Sprinttisoudun SM-kisat

,

Kalevan Kiertäjät menestyksekkäitä sprinttisouduissa

 

Samaan aikaan, kun kiertäjät starttasivat omaan pyöräilyosuuteensa Lemillä, käynnistyi Virroilla puuveneiden sprinttisoudun SM-kisat. Lauantaina oli matkana 1 km. Koska pyöräily oli samaan aikaan, niin lauantain lähdössä ei kiertäjiä juurikaan ollut. Viilan Virin joukkueen pyöräilytulosta tosin saattoi heikentää se, että Marko Leppämäki souti lauantaina yksiköllä kakkoseksi ja parisoudussa ykköseksi. Leppämäen pyöräkunto jäi tällä kertaa arvoitukseksi. Myös Tammelan Ryskeen Tytti Pelkonen jätti pyöräilyn väliin ja oli soutamassa pikamatkaa saavuttaen pronssia sekavuorosoudussa.

Kaikille kiertäjille ei pelkkä pyöräily Lemillä riittänyt, vaan mukaan oli otettava vene seuraavan päivän soutua varten.

Sunnuntaina Virroilla oli vuorossa 10 km soutu. Vaikka kiertäjillä oli edellisenä päivänä ollut kohtuulisen raskas aika-ajo, niin siitä huolimatta aika monta kiertäjää suuntasi auton nokan Lemiltä Virroille. Alunperinhän sprinttisoutujen piti olla viikkoa aikaisemmin, jolloin ne eivät olisi haitanneet kiertäjiä. Nyt aika monesta sarjasta puutui soutajia kiertäjien ollessa pyöräilemässä Lemillä. Toivottavasti jatkossa aikataulut saadaan sovilteltua niin, että sprittisoudut eivät ole Kalevan Kierroksen pyöräilyn kanssa päällekkäin.

Huolimatta pyörälyn tuomasta rasituksesta olivat kiertäjät jälleen menestyksekkäitä soudussakin. Yksiköissä 10 km matkalla mitaleja tuli useampikin. Parhaan suorituksen teki Kirsi Korpijärvi, joka souti voittoon 40-vuotiaiden sarajassa.

Kirsi Korpijärvi lähdössä 10 km soutureitille.

Myös miesten sarjassa Lars Svenskberg souti mitaleille kolmanneksi nopeimpana 70-vuotiaiden sarjassa.

Lars Svenskbergillä 5 km soudettu.

Pyöräilystä poissaolleet Leppämäki ja Pelkonen voittivat yksiköissä oman sarjansa.

Vuorosoutu on yleensä ollut kiertäjien menestyslaji. Niin oli nytkin. 50-vuotiaiden miesten sarjassa Ari Ilola ja Jouko Peipinen olivat nopeimpia. Pronssille soutivat Ari-Pekka Rouvali ja Toni Hägg.

Kuva Tuula Nieminen

50-vuotiaiden nopein vuorosoutuvene on juuri lähtenyt matkaan.

60-vuotiaiden sarjassa voittoon souti pari Aimo Väisänen ja Leino Nisula.

Aimo Väisänen kävi pokkaamassa kultaa vuorosoudun 60-vuotiaiden sarjassa.

Naisten vuorosoudussa yleisessä sarjassa hopealle soutivat Tiia-Maria ja Marja Rauttola.

Hopeatuuletus Virroilla 10 km soudun jälkeen.

Vuorosoudun sekasarjassa 40-vuotiaissa voittoon souti Tytti Pelkonen parinaan Henry Viholainen. Toiseksi sijoittui Ari Ilola Tuula Niemisen parina.

Forssan Salaman soutajia palkintopallilla.

Parisoudussa 50-vuotiaiden sarjassa hopelle soutivat Anne Rasku ja Mikko Ylönen.

Päivän komeimmat tuuletukset nähtiin parisoutajien 50-vuotiaiden palkintopallilla.

Marko Leppämäki souti yksikön lisäksi parisoudun yleisen sarjan kultaa parinsa Marko Rossin kanssa kisan nopeimmalla ajalla 47.21.