Mikäli jostain syystä Kuopiossa ei päästä luistelemaan järven jäällä, niin varakilpailu suoritetaan Kuopiossa Lippumäen tekojääradalla. Tällöin eräjaon ensisijaisena perusteena ovat vuosien 2018 ja 2019 KK:n luistelun tulokset. Rataluistelussa 99 parasta luistelijaa jaetaan kahteen yhtä suureen erään (erät 2 ja 3). Lisäksi näyttökilpailun tuloksella on mahdollisuus päästä 2. ja 3. erään.
Aikarajat näyttökilpailusta ovat 10 km/19.30, 20 km/40.00 tai 30 km/1.02.00. Luistelijan tulee itse huolehtia näyttökilpailussa saavuttamansa tulos Electrofit Kalevan Kierroksen luisteluvastaavalle. Muut luistelijat jaetaan tasaisesti eriin 1 ja 4-6. Erä 6 on nk. nautiskelijoiden erä. Erän muutostoiveet tehdään verkkolomakkeella tai olemalla yhteydessä luisteluvastaavaan Osmo Perkamoon 10.2-12.2.2020 välisenä aikana.
Seuraavan kerran aikarajoja on mahdollista luistella Kalle Valtosen ratamaratonilla 12.1.20202:
2020 Kalevan Kierroksen luistelu suoritetaan järven jäällä. Luisteluun on vielä aikaa kaksi kuukautta. Luisteluharjoittelun aloittamiseen ei vielä ole kiire, mutta kärkipään menijät ovat jo varmaankin aloittaneet myös jääharjoitukset. Leutojen talvien myötä luistelukauden avaus Etelä-Suomessa siirtyy melko pitkälle talveen ilman tekojääratoja. Pienet lammet saattavat jäätyä jo marraskuun puolella sen verran paksuiksi, että ne saattavat kantaa luistelijaa. Mutta sellaisten, jotka eivät ole retkiluistelua harrastaneet, ei kannata vielä lähteä heikoille jäille luistelemaan. Suurten järvien selkävedet taitavat jäätyä tänä talvena vasta vuodenvaihteen jälkeen. Tämän vuoksi luisteluharjoittelu kannattaa aloittaa tekojäällä.
Kaikki tekoluistelukentät Suomessa ovat ulkojääratoja. Suomessa ei ole pikaluisteluhallia. Täysimittaisia 400m mittaisia pikaluisteluratoja ovat Helsingin Oulunkylän rata, Seinäjoen jääurheilukeskuksen rata sekä Kuopion Lippumäen rata. Muille radoille saa hieman lyhyemmän kierroksen, jonka pituus vaihtelee 250-350 m välillä. Radoille on harvoin vapaa pääsy, vaan vuorot on jaettu luistelukenttiä käyttävien seurojen kesken. Jos haluat käydä luistelemassa tekojäällä, niin tarkista kenen vuorolla sinne voi mennä ja maksaako luistelu. Tekojäillä voi luistella myös retkiluistimilla. Tosin täytyy muistaa, että tekojää on melko kovaa. Tämän vuoksi luistimien pitäisi olla melko terävät. Luonnonjäällä pitävät hieman huonommassakin terässä olevat luistimet.
Suomessa olevat tekojääradat:
Helsinki, Kallion tekojäärata (Brahen kenttä), 333 1/3 m
Helsinki, Oulunkylä, 400m
Juuka, tekojääkenttä
Jyväskylä, viitaniemen tekojää, 333 1/3 m
Karstula, tekojääkenttä
Kuopio, Lippumäen tekojäärata, 400m
Lappeenranta, tekojäärata
Merikarvia, tekojääkenttä
Mikkeli, Hänninkenttä 300m
Nurmijärvi, tekojääkenttä
Oulu, Raksilan kenttä, 250 m
Pori, tekojäärata, 333 1/3 m
Porvoo, tekojäärata
Seinäjoki, jääurheilukeskus, 400 m
Tarvasjoki, tekojääkenttä
Turku, Parkin tekojäärata, 250 m
Varkaus, tekojäärata
Ylitornio, tekojääkenttä
Ähtäri, tekojääkenttä
Sen lisäksi Turussa on myös Kupittaan Luistelumato. Rata sijaitsee Kupittaan liikuntakeskuksessa, urheiluhallin ja pesäpallokentän vieressä. Rata on n. 500 m pitkä ja 5–6 metriä leveä. Kupittaan radalla pystyy hiljaisempaan aikaan todella hyvin harjoittelemaan matkaluistelua.
Näiden kenttien lisäksi Suomessa on yli 200 jäähallia. Osaan näistä jäähalleista luisteluseuroilla on omia vuoroja, joissa luistellaan pikaluistimilla. Joissain kaupungeissa on myös yleisöluisteluvuoroja, joissa pystyy parhaimmassa tapauksessa harjoittelemaan myös pikaluistelua.
Kalevan kiertäjät olivat lähteneet sankoin joukoin tutustumaan Kierroksen ensi vuoden luistelupaikkaan Kuopioon. Finland Ice Marathonilla oli valittavana luistelumatkoja 16 kilometristä aina 200 kilometriin. Luistelu piti suorittaa 12,5 km radalla, mutta Kallaveden jäälle saatiin aivan loppumetreillä vain 8 km rata luistelukuntoon. Haasteellisen talven vuoksi aivan huippukuntoista luistelubaanaa oli tarjolla 4km ja loput 4km oli hieman epätasaisempaa. Luistelupäivän lämmin sää pehmensi rataa siinä määrin, että pisintä matkaa, 200 km, ei pystytty luistelemaan loppuun saakka. Mutta lämpimästä säästä ja satojen luistelijoiden mukana olosta huolimatta 4 km radasta pysyi hyvässä kunnosa koko päivän ajan.
Kalevan Kiertäjien parhaimmasta tuloksesta vastasi Kierroksen luistelussa toiseksi sijoittunut Ossi Sippu, joka voitti 104 km matkan. Kiertäjien menestystä täydensivät satasella Ari Ilola toisella sijallaan, Aimo Väisänen 60-vuotiaiden sarjan voitolla ja Kirsi Korpijärvi naisten kakkosena.
200 km kisa keskeytettiin siinä vaiheessa, kun kisan voittaja Jan Aalbers oli luistellut 160 km. Lopputuloksissa kolmanneksi sijoittui Jouni Nurminen, joka oli keskeyttämishetkellä luistellut 144 km.
48 km matkalla Tomi Huttunen sijoittui miesten sarjassa kolmanneksi. Myös naisten sarjassa pronssia tuli kiertäjille, kun Neea Kojola luisteli kolmanneksi.
https://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2019/02/IMG_4671-e1550996473168.jpg9811472Ari Ilolahttps://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2023/03/kk_noname_nega_RGB-300x300.jpgAri Ilola2019-02-24 10:16:102019-02-28 00:47:29Sippu voittoon Kuopiossa Ice Marathonilla
Vuoden 2019 Electrofit Kalevan Kierros käynnistyi luistelulla Seinäjoen tekojääradalla lauantaina 26.01.2019. Samalla käynnistyi myös Kierroksen haastekisa, jossa kuusi joukkuetta ottavat mittaa tosistaan vuoden aikana.
Kilpailun kovinta vauhtia veti Kuntokonnien Antti Järvenpää, jonka aikaan myös haastejoukkueiden tuloksia verrataan. Haastejoukkueista kovinta vauhtia piti Ski Jyväskylän Marko Korhonen neljän minuutin erolla X-tri Lahden Juha Hirsimäkeen.
Kaikkien haastejoukkueiden osallistujat saivat urakan suoritettua, joten vaikka piste-erot muodostuivatkin tässä ensimmäisessä lajissa suurehkoiksi, niin viisi lajia on vielä jäljellä. Mitään ei ole vielä ratkaistu ja vuoden aikana ehtii tapahtua monenlaisia asioita.
Electrofit Kalevan Kierros jatkuu Jyväskylä Ski Maratonilla maaliskuun alussa.
ELECTROFIT KALEVAN KIERROS HAASTEKISA 2019
Luistelu
Tulos
Pisteet
1
Marko Korhonen
SkiJyväskylä
0:56:03
839,02
2
Juha Hirsimäki
X-tri Lahti
1:00:06
754,18
3
Sebastian Kindsted
Electrofit
1:06:33
630,21
4
Jani Markkanen
Downtown 65
1:11:54
536,19
5
Mari Järvinen
Team Rahola
1:22:10
373,88
6
Tiina Krusberg
IBD Cycling
1:34:22
205,54
Tilanne 1. lajin jälkeen
1.
SkiJyväskylä
839,02
2.
X-tri Lahti
754,18
3.
Electrofit
630,21
4.
Downtown 65
536,19
5.
Team Rahola
373,88
6.
IBD Cycling
205,54
https://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2019/02/luistelulähtöjärj.jpg10702000Hannu Krögerhttps://kalevankierros.fi/wp-content/uploads/2023/03/kk_noname_nega_RGB-300x300.jpgHannu Kröger2019-02-23 08:28:472019-12-03 09:29:55ELECTROFIT KALEVAN KIERROKSEN HAASTEKISA KÄYNTIIN – TULOKSET LUISTELUN JÄLKEEN
We may request cookies to be set on your device. We use cookies to let us know when you visit our websites, how you interact with us, to enrich your user experience, and to customize your relationship with our website.
Click on the different category headings to find out more. You can also change some of your preferences. Note that blocking some types of cookies may impact your experience on our websites and the services we are able to offer.
Essential Website Cookies
These cookies are strictly necessary to provide you with services available through our website and to use some of its features.
Because these cookies are strictly necessary to deliver the website, refusing them will have impact how our site functions. You always can block or delete cookies by changing your browser settings and force blocking all cookies on this website. But this will always prompt you to accept/refuse cookies when revisiting our site.
We fully respect if you want to refuse cookies but to avoid asking you again and again kindly allow us to store a cookie for that. You are free to opt out any time or opt in for other cookies to get a better experience. If you refuse cookies we will remove all set cookies in our domain.
We provide you with a list of stored cookies on your computer in our domain so you can check what we stored. Due to security reasons we are not able to show or modify cookies from other domains. You can check these in your browser security settings.
Other external services
We also use different external services like Google Webfonts, Google Maps, and external Video providers. Since these providers may collect personal data like your IP address we allow you to block them here. Please be aware that this might heavily reduce the functionality and appearance of our site. Changes will take effect once you reload the page.
Google Webfont Settings:
Google Map Settings:
Google reCaptcha Settings:
Vimeo and Youtube video embeds:
Privacy Policy
You can read about our cookies and privacy settings in detail on our Privacy Policy Page.