Kalevan Kierroksen pyöräily 2023
Manninen jälleen nopein Kalevan Kierroksen pyöräilyssä
Kalevan Kierroksen viides laji oli pyöräily Järvenpäässä. Järvenpään Pyöräilijöiden järjestämään 75 km aika-ajoon osallistui vähän yli 200 pyöräilijää, joista reilu 20 oli kierroksen ulkopuolisia. Aamun tihkusateinen keli muuttui poudaksi kisan aikana. Tuuli oli koillisen suunnasta 4-5 m/s. Lämpötila oli 15 asteen tienoilla.
Reitti oli muuttunut viime vuodesta. Nyt ajettiin kahdesti reilun 37 km mittainen reitti. Reittimuutos teki radasta hieman nopeamman kuin viime vuonna.
Kiertäjistä nopeimmin reitin ajoi KK Länsi-Uusimaan Hannu Manninen. Mannisen aika oli hieman alle 1.47. Ulkopuolissa oli kaksi nopeampaa kuskia ja kisan nopeimman ajan teki Trond Larsen hieman alle 1.40 ajalla. Kierroksella toiseksi nopeimmin reitin selvitti Kankaanpään Kalevankiertäjien Tuomas Korva hieman päälle 1.50 ajalla. Kolmanneksi pyöräili Lappeen Sinisten Matti Huttunen ajalla 1.53.
Naiskiertäjistä kahdesta kierroksesta nopeimmin selvisi Kuusankosken Terhi Harjula ajalla 2.09.11. Kierroksen ulkopuolella pyöräillyt Laura Patrikainen oli kaikista naisista nopein ajalla 2.02. Kiertäjistä toiseksi nopein oli Panja Lehtonen, joka pyöräili ajan 2.14. Kuusankosken Urheilijoiden Katri Pylvänen oli naisista kolmanneksi nopein ajalla 2.16.
Huomionarvoista on se, että 80-vuotiaiden sarjassa kahdeksan polkijaa pyöräili maaliin 75 km matkalta.
Viiden lajin jälkeen Kuntokonnien Toni Pikkarainen johtaa edelleen, mutta Huttusen hyvän pyöräilyn ansiosta eroa ykkösen ja kakkosen välillä on vain 11 pistettä. Kolmantena oleva Hauhon Sisun Jaakko Liukkala on vain 60 pisteen päässä kärjestä.
Naisissa Kensun Kirsi Korpijärvi jatkaa kärjessä myös pyöräilyn jälkeen. Ennen pyöräilyä toisena ollut Kuusankosken Urheiluseuran Mirva Hilanderin pyöräily päättyi kahteen rengasrikkoon. Ensimmäisen kierroksen väliajan perusteella Hilander olisi ollut pyöräilyn jälkeen suurin piirtein samoissa pisteissä Korpijärven kanssa. Nyt toiseksi nousi Katri Pylvänen. Kolmantena ennen suunnistusta naisten sarjassa on Terhi Harjula.
Joukkuekilpailussa voittokamppailu on todella tiukka. Lappeen Siniset jatkaa kärjessä, mutta Hauhon Sisu nousi vain 11 pisteen päähän ykkössijasta. Hyvänä suunnistusseurana tunnettu Hauhon Sisulla on pieni etulyöntiasema viimeisessä lajissa. Kolmantena on KK Länsi-Uusimaan joukkue.
Naisten joukkuekisassa Kuusankosken Urheiluseuralla on tukeva johto ennen suunnistusta. Toisena oleva Kensuttarien joukkue on noin 160 pistettä edellä kolmantena olevaa KK Länsi-Uusimaan joukkuetta.
Kalevan Kierroksen viimeinen laji on suunnistus Kouvolla 23.9.