Puuvenesoudun pitkän matkan SM-kisat Sulkavalla

 

Sulkavalla on soudettu vuodesta 1968 lähtien. Vain koronavuonna 2020 soutua ei järjestetty. Parhaimmillaan souduissa on ollut yli 10000 soutajaa. Viime vuosina soutajien määrä on ollut vähän alle 2000. Tänä vuonna kisaan osallistui kaikki sarjat mukaan lukien 1700 soutajaa.

Sulkava on ollut puuveneiden pitkän matkan SM-kisa pitkän aikaa. Mestaruudet on ratkottu kirkkoveneiden sekä pienveneiden sarjoissa. Reitti souduissa kiertää Partalan saaren ja on pituudeltaan 58 km. Tänä vuonna tuuli ei haitannut soutua juurikaan, mutta helteinen sää teki matkasta normaalia raskaamman.

Vuodesta 2006 lähtien yksinsoudun voitto on mennyt joko Jari Kuhnolle tai Heikki Karjaluodolle. Tänä vuonna voittajaksi saatiin uusi nimi, kun Marko Leppämäki voitti Karjaluodon seitsemän sekunnin erolla. Leppämäen aika oli 5.21.40.

Kisan nopein vene oli miesten parisoudussa M40 sarjassa soutaneet Jari Kuhno ja Jani Peltotalo. Heidän aikansa oli 5.10.59.

Kalevan Kiertäjät olivat myös hyvässä vauhdissa. Kiertäjistä nopeimmin souti parisoudussa yleisessä sarjassa soutaneet Juuso ja Jouni Nurminen. Nurmisten aika oli 5.26.47. Tällä ajalla Nurmiset sijoittuivat sarjassaan kolmanneksi.

Kuva Juhani Kosonen

Parisoudussa sekasarjoissa toiseksi nopein vene oli Anneli Lintukankaan ja Jorma Kurosen vene. Heidän aikana 5.30.43 oli reilun minuutin hitaampi kuin yleisen sarjan voittajan aika, mutta 50-vuotiaiden Suomen mestaruus irtosi noin neljän minuutin marginaalilla.

Kuva Juhani Kosonen

Yksinsoudussa miesten 70-vuotiaiden mestaruus meni Lars Svenskbergille ajalla 6.22.03. Samassa sarjassa soutanut Ilmo Liuokko souti jo 47. kerran Sulkavan Soudun. Tänä vuonna aikaa kului 8.41.37.

Naisten 50-vuotiaiden Suomen mestaruuteen souti Kirsi Korpijärvi ajalla 6.38.44.

60-vuotiaiden voiton vei Riikka Kaipia 10 minuutin erolla seuraavaan.

Miesten 40-vuotiaiden vuorosoudun mestareiksi soutivat ja meloivat Mikko Paalumäki ja Tero Haiko ajalla 5.38.44.

Kuva Juhani Kosonen

70-vuotiaiden mestareiksi palkittiin Aimo Väisänen ja Leino Nisula ajalla 6.33.30.

Vuorosoudun sekasarjan yleisen sarjan voiton saalistivat Tuija Kilpeläinen ja Aki Syrjälä ajalla 6.12.08.

50-vuotiaiden sekasarjassa voiton vei Tytti Pelkonen ja Ari Ilola ajalla 6.10.28.

30 km matkalla voiton naisten alle 23 vuotiaiden sarjassa vei Pinja Kilpeläinen.

 

Kalevan Kierroksen soutu 2024

Kalevan kiertäjät kokoontuivat kolmannen kerran soutamaan Jyväskylään lauantaina 29.6. Kilpailureitti muodostui jo tuttuun tapaan neljästä vastapäivään soudettavasta kuuden kilometrin kierroksesta Jyväsjärvellä Ylistön sillan toimiessa lähtö- ja maaliviivana. Tänä vuonna reitti oli merkattu isoin keltaisin poijun, mikä ilahdutti osallistujia. Soutuun oli ilmoittautunut noin 190 soutajaa. Kiertäjiä oli mukana reilut 160, joista noin 70 kiertäjää valitsi yksinsoudun. Vihtavuoren Pamauksen järjestämän tapahtuman kilpailukeskuksena toimi Hotelli Alba.

