Määräaikaan hallitukselle tulleet sääntömuutosehdotukset

 

Rami Heikkilän aloite pyöräilyn sääntöjen muuttamiseksi:

Nykyiset säännöt
Jokainen kilpailija kuljettaa mukanaan tarvittavat huoltotarvikkeet esim. vararenkaat jne. Korjaustoimissa ei saa avustaa. Kilpailunjärjestäjä järjestää purkuauton yhteyteen mahdollisuuden reitiltä poiskuljetukseen.

Ehdotukseni on että ”korjaustoimissa ei saa avustaa” kohta poistetaan kokonaan.

Perustelut

Sääntöjen aiempi kohta, jossa kielletään oma huoltoauto on riittävä varmistamaan ettei ylimääräistä ruuhkaa tule reitille.
Mikäli kaverilta löytyy pumppu tai vararengas, niin en näe mitään syytä, miksei korjausta voisi toinen kilpailija avustaa joko varusteilla tai korjaamista auttamalla.
Nykyisellään sääntöä on käytännössä mahdotonta valvoa tai oikeudenmukaisesti sanktioida. Jos pyörä hajoaa, niin isoimmat pisteet siinä jo kadottaa.
Ei ole perusteltua, että säännöt kannustavat keskeytykseen, vaikka kisa voisi pienellä avustetulla korjauksella jatkua. Luistelussa välinerikko oikeuttaa jopa kokonaan uuteen starttiin, joten nykyinen sääntö ei ole linjassa luistelun kanssa. Myös soudussa ulkopuolinen huolto on sallittu.
Rami Heikkilä

Kalevan Kierroksen hallitus kannattaa aloitetta

 

Ilkka Kiven aloite sääntöjen muuttamiseksi palkitsemisien osalta:

17§ Palkitseminen: Lisätään uusi kohta 2 seuraavasti ”Kalevan Kierroksen kokonaiskilpailun voittajalle luovutetaan kokonaiskilpailun voittajan haltuunsa saaman kiertopalkinnon pienoismalli.
Samoin naisten kokonaiskilpailun voittajalle luovutetaan samanlainen pienoismalli.”
Tämän seurauksena nykyisten sääntöjen mukaisen 17§ kohdat 2 – 8 numeroidaan vastaavasti
3 – 9.
Perustelut: Tällä lisäyksellä säännöt ovat nykyisen käytännön mukaiset. Kokonaiskilpailun voittajalle luovutettu pienoismalli on ollut aiemmin säännöissä, mutta jostain syystä se on lokin mukaan poistettu 24.11.2018.
Naisten pienoismallista on hallituksen päätös noin vuodelta 2016.
Hallitukset vaihtuvat ja saattaa jossain vaiheessa katketa nykyinen käytäntö, mutta kun asia on kirjattu sääntöihin, niin tulevat hallitukset osaavat jakaa voittajille oikeat palkinnot.

Kalevan Kierroksen hallitus kannattaa aloitetta

 

Juhani Joutsenniemen aloite suunnistuksen pistelaskennan muuttamisesta:

Tämä aloite koskee Kalevan Kierroksen suunnistusta. Tarpeettoman moni kiertäjä jättää suunnistuksen kesken – yhden kartan suunnistamisesta saatavan suorituspisteen vuoksi. Tämän sinänsä tarpeellisen säännön lisäksi voitaisiin parantaa kiertäjien motivaatiota pidentää suunnistamistaan.

A Kahden kartan eli noin 10 km:n suunnistamisesta voitaisiin antaa ”könttäsummana” esimerkiksi 100 taulukkopistettä.

Mahdollista olisi myös:

B alentaa suunnistuksen kerrointa 1300 vanhimmissa ikäsarjoissa: +70 N ja +75 M saisivat noin 100 taulukkopistettä ja +80 M noin 200 taulukkopistettä nykyistä enemmän (kertoimina 1100 ja 900).

C lyhentää kaikkien osallistujien suunnistuksen pituutta esim. 12 – 13 kilometriin.

D se, että kierroksen hallitus antaa oman ehdotuksensa yllä olevien ja muidenkin aloitteiden ja kommenttien pohjalta / kompromissina, jos se näkee asian aiheelliseksi.

SUMMA SUMMARUM: yhden kartan suorittamisesta saa suorituspisteen, kahdella kartalla 100 taulukkopistettä ja kolmen kartan suorittaneista vanhimmat ikäryhmät saavat korotettuja taulukkopisteitä.

Juhani Joutsenniemi

Kalevan Kierroksen hallitus ei kannata aloitetta, mutta hallitus teki muutoksen lajisääntöihin, että suunnistuksen voittoaikatavoite on 90min aikaisemman 100 min sijaan.

Tuusulan Tallaajien aloite kevyemmän Kalevan Kierroksen osalta:

Tuusulan Tallaajat ry:n johtokunta esittää, että Kalevan Kierroksen hallitus kehittäisi Kierrokseen uuden ja kevyemmän version Kierroksesta. Tämä malli toimisi ikääntyvillä kiertäjillä.
Tämä uusi malli huomioitaisiin Kierroksen tiedottamisessa sekä siinä että Kierros antaa mahdollisuuden liikuntaan iäkkäämpänäkin. Eräänä tavoitteena olisi, että Kierroksesta voi tulla pitkäaikainen, vuosia kestävä harrastus.
Tähän ”ikikiertäjien” ryhmään voisi osallistua iäkkäitä henkilöitä ja toisaalta tämä uusi malli toimisi ”tutustumisporttina” itse Kierrokseen. Eli, Kierroksen osakilpailujen yhteydessä järjestettäisiin ”näytösluontoinen” tapahtuma (osalaji).
Tämän uuden formaatin ajatuksena olisi leppoisa liikunnallinen tavoite ja yhdessäolo. Aikaa suorituksesta ei otettaisi eikä pisteitä jaettaisi. Lajit voisivat myötäillä Kerroksen lajeja huomioiden kuitenkin turvallisuuden. Esim. luistele voitaisiin korvata jollain muulla lajilla ja hiihdossa ei olisi vaativia alamäkiä. Matkat voivat olla huomattavasti lyhempiä kuin itse Kalevan Kierroksessa.

PERUSTELUJA ESITYKSELLE

Nyt olisi hyvä aika kehittää iäkkäimmille kiertäjille oma ”Kierroksensa”, jossa huomioitaisiin korkean iän tuomat rajoitteet. Nyt Kierroksella vanhimmat lähestyvät 90- vuoden ikää.
Nykyään puhutaan paljon ikäihmisten liikuttamisesta. Kalevan Kierros on hyvä esimerkki siitä. Tätä todistaa se, että Kierroksessa on paljon vuosia mukana olleita kiertäjiä. Toisaalta, pikkuhiljaa, osalla heistä alkaa tulla korkea ikä vastaan Kierroksen vaativiin lajeihin.
Uuden formaatin myötä iäkkäämmät voisivat osallistua edelleen Kierroksen tapahtumiin ja kokisivat kuuluvansa tähän mahtavaan yhteisöön.
Tämä ehdotus ei sinänsä ole Kierroksen sääntömuutosesitys eikä vaadi mitään pistelaskusysteemien kehittämistä, vaan on lisäys tapahtumien yhteyteen.
Olisi hienoa, että Kierroksen hallitus käsittelisi asian pikaisesti, niin, että malli olisi jo käytettävissä vuoden 2024 Kalevan Kierroksen yhteydessä.
Kuten jokainen tiedämme, Kierroksessa eräs tärkeä anti meille on olla mukana kisapaikalla aistimassa hienhajua ja kavereiden selityksiä.
Tuusulan Tallaajat ry

 

