Miksi aloittaa melkein seitenkymppisenä Kalevan Kierros? Vastaus: kohta se on jo liian myöhäistä! Ja kun Tallaajien puheenjohtaja houkutteli muutaman hiihtokaverin säestämänä, niin ilmeisen liikuttuneessa tilassa tuli luvattua. Sinne sitten, ei auta!
Seinäjoen tammikuisessa hyytävässä illassa se tapahtui, eka kerta! Luistelun lähtölaukaus 75:lle kierrokselle 400 metrin kentän ympäri muutaman kymmenen kohtalotoverin seurassa. Luistelun viimeinen erä, joka oli tarkoitettu ” nautiskelijoille ”, suomennettuna ” hitaille ”. Pari iltaa aiemmin olin käynyt teatterissa katsomassa Ilkka Heiskasen monologin ” Elmo”, mistä sain tuntumaa suureen urheilujuhlaan. Olinhan neljä kertaa käynyt kokeilemassa kentän kiertämistä luistimet jalassa. Ja toki oli minulla omat retkiluistimetkin, joilla olin joskus luonnonjäillä sauvojen kanssa luistellut. Tosin henkistä kanttiani hiukan rasitti, kun yllättävän kova jää ei oikein tuntunut antavan pitoa polkimiini kokeiluvaiheen aikana ennen starttia.
Oli siinä ryhmässä joku muukin, joka ei osannut sirklata. Mentiin kurvit ”jäykkinä” kädet levällään. Ihmetystä alkoi herättää se, kun samannäköiset peput yhä uudelleen tulivat näkökenttään. Toki huomasin, että taitavat kierroksilla ohitella!
Sitten se sattui, persiilleen! Ei kurvissa luistin totellut, syyksi arvioin heti terän tylsyyden. Ylösnousemus ei ollutkaan niin helppoa, kuin luulin. Kovasti painoi mieltä se vanha kysymys ” näkikö joku? ”. Muutamaa kierrosta myöhemmin toistui tapaus prikulleen samassa paikassa ja olin jo aivan varma, että bittiavaruuden noitanuoli oli minut merkinnyt. Kolmas kaatuminen olikin sitten ihan suoralla, mikä alkoi jo tuntua raivostuttavan pahalta. Selkää alkoi kivistää, eikä kierroksista tuntunut loppua tulevan. Aloin kiroilla hyviä ystäviänikin, jotka minut tänne saivat!
Loppu kuitenkin tuli, ja homma niin sanotusti hoidettua. Eufoorinen tunne tuli, kun vielä saunan löylyt lievittivät pahinta selkäkipua. Viimeisenä pukukoppivieraana totesin jo infon suljetun poistuessani paikalta. Ystävällinen järjestäjän edustaja lupasi kuitenkin postittaa työstä luvatun palkinnon, tuppihuivin, minulle kotiin. Mikä lupaus toteutui.
Ja sitten odottelemaan tuloksia. Sain kokoon joukkueelleni Tuusulan Tallaajat nro 7 peräti 98,49 pistettä, kun tarjolla olisi ollut 1000.
Miljonääriksi- ohjelman pisteytystä suoraan tulkiten tämähän olisi melkein sata tuhatta euroa! Ei huono! Tämä täysin taivaallisen ihmeellinen, kuitenkin niin matemaattisen tarkka, pistelaskusysteemi on kerrassaan mainio, humoristinen lisä urheilun tosikkomaisella rintamalla. Mieleen nousevat taitoluistelun ja mäkihypyn tuomarointipisteet!
Suunta on kuitenkin vain ylöspäin. Hiihto ja suunnistus ovat minulle tutumpia lajeja. Mahonkivanerivenekin mulla on, ja polkupyörä. Jos vielä selkä sallii juoksemisen syyskuussa, niin harras tavoitteeni on tuoda lisäpisteitä joukkueelleni vuoden kuluessa jokaisessa lajissa.
Ei millään katkeruudella, mutta kuitenkin….
Unto Tanttu
Kalevan Kiertäjä vuodelta 2019
Kerava