Kilpailupäivän aamuna sää Jyväskylässä oli todella lämmin ja tuuli puhalteli kohtalaisesti. Ennusteet lupailivat päivälle epävakaista säätä; tuulta, sadetta ja jopa ukkosta. Ensimmäiset sadepisarat putosivat taivaalta, kun aamupäivänn ensimmäisen erän soutajat kokoontuivat lähtöviivalle. Alkuosa kilpailusta saatiin kuitenkin soutaa poutasäässä, mutta reilun puolentoista tunnin soutamisen jälkeen saderintama saapui kastellen soutajat kunnolla, tuulen yltyessä samalla. Rintama meni kuitenkin kohtuullisen nopeasti ohi, eikä vettä kertynyt veneisiin kohtuuttomasti ja samalla lämpötila laski hieman. Iltapäivän lähtö saatiin soutaa poutasäässä, mutta tuuli voimistui jonkin verran aamupäivän lukemista. Jyväsjärvellä aallokko ei pääse nousemaan korkeaksi, mutta tuulta vastaan saatiin soutaa ihan tosissaan molemmissa lähdöissä.

Päivän nopein vene oli Kierroksen ulkopuolisten Jari Kuhnon ja Marko Leppämäen parisoutuvene, joka käytti 24 kilometrin matkaan aikaa 2:01:59. Yksinsoutajien nopein oli niin ikään ulkopuolinen Heikki Karjaluoto, joka kellotti ajan 2:14:14. Kalevan Kierroksen nopein vene oli Pajulahden Sami Leinosen ja Pekka Pakkasen vuorosoutuvene ajalla 2.20.26. Enemmän kierrospisteitä keräsi kuitenkin kahdeksan nopeinta yksinsoutajaa. Kalevan Kierroksen yksinsoutajista nopein oli viime vuoden tapaan KK Länsi-Uusimaan Rami Heikkilä ajalla 2:22:04. Toiseksi nopeimman ajan yksiköllä souti Sexthlonin Aki Mustonen 2:25:18 ja kolmanneksi tuli Hämeenlinnan Hitaiden Juha Prittinen 2:27:01. Neljänneksi tullut Kuusankosken Urheiluseuran Mika Liukkonen hävisi Prittiselle vain kuusi sekuntia. Viidenneksi souti Tervakosken Padon Ari-Pekka Ojala (2:28:27). Kaikki edellä mainitut soutivat aamupäivän lähdössä. Iltapäivän lähdön nopein oli Lappeen Sinisten Matti Huttunen ajalla 2:28:46, joka oikeutti kuudenteen tilaan.

Naisten nopein yksinsoutuvene oli Kierroksen ulkopuolella soutanut Sanna Piili, 2:30:39. Nopein kiertäjänainen oli viime vuoden tapaan Kuusankosken Urheiluseuran Mirva Hilander ajalla 2:34:39. Toiseksi tuli Sveitsiläisten Anneli Lintukangas 2:41:59 ja kolmanneksi souti KK Länsi-Uusimaan Riikka Kaipia 2:45:06.

Miesten vuorosoudussa Sami Leinosen ja Pekka Pakkasen jälkeen toiseksi nopeimpia olivat Lappeen Sinisten Tero Haiko ja Mikko Paalumäki, jotka soutivat iltapäivälähdössä ajan 2:26:46. Kolmanneksi nopein pari olivat aamulähdössä soutaneet Joona Leipijärvi ja Konsta Kotitie, 2:28:20. Naisten vuorosoudussa parasta vauhtia pitivät yllä Vauhtivuokkojen Pirkko Pennala ja Sanna Supponen, joilta neljä kierrosta Jyväsjärvellä vei aikaa 2:37:39. Toiseksi tulivat Ulla Yrjölä (KENSUttaret) ja Emilia Soinisalo 2:47:50, ja kolmanneksi Ninni Mattila (Air Systems) ja Pinja Pöllänen, 2:48:47.