Suorituspisteen ansaitseminen

Kalevan Kierroksen vanhimpia kiertäjiä ajatellen hallitus esittää muutosta sääntöihin suorituspisteen saamiseksi vajaalla suorituksella. Muutamissa osalajeissa normaalin pituisen suorituksen läpipääsy alkaa olemaan osalle kiertäjille ongelmallista. Tämän vuoksi hallitus esittää seuraava sääntömuutosta:

Osalajeissa on mahdollista saada suorituspiste myös varsinaista Kierroksen matkaa lyhyemmällä suorituksella. Mikäli osalajin järjestäjä suostuu, niin suorituspisteen voi saada kulkemalla vähintään hallituksen etukäteen ilmoittaman matkan. Kuljettavan matkan pituus voi olla selkeästi lyhyempi kuin varsinaisen kisamatkan pituus.

Vajaan matkan kulkeneet saavat suorituspisteen. Taulukkopisteitä heille ei tule lainkaan.

Tällä hetkellä vain suunnistuksessa on käytössä vajaan suorituksen suorituspiste. Ensi vuoden ja myöhempien vuosien osalajien osalta hallitus neuvottelee kisajärjestäjien kanssa, onko lyhyemmän suorituksen tekeminen mahdollista ja millä ehdoilla. Vajaan suorituksen tekemisen mahdollisuus eri osalajeissa ei tule automaattisesti olemaan vaihtoehtona, vaan tilannetta tarkastellaan aina kisakohtaisesti. 

Minkä osalajin järjestäjät onnistuivat parhaiten tämän vuoden Kierroksen osalajin järjestelyissä? Älä välttämättä äänestä sitä lajia, mistä sait parhaiten pisteitä vaan sitä lajia, minkä järjestelyt sujuivat parhaiten. Äänestysaikaa on kolme viikkoa eli viimeinen äänestyspäivä on 20.11.2023.

Vuoden 2023 vuosikokousaloitteet

 

Kalevan Kierroksen vuosikokouksessa käsitellään sääntömuutosesitykset ja muut asiat, jotka on esitetty hallitukselle viimeistään 20.10.2023 mennessä.

Mikäli haluat tehdä sääntömuutosehdotuksen, niin lähetä se osoitteella ari.ilola[ät]suomi24.fi

KK vuosikokous 2.12.2023 Helsingissä

Kalevan Kierroksen vuosikokouksen osalta jatketaan samalla tutulla kaavalla kuin muutamana aikaisempana vuotenakin. Varsinainen vuosikokous on lauantaina 2.12.2023 klo 13.00 alkaen Sporttitalolla, Valimotie 10. Kokoustilaan mahtuu 25 kokoukseen osallistujaa. Kokoukseen voi osallistua myös etänä.
Ilmoittautuminen jäsenmaksun maksaneille Suomisportin kautta.
Kokouksen asialista:
1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.
2. Todetaan kokouksen laillisuus.
3. Esitetään hallituksen laatima vuosikertomus, tilit ja toiminnantarkastajien lausunto.
4. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle.
5. Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja päätetään jäsenmaksun ja osallistujamaksujen suuruuksista seuraavalle kaudelle.
6. Käsitellään alustava toimintasuunnitelma sitä seuraavalle kaudelle.
7. Käsitellään hallituksen laatima tulo- ja menoarvioehdotus alkaneelle tilikaudelle.
8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja vuosikokouksesta lähtien alkavaksi vuoden pituiseksi toimikaudeksi
9. Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärästä ja valitaan varsinaiset jäsenet alkavaksi vuoden pituiseksi toimikaudeksi
10. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa.
11. Käsitellään sääntömuutosesitykset ja muut asiat, jotka on esitetty hallitukselle viimeistään 20.10.2024 mennessä.
12. Kokouksen päättäminen.
 

Supersuosittu Jääleiri järjestetään taas Seinäjoella! Nyt kannattaa olla nopea, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Seinäjoen Urheilijat järjestää valtakunnallisen jääleirin maratonluistelijoille ja kalevankiertäjille 17.-19.11.2023 Seinäjoen tekojääradalla. Leiriin sisältyy harjoitukset ja oheisharjoitteet (pe yksi, la kaksi ja su yksi). Leiri alkaa pe 17.11. klo 17.30 yhteisellä kokoontumisella.

