Entries by Ari Ilola

Kalevan kiertäjät Pirkan soudussa

Kiertäjät menestyksekkäitä Pirkan Soudussa Tampereella soudettiin 43. Pirkan Soutu. Samalla miteltiin puuveneiden keskimatkan SM-mitaleista. Pyhäjärvelle oli ilmoittautunut tänä vuonna huomattavasti vähemmän veneitä viime vuosiin nähden. Kalevan Kierroksen soutu ja Sulkavan soutu jo näyttivät, että tänä vuonna soutajien määrä on pudonnut aikaisemmista vuosista. Koronan vuoksi osallistujamäärät ovat olleet huolestuttavan pieniä erityisesti vuorosoudun osalta. Toivottavasti jatkossa tilanne […]

,

Kalevan Kierroksen soutu 2021

Kalevan Kierroksen 2021 soutu Virroilla   Vuoden 2021 Kalevan Kierros alkoi poikkeuksellisesti soudulla. Koronan vuoksi tämän vuoden aikaisemmat osakilpailut on peruttu tai siirretty myöhäisempään ajankohtaan. Epätietoisuus lajien järjestämisestä aiheutti jonkin verran pudotusta Kierrokselle ilmoittautuneiden määrässä. Tämä heijastui myös soutajien lukumäärään. Virroilla Kierroksen avanneeseen soutuun osallistui yli 170 soutajaa. Matkana soutajilla oli 30,5 km. Tuuli ei […]

Pyörälyreittiin tutustumisajo

Lappeenrannan pyöräilijät järjestää ohjatun Kalevan Kierroksen pyöräilyreittiin tutustumiseen ti 27.7. klo 12 lähtö kilpailukeskuksesta. Ilmoittautumiset toivottavia mutta ei pakollisia. toimittaja.saarinen@gmail.com

Hallituksen kokous 8/2021

KK hallituksen kokous Hallitus on kokoontunut viime vuosien aikana enemmän etäyhteyksien kautta kuin fyysisesti samassa paikassa. Osittain koronan vuoksi tällainen järjestely on ollut jopa pakon sanelemaa, mutta kyllä erilaisten netin kokousmahdollisuuksien hyödyntäminen on tuonut myös säästöjä matkakulujen poistuessa suurimmasta osasta kokouksista. Tosin fyysisessä kokouksessa asioiden käsittely on toisinaan hieman parempaa, joten pelkkiin etäkokouksiin siirtyminen ei […]

,

Kalevan Kierroksen soudun ennakkoilmoittautuneet

Virroilla 3.7.2021 soudettavaan Kalevan Kierroksen soutuun on ilmoittautunut tähän mennessä hieman vajaa 200 soutajaa. Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista torstai-iltaan saakka. Tarkista listasta, ovatko tietosi oikein. Virheellisten tietojen ja mahdollisten muiden muutosten osalta kannattaa olla yhteydessä soutuvastaavaan (ari.ilola(ät)suomi24.fi). Aamun yksinsoutajat: Lähtö KK-numero Sukunimi Etunimi Sarja A 3300184 Heikkilä Rami MYL A 3300775 Huttunen Matti MYL A 3300717 […]

, ,

Joukkueiden muodostaminen tämän vuoden Kierrokselle

Kalevan Kierroksen joukkuekilpailun joukkueet Tämän vuoden kierrokselle joukkuekilpailuun ilmoittautuneet kiertäjät on nyt siirretty Kalevan Kierroksen tulospalvelujärjestelmään. Nyt joukkueita voi ruveta kasaamaan. Jokaisesta joukkueesta yksi jäsen ilmoittaa joukkueen mukaan kilpailuun. Joukkueita voi koota 20.6. asti. Sen jälkeen muutokset joukkueiden kokoonpanossa eivät ole mahdollisia. Ohjeet joukkueiden muodostamiseen löytyvät täältä:

,

Kalevan Kierroksen joukkuekilpailu

Mitä joukkueita on mukana Kalevan Kierroksella 2021? Kalevan Kierroksella on perinteisesti kilpailtu yksilökisan lisäksi myös joukkueiden paremmuudesta. Eri puolella Suomea paikalliset seurat ja yhteisöt ovat koonneet joukkueen tai parhaissa tapauksissa useita eri joukkueita mukaan Kalevan Kierrokselle. Tämän hetken sääntöjen mukaan joukkueeseen kuuluu neljä – kuusi kiertäjää. Joukkueen suorituksista jokaisessa lajissa lasketaan mukaan neljä parasta suoritusta. […]

,

12.6 viimeinen ilmoittautumispäivä joukkuekisaan

Joukkuekisan ilmoittautuminen päättymässä. Tämän vuoden Kalevan Kierros alkaa todella poikkeuksellisesti vasta soudulla. Luistelu on siirretty joulukuulle ja juoksu lokakuulle. Hiihto on peruttu tältä vuodelta kokonaan. Koska kolme ensimmäistä lajia ovat joko siirretty tai peruttu, niin ilmoittautumisaikaa on lisätty sitä mukaa, kun ensimmäisen lajin ajankohta on siirtynyt eteenpäin. Nyt alkaa olla kuitenkin viimeiset hetket ilmoittautua mukaan […]

, ,

Virtuaalikisat ohitse

Kalevan Kierroksen virtuaalikisat   Kalevan Kierros on käynnistynyt kolmella virtuaalikisalla. Tämän jälkeen on aika siirtyä oikeisiin suorituksiin kisapaikkakunnilla. Hiihtoa ei tänä vuonna hiihdetä, mutta luistelussa ja juoksussa on jokaisella kiertäjällä mahdollisuus tehdä kunnollinen suoritus joulukuussa ja lokakuussa.

Soudun ilmoittautuminen

2021 Kalevan Kierroksen soudun ilmoittautuminen   Tämän vuoden soudun ilmoittautuminen on avattu 1.6.2021. Soutuhan on vielä tänä vuonna Virroilla 3.7.2021. Matkan pituus vajaa 31 km. Kilpailutavat: yksinsoutu, vuorosoutu, parisoutu ja melonta. Kaksi lähtöä samana päivänä niin, että samaa venettä voi käyttää molemmissa lähdöissä. Lähtö 1 klo 9:00 yksiköt, klo 9:14 vuorosoutuveneet sekä melojat ja klo 9.20 parisoutuveneet Lähtö 2 klo 13:30 yksiköt, klo 13:44 vuorosoutuveneet, melojat ja parisoutuveneet yhtä aikaa. Kilpailu […]