Kalevan Kierroksen vuosikokous on etänä.

Aika 26.11.2022 klo 16:00

Kokoukseen tulee ilmoittautua Suomisportin kautta:

 

Kalevan Kierroksen hallituksen tehtävänä on

1. valita osakilpailujen järjestämispaikat ja järjestäjät,
2. huolehtia jokaisen osakilpailun jälkeen pisteiden laskemisesta ja tulosten sekä tiedotteiden julkaisemisesta Internetissä Kalevan Kierros ry:n verkkosivuilla osoitteessa www.kalevankierros.fi, ja pyydettäessä tiedotteiden toimittamisesta osanottajalle henkilökohtaisesti,
3. päättää vuosikokouksen koolle kutsumisesta,
4. valmistella vuosikokouksessa käsiteltävät asiat, mukaan lukien yhdistyksen vuosikertomuksen (vuosikirjan) laatiminen,
5. huolehtia yhdistyksen raha-asioiden hoidosta,
6. yhdistyksen sääntöjen toimittaminen yhdistysrekisteriin rekisteröitäväksi vuosikokouksen päätösten mukaisesti,
7. osakilpailusäännöistä päättäminen ja ylläpito, sekä
8. valvoa, että osakilpailuissa noudatetaan virallisia sääntöjä ja annettuja ohjeita.

Hallituksen jäsenet valitaan vuosittain jäsenten toimesta vuosikokouksessa ja jäseniä voi puheenjohtajan lisäksi olla 7 – 10. Tänä vuonna tehtävänsä hallituksessa on jättämässä kaksi hallitusjäsentä. Uusia jäseniä voidaan siis tänä vuonna valita 2 – 4.

Hallitusjäseneksi voidaan valita ehdokas, joka tuodaan ehdolle vuosikokouksessa. Uusia hallitusjäseniä voi siis ehdottaa vuosikokouksessa yhdistyksen jäsen. Hallitus kartoittaa uusien ehdokkaiden määrää ennen vuosikokousta, jotta saamme hallitukseen riittävästi jäseniä myös tuleville hallituskausille.

Hallituksen jäsenillä on erilaisia vastuutehtäviä ja tällä hetkellä kaipaamme kiinnostuneita varsinkin seuraaviin tehtäviin:
– pyöräilyvastaava
– tulosjärjestelmän kehittäjä
– markkinointi
– yritysyhteistyö

Onko Sinulla ajatuksia Kierroksen kehittämisestä, haluatko olla mukana toteuttamassa Kalevan Kierrosta jatkossa hallituksen riveissä? Jos, niin ota yhteyttä puheenjohtajaan: Tiiu Tuomi, p. 0400602756 tai tiiu.tuomi@gmail.com

Millainen on Kalevan Kierros vuonna 2026?

 

Mihin suuntaan Kalevan Kierrosta tulisi kehittää? Kalevan Kierroksen hallitus on tehnyt seuraaville vuosille suunnitelmaa, minkä perusteella jatkossa toimitaan. Strategiaa on käyty läpi joidenkin joukkueiden kanssa. Onko sinulla visioita jatkon suhteen? Tule mukaan keskustelemaan mitä Kalevan Kierroksen tulevaisuus pitää sisällään.

Google Meet-palaverissa käydään läpi hallituksen laatima strategia. Kokous on tiistaina 8.11.2022 klo 18-19

 

 

 

Vuoden 2022 vuosikokousaloitteet

 

Kalevan Kierroksen vuosikokouksessa käsitellään sääntömuutosesitykset ja muut asiat, jotka on esitetty hallitukselle viimeistään vuosikokousta edeltävän syyskuun ensimmäisenä päivänä. Näitä esityksiä on tullut Juhani Joutsenniemeltä kolme kappaletta.