Sekavuorosoudussa nopeimpia olivat Tuija Kilpeläinen (KENSUttaret) ja Aki Syrjälä ajalla 2:34:44. Lauri ja Saara Markelin soutivat iltapäivän lähdössä ajan 3:00:11, mikä oikeutti sekavuorosoudun toiseen sijaan. Aamulähdössä soutaneet Anna-Mari ja Sami Airasmaa hävisivät heille vain seitsemän sekuntia ja sijoittuivat kolmanneksi.

Soudun jälkeen Kierroksen kokonaiskilpailun kärkeen nousi Kuntokonnien Toni Pikkarainen, kun aiemmat kolme lajia voittanut Hannu Manninen jätti soudun väliin. Sami Leinonen on toisena noin 200 pistettä Pikkaraisen perässä ja Matti Huttunen kolmantena vain yhdeksän pisteen päässä Leinosesta. Soutu ei aiheuttanut muutoksia kärkikolmikon järjestykseen, mutta Huttunen kavensi piste-eroa Leinoseen. Naisissa KENSUttarien Kirsi Korpijärvi jatkaa naisten kokonaiskilpailun kärjessä, mutta vahvan soudun esittänyt Mirva Hilander kutisti eroa yli 120 pisteellä ja ero on nyt noin 80 pistettä ennen pyöräilyä. Kolmantena jatkaa KENSUttarien Ulla Yrjölä.

Joukkuekilpailun kärjessä jatkaa KK Länsi-Uusimaa. Lappeen Siniset on toisena ja Sveitsiläiset kolmantena. Naisten joukkuekilpailun kärjessä jatkaa tuttuun tapaan Kuusankosken Urheiluseuran naiset, KENSUttaret jatkaa toisena ja KK Länsi-Uusimaan naisten joukkue kolmantena.

Pistetilanne soudun jälkeen:

 

Kilometrikisa alkoi vappuna

Kilometrikisa 2024 alkoi 1.5.! Tule mukaan Kalevan Kierros:n joukkueeseen koodilla: KalKie2024 ja kerää kaikki pyöräillyt kilometrit yhteiseen pottiin (samalla seuraat helposti omaa kilometrikertymää).
Viime vuonna KK:n joukkue keräsi pyöräiltyjä kilometrejä 1539,9 km/hlö. 

KK vuosijuhlaa juhlittiin Seinäjoella

Viime vuoden parhaita ja ansioituneita palkittiin luistelun yhteydessä järjestetyssä vuosijuhlassa Seinäjoella.

Viime vuoden miesten voittaja oli Toni Pikkarainen ja naisten voittaja oli Kirsi Korpijävi.

Read more

Kalevan Kierroksen luistelun tulokset 2024

 

Kalevan Kierros käynnistyi 30 km luistelulla Seinäjoella.

Eräkohtaiset tulokset löytyvät järjestävän seuran sivuilta

Read more

Kalevan Kierros 2024 starttaa luistelulla Seinäjoella lauantaina 27.1.2024. Nyt on oikea aika levittää tietoa Kalevan Kierroksen ensi vuoden kilpailuajoista ja -paikoista myös omissa piireissä (töissä, harrastusporukassa, somessa jne).

Lataa tästä ensi vuoden kierroksen esite ja laita kuva jakoon!

Drive-kansiosta löytyy esite pdf-tiedostona ja kuvana, sekä Noname Kalevan Kierros -logo.
Kansioon tästä.

Kalevan Kierroksen pääyhteistyökumppanin nonamen asusteita on nyt tilattavissa Suomisportissa. Uutuutena tyylikäs ja monikäyttöinen paita Kalevan Kierroksen logolla. Lisäksi KK-juoksuasu on tilattavissa, takki ja housut erikseen. Mutta pidä kiirettä, asutilaukset viimeistään sunnuntaina 3.12.2023 klo 23:59.

