KALEVAN KIERROKSEN JUOKSU 18.5.2024 Varkaudessa

Kilpailumatkat

Maraton 42,195 km, Puolimaraton 21,098 km tai Hurushölkkä 10,5 km.

Maratonilla saavutettu aika on vertailuaika. Puolimaratonin vertailuaika saadaan kertomalla suoritusaika 2,3:lla. Molempien matkojen vertailuajat yhdistetään ja paras saa 1000 pistettä, johon muita aikoja verrataan.

10,5 km Hurushölkästä saa suorituspisteen, ei lainkaan taulukkopisteitä.

Varkaus Puolikkaalla on myös Kickbike – sarja, joka lähtee samaan aikaan maratonin kanssa. Kickbike – sarja ei koske Kalevan Kiertäjiä. Osallistujia on aiempina vuosina ollut noin parikymmentä, joten ruuhkaa ei pääse syntymään. Lähtö järjestetään niin, että potkujuoksijat lähtevät kärjessä. Matkana heillä on 10,5 km eli yksi kierros Huruslahden ympäri.

Ilmoittautuminen

Kalevan Kiertäjien jälki-ilmoittautuminen SuomiSportin kautta.


Jälki-ilmoittautuminen 16.-17.5. hintaan 55,00 € /kaikki matkat.

Juoksureitti

Juoksureitti kiertää kauniissa Huruslahden rantamaisemissa virallisesti mitatulla reitillä. Yhden kierroksen pituus on 10,5 km. Puolimaraton kiertää kaksi kierrosta ja maraton neljä.

Ensin juostaan Pirtinvirran sillan päähän, juostaan sillan ali tien toiselle puolelle ja lähdetään Taipaleentietä kohden Satakunnankatua. Satakunnankadun päästä mennään Kiertotielle josta Kiertotien sillan ali kohti pientä nousua Vattuvuorella. Sitten nousun jälkeen Osmajoentielle, josta Huruslahdenrantaan Kuoppakankaan päiväkodin ohitse. Huruslahden rantatieltä saavuttaessa Pirtinvirran sillalle, juostaan sillan ali ja noustaan sillalle kaupungintalon puolelle, jatkaen sillan yli ja käydään kääntymässä maalialueella seuraavalle kierrokselle. Reitti on turvallinen, liikenneohjaus risteysalueilla. Alusta on pääosin asfalttia. Reitti on merkitty kalkkiviivalla lukuun ottamatta suoria pyörätieosuuksia, joissa ei harhaan juoksun mahdollisuutta ole.

Kilpailijoiden on noudatettava opasteita ja toimitsijoiden ohjeita.Käytä pyörätien oikeaa reunaa paikassa, jossa kohtaat vastaan tulevia juoksijoita. Maratonin ja puolimaratonin reitti on virallisesti mitattu.

Reittikartta Varkaus:

Reittiprofiili Varkaus:

Lähtöajat:

Maraton ja Kickbike klo 9.30

Hurushölkkä ja Puolimaraton klo 11.00

Kilpailukeskus

Uimahalli Ilopisara, Ahlströminkatu 11, 78250 Varkaus

Majoitus

Hotel Oscar, Kauppatori 4, 78250 Varkaus

Varkaus Puolikkaan osallistujat voivat varata majoituksen hotellin nettisivuilta www.hoteloscar.fi kampanjakoodilla PUOLIKAS, jolla saa -15% alennuksen päivän hinnasta.

Varausta tehdessä valitaan koodivalikosta ”Kampanja”, jotta hinnat saa käyttöön.

Palkinnot

Sarjojen parhaat palkitaan.

Vuoden 2023 juoksuraportti:

Juoksun kuvia vuodelta 2023:

Kalevan Kierroksen juoksun uutisvirta

Kalevan kierroksen virtuaalijuoksu on avoinna 1.4. – 31.5.2021 välisenä aikana. Virtuaalijuoksu on osallistujilleen maksuton eikä Kalevan Kierroksen osallistumista vaadita. Jokaiselle osallistujalle lähetetään suorituksestaan Kalevan Kierroksen virtuaalijuoksun diplomi sähköpostitse. Säännöt: juokse tai kävele 21,1 km tai 41.2 km mittainen matka ja ota siitä omalla kellollasi aika osallistu alla olevasta painikkeesta virtuaalijuoksuun ilmoittamalla oma suorituksesi Voit osallistua […]

Porin Kuntoilijat ja Kalevan Kierros ovat yhdessä päättäneet siirtää Yyteri Maratonin juostavaksi lauantaina 23.10 kello 11:00 alkaen. Tapahtuman siirto johtuu vallitsevasta koronapandemiatilanteesta. Kalevan Kierroksen osalta tarkempia tietoja asiasta antava juoksuvastaavat Juha Nurmela ja Elina Borgenström. Yhteystiedot

Antti Järvenpää nopein Kalevan Kiertäjä Pääkaupunkijuoksussa   Kalevan Kierroksen juoksuosuus suoritettiin kolmatta kertaa Pääkaupunkijuoksun yhteydessä. Matkana oli puolimaraton, jonka reitti kiersi Helsingin keskuspuiston ulkoilureittejä. Keli oli kesäisen lämmin; lämpöä lähtöhetkellä oli yli 20 astetta ja reitillä olleet kolme juottopaikkaa tulivat tarpeeseen. Kiertäjiä oli mukana hieman vähemmän kuin viime vuonna. Mutta koronatilanne huomioon ottaen juoksutuloksen sai […]