Viikko sitten lauantaina kisattiin Kalevan kierroksen pyöräily Lemillä ja kokemus oli mukava. Tapahtuma oli hyvin järjestetty. Päivä oli aurinkoinen, mutta tuulinen ja 76km reitti oli erittäin mäkinen. Ehkä tämän takia viimeiset 10km tuntui rankalta. Aika 2:15:19 riitti 4. sijaan haastekilpailussa. Kovia olivat kanssakilpailijat!
Viikko sitten pääsin haastamaan itseni aivan uudella tavalla, kun vuorossa oli Kalevan Kierroksen kolmas laji, suunnistus. Tämä oli ensikosketukseni niin suunnistuskisoihin kuin Kalevan kierrokseen ylipäätään. X-tri Lahden haastejoukkue oli selvinnyt upeasti kahdesta ensimmäisestä lajista, joten olin päättänyt saada ainakin tuloksen. Sain kuitenkin huomata, että päätös ei itsessään riitä.
Muutamien kuntorastien suunnistuskokemuksella en tiennyt lainkaan, mitä odottaa. Odottaessani starttia olin kuin kuplassa ja käännettyäni kartan pääni tuntui aivan tyhjältä. Tuijotin karttaa, eikä minulla ollut mitään käsitystä, miten pääsisin ensimmäiselle rastille. Ei auttanut kuin lähteä etenemään; ottaa kompassista suunta ja yrittää lukea maastoa. Kun rasti yllättäen löytyikin melko helposti, sain itseluottamusta ja pääni mukaan.
Suunnistus koostui kolmesta 5km (linnuntietä) radasta ja karttaa vaihdettiin kaksi kertaa. Ensimmäinen ja toinen kierros menivät mielestäni melko hyvin,
vaikka onnistuin muutaman pumminkin tekemään. Keskityin suunnistamaan tarkasti ja etenin rauhassa. Kolmas kierros olikin minulle sitten erittäin haastava.
Jo kolmannen kierroksen alussa väsymys alkoi painaa: en jaksanut keskittyä ja tein erittäin typeriä mokia ja reittivalintoja. Tuntui kuin etenisin pummista toiseen ja kilometrejä kertyi. Olen tottunut sietämään fyysistä väsymystä, pahaa oloa ja kipuakin, mutta nyt tästä ei ollut apua. En ollut koskaan joutunut keskittymään ja miettimään näin väsyneenä. Tuntui kuin aivoni olisi ollut aivan hapoilla.
Kolmannen kierroksen lopulla keskittymiseni herpaantui juuri väärällä hetkellä. Löysin 8/10 rastin ja olin erittäin helpottunut: kohta tämä olisi ohi! Tältä rastilta lähdin epähuomiossa suoraan 10/10 rastille ja se yksi pirulainen jäi leimaamatta. Maalissa olin valtavan kiukkuinen ja pettynyt. En saanut edes tulosta joukkueelleni, vaikka olin yrittänyt suunnistaa niin tarkasti kuin osasin.
Hetken kokemusta sulateltuani olen jopa ylpeä itsestäni, vaikka lopputulos ei ollutkaan toivottu. Haastoin itseni, poistuin mukavuusalueelta ja sain taas yhden ikimuistoisen kokemuksen. Kannustan kaikkia haastamaan itsensä, pelkäämättä epäonnistumisia ja Kalevan Kierros tarjoaa tähän mahdollisuuksia vuoden ympäri!
Rosa Kotanen /X-tri Lahti
Ajelimme perheen kanssa lauantaina aikaisin aamulla Vaajakoskelle. Ajomatka Lahesta kesti pari tuntia. Perille päästyämme hain urheiluhallissa olevasta kisainfosta tarvittavat materiaalit. Tuosta autolle, varusteiden vaihto ja sukset jalkaan. Paljon ei tuossa kiireessä ehtinyt alkulämpöjä hakea vaan aika kului lähinnä tuttuja moikatessa ja starttia odotellessa. Jo edellisenä päivänä kyselin Nurmelan Juhalta minkälaista vauhtia hän oli ajatellut reitillä pitää ja kun kävi ilmi, että tavoitteemme olivat hyvin saman suuntaisia päätimme hiihtää reitin yhdessä läpi. Ennen starttia tapasin myös muutaman seuratoverin ja juteltiin siinä pieni hetki ja toivotettiin toisillemme tsemit. Tavoitteena oli siis hiihtää reitti rauhassa luonnosta ja liikkumisesta nauttien. Sää oli melko pilvinen ja hieman pakkasen puolella heti aamusta. Edellisen yön vesisade ja sitä myöten jäätynyt latupohja sen sijaan osoittautui kovimmaksi haasteeksi reitin aikana. Välillä naurettiin Juhan kanssa, että oikeammat varusteet matkaan olisi olleet luistimet. No nyt hiihdettiin kirjaimellisesti luistelutyylillä.