Asusteet toimitetaan KK:n luisteluun/vuosijuhlaan Seinäjoelle 27.1.2024. Myös nouto Espoosta tai postitus (8 €) ovat mahdollisia. Tilauslinkit Suomisportiin:

Paita

Juoksuasun takki 

Juoksuasun housut

Kalevan Kierroksen hallituksen tehtävänä on

1. valita osakilpailujen järjestämispaikat ja järjestäjät,
2. huolehtia jokaisen osakilpailun jälkeen pisteiden laskemisesta ja tulosten sekä tiedotteiden julkaisemisesta Internetissä Kalevan Kierros ry:n verkkosivuilla osoitteessa www.kalevankierros.fi, ja pyydettäessä tiedotteiden toimittamisesta osanottajalle henkilökohtaisesti,
3. päättää vuosikokouksen koolle kutsumisesta,
4. valmistella vuosikokouksessa käsiteltävät asiat, mukaan lukien yhdistyksen vuosikertomuksen (vuosikirjan) laatiminen,
5. huolehtia yhdistyksen raha-asioiden hoidosta,
6. yhdistyksen sääntöjen toimittaminen yhdistysrekisteriin rekisteröitäväksi vuosikokouksen päätösten mukaisesti,
7. osakilpailusäännöistä päättäminen ja ylläpito, sekä
8. valvoa, että osakilpailuissa noudatetaan virallisia sääntöjä ja annettuja ohjeita.

Hallituksen jäsenet valitaan vuosittain jäsenten toimesta vuosikokouksessa ja jäseniä voi puheenjohtajan lisäksi olla 7 – 10. Tänä vuonna tehtävänsä hallituksessa on jättämässä yksi hallitusjäsen. Uusia jäseniä voidaan siis tänä vuonna valita 2 – 4.

Hallitusjäseneksi voidaan valita ehdokas, joka tuodaan ehdolle vuosikokouksessa. Uusia hallitusjäseniä voi siis ehdottaa vuosikokouksessa yhdistyksen jäsen (huom! on hyvä kysyä ehdokkaalta ennen kokousta hänen suostumustaan). Hallitus kartoittaa uusien ehdokkaiden määrää ennen vuosikokousta, jotta saamme hallitukseen riittävästi jäseniä myös tuleville hallituskausille.

Hallituksen jäsenillä on erilaisia vastuutehtäviä ja tällä hetkellä kaipaamme kiinnostuneita varsinkin seuraaviin tehtäviin:
– lajivastaava
– tulosjärjestelmän kehittäjä
– markkinointi
– yritysyhteistyö

Onko Sinulla ajatuksia Kierroksen kehittämisestä, haluatko olla mukana toteuttamassa Kalevan Kierrosta jatkossa hallituksen riveissä? Jos, niin ota yhteyttä puheenjohtajaan: Tiiu Tuomi, p. 0400602756 tai tiiu.tuomi@gmail.com

Määräaikaan hallitukselle tulleet sääntömuutosehdotukset

 

Rami Heikkilän aloite pyöräilyn sääntöjen muuttamiseksi:

Nykyiset säännöt
Jokainen kilpailija kuljettaa mukanaan tarvittavat huoltotarvikkeet esim. vararenkaat jne. Korjaustoimissa ei saa avustaa. Kilpailunjärjestäjä järjestää purkuauton yhteyteen mahdollisuuden reitiltä poiskuljetukseen.

Ehdotukseni on että ”korjaustoimissa ei saa avustaa” kohta poistetaan kokonaan.

Perustelut

Sääntöjen aiempi kohta, jossa kielletään oma huoltoauto on riittävä varmistamaan ettei ylimääräistä ruuhkaa tule reitille.
Mikäli kaverilta löytyy pumppu tai vararengas, niin en näe mitään syytä, miksei korjausta voisi toinen kilpailija avustaa joko varusteilla tai korjaamista auttamalla.
Nykyisellään sääntöä on käytännössä mahdotonta valvoa tai oikeudenmukaisesti sanktioida. Jos pyörä hajoaa, niin isoimmat pisteet siinä jo kadottaa.
Ei ole perusteltua, että säännöt kannustavat keskeytykseen, vaikka kisa voisi pienellä avustetulla korjauksella jatkua. Luistelussa välinerikko oikeuttaa jopa kokonaan uuteen starttiin, joten nykyinen sääntö ei ole linjassa luistelun kanssa. Myös soudussa ulkopuolinen huolto on sallittu.
Rami Heikkilä