Leirin hinta 50 €. Ilmoittautuminen 2.11. mennessä Arille: arihiltunen@iki.fi Maksu ennen leiriä seuran tilille: FI76 5419 0120 2216 62

Edullisen majoituksen saat varaamalla koodilla KALEVANKIERROS www.hotelalma.fi -sivustolta, soittamalla 06-4215200 tai alma@hotelalma.fi , hinnat alkaen 129 €/yö/2hh.

Tammi-helmikuun vaihteessa Kalevan Kierros sai uuden ns. nimiyhteistyökumppanin, noname tuotemerkistään tutun Nomade Collection Oy Ab:n. Yhteistyösopimus on 2+1 vuotinen. Kalevan Kierros tarjoaa nonamelle mm. näkyvyyttä kaikessa viestinnässä ja markkinoinnissaan sekä mahdollisuuden tilata noname-Kalevan Kierros-tuotteita (joista lisää tietoa myöhemmin). Vastavuoroisesti Kalevan Kierroksen kokonaiskilpailuiden palkinnot tulevat olemaan lahjakortteja noname-tuotteisiin. Lisäksi noname tarjoaa Kiertäjille -30% alennuskoodin 2 kertaa vuodessa (tästä lisätietoa tulossa pian).

Sopimuksen allekirjoitti nonamen avainasiakaspäällikkö Kari Arponen. Niinpä jututimme Karia, alla muutamia kysymyksiä ja hänen vastaukset:

  • Kari, kuka olet, mistä tulet ja minne menossa?

Kari A., raumalaislähtöinen 48-v. vuotias urheilun suurkuluttaja ja nonamen osaomistaja.  Lähestulkoon kaikki urheilu menee, mutta kestävyyslajit ovat sydäntä lähellä.  Suunta on aina mieluummin kohti kuin poispäin, mutta menossa mukana ainakin.

  • Noname? Nimen tarina? Oliko niin, että kukaan ei vain keksinyt nimeä ja siinähän se sitten oli, ”noname”?

Nimen tarina on näin, sillä erotuksella, että nimiä kyllä keksittiin, mutta mikään ei mennyt aikoinaan patentti- ja rekisterihallituksessa läpi syystä tai toisesta. Tästä sitten sisuuntuneena yksi silloinen omistajamme totesi, että ”ollaan jätkät ihan ilman nimeä ja mahdetaanko päästä yrittämäänkään, jos näin noname ollaan”.  Siitä se idea sitten lähti…

  • Nonamen historiasta, tavoitteista ja arvoista lyhyt yhteenveto?

Yritys perustettiin 1999 valmistamaan, markkinoimaan ja myymään omaa noname tuotemerkkiämme. Tavoite on olla vahva vaihtoehto kansainvälisille merkeille ja niille, jotka arvostavat yksilöllisyyttä.  Siksi olemmekin vahvasti läsnä juuri seurakaupan puolella. Nykyään meiltä löytyy myös vahvasti webkaupan puolelta tuotteita myös yksittäisten asujen tarvitsijoille. 

Slogan ”Hyvä asiakaspalvelu on aina muodissa” on toiminut jo yli 20 vuotta.   Arvolupauksena olemme pyrkineet olemaan ei huonommista paras vaan parhaista hinnaltaan järkevin vaihtoehto oman designin tuoteryhmissä.  Samoin toimimme nykyään ISO 9001 kv. laatustandardin alla.

  • Kalevan Kierrokseen liittyvä henkilökohtainen juttu tai muisto, jos sellainen löytyy?

Henkilökohtaisesti en ole KK:hon osallistunut, niin varmaan paras muisto on hyvän lapsuudenkaverini Lasse Torpon Kalevan Kierroksen voitto täysin pistein (6000 p) vuonna 2008.