Aloite 1


Suomen Melonta ja Soutuliiton järjestämissä pienveneiden SM-kilpailuissa  parisoudun osallistujamäärät ovat lisääntyneet voimakkaasti vuosi vuodelta.  Tämän vuoden Virtain SM-kisoissa parisoutajien ja vuorosoutajien välinen suhde oli 74,7 % / 25,3 %. Siksi ehdotan, että Kalevan Kierroksessa hyväksyttäisiin parisoudun antamaan suorituspisteen lisäksi myös  taulukkopisteitä. Kun vuorosoutajat lähtevät 12 minuuttia yksinsoutajien perään, paarisoudussa vastaava ero on n. 15 minuuttia (laskennallisesti 14 min 05 sek) Parisoudun lisääntyneeseen suosioon saattaa eräänä syynä vaikuttaa se, että soutaminen koetaan mielekkäämpänä kuin melominen. Ongelmalliseen venepulaan helpotusta antaa vuokrattavien parisoutuveneiden runsas määrä. Vuorosoutuvene voidaan myös muuttaa parisoutuveneeksi pienehköllä työmäärällä ja kustannuksin.

Virtain SM-kisassa 10 km:n matkalla viiden parhaan parisoutajan keskim. aika oli 46,36, ja se oli 15% parempi kuin 5 parhaan vuorosoutajan vastaava aika 54,44

 

Kalevan Kierroksen hallituksen kanta aloitteeseen:

Parisoudun hyväksyminen KK lajipisteiden laskennassa

Hallitus on sitä mieltä, että parisoudun osallistujamäärät eivät ole lisääntyneet, vaan pikemminkin vähentyneet vuosi vuodelta jokaisessa soututapahtumassa. Jos otetaan vertailukohdaksi vaikkapa 1 km SM-sprinttimatkan osallistujamäärät, niin vuonna 2020 Tampereella oli 75 parisoutuvenettä. Vuotta myöhemmin veneitä oli Imatralla 71 ja tänä vuonna Virroilla parisoutuveneitä oli 69. Pirkan soudussa vastaavat luvut ovat: 2020 39, 2021 41 ja 2022 34. Myös Sulkavalla suuntaus on sama. Ja Sulkavalla tänä vuonna parisoutuveneitä oli 57, kun taas vuorosoutuveneitä oli 50.

Vuorosoutu on selkeästi parempi vaihtoehto yksinsoudulle, koska siinä ei tarvitse istua koko kisaa soutupenkissä. Pitkä istuminen on monelle soutajalle tuskainen kokemus. Vuorosoudussa pääsee välillä melomaan ja silloin takapuoli saa sopivasti toisenlaista ärsykettä ja pidemmänkään soudun jälkeen istuminen ei tuota vaivaa.

Jo tällä hetkellä Kalevan Kierroksen pistelasku on monimutkainen kokonaisuus. Jos siihen lisättäisiin parisoutajille uusi laskusysteemi, niin tilanne pahenisi entisestään. Aikasakon laskennassa olisi hyvä käyttää suurin piirtein saman matkan aikaisempia tietoja. Pirkan Soudussa 25 km matkalla tänä vuonna parisoutajat ovat olleet noin 14 min nopeampia kuin vuorosoutajat.  Toisaalta parisoudun kolmanneksi nopein vene voitti yksinsoutajien kärkeä vain kaksi minuuttia. Kalevan Kierrokselle parisoutajille sakkoajan laskeminen yhden kisan perusteella on mahdotonta. 

Myös sekaparien naisjäsenelle laskettavan aikasakon määrän laskenta olisi ongelmallinen. Pitäisikö se olla sama kuin vuorosoudussa vai jokin prosentuaalinen lukema jostain muusta luvusta?

Venepulaa ei ole ollut viimeisinä vuosina Kalevan Kierroksen soudussa. Kaikki venepörssiin ilmoituksen venetarpeestaan jättäneet ovat saaneet veneen vuokrattua.

Aloittelevien soutajien suunnistaminen peilin kanssa järvellä on hyvin hankalaa, mikäli sitä ei ole harjoitellut. Vuorosoudussa sen sijaan meloja pystyy kohtuu hyvin hoitamaan myös suunnistuksen. Tästä syystä ensimmäistä kertaa Kalevan Kierrokselle tulevien parien kannattaa valita vuorosoutu parisoudun sijasta.