Kalevan Kierroksen hallitus kannattaa aloitetta

 

Ilkka Kiven aloite sääntöjen muuttamiseksi palkitsemisien osalta:

17§ Palkitseminen: Lisätään uusi kohta 2 seuraavasti ”Kalevan Kierroksen kokonaiskilpailun voittajalle luovutetaan kokonaiskilpailun voittajan haltuunsa saaman kiertopalkinnon pienoismalli.
Samoin naisten kokonaiskilpailun voittajalle luovutetaan samanlainen pienoismalli.”
Tämän seurauksena nykyisten sääntöjen mukaisen 17§ kohdat 2 – 8 numeroidaan vastaavasti
3 – 9.
Perustelut: Tällä lisäyksellä säännöt ovat nykyisen käytännön mukaiset. Kokonaiskilpailun voittajalle luovutettu pienoismalli on ollut aiemmin säännöissä, mutta jostain syystä se on lokin mukaan poistettu 24.11.2018.
Naisten pienoismallista on hallituksen päätös noin vuodelta 2016.
Hallitukset vaihtuvat ja saattaa jossain vaiheessa katketa nykyinen käytäntö, mutta kun asia on kirjattu sääntöihin, niin tulevat hallitukset osaavat jakaa voittajille oikeat palkinnot.

Kalevan Kierroksen hallitus kannattaa aloitetta

 

Juhani Joutsenniemen aloite suunnistuksen pistelaskennan muuttamisesta:

Tämä aloite koskee Kalevan Kierroksen suunnistusta. Tarpeettoman moni kiertäjä jättää suunnistuksen kesken – yhden kartan suunnistamisesta saatavan suorituspisteen vuoksi. Tämän sinänsä tarpeellisen säännön lisäksi voitaisiin parantaa kiertäjien motivaatiota pidentää suunnistamistaan.

A Kahden kartan eli noin 10 km:n suunnistamisesta voitaisiin antaa ”könttäsummana” esimerkiksi 100 taulukkopistettä.

Mahdollista olisi myös:

B alentaa suunnistuksen kerrointa 1300 vanhimmissa ikäsarjoissa: +70 N ja +75 M saisivat noin 100 taulukkopistettä ja +80 M noin 200 taulukkopistettä nykyistä enemmän (kertoimina 1100 ja 900).

C lyhentää kaikkien osallistujien suunnistuksen pituutta esim. 12 – 13 kilometriin.

D se, että kierroksen hallitus antaa oman ehdotuksensa yllä olevien ja muidenkin aloitteiden ja kommenttien pohjalta / kompromissina, jos se näkee asian aiheelliseksi.

SUMMA SUMMARUM: yhden kartan suorittamisesta saa suorituspisteen, kahdella kartalla 100 taulukkopistettä ja kolmen kartan suorittaneista vanhimmat ikäryhmät saavat korotettuja taulukkopisteitä.

Juhani Joutsenniemi

Kalevan Kierroksen hallitus ei kannata aloitetta, mutta hallitus teki muutoksen lajisääntöihin, että suunnistuksen voittoaikatavoite on 90min aikaisemman 100 min sijaan.

Tuusulan Tallaajien aloite kevyemmän Kalevan Kierroksen osalta:

Tuusulan Tallaajat ry:n johtokunta esittää, että Kalevan Kierroksen hallitus kehittäisi Kierrokseen uuden ja kevyemmän version Kierroksesta. Tämä malli toimisi ikääntyvillä kiertäjillä.
Tämä uusi malli huomioitaisiin Kierroksen tiedottamisessa sekä siinä että Kierros antaa mahdollisuuden liikuntaan iäkkäämpänäkin. Eräänä tavoitteena olisi, että Kierroksesta voi tulla pitkäaikainen, vuosia kestävä harrastus.
Tähän ”ikikiertäjien” ryhmään voisi osallistua iäkkäitä henkilöitä ja toisaalta tämä uusi malli toimisi ”tutustumisporttina” itse Kierrokseen. Eli, Kierroksen osakilpailujen yhteydessä järjestettäisiin ”näytösluontoinen” tapahtuma (osalaji).
Tämän uuden formaatin ajatuksena olisi leppoisa liikunnallinen tavoite ja yhdessäolo. Aikaa suorituksesta ei otettaisi eikä pisteitä jaettaisi. Lajit voisivat myötäillä Kerroksen lajeja huomioiden kuitenkin turvallisuuden. Esim. luistele voitaisiin korvata jollain muulla lajilla ja hiihdossa ei olisi vaativia alamäkiä. Matkat voivat olla huomattavasti lyhempiä kuin itse Kalevan Kierroksessa.