  • Miksi päätitte lähteä Kalevan Kierroksen kanssa yhteistyöhön?

Koemme nonamella, että olemme saaneet paljon kestävyysurheilulta. Tämä on hyvä mahdollisuus olla mukana meille tärkeiden lajien parissa. Liiketoiminnallisesti koemme, että jos pystymme kannustamaan Kierroksen seuroja yhtenäiseen asustukseen tai löytämään uusia noname asujen käyttäjiä ja tarinoita tulevaisuuteen, niin olemme onnistuneet. Toivotamme kaikki Kiertäjät tutustumaan meidän mallistoomme (https://clubline.nonamesport.com/fi).

Kari Arponen

Minkä osalajin järjestäjät onnistuivat parhaiten tämän vuoden Kierroksen osalajin järjestelyissä? Älä välttämättä äänestä sitä lajia, mistä sait parhaiten pisteitä vaan sitä lajia, minkä järjestelyt sujuivat parhaiten. Äänestysaikaa on tämä viikon sunnuntaihin saakka eli viimeinen äänestyspäivä on 10.12.2022.

Vuoden 2022 Vuosijuhlassa on ohjelmassa palkintojen ja ansioiden jako, illallinen ja esiintyjänä Esa Eloranta.
Vuosijuhla järjestetään Ravintola Huipulla, Lakeudentie 20, Seinäjoki. Vuosijuhlaan ilmoittaudutaan maksamalla illallislippu Suomisportin kautta.

Illallinen maksaa 32 € (Kalevan Kiertäjä) ja 37 € (ei-kiertäjä). Illallismaksu sisältää myös muun ohjelman ravintolassa klo 24 saakka.

Illallisen menu:

Salaattipöytä

Vihersalaattia ja Talon salaatinkastiketta
Talon perunasalaattia
Talon metsäsienisalaattia
Paholaisen hilloa
Pico de gallo(tomaatti-korianteri-salaatti)
Talon itse savustettua kylmäsavulohta
Sipulisilliä talon tapaan

Lämmin ruoka

Peak´s BBQ suussasulavaa possua
Pippuri-jallukastiketta
Peak´s BBQ lämminsavustettua merilohta
Talon remouladekastike
Valkosipulikermaperunaa
Keitettyä perunaa
Lämmin kasvislisäke
Talon seitanmureketta kasvissyöjille

Jälkiruoka

Rommimarinoituja marjoja ja kanelivaahtoa
Kahvia

Ruokajuomat:
Maito, vesi ja kotikalja leipää ja levitteet

 

Illallismaksut Suomisportin kautta viimeistään 22.1.2023:

 

Illallinen (Kalevan Kiertäjä) 32 €

 

Illallinen (ei-kiertäjä) 37 e

 

Vuosikokouksen tiivistelmä

 

Kalevan Kierroksen vuosikokous on nyt jo kolmena vuotena perätysten pidetty etäyhteyksillä. Vaikka suurin osa kokoukseen osallistujista olikin tietokoneillaan tai kännyköillään ympäri Suomea, niin osa Kalevan Kierroksen hallitusta sekä vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittu Markku Tunturi olivat koolla Helsingissä Sporttitalolla.

Kokouksessa hyväksyttiin hallituksen toimintakertomus vuodelta 2022. Myös tilinpäätös hyväksyttiin. Samoin ensi vuoden toimintasuunnitelma sekä ensi vuoden maksut.

Joutsenniemen kaksi aloitetta eivät saaneet kannatusta, joten niistä ei äänestetty. Hallituksen esitys vuorosoudun sekaparin naisjäsenelle annettavan lisäajan suhteuttamisesta matkan pituuteen meni läpi.

Tiiu Tuomi jatkaa hallituksen puheenjohtajana. Kalevan Kierroksen hallituksesta erosivat Osmo Perkamo ja Hannu Saarinen. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Ismo Lehtinen. Lisäksi hallitus voi täydentää kokoonpanoaan 10 jäseneen asti.