2024 SOUTURAPORTTI

,

Kalevan Kierroksen soutu 2024

Kalevan kiertäjät kokoontuivat kolmannen kerran soutamaan Jyväskylään lauantaina 29.6. Kilpailureitti muodostui jo tuttuun tapaan neljästä vastapäivään soudettavasta kuuden kilometrin kierroksesta Jyväsjärvellä Ylistön sillan toimiessa lähtö- ja maaliviivana. Tänä vuonna reitti oli merkattu isoin keltaisin poijun, mikä ilahdutti osallistujia. Soutuun oli ilmoittautunut noin 190 soutajaa. Kiertäjiä oli mukana reilut 160, joista noin 70 kiertäjää valitsi yksinsoudun. Vihtavuoren Pamauksen järjestämän tapahtuman kilpailukeskuksena toimi Hotelli Alba.

Kilpailupäivän aamuna sää Jyväskylässä oli todella lämmin ja tuuli puhalteli kohtalaisesti. Ennusteet lupailivat päivälle epävakaista säätä; tuulta, sadetta ja jopa ukkosta. Ensimmäiset sadepisarat putosivat taivaalta, kun aamupäivänn ensimmäisen erän soutajat kokoontuivat lähtöviivalle. Alkuosa kilpailusta saatiin kuitenkin soutaa poutasäässä, mutta reilun puolentoista tunnin soutamisen jälkeen saderintama saapui kastellen soutajat kunnolla, tuulen yltyessä samalla. Rintama meni kuitenkin kohtuullisen nopeasti ohi, eikä vettä kertynyt veneisiin kohtuuttomasti ja samalla lämpötila laski hieman. Iltapäivän lähtö saatiin soutaa poutasäässä, mutta tuuli voimistui jonkin verran aamupäivän lukemista. Jyväsjärvellä aallokko ei pääse nousemaan korkeaksi, mutta tuulta vastaan saatiin soutaa ihan tosissaan molemmissa lähdöissä.

Päivän nopein vene oli Kierroksen ulkopuolisten Jari Kuhnon ja Marko Leppämäen parisoutuvene, joka käytti 24 kilometrin matkaan aikaa 2:01:59. Yksinsoutajien nopein oli niin ikään ulkopuolinen Heikki Karjaluoto, joka kellotti ajan 2:14:14. Kalevan Kierroksen nopein vene oli Pajulahden Sami Leinosen ja Pekka Pakkasen vuorosoutuvene ajalla 2.20.26. Enemmän kierrospisteitä keräsi kuitenkin kahdeksan nopeinta yksinsoutajaa. Kalevan Kierroksen yksinsoutajista nopein oli viime vuoden tapaan KK Länsi-Uusimaan Rami Heikkilä ajalla 2:22:04. Toiseksi nopeimman ajan yksiköllä souti Sexthlonin Aki Mustonen 2:25:18 ja kolmanneksi tuli Hämeenlinnan Hitaiden Juha Prittinen 2:27:01. Neljänneksi tullut Kuusankosken Urheiluseuran Mika Liukkonen hävisi Prittiselle vain kuusi sekuntia. Viidenneksi souti Tervakosken Padon Ari-Pekka Ojala (2:28:27). Kaikki edellä mainitut soutivat aamupäivän lähdössä. Iltapäivän lähdön nopein oli Lappeen Sinisten Matti Huttunen ajalla 2:28:46, joka oikeutti kuudenteen tilaan.

Naisten nopein yksinsoutuvene oli Kierroksen ulkopuolella soutanut Sanna Piili, 2:30:39. Nopein kiertäjänainen oli viime vuoden tapaan Kuusankosken Urheiluseuran Mirva Hilander ajalla 2:34:39. Toiseksi tuli Sveitsiläisten Anneli Lintukangas 2:41:59 ja kolmanneksi souti KK Länsi-Uusimaan Riikka Kaipia 2:45:06.

Miesten vuorosoudussa Sami Leinosen ja Pekka Pakkasen jälkeen toiseksi nopeimpia olivat Lappeen Sinisten Tero Haiko ja Mikko Paalumäki, jotka soutivat iltapäivälähdössä ajan 2:26:46. Kolmanneksi nopein pari olivat aamulähdössä soutaneet Joona Leipijärvi ja Konsta Kotitie, 2:28:20. Naisten vuorosoudussa parasta vauhtia pitivät yllä Vauhtivuokkojen Pirkko Pennala ja Sanna Supponen, joilta neljä kierrosta Jyväsjärvellä vei aikaa 2:37:39. Toiseksi tulivat Ulla Yrjölä (KENSUttaret) ja Emilia Soinisalo 2:47:50, ja kolmanneksi Ninni Mattila (Air Systems) ja Pinja Pöllänen, 2:48:47.

Sekavuorosoudussa nopeimpia olivat Tuija Kilpeläinen (KENSUttaret) ja Aki Syrjälä ajalla 2:34:44. Lauri ja Saara Markelin soutivat iltapäivän lähdössä ajan 3:00:11, mikä oikeutti sekavuorosoudun toiseen sijaan. Aamulähdössä soutaneet Anna-Mari ja Sami Airasmaa hävisivät heille vain seitsemän sekuntia ja sijoittuivat kolmanneksi.

Soudun jälkeen Kierroksen kokonaiskilpailun kärkeen nousi Kuntokonnien Toni Pikkarainen, kun aiemmat kolme lajia voittanut Hannu Manninen jätti soudun väliin. Sami Leinonen on toisena noin 200 pistettä Pikkaraisen perässä ja Matti Huttunen kolmantena vain yhdeksän pisteen päässä Leinosesta. Soutu ei aiheuttanut muutoksia kärkikolmikon järjestykseen, mutta Huttunen kavensi piste-eroa Leinoseen. Naisissa KENSUttarien Kirsi Korpijärvi jatkaa naisten kokonaiskilpailun kärjessä, mutta vahvan soudun esittänyt Mirva Hilander kutisti eroa yli 120 pisteellä ja ero on nyt noin 80 pistettä ennen pyöräilyä. Kolmantena jatkaa KENSUttarien Ulla Yrjölä.

Joukkuekilpailun kärjessä jatkaa KK Länsi-Uusimaa. Lappeen Siniset on toisena ja Sveitsiläiset kolmantena. Naisten joukkuekilpailun kärjessä jatkaa tuttuun tapaan Kuusankosken Urheiluseuran naiset, KENSUttaret jatkaa toisena ja KK Länsi-Uusimaan naisten joukkue kolmantena.

Pistetilanne soudun jälkeen: