Kalevan Kierroksen vuosikokouksen päätöksiä
Kalevan Kierroksen vuosikokous 2023
Vahvistetaan hallituksen laatima toimintasuunnitelma ja päätetään jäsenmaksu (20€) ja osallistumismaksut (30€ yksilö/20€ joukkue) esityksen mukaisesti.
Tiiu Tuomi valittiin puheenjohtajaksi.
Päätettiin esityksen mukaisesti hallituksen jäseniksi: Ari Ilola, Hannu Kröger, Toni Pikkarainen, Elina Borgenström, Kirsi Korpijärvi, Ari Hiltunen ja uusina Tuomas Seppälä, Markus Anttila.
Aloitteet
Käsitellään sääntömuutosesitykset ja muut asiat, jotka on esitetty hallitukselle
viimeistään vuosikokousta edeltävän syyskuun ensimmäisenä päivänä.
Rami Heikkilän aloite pyöräilyn sääntöjen muuttamisesta
Aloite hyväksyttiin.
Ilkka Kiven aloite sääntöjen muuttamiseksi palkitsemisien osalta
Lisätään kohtaan 3: ”naisten voittajalle annetaan haarikan pienoismalli.”
Aloite hyväksyttiin.
Juhani Joutsenniemen esitys suunnistuksen sääntöjen muuttamiseksi
Pitkä keskustelu, ei kannatusta, d-kohta ohjeeksi hallitukselle.
Hallitus on tehnyt muutoksen lajisääntöihin, että suunnistuksen voittoaikatavoite on 90min aikaisemman 100 min sijaan.
Tuusulan Tallaajien esitys helpotetun Kierroksen käynnistämisestä
Hallitus esittää suorituspisteen saamisen mahdollisuutta varsinaista kisamatkaa lyhyemmällä suorituksella
Suorituspisteen ansaitseminen
Kalevan Kierroksen vanhimpia kiertäjiä ajatellen hallitus esittää muutosta sääntöihin suorituspisteen saamiseksi vajaalla suorituksella. Muutamissa osalajeissa normaalin pituisen suorituksen läpipääsy alkaa olemaan osalle kiertäjille ongelmallista. Tämän vuoksi hallitus esittää seuraava sääntömuutosta:
Osalajeissa on mahdollista saada suorituspiste myös varsinaista Kierroksen matkaa lyhyemmällä suorituksella. Mikäli osalajin järjestäjä suostuu, niin suorituspisteen voi saada kulkemalla vähintään hallituksen etukäteen ilmoittaman matkan. Kuljettavan matkan pituus voi olla selkeästi lyhyempi kuin varsinaisen kisamatkan pituus.
Vajaan matkan kulkeneet saavat suorituspisteen. Taulukkopisteitä heille ei tule lainkaan.
Tällä hetkellä vain suunnistuksessa on käytössä vajaan suorituksen suorituspiste. Ensi vuoden ja myöhempien vuosien osalajien osalta hallitus neuvottelee kisajärjestäjien kanssa, onko lyhyemmän suorituksen tekeminen mahdollista ja millä ehdoilla. Vajaan suorituksen tekemisen mahdollisuus eri osalajeissa ei tule automaattisesti olemaan vaihtoehtona, vaan tilannetta tarkastellaan aina kisakohtaisesti.
Aloite hyväksyttiin.