Kalevan Kierroksen järjestäjiltä ja tottahan tiiminä tähän piti vastata. Itse innostuin kovasti luisteluosuudesta tietämättä sen paremmin missä luistelu tapahtuu. Hieman jälkeenpäin selvisi, että pitäisi suoriutua 30km matka 400m pituisella keinojääradalla. Siinä vaiheessa ymmärsin, että nyt olen täydellisesti poissa omalta alueelta mitä luisteluun tulee. Viisi talvea kun on mennyt luonnonjääradoilla ja luonnonjäillä retkiluistelun merkeissä. No, peruuttaa ei enää voinut. Luisteluun toi vielä lisähaastetta se, että olen käyttänyt aina sauvoja luistellessani. Nyt niistä piti luopua ja pysyä pystyssä ilman ylimääräisiä tukipisteitä. Tässä sitä oli haastetta kerrakseen.

Aika kului ja kisapäivä vihoinkin koitti. Kierroslaskijaksi lähti onneksi oma avopuoliso Jukka. Yhdessä matkaa tehdessä jännitys tuntui paljon pienemmältä. Kisapaikalle päätyämme iski rimakauhu kirjaimellisesti. Näin radan ja radalla kiitävät pikaluistelijat edeltävästä lähdöstä. Tunsin todellakin olevani väärässä paikassa. Tilanne ei yhtään helpottunut kun siirryin naisten pukuhuoneeseen, jossa minun lähtöön valmistautuvat naiset keskusteli loppuajoista ja sekunneista. Oma tavoite oli läpäistä matka kunnialla ja pysyä joten kuten pystyssä. Hätäpäissä annoin luistimenikin teroitettavaksi, onneksi.

Siirryimme joukolla jäälle, ja se jää oli just niin sileä ja liukas kun pelkäsin. Muutama lämmittelykierros ja sitten matkaan. Ekat kierrokset olin kuin Bambi liukkaalla jäällä. Epätoivoista etenemistä ja kurveista selviytymistä. Ajatus 30 km matkasta tuntui tuskaiselta. Säälin jo siinä vaiheessa omaa kierroslaskijaani, joka hytisi pakkasessa. Nyt kuluu aikaa ja paljon, mietin. Ei kun eteenpäin. Radan pinta onneksi kului nopeasti ja omat retkiluistimet alkoivat toimimaan paremmin. Matkin apinan lailla pro-luokan menijöitä ja meno kurvien kaarroksiin hieman helpottui. Sirklaamista ei tarvinnut edes yrittää. Matka eteni ja Vantaan haastejoukkueen mies tsemppaili aina välillä, kiitos siitä. Ei muuten ollut helppoa IBD:n edustajallakaan, koska hän teki matkaa urheasti kaunoluistimilla.

Vihdoin matka alkoi tulla päätökseen. Selkä oli ihan poikki ja jalat hapoilla. Olihan tämä kaikkinensa hauska kokemus. Loppuaika oli yllättäen parempi kuin olin uskaltanut ajatella. Tyytyväisenä suoritukseen siirryimme sisätiloihin nauttimaan kuumaa mehua lämmikkeeksi ja valmistautumaan hyvillä mielin kotimatkaan. Oli hienoa päästä kokemaan rataluistelua lajina, mutta ehkä näillä taidoilla ja varusteilla pysyttelen jatkossa luonnonjäillä. Kiitos Kalevan Kierroksen järjestäjille tästä elämyksestä.