Kalevan Kierroksen suunnistus 2019 ratamestarin mietteitä

Pääsiäislauantaina kävin retkeilemässä tämän vuoden Kalevan kierroksen kaikki rastit sekä tarkistamassa viimeiset muutokset karttaan. Kisa käydään varsinais-suomalaisessa kalliomaastossa, jossa on tehty jonkin verran metsänhoidolllisia töitä. Mutta yleisesti ottaen kulkukelpoisuus on pääosin kuitenkin oikein hyvä. Kisamaastossa on käyty FinnSpring 2017 ja sen jäljiltä on vieläkin olemassa paikoitellen mukavia kulku-uria sekä eläinten polkuja helpottamassa etenemistä.

Kisaradat ovat perustason suunnistusratoja, mutta toki muutamia tiukempiakin pisteitä on mukana. Hajontaa on viime vuoden tapaan riittävästi eli uskoisin kaikille löytyvän myös tarvetta suunnistaaa ihan omin voimin. Kalevan kiertäjien toivomuksesta nautiskelijoiden lähdössä ei ole käytössä hajontaa vaan kaikki kello 10:00 lähtevät kiertävät rastit samassa järjestyksessä ja oikeasti olisi toivottavaa myös kello 10:00 lähdöstä selviytyä 6 tunnin aikarajan puitteissa maaliin vaikka yhteistyötä tehden. Huollon osalta melko tarkkaan puolessa välissä kierrosta on huoltopiste sekä tietenkin maalissa uudelle kierrokselle lähdettäessä.

Hyvää suunnistusta kaikille Kalevan kiertäjille.

Hyvinkäällä 1.5.2019 Timo ”kokkens” Kokko

Kilpailukeskus on muutettu turvallisuussyyistä ja ennakkotiedoista poiketen samaksi kuin lähtö- ja maalialue ja se sijaitsee osoitteessa Mahliontie 200. Mynämäki.

Kilpailukeskus, jossa suunnistuksen jälkeen on pesumahdollisuus, ruokailu ja palkintojenjako on Mynämäen urheilukeskuksessa. Mynämäen urheilukeskus, Urheilutie 6, Mynämäki.

Tarkemmat ohjeet kerrotaan vielä pian julkaistavassa kilpailuohjeissa. Huomioikaa logistiikka autokunnittain, sillä maalialueelta siirrytään seuraavaksi kilpailukeskukseen autoilla EI kävellen

Kalevan Kierroksen kolmas laji suunnistus juostaan 25.5. Mynämäellä Varsinais-Suomessa. Kilpailukutsu on julkaistu ja ilmoittautuminen avattu ja molemmat ovat löydettävissä suunnistuksen lajisivuilta. Tänä vuonna lähdöt tapahtuvat klo 11 alkaen 1 min välein tapahtuvilla kolmen hengen ryhmälähdöillä. Hitaimmille/nautiskelijoille etenijöille on mahdollista ilmoittautua klo 10 lähtevään yhteislähtöön.  Ilmoittautuminen normaalihintaan 40€ on mahdollista 17.5. saakka, jonka jälkeen jälki-ilmoittautuminen on mahdollista vain paikan päällä 50€ hintaan. Huomioi ilmoittautuessasi, että lisätiedot kohdassa kysytään emit numeroa, muuten tulee lainaemit automaattisesti järjestäjän puolesta (lainaemit 5€). Huomioi myös, että lähtöön on kilpailukeskuksesta matkaa yli 2 km.

Suunnistuksen jatkokurssi on tarkoitettu suunnistuksen perusteet jo hyvin omaavalla kuntoilijalla ja/tai aloittelevalle kilpailijalle, joka kaipaa lisää tietoja ja taitoja harrastuksen tueksi, monipuolisuutta harjoitteluun, sujuvuutta etenemiseen ja tukea omien taitojen nostamisesta seuraavalle tasolle. Tämä kurssi on suunnattu erityisesti Kalevan Kiertäjille.

Kurssilla kerrataan oleellisia perustaitoa kuten suunnistusajattelua, olennaisen hahmottamista ja kartan ja kompassin sujuvaa käyttöä. Tutustutaan rastinottoon, käyräkarttaharjoitteisiin ja väyläsuunnistukseen. Jokaisella kurssikerralla käydään läpi teemoittain aihe teoriassa, tehdään työpöytäharjoitteita, käytännön harjoitus kurssipaikalta käsin sekä annetaan ohjeet omatoimista teeman mukaista harjoitusta varten.

Kurssikertoja on kolme. Päivämäärät ja kellonajat ovat ma 29.4., 6.5. ja 20.5. klo 18.00 – noin 20.30 Paikka on Puolarmaari, Espoon Akilleksen maja.

Varustaudu jokaiselle kerralle säänmukaisin varustein ja hyväpohjaisilla kengillä, joilla voi liikkua turvallisesti metsässä. Oma kompassi ja suunnistusvarusteet mukaan.

Kurssimaksu on 60€, ja (Espoon Akilleksen jäseniltä 55€) Maksu maksetaan etukäteen tilille: Anu Pikkarainen FI88 5727 2120 0025 86, jolloin myös lunastat paikkasi kurssille.  Otamme kurssille maksimissaan 12 osallistujaa.

Kouluttajina toimivat Anu ja Toni Pikkarainen

Tiedustelut: anu.pikkarainen1(at)gmail.com ja/tai p. 045 657 9455

 

Tervetuloa avoimin mielin kohentamaan suunnistustaitojasi!

 

 

Tämän vuoden suunnistuksen ilmoitautuminen on avattu Suomisportissa. Vaihtoehtoina on kaksi eri suunnistustapaa. Tänä vuonna on vuorossa väliaialähtö, johon suurin osa kiertäjistä osallistuu. Sen ilmoittautuminen tapahtuu täällä:

Tämän lisäksi on toinen hitaammille ja hieman epävarmemmille suunnistajille suunnattu lähtö. Tämä lähtö on tarkoitettu sellaisille Kalevan Kiertäjille, jotka tietävät metsässä kuluvan reilusti aikaa (yli 4,5 -5 tuntia). Tämä lähtö tapahtuu yhteislähtönä ilman hajontoja. Järjestäjä pidättää oikeuden siirrättää tähän ilmoittautuneet väliaikalähtöön, mikäli epäilee osallistujan ilmoittautuneen hyötymistarkoituksessa (esim. tilanne, jossa kaksi tai kolme keskitason suunnistajaa aikovat suunnistaa samalla kartalla yhdessä). Tämän lähdön ilmoittautuminen tapahtuu täällä:

Tämän lisäksi myös muut kuin Kalevan Kiertäjät voivat osallistua suunnistukseen. Heidän ilmoittautuminen tapahtuu täällä: