Soudun palautekyselyn tulokset
Soudun jälkeen oli mahdollisuus antaa palautetta soudun järjestelyiden onnistumisesta. Palautelomakkeen täytti 46 osallistujaa. Eli vastausprosentti oli hieman vajaa 20. Palautteen antajista noin puolet osallistui aamun yksinsoutuun. Tämän vuoksi ongelmakohdat painottuivat erityisesti suunistukseen.
Viime vuoden vastaavassa kyselyssä suurimmaksi epäkohdaksi mainittu kääntöpaikan kohtaava liikenne ei reittimuutoksen ansiosta noussut tänä vuonna ongelmaksi. Sen sijaan reittimerkinnät tai niiden puuttuminen aiheutti suurimman kritiikin tänä vuonna. Aivan kärkiveneen takana soutaneet yksiköt pysyivät reitillä ongelmitta. Mutta aamun lähdössä olleet yksiköiden kärkiveneet menivät niin nopeaa vauhtia, että paluumatkalla muiden soutajien oli vaikeaa havaita missä kärki menee. Tällöin suunnistaminen vaikeutuu ja kun reittimerkintöjä ei ollut, niin soutamisen lisäksi joutui energiaa käyttämään myös suunnistukseen. Myös reittikartan laatua kritisoitiin voimakkaasti. Monen yksinsoutajan oli lukea karttaa sen vaikeaselkoisuuden vuoksi. Vuorosoutajien osalta suunnistaminen oli onnistunut selkeästi paremmin, koska melomassa oleva kiertäjä näkee edellä menevät ja pystyy hieman paremmin lukemaa karttaa.
Parhaimpana puolena souduissa pidettiin reittiä. Kohtuullisen kovallakaan tuulella järvelle ei pääse muodostumaan suurta aallokkoa. Käätöpaikan muutoksen myötä reittiä kehuttiin monessa vastauksessa. Myös järjestäjien avustajien määrää veneiden purussa ja vesille laskussa oli lisätty ja se sai myös kiitosta.
Pienempinä epäkohtina olivat lähtö- ja maalilinjan havaitseminen. Osa soutajista ei havainnut missä vaiheessa soutaminen pitäisi lopettaa. Myös kuulutusten kuuluminen varsinkin lähdössä vastarannan puolella olevilla oli heikkoa. Sen sijaan uimarannan puolella olevat kehuivat kuuluttajan olleen hyvä.
Koronaohjeistuksien vuoksi pesutilat olivat huonommat kuin viime vuonna. Kilpailijoiden toivottiin käyttävän peseytymiseen mahdollisimman paljon muita paikkoja kuin järjestäjien suihkuja. Tämä onnistuikin hyvin. Tosin järjestäjien pesutiloissa pesulla käyneet valittelivat suihkuista tulleen veden kylmyyttä. Osa kävikin uimarannalla peseytymässä, jossa veden lämpötila oli korkeampi kuin suihkussa.
Ensi vuonna reitille pitää saada useampi poiju ohjaamaan myös hitaammat veneet oikealle reitille. Jo neljän-viiden poijun lisäämisellä suunnistaminen onnistuu huomattavasti paremmin.
Myös reittikartta pitää saada päivitettyä paremmin luettavaan muotoon.
Kun poijut ja reittikartta saadaan kuntoon ja koronatilanne ehkä rauhoittuu, niin ensi vuonna soudut sujuvat paremmin.