PERUSTELUJA ESITYKSELLE

Nyt olisi hyvä aika kehittää iäkkäimmille kiertäjille oma ”Kierroksensa”, jossa huomioitaisiin korkean iän tuomat rajoitteet. Nyt Kierroksella vanhimmat lähestyvät 90- vuoden ikää.
Nykyään puhutaan paljon ikäihmisten liikuttamisesta. Kalevan Kierros on hyvä esimerkki siitä. Tätä todistaa se, että Kierroksessa on paljon vuosia mukana olleita kiertäjiä. Toisaalta, pikkuhiljaa, osalla heistä alkaa tulla korkea ikä vastaan Kierroksen vaativiin lajeihin.
Uuden formaatin myötä iäkkäämmät voisivat osallistua edelleen Kierroksen tapahtumiin ja kokisivat kuuluvansa tähän mahtavaan yhteisöön.
Tämä ehdotus ei sinänsä ole Kierroksen sääntömuutosesitys eikä vaadi mitään pistelaskusysteemien kehittämistä, vaan on lisäys tapahtumien yhteyteen.
Olisi hienoa, että Kierroksen hallitus käsittelisi asian pikaisesti, niin, että malli olisi jo käytettävissä vuoden 2024 Kalevan Kierroksen yhteydessä.
Kuten jokainen tiedämme, Kierroksessa eräs tärkeä anti meille on olla mukana kisapaikalla aistimassa hienhajua ja kavereiden selityksiä.
Tuusulan Tallaajat ry

 

Suorituspisteen ansaitseminen

Kalevan Kierroksen vanhimpia kiertäjiä ajatellen hallitus esittää muutosta sääntöihin suorituspisteen saamiseksi vajaalla suorituksella. Muutamissa osalajeissa normaalin pituisen suorituksen läpipääsy alkaa olemaan osalle kiertäjille ongelmallista. Tämän vuoksi hallitus esittää seuraava sääntömuutosta:

Osalajeissa on mahdollista saada suorituspiste myös varsinaista Kierroksen matkaa lyhyemmällä suorituksella. Mikäli osalajin järjestäjä suostuu, niin suorituspisteen voi saada kulkemalla vähintään hallituksen etukäteen ilmoittaman matkan. Kuljettavan matkan pituus voi olla selkeästi lyhyempi kuin varsinaisen kisamatkan pituus.

Vajaan matkan kulkeneet saavat suorituspisteen. Taulukkopisteitä heille ei tule lainkaan.

Tällä hetkellä vain suunnistuksessa on käytössä vajaan suorituksen suorituspiste. Ensi vuoden ja myöhempien vuosien osalajien osalta hallitus neuvottelee kisajärjestäjien kanssa, onko lyhyemmän suorituksen tekeminen mahdollista ja millä ehdoilla. Vajaan suorituksen tekemisen mahdollisuus eri osalajeissa ei tule automaattisesti olemaan vaihtoehtona, vaan tilannetta tarkastellaan aina kisakohtaisesti. 

Minkä osalajin järjestäjät onnistuivat parhaiten tämän vuoden Kierroksen osalajin järjestelyissä? Älä välttämättä äänestä sitä lajia, mistä sait parhaiten pisteitä vaan sitä lajia, minkä järjestelyt sujuivat parhaiten. Äänestysaikaa on kolme viikkoa eli viimeinen äänestyspäivä on 20.11.2023.