Vuosikokouksessa pari vuotta sitten päätettiin lisätä vuorosoutajien aikasakkoa yksinsoutajiin nähden. Tämä tapahtui siitä syystä, että suurin osa kokouksessa mukana olleista kiertäjistä halusi sakon isommaksi. Ajatus sakon lisäämisessä oli se, että yksinsoutu on se laji, jossa suurin osa kärkipään kiertäjistä on mukana. Tämän vuoksi ei kannata lisätä niiden lajien määrää, joilla kärkipään kiertäjät suorittavat eri osalajit. Kun katsoo suurien soututapahtumien parisoutuihin osallistuneita, niin he ovat yleisimmin kovakuntoisia paljon soutua harrastaneita. Kun taas vuorosoudussa näkee useammin vähemmän soutuveneessä olleita. Kahden uuden soutajan on helpompi omaksua vuorosoutu kuin parisoutu. Parisoudulla Kalevan Kierroksen suorittavat olisivat todennäköisesti vähintään oman ikäsarjansa kärkipään kiertäjiä. Tämä heikentäisi entisestään tulosten vertailtavuutta.

Näistä syistä johtuen Kalevan Kierroksen hallitus ei kannata aloitetta.

 

 

Aloite 2

Monet kalevankiertäjät eivät voi suorittaa soutua (tai melontaa) soudun kilpailupäivänä. Syinä voi olla veneiden vaikea saatavuus, kuljetuspulmat, sairastumiset tai muut päällekkäiset tapahtumat. Heille ratkaisun voisi tarjota ergosoutaminen. Ehdotan, että sen voisi suorittaa Concept2-soutulitteella vapaasti valittavana ajankohtana soudun ja viimeisen lajin välisenä aikana. Tässä tarvitaan kahden todistajan läsnäoloa ja vakuutusta sekä videokuvausta. Ehdotan lisäksi, että soudettava matka on maraton ja että 1000 taulukkopistettä antava aika on Suomen ennätys (2.26.00,5). Taulukkopisteiden laskennassa käytetään yksikkösoudun kerrointa. Osallistumismaksu suoraan KK:n tilille. Ergosoutua kutsutaan myös sisäsouduksi, mutta parhaat tulokset tehdään happirikkaassa ulkoilmassa. Näin se soveltuu Kierroksen ”ulkoilmalajien klassikko”-teemaan. Vaikka tätä ergo-mahdollisuutta käyttänee vain noin 10 – 20 kiertäjää, sitä kannattaa kokeilla muutamana vuotena. Havaittavat pulmat ja ongelmat voidaan korjata tai jättää kokeilu silleen.

 

 

Kalevan Kierroksen hallituksen kanta aloitteeseen:

Soudun suorittaminen concept-soutulaitteella

Kalevan Kierroksen soudussa ei ole ollut venepulaa. Veneitä on ollut tarjolla kisapaikalle kuljetuksella edellisinä vuosina. Soutupäivä on kaikkien tiedossa jo hyvissä ajoin. Tämän vuoksi kiertäjät pystyvät suunnittelemaan oman kisakalenterinsa hyvissä ajoin. Muiden kisatapahtumien päällekkäisyyksien kohdalla joutuu jokainen pähkäilemään, mihin kisaan osallistuu. Sairaana ollessa ei saa kilpailla Kalevan Kierroksella; eikä sisäsoutu toisi siihen mitään muutosta. Sairastapauksien johdosta valitettavasti joka vuosi joku kiertäjä joutuu jättämään jonkun osalajin väliin. Olisi erittäin epätasa-arvoista, jos sisäsoudun saisi soutaa valitsemanaan aikana ja varsinaiseen soututapahtumaan osallistuja joutuisi jättämään väliin esimerkiksi sairastumisen vuoksi.

Kalevan Kierroksen soutu on puuvenesoutua. Sisäsoudussa on monia erilaisia laitteita. Niiden vertaaminen puuvenesoutuun on erittäin hankalaa. Olosuhteet eivät juurikaan vaihtele sisäsoutulaitteilla soudettaessa. Jotta kaikki osallistujat voitaisiin pisteyttää tasa-arvoisesti, niin luonnossa tapahtuvalle soudulle pitäisi laskea olosuhteista tulevat korjauskertoimet, jotta vesillä soudettu aika olisi vertailukelpoinen sisäsoudun aikaan. Tällaisten kertoimien käyttö monimutkaistaisi tuloslaskentaa entisestään. Jos pistelaskenta olisi sisäsoudussa riippuvainen sen hetkisestä Suomen ennätyksestä, niin palaisimme jälleen kahden 1000 pisteen suorituksen mahdollisuuteen soudussa. 

