Harjoittelukielto

Kun Kalevan Kierroksen suunnistuskilpailun kilpailukeskus julkistetaan, merkitsee se samalla Kalevan Kierroksen osallistujille kilpailu- ja harjoittelukieltoa alueella, joka määritellään julkistamisen yhteydessä kilpailualueeksi.

Kartta ja maasto

Kartta on suunnistuksen erikoiskartta mittakaavassa 1:10000 tai 1:7500, ja maaston on mahdollistettava vaihtelevia vaikeustasoja.

Kilpailijalle annettavan kartan on oltava suojattu sekä varustettu tarpeellisin merkinnöin. Kuvalliset rastimääritteet on oltava kiinnitettynä karttoihin.

Kilpailusuorituksessa saa käyttää vain järjestäjän antamaa karttaa.

Radat ja leimaus

Radoilla tulee olla hajonta. Kilpailussa käytetään elektronista leimausta.

Tavoiteaika

Voittajan tavoiteaika on n. 90 min (tyypillisesti noin 12-14 km).

Lähtöjärjestelyt

Lähdöt voidaan suorittaa yhteislähtöinä, aikaporrastuksin tai väliaikalähtönä, jolloin lähtövälin on oltava vähintään 1 minuutti. Lähtöalueella tulee olla puhdas, ilman ratamerkintöjä oleva kilpailukartta, johon kilpailija saa tutustua.

Varusteet ja apuvälineet

Kilpailijan on pidettävä kilpailunumeronsa koko suorituksen ajan rintaan tai rintaan ja selkään kiinnitettynä.

Apuvälineiden käyttö suunnistuksessa on kielletty. Kompassia, elektronista kilpailukorttia, otsalamppua, sykemittaria, GPS-laitetta (ilman karttanäyttöä) ja kameraa ei lueta apuvälineiksi.

Järjestäjällä on oikeus kieltää piikkareiden käyttö kilpailussa kokonaan tai osittain. Kiellosta on mainittava kilpailukutsussa. Nastari ei ole piikkari. Nastari on jalkine, jonka pohjassa olevia metallisia nastoja ei voi vaihtaa. Nastarin nastojen kärki on tylppä, ja nastojen ulkonema on enintään 3 mm. Jos jalkineen pohjassa on muunlaisia metallisia piikkejä, on jalkine piikkari.

Kilpailija ei saa kuljettaa koiraa mukanaan kilpailusuorituksen aikana.

Kielletyt alueet

Kilpailija ei saa käyttää kulkureittinään:
a) kilpailukohtaisesti tai pysyvästi kielletyn alueen merkinnällä osoitettua aluetta ja tällä alueella olevia kulku-uria (jos kielletyn alueen läpi kulkeva kulku-ura on sallittu kulkea, katkaistaan kielletyn alueen merkintä selvästi pois kulku-uran päältä),
b) kielletyn reitin merkillä osoitettua reittiä,
c) moottoritietä tai moottoriliikennetietä, jotka on merkittävä karttaan kielletyn reitin,
d) karttaan merkittyä pihamaata ja tällä alueella olevia kulku-uria (jos pihamaan läpi kulkeva kulku-ura on sallittu kulkea, katkaistaan pihamaan merkintä selvästi pois kulku-uran päältä),
e) muita yleisesti kiellettyjä alueita (esimerkki: muuntamo, rakennustyömaa, raideliikennetunneli) ja
f) rautietä. Rautatien saa ylittää samassa tasossa vain ylittämiseen tarkoitetuissa paikoissa eli tasoristeyksissä sekä paikoissa, joihin järjestäjä on erikseen hankkinut luvan. Järjestäjän on ilmoitettava erillisellä luvalla sallituista ylityspaikoista kilpailuohjeissa ja ne on merkittävä karttaan ja maastoon.

Aidat ja ovet on ylitettävä niin, ettei niille aiheudu vahinkoa, ja taimikoiden suhteen on oltava erityisen varovainen. Jos veräjä tai portti avataan, on se myös suljettava.
Kilpailija ei saa toimia suunnistusliiton ympäristöohjelman tavoitteiden vastaisesti.

Toiminta kilpailussa

Kilpailija ei saa saattaa itseään tarpeettomasti vaaralle alttiiksi.

Kilpailija ei saa siirtää tai vahingoittaa kilpailuun liittyviä opasteita tai viitoituksia.

Kilpailija ei saa siirtää tai vahingoittaa rastivälineistöä.

Kilpailija vastaa siitä, että hän saa itselleen kuuluvan kartan. Mikäli kilpailija joutuu kärsimään jonkun muun otettua väärän kartan, on järjestäjän pikaisesti toimitettava hänelle oikea kartta. Tästä kilpailija ei saa aikahyvitystä.

Rastit on leimattava nousevassa numerojärjestyksessä, ellei kilpailuohjeissa toisin määrätä.

Kilpailijan on seurattava kilpailurataan kuuluvia viitoituksia sekä noudatettava rajoituksen alaisten alueiden koskemattomuutta.

Toisen kilpailijan tahallinen seuraaminen tai hänen kanssaan kulkeminen tarkoituksena hyötyä hänen suunnistustaidostaan on kielletty.

Huolto

Kilpailunjärjestäjä huolehtii, että reitin varrella on riittävästi huoltopisteitä.

Kilpailun järjestäjä antaa ohjeet kilpailijan suorituksen aikaiselle oman juoma- ja ruokahuollon järjestämiselle sekä osoittaa tähän soveltuvan paikan. Juomapiste on sijoitettava vähintään 50 m päähän lähimmästä rastista.

Toiminta maalissa

Kilpailijan on, suoritettuaan leimauksen maalipisteessä tai maaliviivan ylitettyään, purettava tiedot elektronisesta kilpailukortistaan.

Kilpailijan on maaliintulon jälkeen järjestäjän määräyksestä luovutettava kilpailukarttansa.

Keskeyttäminen

Keskeyttäneen kilpailijan on välittömästi ilmoittauduttava maalissa sekä purettava elektroninen kilpailukorttinsa ja vaadittaessa myös luovutettava kilpailukarttansa.

Keskeyttänyt kilpailija ei saa millään tavoin vaikuttaa kilpailun kulkuun eikä auttaa toisia kilpailijoita.

Kilpailunvalvoja

Kilpailunvalvoja toimii myös ratavalvojana. Valvojan tarkemmat toimintaohjeet löytyvät ”Suunnistuksen lajisäännöt” liitteestä D.

Tekninen asiantuntija

Teknisenä asiantuntijana (TA) toimii Kalevan Kierroksen hallituksen suunnistuksen lajivastaava. Hänen tehtävänään on antaa suunnistuskilpailun järjestäjille ohjeita ja neuvoja kilpailuun liittyvissä asioissa.

Suorituspiste

Suunnistajalle annettaan suorituspiste, jos hän on kiertänyt hyväksytysti minimirastimäärän. Minimirastimäärä riippuu radan luonteesta ja se ilmoitetaan ennen kilpailua kilpailuohjeessa.