Jo heti startissa päätimme, että lähdemme rauhassa joukon periltä liikkeelle. Luvassa oli kuuleman mukaan erittäin mäkinen maasto ensimmäisen kahdenkymmenen kilometrin matkalla ja tämä todellakin piti paikkansa. Jo ensimmäisen kympin jälkeen ajattelin ylämäkiä noustessa, että nyt joutuu Koskimaan akan poika lujille tässä jäätikössä. Jotenkin tuosta kuitenkin selvittiin ja vaikka takki tyhjeni melkolailla heti alkumatkasta jostain ihmeestä kuitenkin sain virtaa juuri sen verran, että reissusta selvittiin. Onneksi matkan varrella oli riittävästi huoltopisteitä, joista sai urheilujuomaa ja suolakurkkuja, eikä Nurmelan Juhan mahtiseurastakaan ainakaan haittaa ollut. Hieno mies! Maali sijaitsi Peurungassa, jonne perheeni siis jo edeltä ajeli kun oli minut ensin huudeille tuonut. Olimme päättäneet jäädä yhdeksi yöksi kylpylään, jossa voisin rauhassa nuolla haavoja ja palautella väsynyttä ja runnottua ruhoani. Tuo toteutui täydellisesti.
Ylämäet olivat lähes koko matkan jäisiä ja kovia, eikä niissä suksen kantti liiemmin pitänyt. Myös alamäet piti ottaa erittäin varovasti johtuen samasta syystä. Onneksi kuitenkin pahemmilta kaatumisilta selvittiin ja vielä loppumatkasta näyttäytynyt aurinko sai kunnian saatella mestarit maaliin. Välillä osasta reittiä ei ollut juurikaan lunta, mutta järjestäjät olivat kuitenkin tehneet hyvää työtä lumettaneet pahempia paikkoja niin, että missään kohtaa ei tarvinnut suksia jalasta irrottaa maalia lukuun ottamatta. Maalissa saimme upeat mitalit ja tarjolla oli vielä mehua ja urheilujuomaa. Myös hotellilla tarjoiltu lihakeitto maistui suorastaan taivaalliselta tuon helvetillisen liukastelun jälkeen. Voitte vaan kuvitella sen fiiliksen, minkä iso ihminen sai kokea kun löylyä kylpylän saunassa kiukaalle heitti. Viimeisetkin hikipisarat saivat irtaantua kehosta. Aikaa reissuun kului 4:53:10 ja ottaen huomioon varovainen viiden ja puolen tunnin alittaminen onnistuimme paremmin kuin hyvin. Sanotaan, että lopussa kiitos seisoo, itselläni lähinnä lasittunut ja väsynyt katse.
Voin kuitenkin olla ylpeä ja kiitollinen siitä, että minullakin on mahdollisuus liikkua ja tehdä sitä mistä eniten tykkään, nimittäin itseni haastamisesta ja äärirajoille viemisestä. Haastekilpailun osalta joukkueemme tilanne pisteiden valossa toki tiukkeni melkoisesti Juha Hirsimäen luistelussa hankittujen huippupisteiden jälkeen, oman pistesaaliini jäädessä porukan pienimmäksi. Onneksi tämä on kuitenkin vaan hauskan pitoa ja toisten haastamista näin hienon lajin ja samalla koko Kalevan Kierroksen pariin. Toivottavasti esimerkkimme vaikuttaa innostusta mahdollisimman monessa ”wannabe” urheilijassa ja kiertue saa uusia karpaaseja asettumaan viivalle. Kiitos vielä Juhalle seurasta ja toivon tsemiä ja upeaa suunnistusta joukkueemme kapteenille Rosa Kotaselle toukokuussa. Voitamme ainakin itsemme!
Kalevan Kierros on vuodesta 1976 liikuttanut kestävyysurheilusta pitäviä suomalaisia ympäri vuoden. Kyse on kilpailusta, jossa jokaisesta osakilpailusta voittaja saa tuhat pistettä. Eniten pisteitä saanut voittaa, ja kaikki voittavat varmasti itsensä. Kauden päätteeksi marraskuussa juhlitaan ja jaetaan lukuisia palkintoja voittajille, kehittyjille jne.
Uskallatko sinä haastaa itsesi mukaan perinteisten ulkoilmalajien klassikkoon?