Concept-laitteella soudettaessa tulos ei ota huomioon lainkaan soutajan painoa. Mitä kevyempi soutaja on, sitä heikomman tuloksen hän saa verrattuna raskaampiin soutajiin. Kun soutu tapahtuu vesillä, niin soutajan jokainen lisäkilo tuo aavistuksen lisävastusta veneen kulkuun. Tällaista vastuksen lisääntymistä ei sisäsoutulaitteella ole. 

Yksi oleellinen tekijä Kalevan Kierroksessa on yhteisöllisyys. Vuodesta toiseen kiertäjät kokoontuvat eri puolelle Suomea mittelemään kuudessa lajissa. Samalla tavataan toisia kiertäjiä. Tämä elementti puutuu sisäsoudusta, mikäli se tehdään kunkin kiertäjän omalla paikkakunnalla. 

Kalevan Kierroksen hallitus on sitä mieltä, että sisäsoutu on eri laji kuin puuvenesoutu. Sisäsoutu soveltuu hyvin myös puuvenesoudun harjoitteluun, mutta samoilla kriteereillä eri soutumuotoja ei voi vertailla.

Kalevan Kierroksen hallitus ei kannata aloitetta yllä mainituista syistä johtuen.

 

Aloite 3

 

Nuorten sarjat

 Aloitteen sytykkeenä on 14 vuotiaana kierroksen suorittanut Otto Viholainen. Keskeinen piirre hänen viime vuoden suorituksessaan oli neljä lajia. Siksi ehdotan, että Kalevan Kierrokseen lisätään alle 18 vuotiaiden sarja, jossa huomioidaan neljä (parasta) lajia. Vastaavasti alle 22 vuotiaiden sarjassa maksimipisteet voi saada viidestä lajista. Näiden lisäysten ja muutosten tarkoituksena on madaltaa kynnystä tulla mukaan Kalevan Kierrokseen.

 Nuorilla kestävyysurheilijoilla osallistumista vähentää KK:n lajikirjon moninaisuus, eri lajien tekninen osaaminen ja suoritusvälineiden kustannukset. Nuoret urheilua harrastavat ja potentiaaliset kiertäjät hallitsevat muutamaa kierroksen lajeista. Heille jo kahden uuden lajin oppiminen on haastavaa, mutta kolme uutta lajia voi olla liikaa. Siksi osallistumiskynnyksen alentamiseksi olisi mielekästä vähentää suurin lajimäärä neljään / viiteen sekä miesten että naisten sarjoissa. Meille kiertäjille suuri huolenaihe on saada mukaan kierrokseen uusia ja erityisesti nuoria osallistujia.

 

 

Kalevan Kierroksen hallituksen kanta aloitteeseen:

Nuorten sarjojen lajimäärä

Kalevan Kierroksella ei ole ollut mukana kovin montaa alle 23-vuotiasta kiertäjää. Neljän lajin suorittamisella on päässyt lähes aina kolmen parhaan joukkoon. Vaikka lajimäärää vähennettäisiin, emme usko nuorten määrän kasvavan lainkaan. Syyt nuorten poissaoloon ovat jossain muualla kuin liian runsaassa lajimäärässä. 

Kalevan Kierroksen lajeista mikään ei ole niin vaikea, että sitä ei nuoret oppisi. 14-vuotiaana kestävyysominaisuudet ovat vielä vajavaiset, mutta kaikki Kalevan Kierroksen lajit ovat aivan mahdollisia jopa nuorempien päästä läpi. 20-vuotiaat saattavat olla jo monessa lajissa ihan kärkipään tasoisia urheilijoita. Tästä hyvänä esimerkkinä on Antti Järvenpään sijoittuminen 22-vuotiaiden sarjassa Kalevan Kierroksen kokonaiskilpailun toiseksi kaikki kiertäjät mukaan lukien. 

