Kalevan kierroksen suunnistus, 25.toukokuuta. Ai se on jo keväällä! Tuo oli ensimmäinen ajatus, kun olin ilmaissut kiinnostukseni suunnistusta kohtaan ja sain tietää sen ajankohdan. Vaikka suunnistus on ollut oma laji jo yli 20 vuotta, koskaan en ole edes ajatellut osallistumista Kalevan Kierrokselle. Alkuvuodesta, kun kuulin, että olemme mukana haastekierroksella, olin kuitenkin heti vapaaehtoinen! Pitkään lajia harrastaneena uusia haasteita tarvitaan!
Valmistautuminen kierrokseen alkoi välittömästi. Panostus on viime vuosina ollut sprinttisuunnistuksessa mutta tänä keväänä siirsin ajatuksia enemmän pitkälle matkalle. Kolme viikkoa ennen Kalevan Kierrosta juoksinkin elämäni ehkä ensimmäisen onnistuneen pitkän matkan suunnistuskisan pääsarjassa. Kaksi viikkoa ennen Kalevan kierrosta suoritin 3 tunnin rogainingin hieman maksimisuorituskykyäni matalammalla teholla. Sitten ei vaadittukaan enää kuin loppusilausta ja huilausta.
Kisaviikon maanantaina kenraaliharjoituksen maakuntaviestissä, joka meni enemmän tai vähemmän penkin alle. En kuitenkaan ollut huolissani, sillä tiesin pystyväni parempaan. Suurempi huolenaihe tuli keskiviikkoiltana, kun kurkkukipu iski. Niin tyypillistä! Ei muuta, kun kaikki keinot ja dropit käyttöön. Loppuviikko menikin pääasiassa peiton alla oleillessa. Kurkkukipu ei hävinnyt muttei olo onneksi huonontunutkaan. Kisa-aamuna huokaisin helpotuksesta, tänään pääsen viivalle!
Kisakeskuksessa metsän keskellä tai väliaikalähdössä ei ollut itselle mitään uutta. Kostea kelikään ei haitannut, mieluummin sade kuin helle. Kisa lähti alusta asti hyvin käyntiin. Etenemistä vauhdittavia uria oli nähtävissä jo ensimmäisillä rastiväleillä, ja samoja uria olikin hyvä juosta joka kierroksella. Puolen välin jälkeen lähteneenä, ensimmäisellä kierroksella riitti ohiteltavia. Yrittipä välillä joku seuratakin mutta rastin jälkeen sain aina huomata olevani jälleen yksin. Toisella kierroksella oli todella hiljaista ja omaa työtä pystyi tekemään koko ajan. Toiseen kartanvaihtoon tullessa sarjan voittaja tuli samanaikaisesti maaliin, käsittämättömän kovaa parhaat menevät! Viimeinen kierros oli hienoista taistelua suunnistusväsymystä ja pohkeiden kramppeja vastaan. Kompastumisiin ei ollut varaa, muutoin olisi tehnyt kipeää. Kolmanneksi viimeiselle rastille tulo ja seuraava rastiväli meinasivat vielä aiheuttaa haasteita mutta lopulta nekin hoituivat minimaalisella aikahukalla. Leima viimeiseltä rastilta, loppusuora ja se oli siinä!
Kokonaisuutena suoritus oli todella tasapainoinen ja hallittu. Kulku ei ehkä ollut täydellinen ja pohkeiden kramppiherkkyys jäi harmittamaan, kun lopun vauhtia joutui säätelemään sen mukaisesti, mutta tyytyväinen täytyy olla. Aika 2.22, keskisyke 166 ja maksimi 182. Sykemittarin harjoituskoonti kertoo kaiken oleellisen: Harjoituskuormitus äärimmäinen, palautumisaika yli 8 pv. Nyt jalat kattoon ja Jukolaa odottamaan!
Minna Truhponen, Ski Jyväskylä