Hallitus pitää tärkeänä sitä, että säännöt ovat kaikille kiertäjille samat riippumatta missä sarjassa kilpaillaan. Monimutkaisten pistelaskusysteemien tajuaminen vähemmän kiertäneille on jo nyt hieman työtä vaativa homma. Mitä vähemmän erilaisia erikoisjärjestelyitä pistelaskussa on, sitä parempi.

Yllä olevista syistä johtuen hallitus ei kannata aloitetta.

 

Varsinaisten aloitteiden lisäksi Joutsenniemi pohtii miten jatkossa tulisi toimia eri lajien määrän ja suorittamisen vaatimusten kanssa.

Lisäys vuosikokousaloitteeseen

 Kalevan Kierroksessa useimmilla osanottajilla tavoitteena saada suoritettua kaikki kuusi lajia tai muutamilla neljä lajia, jotta vuosituloksen saa tehtyä. Näiden tavoitteiden saavuttamisessa ongelmana ja kompastuskivenä saattavat olla kilpailupäivän esteet. Niitä voivat olla mm. lyhyt- tai pitkäaikaiset terveysvaivat, työmatkat, perhetilaisuudet (mm. hautajaiset, häät, syntymäpäivät) tai muut tapahtumat. Näihin pulmiin on teoreettisesti neljä ratkaisuvaihtoehtoa:

 1)    Lopputuloksiin hyväksytään viisi parasta lajia kuudesta.

 2)    Eri lajeille hyväksytään paikkausvaihtoehtoina sijaissuorituksia.

 3)    Otetaan mukaan seitsemäs lajia (lopputuloksiin kuusi parasta lajia)

 4)    Ei tehdä mitään

 Vaihtoehtoa 1 on esittänyt mm. Hannu Saarinen. Tällöin kiertäjien alussa lueteltuja ongelmia voidaan voimakkaasti vähentää. Voisi tulla imago-ongelmia.

 Itse olen esittämässä ratkaisua kohtaan 2 soutua koskien. Harkittuani asiaa olen päätynyt ehdottamaan, että muillekin lajeille voidaan tehdä sijaissuorituksia lukuun ottamatta suunnistusta. Seuraavassa eräitä mahdollisuuksia.

 Luistelu       rullaluisteluna                 kesällä, tiettynä päivänä

 Hiihto          rullasuksihiihto               kesällä, tiettynä päivänä

 Juoksu         ½ tai maraton                 syyskuussa, jonkun maratonin yhteydessä

 Soutu           ergo-soutu                       heinä- syyskuussa itse valittavana aikana         

 Pyöräily      pyörä tai kuntopyörä   syyskuussa, lyhyt lenkki + usea kierros

 Muutamia reunaehtoja. Kiertäjät voivat käyttää tällaista sijaissuorituksen optiota vain yhdessä lajissa / vuosi. Taulukkopisteiden maksimi on 500 – 800. Pelkkä suorituspisteen antaminen tuskin motivoi. Osallistumismaksu riittävän suureksi, että se kattaa pienen erillistilaisuuden kustannukset. Oletettavasti osallistujamäärä on n. 10-20 / tilaisuus. Olen ehdottanut ergo- soutua, koska se toimi hienosti MM-kisoissa ja Suomen Mestaruuskilpailuissa omatoimisina suorituksina. Se on laji, jolla pienimmällä vaivalla voidaan toteuttaa sijaissuoritusten kokeilu.

 Seitsemäntenä lajina voisi olla esim. allasuinti (aluksi), myöhemmin avovesiuinti, triathlon, hiihto- tai pyöräsuunnistus.

 ”Ei tehdä mitään” vaihtoehtoa on helppo perustella, että hallituksen jäsenillä ei ole aikaa ja että se koskee pientä vähemmistöä paikkausratkaisussa. Sen sijaan kaikkia koskee vaihtoehdot 1 ja 3.

 Asiakokonaisuus on varsin laaja-alainen ja monitahoinen. Sitä ei kannata esittää vuosikokousaloitteena. Korkeintaan lyhyenä referaattina. En ole itse kokouksessa läsnä sitä esittämässä. Toivon, että hallitus käsittelee asiaa vuoden 2023 aikana (ideointikokouksessa). Toteutusvaihtoehtoja voi olla useita. Vaatii vain luovuutta. Pääasia on, että jäsenille pienessä mutta merkityksellisessä asiassa tehdään uusia avauksia.

KK vuosikokous 2022 etäkokouksena

Viime vuosien tapaan Kalevan Kierroksen vuosikokous järjestetään myös tänä vuonna etäyhteyksillä.

Aika 26.11.2022 klo 16:00

Paikka: Etäkokous, kokoukseen tulee ilmoittautua SuomiSportin kautta.

Vuosikokouksessa on puhe- ja äänioikeus Kalevan Kierroksen jäsenillä.

Asiat:

§1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.

§2. Todetaan kokouksen laillisuus.

§3. Esitetään hallituksen laatima vuosikertomus, tilit ja toiminnantarkastajien lausunto.

§4. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle.

§5. Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja päätetään jäsenmaksun ja osallistujamaksujen suuruuksista seuraavalle kaudelle.

§6. Käsitellään alustava toimintasuunnitelma sitä seuraavalle kaudelle.

§7. Käsitellään hallituksen laatima tulo- ja menoarvioehdotus alkaneelle tilikaudelle.

§8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja vuosikokouksesta lähtien alkavaksi vuoden pituiseksi toimikaudeksi.

§9. Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärästä ja valitaan varsinaiset jäsenet alkavaksi vuoden pituiseksi toimikaudeksi.

§10. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa.

§11. Käsitellään sääntömuutosesitykset ja muut asiat, jotka on esitetty hallitukselle
viimeistään vuosikokousta edeltävän syyskuun ensimmäisenä päivänä.

§12. Kokouksen päättäminen.

Kalevan Kierroksen 2022 vuosikokous etänä

Tämän vuoden osalajit alkavat olla ohi. Vuoden 2022 vuosikokous tullaan järjestämään parin edellisen vuoden tapaan etäkokouksena. Kokous on 26.11.2022. Tarkempi aikataulu ja sisältö julkaistaan lähempänä kokousajankohtaa.

Vuosijuhla, jossa palkitaan tämän vuoden menestyneet kiertäjät järjestetään ensi vuoden luistelun yhteydessä Seinäjoella 28.1.2023. Myös tämän tapahtuman tiedot tarkentuvat myöhemmin.

 

Kiertäjä 12/2022

Uusin Kalevan Kierroksen sähköpostikirje lähti tänä aamuna kaikille kirjeen tilanneille. Kirje on luettavissa täällä:

Eikö sinulle vielä tule Kiertäjää? Haluaisitko pysyä ajan hermolla Kalevan Kierroksen uutisten suhteen? Voit tilata Kiertäjän täältä:

Miten Sinä muuttaisit Kalevan Kierrosta vai muuttaisitko?

Read more

Viime vuoden palkinnot jaetaan Pyhäjärvellä

Palkitsemistilaisuus on hiihtoa edeltävänä iltana Hotelli Pyhäsalmessa 26.3 klo 18.00.

Edellisen vuoden palkintojenjakoa ei voitu järjestää vuoden 2021 aikana, koska luistelu järjestettiin niin myöhään, että tulokset olivat selvillä vasta vähän ennen joulua. Tarkoitus oli järjestää palkintojenjako luistelun yhteydessä Kuopiossa, mutta koronan vuoksi rajoitustoimet estivät myös tämän vaihtoehdon. Tämän vuoksi palkintojenjako suoritetaan hiihdon yhteydessä Pyhäjärvellä. Tilaisuudessa palkitaan viime vuonna palkinnoille päässeet. Myös jokaisen hyväksytysti Kierroksen suorittaneet voivat hakea oman diplominsa ja mitalinsa samasta paikasta.

Read more

Viime vuoden parhaat palkitaan hiihdon yhteydessä

 

Koska ravintolarajoitukset ovat vieläkin osittain voimassa, niin Kalevan Kierroksen palkintojenjako viime vuoden osalta siirtyy pidettäväksi Pyhäjärvelle. Kuopiossa ei siis ole mitään virallista tilaisuutta. Vuosijuhlan käytännön järjestelyt ovat vielä auki, mutta tilaisuus olisi lauantaina illalla 26.3 Hotelli Pyhäsalmen kokoustiloissa. Tarkemmat tiedot selviävät hieman myöhemmin.